16/03/15

Sininen laguuni keskellä Islantia

9 44 islanti1.jpg

Huh, olipahan reissu! Myrskyn ja revenneiden housujen lisäksi Islannin matkaan mahtui aivan mahtava määrä uusia tuttavuuksia, kiinnostavaa islantilaista designia ja muotia, pulikointia sinisessä laguunissa, treffit presidentin kanssa sekä paljon muuta. Reissun saldo jäi siis isosti plussalle, vaikka muutama kommelluskin sattui.

En eilen reissuväsymykseltäni enää jaksanut näpytellä postausta, sillä herätys oli sunnuntaina aamuyöllä kello kolmelta aikaisen aamulennon takia. Unta sain noin kolme tuntia, joten eilen oli olotila vähän väsynyt. Mutta nyt taas mukana menossa – silmien alle tuliaisiksi hankkimillani designerbageilla varustettuna! ;)

islanti6.jpg

Ajattelin, että aloitetaan reissukertomus yhdellä matkan kohokohdista eli visiitillä Blue Lagooniin, joka on siis upea ulkoilmakylpylä keskellä Grindavíkin laavakentän karua ja kivikkoista maisemaa. Noin 40 kilometrin päässä Reykjavikista sijaitseva kylpylä on niin suosittu, että sinne suositellaan hankkimaan liput etukäteen, jos haluaa varmistaa, että mahtuu sisään. Henkilökohtaisesti kyllä suosittelen, oli nimittäin upea kokemus! Etenkin sellaiseen vuodenaikaan, kun ulkona on vielä kylmä. Oli aika vaikuttava elämys pulikoida lämpimässä (paikoin jopa kuumassa) ja höyryävässä mintunvihreässä vedessä keskellä sitä arktisen karua maisemaa.

Kylpylän 37-39-asteinen vesi pulppuaa alun perin maan sisuksista tulikuumana ja virtaa muutaman mutkan kautta altaaseen. Ennen uimareiden iloksi päätymistään se muun muassa kiertää paikallisen energialaitoksen putkien läpi turbiineja pyörittäen. Mineraalipitoisen veden kerrotaan olevan hyväksi iholle ja moni käykin Blue Lagoonissa hakemassa helpotusta erilaisiin ihovaivoihin kuten ihottumiin ja psoriasikseen. Ja voipa paikan päällä tehdä luonnon oman mutanaamionkin.

islanti4.jpg

Veden sisältämien mineraalien terveysvaikutukset löydettiin aikanaan oikeastaan vähän vahingossa. Juuri voimakkaiden mineraalipitoisuuksien takia vettä ei voida kierrättää, joten voimalaitos joutuu laskemaan poistovedet laavakentälle. Aikaa myöten poistovesistä muodostui lämmin lampi, jossa ihmiset kävivät kylpemässä ja huomasivat siten veden myönteiset vaikutukset ihollaan. 

Meille neuvottiin, että hiukset kannattaa ennen altaaseen menemistä suojata hoitoaineella, sillä mineraalit takertuvat herkästi hiuksiin ja kuivattavat niitä. Mutta mikäs sen kätevämpää, tässä sai sitten tehohoidon ja hiusnaamion samalla.

Turistejahan laguunilla riittää, mutta minusta paikka on silti ehdottomasti visiitin arvoinen. Kokemus kirpeässä säässä höyryävän, epätodellisen värisen veden keskellä kelluskellessa oli suorastaan taianomainen. :)

Translation: One of the must see place in Iceland: the magical Blue Lagoon. Hot and steamy mint green water of the outside pool looks almost surreal in the middle of a rough lava field – and the best part is that you are allowed to dip in. I strongly recommend a visit here if you are travelling to Iceland but please note that the spa is very popular so better to play it safe and buy your tickets in advance. :)

islanti3.jpgislanti2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Matkat

9 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Upeita kuvia! Mun hinku Islantiin sen kuin kasvaa vain! :)

  • anonyymi

    Teitkö kuten André Wikström?

  • Jenniii

    Nytpä täytyy vähän valaista meikäläistä, että mitä André on mahtanut tehdä ennen kuin osaan vastata kysymykseen. :D

  • Hanna Maria

    Tota olisi kyllä päästävä kokeilemaan kerran elämässä!

  • juttam

    Hassu kysymys mutta missä hiukset sitten pestään hoitoaineesta..?

  • Jenniii

    Uiskentelun jälkeen suihkussa. :) Ulkoaltaan vierellä on siis ihan sellainen kylpylärakennus suihkuineen ja pukuhuoneineen eli ihan sellaiset normaalit uimahalliolosuhteet ovat peseytymisen ja pukeutumisen suhteen tarjolla.

  • Jenniii

    Kiva kuulla, että kuvani nostattivat Islanti-intoa entisestään. Takaan, että on todellakin visiitin arvoinen paikka!

  • Jenniii

    Kyllä! Tai kaksikin. ;) Nimim. Toinen reissu jo suunnitteilla

  • juttam

    Aa..! Hehe. Niin tietysti. Jotenkin ajattelin että ne on vaan semmoisia kuumia lähteitä joihin ihmset tulee pulahtamaan. Tottakai niissä on mukavuuden vierellä :D

Related posts