17/03/15

Valokuvataidetta museossa ja taskussa

36 63 leena-saraste3.jpg

Yhteistyössä Suomen valokuvataiteen museo

Kulttuuria pukkaa! Kuten tuossa aiemmin tänään jo lupailin, niin tiedossa on varsinainen kulttuuriviikko ja nyt otetaan tanssielokuvien maailmasta loikka (olenpas nokkela, hohhoo!) valokuvataiteen pariin. Olen tehnyt jo muutamaan otteeseen yhteistyötä mahtavan Suomen valokuvataiteen museon kanssa ja nyt olemme taas laittaneet viisaat päämme yhteen teidän iloksenne. Luvassa siis pari näyttelyvinkkiä sekä mukava yllätys muutamalle onnekkaalle.

Ensinnäkin on heti alkuun pakko vinkata, että Suomen valokuvataiteen museossa on vielä 12.4.2015 asti meneillään pari aivan huiman mielenkiintoista näyttelyä eli jos vain suinkin ehditte, niin erittäin painava suositus minulta sekä Poliittisen valokuvan festivaalille että Leena Sarasteen näyttelylle. Kävin itse tsekkaamassa molemmat viime viikolla ja jäi tunne, että haluan palata noiden näyttelyiden äärelle vielä toisenkin kerran.

leena-saraste2.jpg

Leena Saraste 11.2.-12.4.2015

Leena Sarasteen näyttely esittelee valokuvataiteilijana, tutkijana, kuvajournalistina, pedagogina ja taiteellisen tutkimuksen kehittäjänä ansioituneen lahjakkuuden elämäntyötä, jonka vaikutus Suomen valokuvakentällä on ollut merkittävä. Naiskuvaaja oli vielä 60-70-luvuilla lehtipiireissä harvinaisuus ja Saraste antoi oman uransa kautta tietä muillekin naisille lehtikuvaajan ammattiin.

Viiden vuosikymmenen mittaisen uran tehneen Sarasteen näyttelyssä on esillä muun muassa hänen ottamiaan naistenlehtikuvia, kuvia lukuisilta Lähi-idän matkoilta sekä kuvia, jotka näyttävät merkittäviä hetkiä paitsi Sarasteen oman valokuvaajan uran myös koko Suomen valokuvakentän kehittymisen kannalta. Jos muuten kiinnostaa päästä jututtamaan valokuvaajalegendaa ihan kasvotusten, niin siihen tarjoutuu mahdollisuus 11.4., kun Leena Saraste on itse paikalla museolla Slow Art Dayn kunniaksi.

leena-saraste1.jpg

Poliittisen valokuvan festivaali 11.2.-12.4.2015

Poliittisen valokuvan festivaali eli ytimekkäästi PVF on uusi kolmivuotinen valokuvatapahtuma, joka on omistettu kantaaottavalle valokuvalle sekä valokuvaajille, jotka haluavat kuvillaan muuttaa maailmaa. Päänäyttely Kolmanteen Polveen on esillä Suomen valokuvataiteen museossa, mutta tiedot muista festivaalin pienemmistä näyttelyistä voi kurkata PVF:n omilta nettisivuilta

PVF:n ensimmäisessä näyttelyssä esitellään valokuvasarjat seitsemältä eri puolilla maailmaa asuvalta valokuvaajalta: mukana ovat ruotsalainen David Magnusson, afganistanilainen Farzana Wahidy, venäläinen Tatjana Vinogradova, italialainen Alex Masi sekä suomalaiset Meeri KoutaniemiTuomas Linna ja Sara Hornig. Kukin heistä pureutuu töissään ajankohtaisiin aiheisiin, joita pitävät yhteiskunnallisesti tärkeinä.

pvf-alex-masi.jpg

Kuvien aiheet ovat esillä suomalaisessakin mediassa ja töiden teemoina nähdään muun muassa uskontoa, syrjäytymistä, maahanmuuttoa sekä lasten, naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. Festivaalin ensimmäisen vuoden teema Kolmanteen polveen peilautuu töissä sitä kautta, kuinka tavat, yhteiskunnallinen asema tai arvot periytyvät sukupolvelta toiselle, mutta osoittaa myös toisaalta halua taistella periytyviä arvoja vastaan ja saada aikaan muutosta.

Festivaalin voimakkaiden valokuvien tavoitteena on innostaa teemojensa lisäksi ihmisiä pohtimaan paitsi valokuvan asemaa vaikuttamisen välineenä. Tapahtuma haluaakin saada aikaan keskustelua ja kannustaa osallistumaan siihen, mutta järjestäjät toivovat kuvien innoittavan ajatusten lisäksi myös toimintaan. Henkilökohtaisesti on sanottava, että näyttely oli yksi hienoimmista pitkään aikaan. Todella pysäyttäviä ja ajatuksia herättäviä kuvasarjoja.

Kiinnostuneille myös tiedoksi, että ke 25.3. järjestetään Poliittisen valokuvan festivaaliin liittyen keskustelutilaisuus aiheesta ”Voiko valokuvalla vaikuttaa?” Mukana keskustelussa ovat muun muassa valokuvaaja Meeri Koutaniemi, valokuvataiteilija Harri Pälviranta, valokuvatutkija Hanna Weselius, museonjohtaja Elina Heikka sekä valokuvataiteilija Sanni Seppo. Kuun viimeisen keskiviikon kunniaksi tuolloin on myös vapaa pääsy museoon ja keskustelutilaisuuteen klo 17-20. Lisää tietoa festivaaliin liittyvistä tapahtumista Suomen valokuvataiteen museolla voi kurkistaa täältä

pvf-david-magnusson.jpg

Kiinnostava projekti tänä keväänä on ollut myös Suomen valokuvataiteen museon Taskugalleria, joka tuo valokuvataiteen Instagramin välityksellä kännyköiden näytöille ja sitä kautta kaikkien ulottuville sekä osaksi arkea. Kevään museo esittelee Instagram-tilillään reilut parikymmentä suomalaista valokuvaajaa, jotka saavat kukin vuorollaan viikoksi käyttöönsä ja voivat esitellä tätä kautta omia valokuvausprojektejaan. Taskugallerian alati täydentyvää virtuaalinäyttelyä voi seurata Suomen valokuvataiteen museon instatilin kautta @thefinnishmuseumofphotography

Vinkataanpa tässä samalla vielä myös museon uutiskirjeestä, jonka tilaamalla saa automaattisesti kutsun kaikkiin näyttelyavajaisiin sekä sähköpostitse tietoa tulevista näyttelyistä ja tapahtumista. Uutiskirjeen pääsee tilaamaan tämän linkin kautta. 

pvf-tatiana-vinogradova.jpg

Mutta tosiaan, jotain kivaa on itse näyttelyinfon ohellakin teille tarjota, sillä saan arpoa kolmelle onnekkaalle kahden hengen vuosikortin Suomen valokuvataiteen museoon. Henkilökohtainen vuosikortti oikeuttaa siis ilmaiseen sisäänpääsyyn itselle ja ystävälle kaikkiin museon näyttelyihin. Lisäksi kortin haltija saa kutsun kaikkiin museon tapahtumiin ja VIP-avajaisiin sekä 10% alennuksen museokaupan valokuvakirjoista. Lisätietoa vuosikortista löytyy täältä. Jos siis Suomen valokuvataiteen museon vuosikortti kiinnostaa, niin osallistu kisaan kommentoimalla tähän postaukseen. Olisi kiva kuulla mietteitänne noista tällä hetkellä käynnissä olevista näyttelyistä myös! :) Jätä kommenttisi la 21.3.2015 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera, niin olet mukana kisassa.

Translation: This is to all you photography and culture lovers out there. :) Check out the amazing exhibitions of Leena Saraste and Political Photography Festival at The Finnish Museum Of Photography in Helsinki. The current exhibitions are open until the 12th of April and I can strongly recommend them both. Also, if you’re interested in winning a museum year card, I am giving away three cards for two! Leave a comment in the comment field of this post by March 21st and make sure you have attached an e-mail address that works, and you’re in. :)

pvf-sara-hornig.jpg

Photos: Leena Saraste, Alex Masi, David Magnusson, Tatiana Vinogradova & Sara Hornig

Tags: , , , , , , , ,

Categorised in: Kulttuuri

36 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Leba

    Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! En ole vielä käynyt valokuvataiteen museossa, joten kiitos vinkeistä.

  • el

    Kävin katsomassa tuon Poliittisen valokuvan näytteltyn aika nopsasti sen aukeamisen jälkeen, erityisesti jäivät mieleen kuvat Venäjän seksuaalivähemmistöjen edustajista, Intian Bhopalista ja Afganistanin naisista. Vaikka tarinallisesti esim. Meeri Koutaniemen sarja oli vahva ja hypetetty, niin valokuvallisesti se ei noussut omiin suosikkeihin.

    Vuosikortti kiinnostaisi kovasti, toivottavasti onni potkii! :)

  • Suuret kiitokset vinkistä! Kaikki valokuviin liittyvä kiinnostaa ja moni näyttely jää väliin kun en välttämättä etsiessäkään löydä tietoa tapahtumista. Olisi aivan ihanaa saada vuosikortti valokuvataiteen museoon :)

  • SuvAnni

    Lisää valokuvataidetta, yes please! Liian harvoin tulee käytyä näyttelyissä, tällä vuosikortilla asia korjaantuisi varmasti :)

  • No niin, tässäpä olisi hyvä syy käydä Helsingissä useammin ;) Arvonnassa siis ehdottomasti mukana.

  • SiniM

    museoissa tulee nykyisin vierailtua aivan liian harvoin, joten kortti olisi tervetullut

  • sonsaa

    Oi, kiitos muistutuksesta! PVF:n näyttely on ollut välillä aina mielessä, mutta nyt kyllä täytyy laittaa sinne to do-listan kärkeen ennen kuin on myöhäistä! Minua jotenkin kiehtoo, kuinka valokuvan avulla voidaan ottaa hyvin vahvastikin kantaa vaikeisiin aiheisiin ja siksi olisi hienoa päästä tämä näkemään.

  • Lotus

    Kiitokset vinkeistä! Juuri suunnittelin päivää, jolloin ehtisin katsomaan Robert Mapplethorpen näyttelyn, joten taidan ympätä nämä samaan päivään :)

  • -s-

    Voi nyt todella toivoisin, että voitto osuu kohdalle! Kortin hankkiminen on ollut mielessä jo monta kuukautta, nykyiset näyttelytkin on vielä näkemättä. Kahden hengen kortti samalla kiva lahja aiemmin työkseen kuvanneelle avomiehelle :)

  • Sucher

    Kävin juuri Fotografiskassa viikonloppuna, ja totesin taas kerran, että valokuvassa on voimaa! Mukana arvonnassa, ehdottomasti!

  • Immoska

    Just eilen mietin, että pitäisköhän käydä kurkkaamassa kyseiset näyttelyt :) Vuosikortti ois mahtava!

  • norbert

    Näitä näyttelyitä en ole vielä ennättänyt käydä tsekkaamassa, vaikka muuten Valokuvataiteen museo onkin tuttu! Täytyykin pika pikaa suunnata Kaapelitehtaalle päin, ennen kuin nämä päättyvät. Etenkin nuo poliittiset valokuvat kiinnostavat :) Niin, ja museon vuosikortti olisikin hyvä motivaattori käydä museossa vieläkin useammin!

  • Veeku

    Todellakin mukana! Toivon että omia kuviani olisi joskus esillä tuolla :) rakastan valokumaamista.

  • Toulouse

    Kantaaottava, poliittinen valokuva kiinnostaa! Nykyään pinnalla olevan, yleensä kevyen, julistebuumin ja poptaiteen rinnalla taiteen käyttäminen vaikutuskanavana tuntuu jotenkin oikealta. :) Vuosikortti olisi ihana!

  • annu

    Kiinnostaa kovasti! Näitä en ole ehtinyt vielä katsastaa, mutta jos vaikka ensi viikolla menisi. Vuosikortti saisi varmasti käymään useammin.

  • huldamaria

    oh! politiikkatieteiden opiskelijana ja valokuvaustaiteen suurena ystävänä varsinkin tuo poliittisen kuvan festivaali kuulostaa erittäin houkuttelevalta ja kiehtovalta! :-)

  • veravalerie

    Voi, mulla olisi kyllä kovasti käyttöä vuosikortille! Tosta poliittisen valokuvan festivaalista olen kuullut paljon hyvää, on kehuttu, ehdottomasti täytyy käydä katsomassa..  

    Kiitos hyvästä infopaketista!

    vera.aittola@gmail.com

  • apple

    Vuosikortti kiinnostaisi ehdottomasti! Näistä tämänhetkisistä näyttelyistä erityisesti poliittisen valokuvan festivaali vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta.

  • Mielenkiintoista, tuo Leena Sarasteen näyttely alkoi kiinnostamaan, kiitos vinkkauksesta!

  • Inari111

    Ah, mä tulisin niiiiin onnelliseks vuosikortista, valokuva on ihan lempitaidemuoto! Pääsiäisenä tarkoitus mennä kattomaan noi näyttelyt!

  • Varpu K

    on jo pitkään pitänyt ehtiä valokuvataiteen museoon, siellä tuntuu olevan aina jotain mielenkiintoista esillä! ja tästä instagram-näyttelystä innostuin heti, nerokas idea! piti heti vinkata muutamalle kaverillekin.

  • Neitim

    Instagram-näyttelystä oonkin kuullut aiemmin kaverilta + olisi kiva päästä kurkkaamaan etenkin tuo poliittisen valokuvan festivaali, mukana siis ollaan!

  • ksatu

    Maailman paras arvonta! Mun on pitänyy mennä tsiigaamaan PVF, mutta as usual on jäänyt kalenterin menneisyyteen unholaan. Vuosikortti lompakossa voisi museossa käväistä hieman spontaanimminkin aina, mutta nyt tiedän suunnata paikalle viimeistään 25. päivä!

  • RiinaP

    Kuulostaa kivalta. Museoissa tulee muuten paljonkin käytyä, mutta jostain syystä tuo Valokuvataiteen museo on unohtunut kokonaan. Mutta kiitti vinkistä, pitää heti suunnitella retki sinne, vaikkei voitto osuisikaan kohdalle. Nuo näyttelytkin vaikuttivat kiinnostavilta.

  • tannttu

    Oi kiinnostaisi liput niin kovasti, haluaisin käydä enemmän näyttelyissä ja tuo vasta olisi sopiva sykäisy siihen :)
    Kiinnostaa oikeastaan kaikenlaiset valokuvat! Instagram kuulostaa mielenkiintoiselta, samoin Sarasteen ja PVF.

  • Qjs

    Mahtavaa, että kisa taas on ja jaossa on vuosikortteja museoon. Minulla kävi viime vuonna tuuri ja voitin kauttasi kausikortin, joka onkin ollut kovassa käytössä ja ilahduttanut itseni lisäksi myös useaa ystävääni joiden kanssa olen käynyt näyttelyitä katsomassa. Tätä uusinta näyttelyä en olekaan vielä ehtinyt nähdä, mutta muuten taidankin olla nähnyt vuoden kaikki näyttelyt!
    Osallistun siis mielelläni taas kisaan ja olisihan se aikamoista jos lykästäisi kahteen kertaan. Kausikortti on mielestäni muutenkin ihan ok hintainen, että jopa opiskelijana harkitsen vakavasti sen ostamista myös ensi vuodelle, mikäli voitto ei osu kohdalle. Muillekin suosittelen samaa – hyvä lahjaidea myös tuollainen kausikortti! :)

  • Maiski

    Valokuvataiteen museo on kyllä aivan ihana paikka. Vaikka olenkin käynyt katsomassa siellä näyttelyitä todella useasti, melkein aina ihastun tai liikutun uudelleen. Upeaa, että sinulla on mahdollisuus arpoa vuosikortteja, ehdottomasti mukana!

  • Näissä näyttelyissä en ole vielä käynyt, Instagramin kautta kyllä seuraan museoa. Taitaakin olla ainoa asia, josta olen melkein kateellinen kaupunkilaisille, museo- ja muun kulttuuritarjonnan määrästä :) Mukana kortin arvonnassa ehdottomasti!

  • anskuu

    En ole vielä koskaan käynyt valokuvataiteen museossa. Näyttelyt vaikuttavat kyllä kiinnostavilta. Ehkä pitääkin käydä ne katsastamassa, vaikken voittaisikaan. :)

  • Hanna Maria

    En ole varma olenko koskaan käynyt kyseisessä museossa, mutta nuo käynnissä olevat näyttelyt vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta. Huippua että blogissasi on muutakin sisältöä kuin muotia ja sitä ”hömppää” josta on paljon keskusteltu ;) Tai siis siistiä, että tämmöiset taidejutut pääsee mukaan muiden kiinnostavien juttujen joukkoon. Olisi ilo voittaa kortti, opiskelijana tulee kytättyä aina museoiden ilmaisiltoja ja näin on aika rajattua milloin pääsee käymään, jos kyseinen ajankohta ei sitten sovikaan. Eräs ystäväni totesi viikonloppuna Taidemaalareiden liiton teosvälityksessä käytyämme että hänet saa kutsua jatkossakin kaikkiin vastaaviin mukaan, sillä hänkin on kiinnostunut taiteesta mutta usein maksulliset tapahtumat rajoittavat niissä käymistä.

    Ihanaa kevättä sulle Jenni! :)

  • NiinaM

    Valokuvanäyttelyt ovat jostain syystä aina kiehtovia, nämäkin vaikuttavat kovin kiinnostavilta! Vuosikortti taskussa tulisi toivottavasti useammin käytyä…

  • maarett

    Vau, tämäpä olisi mieletön palkinto! Käyn tasaisin väliajoin erilaisissa näyttelyissä, mutta jostain syystä Kaapelitehtaalle ei ole tullut lähdettyä kuin muutaman hassun kerran viime vuosina.

  • Valokuvat kiinnostaa

    Molemmat näyttelyt vaikuttavat kovin mielenkiintoisilta. Mukana arvonnassa, josko pääsisi ne katsomaan!

  • pöllö

    Olisipa mahtavaa voittaa!

  • Elinalle

    Valokuvanäyttelyitä tulee käytyä katsomassa aivan liian harvoin. Siksipä olisikin mahtavaa voittaa vuosikortti. (Uskon myös, että valokuvausta harrastava avopuolisoni olisi innoissaan.)

  • Näin

    Minä rakastan valokuvia! En ole näyttelyissä hirveän paljon käynyt, mutta aion ehdottomasti käydä tuolla jossain vaiheessa.

Related posts