10/03/15

Parempaa seurattavaa Instagramissa: tyylikkäät aasialaistytöt x 7

73 57 Näyttökuva 2015-3-10 kello 7.25.02.png

Olen nykyään maailman huonoin seuraamaan muiden blogeja, koska oman blogin pyörittämiseltä ja muilta töiltä ei vain jää kamalan paljon aikaa muissa blogeissa seikkailemiseen, vaikka kiinnostavaa luettavaa ja katseltavaa olisi pilvin pimein. Yhä enemmän selailen tyyli-inspiksiä Instagramin puolelta yksittäisten kuvien muodossa. Seuraan aika montaa kansainvälistä bloggaajaa nimenomaan instassa ja käyn sitten varsinaisen blogin puolella vähän harvemmin, jos haluan katsella kuvia suuremmassa koossa tai syventyä juttuun tarkemmin.

Jotenkin huomaamattani on päässyt käymään niin, että seuraan Instagramissa tosi montaa tyylikästä aasialaissyntyistä tyyppiä – jotenkin vain onnistun jatkuvasti bongaamaan siellä aivan erityisen hyvin pukeutuvia aasialaismimmejä. :D Olen tästä yllättynyt lähinnä siksi, että blogimaailman puolella en niinkään ole heihin isommin törmännyt Style Bubblen Susie Lauta lukuunottamatta, mutta Instagram-feedissäni he ovat suorastaan ilmiö. Ja koska haluan, että teilläkin on instassa inspiroivaa seurattavaa, niin tässä muutamat lempparini näistä tyylikkäistä aasialaiskaunottarista!

@MARGARET__ZHANG

Henkilökohtainen suosikkini seuraamistani aasialaismimmeistä on ehdottomasti australialainen Margaret Zhang, joka on melkoinen moniosaaja. Ikää tytöllä on vasta 21 vuotta, mutta rautoja on tulessa senkin edestä. Margaret luotsaa omaa suosittua Shine by Three -blogiaan, tekee kirjoittajan, stylistin ja valokuvaajan töitä, opiskelee lakia ja toimii tällä hetkellä muun muassa Matches-verkkokaupan vierailevana sisäänostajana. Ja on lisäksi maailman söpöimmän näköinen ilmestys! 

Näyttökuva 2015-3-10 kello 12.36.57.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 12.35.16.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 12.34.26.png

@LIUWENLW

Kiinalaismalli Liu Wen näyttää upealta myös vapaa-ajalla ja mallikaunottaren vapaa-ajan tyylejä voi seurailla neidon Instagram-tililtä. Maailman kovapalkkaisimman aasialaismallin instakuvat antavat tyyli-inspisten lisäksi pientä sneak peekiä muotikuvausten ja muotiviikkojen maailmaan. Kuvissa vilahtelee myös säännöllisesti muita mallistaroja sekä muotimaailman silmäätekeviä. 

Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.06.15.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 14.08.00.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 14.06.49.png

@GARYPEPPERGIRL

Hillittömän suloinen ja pettämättömän tyylitajun omaava @garypeppergirl eli Nicole Warne on Instagramissa supersuosittu. Neitokaisella on yli miljoona seuraajaa ja kuvat ovat poikkeuksetta upeita: herkullisia lomakuvia, kurkistuksia muotimaailmaan ja ajoittain inspiroivia asujakin. Australialainen Nicole ponnahti muotimaailman lemmikiksi oman vintage-verkkoputiikkinsa kautta ja nykyään hän on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista muotibloggaajista.

Näyttökuva 2015-3-10 kello 7.21.53.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 7.23.25.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 7.25.27.png

@CHRISELLELIM

The Chriselle Factor -blogistaan tunnettu Chriselle Lim on yksi maailman tunnetuimmista muotibloggaajista. Chrisellen tyyli on aivan ihastuttava ja nykyään osassa asukuvista vilahtelee käsipuolessa pikkuruinen vauvakin, sillä mimmi synnytti juuri hiljattain esikoisensa. Pikkuvauvan äidin väsymys ei kyllä ainakaan naamasta näy – tämä nainen on aina yhtä hehkeä.

Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.08.48.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 14.09.44.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 14.09.28.png

@THEHAUTEPURSUIT

Vancouverissa majaileva Vanessa Hong on tyylillisesti seuraamistani aasialaistytöistä ehdottomasti räväköin. Neitokaisen tunnusmerkkejä ovat blondattu polkkatukka ja rennon sporttinen olemus. Myös Vanessa kirjoittaa instatilinsä nimeä kantavaa blogia The Haute Pursuit. Hänet on listattu usein muotilehtien sivuilla kiinnostavien instaajien joukkoon – itsekin taisin alun alkujaan päätyä seikkailemaan hänen kuviensa keskelle jonkun muotilehdestä bongatun linkin kautta.

Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.34.31.pngNäyttökuva 2015-3-10 kello 14.34.02.png Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.33.05.png

@SONGOFSTYLE

Song of Style -blogistaan tuttu Aimee Song on supersuosittu myös Instagramissa – neidolla on melkein 2 miljoonaa seuraajaa. Tyyli-inspisten metsästäjille ja asukuvien rakastajille mimmin instatili on melkoista mannaa. Los Angelesissa asuva bloggaaja on julkaissut myös hauskoja videoita muun muassa aiheesta miten ottaa hyvä instakuva. ;)

Näyttökuva 2015-3-10 kello 7.33.47.png Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.47.04.png Näyttökuva 2015-3-10 kello 7.27.41.png

@9TO5CHIC

Klassisen tyylikästä pukeutumistyyliä edustava Anh postailee Instagramiin pääasiassa asukuvia, joten hillitymmän tyylin ystäville instatili on ispiraatiota täynnä. San Franciscossa asuva kaunokainen pitää myös saman nimistä 9 to 5 chic -blogia.

Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.35.15.png Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.35.38.png Näyttökuva 2015-3-10 kello 14.36.07.png

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

73 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Marsu

    Siis miksi nää piti rajoitella etnisyyden mukaan? Jatkuuko sarja tyylikkäillä kaukaasialais- ugri- tai afrikkalaistaustaisilla naisilla? ”aasialaismimmeistä on ehdottomasti australialainen…”, toinen kanadalainen, yksi jenkki.

    Lily on tänään erikoisurpo paikka.

  • Eveliiiiiiina

    Todellisia helmiä olet löytänyt, kiitos vinkeistä!:) Songofstyle on ehdottomasti yksi tämän hetken lemppareistani.:)

  • kata_eric

    Mulle tuli valitettavasti vähän sama fiilis. Ehkä siksi koska olen miettinyt rotuasioita viime aikoina niin paljon. Ei etnisyyttä tarvitse tuoda erikseen esille jos se ei asiaan (kuten nyt tähän muotiin) mitenkään liity. Tää voisi olla otsikoitu ihan vaan ”Tyylikkäät instagramtytöt”. 

    Anteeksi jos tämä kuulostaa turhalta valitukselta ja ininältä!

     

  • Jenniii

    Mietinkin, että nouseekohan tästä nyt haloo, että nostin esille tyttöjen aasialaistaustan. Kaikki heistähän ovat aasialaista syntyperää, vaikka eivät Aasiassa moni (enää) asukaan. Ja ei, en arvota ihmisiä etnisen alkuperänsä perusteella. Mutta kyllä, heidän ulkoisessa habituksessaan se on hallitseva piirre – ja tässä tapauksessa poimin juttuun aasialaissyntyisiä kaunottaria nimenomaan siksi, että pidän aasialaisia piirteitä erityisen viehättävinä. Liekö siksi instafeediinikin heitä on päätynyt niin runsain määrin. Olisin vallan mainiosti voinut tehdä jutun myös mainitsematta tätä aasialaista syntyperää, mutta se on osittain juuri syy, miksi tykkään näistä nimenomaisista tytöistä ja pidän heitä aivan ekstraviehättävinä.

    Etnisestä alkuperästä ei siis saa nykyään puhua edes myönteiseen sävyyn olematta rasisti? Enpä arvannut, että tällainen voitaisiin kokea näin loukkaavaksi.

    Yhtälailla koen, että useissa ranskalaisissa naisissa on keskenään jotakin samankaltaista viehätysvoimaa ja voisin hyvin tehdä jutun tyylikkäistä ranskattarista – ja olen varmaan sellaisen joskus saattanut tehdä aiemminkin. 

  • Jenniii

    Uskallan veikata, että jos olisin jättänyt aasialaistaustan mainitsematta, olisi joku varmasti kysynyt, että onko joku syy, miksi olen valinnut juttuun vain aasialaista syntyperää olevia tyttöjä. :D Mutta juu, hyvin olisin voinut jättää mainitsemattakin – pointtina nyt lähinnä oli se, että aasialaistaustaiset naiset ovat minusta ihan erityisen kauniita ja Instagramin kautta olen jotenkin päätynyt seuraamaan todella montaa aasialaista alkuperää olevaa tyyliniekkaa, vaikka en välttämättä blogimaailman kautta ole heihin niin törmännyt. 

  • kata_eric

    Etnisestä alkuperästä ei siis saa nykyään puhua edes myönteiseen sävyyn olematta rasisti? Enpä arvannut, että tällainen voitaisiin kokea näin loukkaavaksi.”

    Siis en usko että kukaan ajattelikaan muuta kuin että pidät heitä kauniina. Mutta kyllä, myös ekstrahyysäys voi olla rasismia. 

  • Jenniii

    Oletteko nyt ihan tosissaan siis sitä mieltä, että esimerkiksi tummaihoisista kaunottarista ei saa kirjoittaa, vaikka ihonväri olisi omasta mielestä juuri osa heidän kauneuttaan? Että pitäisi kirjoittaa vain poliittisesti korrektisti kaunottarista? :D Maailmassa nyt vain on erilaisia etnisiä alkuperiä, joilla on tietynlaisia tunnistettavia ominaispiirteitään. Jotkut pitävät enemmän tummista piirteistä, jotkut vaaleista, joidenkin mielestä aasialaistaustaiset tytöt ovat erityisen viehättäviä ja joidenkin mielestä punapäät ovat kuumia. Jokaisesta etnisestä alkuperästä löytyy kauniita piirteitä, mutta tällaisen tavallisen suomalaisen silmään monen muun etnisen alkuperän piirteet näyttävät erityisen kauniilta ja eksoottisilta. Sitäkö ei nyt siis saisi ääneen mainita?

    Tähän nimenomaiseen juttuun valitsin ihan tarkoituksella juuri aasialaistaustaisia tyttöjä siitä syystä, että he näyttävät minusta poikkeuksellisen kauniilta ja hyvältä – sekä siksi, että jostain syystä blogimaailman puolella seuraan enimmäkseen eurooppalaisia blogeja, eikä aasialaistaustaisia naisia ole siellä tullut omalle kohdalle kovin montaa vastaan. Koko maailman mittakaavassa moni näistä Instagramin ja blogimaailman superstaroista on nimenomaan aasialaistaustaisia ja minusta se on ihan visuaalisista lähtökohdista kiinnostavaa, vaikkei näitä ihmisiä sen kummemmin määritäkään.

    Ruskeat tytöt -blogi on tainnut saada aika monen tuntosarvet pystyyn täällä Lilyssä nyt. :D

  • Vierailija

    Ymmärrän vastakkaisetkin näkemykset, mutta mun mielestä etnisen alkuperän mainitseminen tässä ei tuntunut hölmöltä. Se menee tässä kontekstissa jotenkin samaan kategoriaan kuin vaikka ”kollaasi: minimalistiset skanditytöt” , ”kymmenen aussibloggaajaa joita seurata” tai ”latinomimmien biitsityylit”.

  • Jenniii

    Mutta enhän tässä sanonut, että he ovat kauniimpia kuin muut tai nostanut heitä mitenkään erityisasemaan. Mainitsin vain tietyn ulkonäöllisesti yhdistävän tekijän. Hyysäykseksi en sitä kutsuisi, jos kutsun jonkun tietyn etnisen taustan piirteitä kauniiksi. Yhtä hyvin olisin voinut valita juttuun punapäitä – pidän myös erityisesti punatukkaisista naisista.

    Jos sanoisin, että jotakin tiettyä etnistä alkuperää olevat ovat erityisen fiksuja, tyhmiä, mukavia tai ikäviä, niin se olisi minusta epäkorrektia. Mutta eihän tiettyjen ulkonäöllisten piirteiden olemassaoloa voi kieltää tai pyyhkiä olemattomiin vaikenemalla.

     

  • Jenniii

    No just näin, kiitos. :)

  • kata_eric

    En sanonutkaan, että tää postaus olisi hyysäystä, vaan ihan vaan esimerkkinä että voi se mennä niinkin päin, vaikka tarkoittaisi ihan hyvää. Eikä tää ollut mikään vakava juttu, mutta ihan vaan eka ajatus mikä postauksesta esiin pomppasi , niin halusin vaan kertoa sen. 

  • Jenniii

    Juu, ihan hyvä, että keskustellaan! :) Osaanpahan minäkin varoa sanojani jatkossa. Tietenkään en halua ketään loukata.

    Yksittäisen tyypin kohdalla en varmasti olisi etnistä alkuperää edes maininnut, mutta nyt kun jutussa oli samankaltaisen taustan omaavia kokonainen joukko ja se oli nimenomaan peruste juuri heidän valitsemiselleen tähän juttuun, tuntuisi oudolta myös jättää mainitsematta.

    Välillä tuntuu, että täällä ovat skanditytöt sijaisloukkaantumassa aasialaismimmien puolesta ihan turhaan. Voin toki olla väärässäkin. Jos siellä on ruudun takana joku aasialaistaustainen lukija, niin olisi kiva kuulla sinulta, loukkasiko maininta aasialaisesta alkuperästä sinua? Ja pahoitteluni siis, jos loukkasi. Kuten sanottua, lähinnä tämän oli tarkoitus olla ylistyslaulu aasialaiskauneudelle, eikä millään muotoa rasistista osoittelua.

  • Vivi

    Meinasin kommentoida jo ihan ensimmäiseen urpoiluun kommenttiin, mutten viitsinyt alkaa räyhätä toisen palstalla :)

    Musta on ihan älyttömän surullista ja surullisen älytöntä, että jokaisesta pikkuruisesta asiasta jaksetaan pahastua nykyään ihan kaikkialla. Varsinkin sun blogia seuratessa ja sut ”tuntiessa” tämä esiin noussut asia on musta tahallista väärin ymmärtämistä – kaikki varmasti tietävät, ettet todellakaan tarkoittanut postauksella mitään pahaa, tai oikeastaan et varmaan tarkoittanut sanoa yhtään mitään, paitsi että onpa ihania tyyppejä ja tyylejä.

    Ja ihan yleisesti ottaen ulkonäkö ja etnisyys taitavat olla nykyään sellaisia juttuja, joista ei saisi mainita sanallakaan (auta armias, kun ne niputtaa vielä samaan kasaan!). Musta sun pointti on täysin selvä (ja korrekti), itsekään en seuraa yhtäkään aasialaistaustaisen näköistä bloggaajaa, ja nyt ihmettelen miksi! Aivan supersuloisia naisia :)

    Mutta voi ei, olikohan multa nyt väärin korostaa, että aasialaistaustainen on juuri suloinen, tai että kaikki instaajat ovat naisia – missä aasialaismiehet?! – tai käytinköhän nyt poliittisesti korrektia ilmausta ja haukutaankohan mut tietämättömäksi ja typeräksi, tai jopa rasistiksi, kun niputan aasialaisgeenejä omaavat.. hmm aasialaisgeenejä omaaviksi? Näitä voisi miettiä loputtomiin: joku on kuitenkin ilmeisesti aina huomauttelemassa niine tuntosarvineen.

  • kata_eric

    Nonniin vedetäänköhän tästä nyt ihan tahallaan herneet nenään? :) mulla oli ainakin musta hyvä pointti kommentissani.

    Eikä tarkoitus ollut tosiaan valittaa turhasta, vaan ihan vaan huomauttaa että asialla on tämäkin puoli. Mulla nyt vaan on sellainen lapsellinen unelma ettei rotua tarvitsisi koskaan ilmaista erikseen. Ei skandien, ei kiinalaisten kohdalla. Eikä se rotu ole verrattavissa pelkkään hiustenvärin mainitsemiseen.

  • Vierailija

    Olisi hirveän kivaa Jenni jos sä joskus yrittäisit nähdä kommentoivien ihmisten vastakkaisetkin kannat, etkä vaan niitä ”jee olet oikeassa” – mielipiteitä. :) Sen sijaan sä alat aina puolustamaan äärimmäisen hanakasti omaa tekstiäsi ja just tällä tavalla naureskelet muille mielipiteille.

    ”Ruskeat tytöt -blogi on tainnut saada aika monen tuntosarvet pystyyn täällä Lilyssä nyt.”

    Tämäkö on susta huono asia?

  • Miiia

    Mutta emmehän me ole skandinaaveja!!!1 ;)

    Aivan huikeita tyylimimmejä! Minusta on hienoa, että olet kiinnostunut muidenkin kuin pelkästään kaukasialaisten tyttöjen tyyleistä, Jenni! Esimerkiksi suomalaisissa naistenlehdissä kuvia aasialaistaustaisista naisista näkee aika harvoin.

  • Jenniii

    Noniin, pieleen meni sekin! :D

  • Jenniii

    Mutta minähän näen vastakkaistenkin kommenttien pointin. :) Koen vain, että tässä kohtaa tekstiäni on luettu vähän tahallisesti väärin ja haluttu löytää sieltä asenteita, joita siellä ei edes ole. En ole missään kohtaa naureskellut kenenkään mielipiteille – mistä tällainen käsitys? Olen vain halunnut vain selventää omaa kantaani. Tuohon edellä olevaan kommenttiin totesin, että siinä oli tavoitettu se ajatus, jota itsekin tekstilläni hain.

    Minusta tuntuu, että myös minun kommenttejani tulkitaan jotenkin aika paljon yli. Useimmiten oma tarkoitukseni on selventää, mitä olen tekstillä yrittänyt sanoa, jos kommenteissa tunnutaan ymmärtäneen se jotenkin väärin. Eihän se ole sama kuin että yrittäisin omalla kommentillani mitätöidä vastakkaiset mielipiteet. Se puolestaan on minusta mielenkiintoista, että vastakkaisia mielipiteitä saa usein kommentoijien mielestä esittää miten töykeään sävyyn hyvänsä, mutta omaa näkemystäni en saisi puolustaa tai selventää? Tässä keskustelussa olen tehnyt sen mielestäni varsin kiihkottomaan sävyyn, joten en nyt ihan ymmärrä väitettäsi naureskelusta ja ”äärimmäisen hanakasta” puolustelusta.

    Asiallinen ja hyvässä hengessä käyty keskustelu on ilman muuta tervetullutta, mutta useimmiten vastakkaisten näkemysten esittäjät eivät vain malta olla kommentoimatta vähän kärkkääseen ja osoittelevaan sävyyn. Se ei yleensä ole hedelmällinen lähtökohta avoimelle ja rakentavalle ajatustenvaihdolle. Tässä ketjussa ei onneksi mitään asiatonta ole esiintynytkään, mutta en minäkään mielestäni ole ollut millään tavoin epäkunnioittava eriäviä näkemyksiä kohtaan?

    Ja ei, Ruskeat tytöt -blogin aikaansaama keskustelu ei tietenkään ole huono asia. On äärimmäisen mielenkiintoista ja tarpeellista keskustella näistä aiheista, joille moni kantaväestöön kuuluva on varmasti melkoisen sokea, osin ihan siksi, ettei vain koskaan joudu omakohtaisesti tällaisia juttuja miettimään. Koko on kirjoittajana aivan huikean hyvä ja tarkka havainnoija ja nostaa hienosti esille hyviä kysymyksiä ja kiinnostavia näkökulmia.

    Ihmettelen vain, että eikö etnisestä taustasta tai sen mukanaan tuomista ulkonäöllisistä piirteistä saa enää keskustella?

  • Jenniii

    Ymmärrän tosi hyvin pointtisi ja se todellakin oli ihan hyvä näkökulma. Asialla on myös tämä puoli ja siitä on hyvä olla tietoinen. Tässä kohtaa en varmasti olisi käyttänyt sanaa aasialainen, jos noille ulkonäöllisille piirteille olisi jokin oma ilmauksensa. Ulkonäköön ja etnisiin piirteisiin kiinnitämme huomiota, halusimme tai emme eikä niitä ole tarpeen minusta häivyttää maailmasta taikka keskustelusta – ainakaan silloin, kun puhe on nimenomaan ulkonäöllisistä seikoista. Muissa yhteyksissä en tietenkään mainitsisi etnistä alkuperää, koska ei ulkoisella habituksella ole mitään tekemistä ihmisen osaamisen, älykkyyden, taitojen tai muidenkaan seikkojen kannalta. Muotiin ja elämän visuaaliseen puoleen keskittyvässä blogissa on minusta melko luonnollista puhua myös siellä esiintyvien ihmisten ulkoisesta olemuksesta – ja Pupulandiassa yleensä aina positiivisessa hengessä.

  • Vierailija

    Puoliaasialaisessa perheessä elävän kommentti edellisten jatkoksi: Itse olen hyvinkin tarkkana huomioimaan erilaista syrjintää. Tässä postauksessa en kyllä näe mitään epäkorrektia. Jos etnisyyttä ei saa tuoda esille missään yhteydessä, edes positiivisessa, menee aika vaikeaksi ylipäänsä ajatusten ilmaiseminen. Jäitä hattuun, ladies!

  • Jenniii

    No onpa huojentavaa kuulla! :) Minusta nimenomaan se tuntuu kovin keinotekoiselta, että kaikki viittaukset etniseen taustaan pitäisi oikein erikseen häivyttää – täällä maapallolla, kun kuitenkin eri näköisiä olemme osittain riippuen myös siitä etnisestä alkuperästä.

  • Jenniii

    Ja vaikkei sillä tämän asian kannalta mitään merkitystä olekaan, niin olen seurannut Ruskeat tytöt -blogin keskustelua suurella mielenkiinnolla myös siksi, että satun itse jakamaan elämäni suomalaisen ruskean pojan kanssa.

    Yhtälailla ihastelen hänen kauniin väristä ihoaan, paksua ja mustaa kiharaa tukkaansa sekä tummia silmiään – piirteitä, jotka nimenomaan hänen etninen alkuperänsä on hänelle antanut. Se ei tee hänestä yhtään sen vähempää suomalaista tai minusta yhtään epäkorrektia, saati rasistia.

  • lottawantsitall

    Mäkin oon aivan ihastunut näihin aasialasnaisiin, joista Margaret Zhang ja Aimee Song on mun lemppareita! <3 

    En ymmärrä miten jotkut keksi loukkaantua tästäkin, mun mielestä erilaisuuden ylistämisessä ei oo mitään väärää. Etkä missään vaiheessa sanonut pitäväsi aasialaisista enemmän kuin afrikkalaisista jne. Kaikki etnisyydet on kauniita ja niitä saa ja pitää kehua!

  • Vierailija

    No hyvä, jos auttoi :)
    Valitettavasti ihmisiltä puuttuu usein taju siitä, mikä on soveliasta. Etnisyys osataan vetää överiksi populistisilla rasistimielipiteillä, mutta päinvastainen leimataan hyysäykseksi tms. Etnisyys (samoin kuin mikä tahansa muukin!!) on saatava ”sanoittaa”. Yhteiskunta jää polkemaan paikoilleen, jos keskustelu tehdään mahdottomaksi. Quite sad.

  • Eleena

    Tämä kommentti hymyilytti, kun selaillessani luin otsikon aluksi väärin: ’Parempaa seuraa Instagramissa: älykkäät aasialaistytöt’.

  • Jenniii

    Ihan varmasti ovat älykkäitäkin, mutta sitä ei vielä vaatteista tai naamasta pysty päättelemään. :D

  • Vierailija

    Minuakin alkoi kieltämättä kiinnostaa, että ovatko kyseiset bloggaajat aasialaisia, aasialaissyntyisiä vai etniseltä alkuperältään aasialaisia vai mitä tuo ”aasialaisbloggaajat” tarkoittaa. En alkaisi asiasta sen kummemmin huomauttelemaan, mutta toisaalta tiedän senkin, että esimerkiksi Suomessa syntynyt somalialaisten vanhempien lapsi saattaa ärsyyntyä siitä, jos hänet määritellään afrikkalaiseksi, ja niin edelleen. Nämä ovat joskus herkkiä juttuja. Ei niiden kanssa tarvitse varmaan mielenrauhaansa menettää, mutta aina niitä kannattanee jonkin verran ottaa huomioon.

  • Vierailija

    ”Oletteko nyt ihan tosissaan siis sitä mieltä, että esimerkiksi tummaihoisista kaunottarista ei saa kirjoittaa, vaikka ihonväri olisi omasta mielestä juuri osa heidän kauneuttaan? Että pitäisi kirjoittaa vain poliittisesti korrektisti kaunottarista? :D ”

    Kyllähän tuon yo. sitaatin helposti voisi nähdä hieman, eh, naureskelevaksi.

  • laulaaaa

    Aivan ihania leidejä ja tyylejä! :)

    Ja mikäs vika siinä on, jos mainitsee aasialaistaustasta; selvä yhdistävä ulkonäöllinen tekijä postauksessasi. Jos pilkkua viilaisin, ehkä jättäisin ’aasiamimmeistä’ puhumisen väliin, ja puhuisin vain aasialaista syntyperää olevista mimmeistä tmv. (niin kuin tekstissä olet kirjoittanutkin!) – eihän tuota tiedä, jos naisista joku on adoptoitu tms. ja ei ole sen aasialaisempi kuin minäkään venäläinen paitsi biologiselta kantilta. Venäläismimmi olisi vähän ontuva ilmaus jos omakohtaisesti mietin, venäläistä syntyperää oleva mimmi taas ei. :) Mutta sehän se onkin, kun kukin tulkitsee ilmaisuja omalla tavallaan, niin tulee näitä erimielisyyksiä. Hyvähän sitä on pohtia ja analysoida asioita mutta välillä tuntuu, että itse kukin voisi höllätä pipoa ja vaikka vaan puhua hömppäjutuista hömppäjuttuina ja olla takertumatta jokaiseen sanamuotoon, jonka voisi väen vängällä ylitulkita syrjiväksi.

  • Nāiádes

    Kyllä minäkin heti otsikon nähdessäni pohdin, oliko se aasialaisuus jotenkin merkittävä asia postaukseen liittyen. Semmoisia me ihmiset ollaan, pohditaan eri asioita.

    Ei siitä tarvitsisi aina niin hyökkääväksi ruveta.

  • Joy

    Pakko laittaa lusikkani tähän soppaan. :) minä olen syntyperältäni puoliksi aasialainen ja puoliksi suomalainen. Ilahduin tästä postauksesta kovasti! Mielestäni etnisyydellä on ulkonäköasioissa (tyyliblogit) suuri merkitys. Ajattelin että saan näistä blogeista kivasti inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja esimerkiksi hiustyyleihin. Niin paljon kun Jennin hiuksista pidän, niistä ei paljoa minulle irtoa vinkkejä, koska omaan niin erilaisen hiustyypin. En siis kokenut tätä postausta loukkaavana millään lailla. Ei käynyt edes mielessäni ennen kun luin noita kommentteja. Jotka nekin pointit sinänsä ihan ymmärrän mutta itse en niin tarkka tästä asiasta ole. Mielestäni on myös imartelevaa kuulla aasialaisen ulkonäön ihannointia. :) toivottavasti ei tullut liian sekava kommentti! Kiitos Jenni blogivinkeistä ja muutenkin superista blogista!

  • Sucette

    Nykyään saa kyllä varoa sanojaan, kun kaiken voi ymmärtää väärin. Oli mielessä joku esimerkki samankaltaisesta tilanteesta, mutten nyt saa päähäni… Joka tapauksessa minusta on outoa, että maailman ihmiset pitäisi sumputtaa yhteen joukkoon jossa kaikki olisivat näennäisesti zamaa massaa, eikä eroista saisi puhua. En nyt tarkoita, että fyysisiä eroavaisuuksia pitäisi jotenkin ottaa varta vasten esille, mutta kaikillahan on omat mieltymykset, mun mielestä on aikalailla sama asia sanoa tykkäävänsä punapäistä, skanditytöistä tai aasialaisista. 

    Todella virkistävää nähdä muitakin tyylitaitureita kuin niitä ainaisia samoja, tosi tyylikkäitä naisia! :)

  • Sucette

    Öh, samaa eikä ”zamaa”. :D

  • Vierailija

    No olihan tuo Jennin vastaus kuitenkin aika kepeä sävyltään, etenkin kun vertaa ekan kommentin urpousvihjailuihin. Joiltain (vai lähes kaikilta?) bloggaajilta odotetaan joskus pyhimyksen sielua ja poliitikon puhetapaa. :D Hämmästyttävän rauhallisesti Jenni mun mielestä kaikkiin ihme nyppimisiinkin yleensä vastaa (tässä viittaan enemmän jo muihin kuin tähän keskusteluun, kun tämä tuntuu olevan täällä toistuva teema). Ja saa sitä kai ihminen joskus mieltäkin olla – jopa naurahtaa jollekin, härregud! (Musta ei kyllä olisi bloggaajaksi. :D)

  • Mia K.

    Juuri näin! Komppaan.

    Täällä on ollut nykyään ihan ihme pilkun viilaamista, pienistäkin asioista?! Ei mielestäni aikaisemmin kylläkään. 

    ;))) 

  • Vierailija

    Asun ulkomailla ja viimeksi tänä aamuna kahvilassa meinasi tulla tippa linssiin kun ei taaskaan voinut tarjoilija nähdä minua ihmisenä vaan ”eurooppalaistaustaisena naisena”. Arkipäiväisessä kontekstissa on todella tärkeää antaa ihmisten olla stressittömässä tilassa, ilman ainaisia etnisyyteen, sukupuoleen, ikään tai asemaan liittyviä kommentteja. Tämän tyyppiset postaukset tuskin häiritsevät niissä esiintyvien henkilöiden arkea, mutta valitettavasti myös nostavat etnisyyttä esiin ihmisten ajatuksiin. Toki esim. tutkimuksessa yms. kontekstissa etnisyys ja muut attribuutit täytyy voida sanoittaa ja niistä tulee keskustella stereotypioiden, ennakkoluulojen, pelon ja muiden väärien käsitysten välttämiseksi, mutta annetaan ihmisille myös rauha olla vain ja määrittää itsensä haluamillaan ominaisuuksilla. Vinkkinä: Etnisesti erinäköinen ei välttämättä ilahdu kun koitat tutustua kysyen ensimmäisenä kotimaata/taustaa. Johonkin yhteiseen asiaan huomion kiinnittäminen on fiksumpaa.

  • Jenniii

    No juu, olet oikeassa siinä, että hymiö on varmasti tuossa kohtaa tarpeeton. Mutta jos siirretään tulkinnat sikseen, olisipa kiinnostavaa kuulla, mitä vastaisit tuohon itse kysymykseen! 

  • Jenniii

    Hyvä kuulla, että ennemmin ilahdutti kuin pahastutti, koska sehän blogini pääasiallinen tarkoitus onkin. :) Kuten aiemmissa kommenteissa olenkin jo sanonut, niin en todellakaan ole halunnut ketään sanavalinnoillani loukata, enkä arvannut, että tällaisesta ollaan ihan näin herkkänä. Tärkeintä minulle tietysti on, miten asianosaiset itse tämän kokevat. 

    Muotimaailmassa todellakin kaukaasialaisen näköiset naiset hallitsevat catwalkeja ja muotikuvia, joten kyllä tässä oli sekin pointti, että halusin nostaa esille nimenomaan jotakin erilaista. Minusta on ihan älyttömän hienoa, että maailman menestyneimmistä muotibloggaajista moni on aasialaista syntyperää – se ravistelee minusta positiivisella tavalla myös muotimaailman kauneusihanteita ja tuo sinne erilaisten etnisyyksien kaivattua kirjoa. 

  • Jenniii

    Tekstissä käytin ihan sujuvuuden ja vaihtelun vuoksi muutamaa eri ilmaisua, mutta olisi varmasti pitänyt itse olla tarkempana sanavalintojen kanssa ja puhua vain aasialaistaustaisista tai etniseltä alkuperältään aasialaisista (joka menee kyllä muuten kepeän tekstin keskellä jo aikamoisen kankeaksi).

    Yritin itse asiassa selvitellä tyttöjen alkuperää tarkemminkin, jotta olisin voinut geneerisen aasialaisviittauksen sijaan mainita, mistä maasta juuret ihan oikeasti ovat, mutta en nopealla googlailulla löytänyt useimpien syntyperästä sen tarkempaa tietoa, vaikka esimerkiksi Instagramin puolella osa heistä tuokin näkyvästi omaa perimäänsä esille. Esimerkiksi Chriselle Lim tuo instan puolella usein esille korealaisjuuriaan.

    Kukaan tytöistä ei taida tällä hetkellä asua Aasiassa ja suurin osa on syntynyt jossain muualla kuten Australiassa, Briteissä tai USA:ssa. Supermalli Liu Wen on kiinalainen, mutta töiden takia sittemmin lennähtänyt maailmalle eikä ymmärtääkseni hänkään asu enää Kiinassa.

  • Jenniii

    Välillä kuule mietin, onko minustakaan! :D Samat säännöt eivät useinkaan tunnu koskevan sekä lukijoita että bloggaajia.

    Mielenkiintoista on minusta se, että kriitikot ovat tuonkin kommntissa paneutuneet vain tulkitsemaan hymiöitä ja sävyjä rivien välissä, mutta eivät oikeastaan ota lainkaan kantaa viestin varsinaiseen sisältöön. Olisi joskus kivaa, jos joku lukisi, mitä siellä riveillä konkreettisesti lukee – jätettäisiin enemmän tilaa sille varsinaiselle viestille ja vähemmän tilaa omille tulkinnoille siitä. Samaan aikaan kukaan heistä ei ole myöskään vaivautunut vastaamaan tai ottanut kantaa itse sisältöön tai siinä esittämiini ajatuksiin ja kysymyksiin. Jos minä tekisin samoin vastatessani lukijoiden kommentteihin, joku todennäköisesti tarttuisi asiaan heti ja moittisi väistelystä ja keskittymisestä epäolennaiseen.

    Esitin tuon kommentin sillä ajatuksella, että haluaisin ihan oikeasti kuulla, mitä tämän postauksen aasialaisviittauksista tuohtuneet ajattelevat näistä kysymyksistä, joten olisi kivaa, jos joku eri mieltä oleva innostuisi kommentoimaan. :) Keskustelua ja oppimista syntyy avoimen keskustelun kautta, mutta jos vastapuoli aidon keskustelun sijaan keskittyy vain etsimään rivien väleistä aseita, joilla voi keskustelukumppania näpäyttää, niin varsinainen sisältö jää aika heppoiseksi.

  • Jenniii

    Minusta se on merkittävä asia! :) Kaukaasialaissyntyisten naisten hallitsemassa muotimaailmassa on ihan todella virkistävää nähdä myös muista alkuperistä olevia upeasti menestyviä naisia. :)

  • Jenniii

    On varmasti rasittavaa tulla AINA arvotetuksi tai määritellyksi ensisijaisesti etnisen taustansa takia ja nähdyksi vain jonkun etnisen ryhmän edustajana. Ja asiasta keskusteleminen on tärkeää. On kuitenkin minusta hiukan eri asia puhua kahden ihmisen henkilökohtaisesta kohtaamisesta arkielämän tilanteessa. Kuten sanottua, olen varmasti omissa ilmaisuissani entistäkin varovaisempi jatkossa nyt kun tiedän paremmin. Toisaalta tuntuu hassulta, että tässä keskustelussa moni suomalainen nainen (?) tuntuu pahoittaneen mielensä ilmaisustani ja muutamat aasialaisperäiset kommentoijat eivät puolestaan ole nähneet tämän nimenomaisen postauksen sanavalinnoissa mitään loukkaavaa, pikemminkin päinvastoin.

    Arkielämän kontekstissa ja yksittäisiä ihmisiä kohdatessa on tietenkin syytä tarkastella ihmisiä kokonaisuutena ja nähdä etnisten piirteiden yli – ne kun tosiaankaan eivät ketään mitenkään määrittele. Tässä nimenomaisessa postauksessa sille kuitenkin oli syynsä, miksi nostin esiin juuri aasialaissyntyisiä naisia. Paljon puhutaan siitä, kuinka esimerkiksi mallimaailma on todella vahvasti kaukaasialaissyntyisten naisten valtakuntaa ja muita etnisiä taustoja näkyy catwalkeilla ja muotilehdissä vain kovin vähän. Minusta on ihan älyttömän mahtavaa, että aasialaissyntyiset naiset jyräävät Instagramissa ja blogimaailmassa joukolla suosituimpien joukkoon ja samalla ravistelevat myös koko muotimaailman ummehtuneita kauneuskäsityksiä ja pinttyneitä ihanteita. Ja siksi minusta on tässä kohtaa ihan olennaistakin se, että he ovat nimenomaan aasialaista alkuperää.

    Olisi varmaankin ollut hyvä kirjoittaa myös tuo ajatus auki tekstiin, mutta oman ajatusprosessin avaaminen sen tarkemmin ei monesti tule mieleenkään, koska ihmisten reaktioita ja tulkintoja on mahdoton ennakoida.

  • Eriikkamaria

    Eikäää, elin pitkään siinä harhaluulossa, että olen ainoa tyyppi, jolla on omituinen fiksaatio Instagramin aasialaismimmeihin – hauskaa huomata, etten olekaan yksin!! :) En ymmärrä, miksi jotkut lukijat ovat vetäneet herneet nenään ns. rotuerottelusta, sillä mielestäni tekstissäsi ei ollut mitään rasistista ja muotoilit myös todella hienosti sen, mikä tekee aasialaistaustaisista ig-käyttäjistä mielenkiintoisia seurattavia. Mielestäni mimmien aasialaiset piirteet ovat pukeutumisen ohella juurikin se JUJU, miksi seuraan heitä – aasialaisuudessa on jotain sellaista poikkeavaa kauneutta, mitä muut eivät voi koskaan saavuttaa. Mainitsemasi The Haute Pursuit on yksi suosikki ig-käyttäjistäni – kannattaa tutustua myös sellaisiin käyttäjiin kuin @biancavenerayan, @daniesque, @ell4d, @imjennim ja @efymefy, joita pidän myös aivan loistavina! :)

  • Vierailija

    Kommentoinkin tuolla aiemmin vähän siihen suuntaan, että ehkä käsitteitä oli käytetty hieman sekavasti, kun välillä puhuttiin aasialaisesta, välillä etnisestä alkuperästä, välillä aasialaissyntyisyydestä jne. Nämä erottelut voivat tuntua pilkunviilaamiselta, mutta ovat monien ihmisten identiteetin kannalta tärkeitäkin juttuja, joissa ehkä kannattaisi ottaa asioista selvää ja käyttää oikeaa termistöä. Muuta ongelmaa en niinkään asiassa nähnyt. Onhan tämä tällaista toisaalta poliittisen korrektiuden ja toisaalta ihan sen vastakohdan aikaa, jossa varmasti välillä tuntuu että mitään ei mistään voi sanoa, ainakaan niissä herkemmissä aiheissa. Kun jonnekin kumartaa niin jonnekin pyllistää, lähes. Ja olet ihan oikeassa siinä, että usein tekstejä todella luetaan kuin piru raamattua – puolin ja toisin.

  • mamamamamama

    Hyvä postaus! Monta uutta seurattavaa ja AH MITEN KAUNIITA. Mikä haloo tosta aasialaisuudesta. lol.

  • Hanna Maria

    Ompa tyylikkäitä mimmejä! Täytyykin heti selata tilit läpi :)

  • Hanna Maria

    Ja toi Instagram-video.. Naurattaa :D totahan se monilla on, enemmän tai vähemmän.

  • Marianneeeee

    Siis onko kommentoijat nykyään pelkkiä näsäviisastelijoita? Miten uskaltaa kirjoittaa mitään, jos pelkona on käyttää vääriä käsitteitä ja tapoja ilmaista asioita? Lukijalla on aina oma vastuu tulkita tekstejä, mutta miksi siitä pitää huudella kirjoittajalle? Vaahtoavatko viisastelijat myös kahvipöydissä kavereilleen? Että nyt kyllä sanoit ihan väärin asian? Odotetaan kieli pitkällä: ”ahaa! nyt jäit kiinni!”, ei se ollutkaan niin fiksu ja herttainen kuin oletetaan. Äh.

    Ihmiset, relatkaa.

  • kata_eric

    ”Ulkonäköön ja etnisiin piirteisiin kiinnitämme huomiota, halusimme tai emme eikä niitä ole tarpeen minusta häivyttää maailmasta taikka keskustelusta – ainakaan silloin kun puhe on nimenomaan ulkonäöllisistä seikoista”

    Tästä lauseesta en ihan ymmärrä mitä tarkoitat. Joo, kyllä voi sanoa että toisella on kauniit silmät tai kauniin värinen iho, mutta musta on outoa jos joku sanois esim mun hyvälle kaverille että oletpas kaunis, kun olet aasialainen.

    Jos nyt vaikka koulussani opiskelisi 10 aasialaisen näköistä tyttöä, en voisi tehdä heistä tälläistä postausta, että ”Kouluni tyylikkäät aasialaistytöt”. He voisivat ajatella että ai, tyylini ei olekaan se pointti, vaan se että olen aasialainen.

    Kai olen ihan typerä nipottaja sitten.. :D tuli vähän näistä muista kommenteista jo olo että uskallanko sanoa enää omia mielipiteitäni, mutta sitten päätin että kyllä sanon.

     

  • Nāiádes

    Täällä on varmaan toinen nipottaja, koska ajattelen asiasta täysin samalla tavalla, kun sinä : )

  • Vierailija

    Niin tai sitten teet juuri näin, että heittäydyt uhriksi ja sanot että sun sanoja vääristellään, sen sijaan että myöntäisit sanoneesi tietyllä tavalla.

  • Jenniii

    Häh? Mitäs myöntämistä tässä on, kum jokainen voi itse postauksesta ja kommenteista lukea, mitä minä olen sanonut. Kysehän tässä on nyt nimenomaan tulkinnoista, joita näemmä on jo tännekin tulleiden kommenttien perusteella aika monenlaisia. Henkilökohtaisesti annan tässä keskustelussa eniten painoarvoa aasialaista geeniperimää kantavien näkemyksille, koska heitähän asia eniten koskettaa.

  • kata_eric

    Enkä relaa. Ja varmasti sanon kavereillenikin jos he puhuvat hämmentävällä tavalla.

  • Vierailija

    Eihän tässä nyt ole kysymys näsäviisastelusta vaan äärimmäisen mielenkiintoisesta keskustelusta etnisyyteen liittyen. Kaikki erottelu, niin positiivinen kuin negatiivinenkin, etnisyyteen liittyen on taiteilua korrektin ja epäkorrektin välillä. Näiden rajojen vetämisestä kannattaa ehdottomasti keskustella suuntaan ja toiseen, niinhän kaikkien lukijoiden ajattelu kehittyy. Jos kirjoittaa julkista blogia niin luultavasti myös toivoo yhteiskunnallista keskustelua. Eri asia on toki jos kommentoi epäasiallisesti tai hyökkää henkilökohtaisesti kirjoittajan kimppuun, sitä ei pidä hyväksyä.

  • Vierailija

    Ohitit pointin aika reippahasti?

    :)

  • Marsu

    On myös aika tasapainoilua miettiä mitä nämä ”kauniit” länsimaisen kauneuskäsityksen rodullistamat / eksotisoimat piirteet ovat ja miksi näin on. ”Kaunis aasialainen nainen” on stereotyyppi joka on hoikka, siro, hyvin vaaleaihoinen (tässä tapauksessa myös hyvin trendikäs / rikas), vaikka Aasian mantereelta löytyy kirjo erilaisia ulkonäköpiirteitä.

  • Marsu

    Kommenttina ”eikö saa puhua” märinään, koko ajanhan te puhutte? Eli saa!

  • Vierailija

    Kiitos vastauksesta Jenni. Kommenttiisi viitaten, mielestäni ei ole ollenkaan hassua suhtautua tunteellisesti etniseen erotteluun (jopa pahoittaa mielensä), koska minuakin erotellaan täällä etnisesti ihan samalla tavalla kuin aasialaisia Suomessa. Ja voihan arvojaan nyt puolustaa, vaikkei itse juuri sattuisi tiettyyn ryhmään kuulumaan.

    Jokatapauksessa haluaisin vielä sanoa, että mielestäni tämä oli mielenkiintoinen postaus siinä mielessä että teit etnisen erottelun positiivisin perustein ja vielä käyttäen sinua ja näitä bloggareita yhdistäviä tekijöitä, eli muotia ja bloggaamista. Varmasti moni tähän etniseen ryhmään kuuluva haluaa tulla identifioiduksi näillä ominaisuuksilla. Täytyy kuitenkin muistaa, että etnisyys, kansallisuus, sukupuoli ja usein myös taloudellinen luokka eivät ole ihmisten itse päätettävissä. Toiset siis haluavat niitä korostaa itsessään ja toiset eivät. Itse valittuja ominaisuuksia taas yleensä halutaan korostaa (esim. koulutus ja kulutusvalinnat). Itse en mielelläni korosta vaaleuttani tai naiseuttani vaan esim. koulutustani.

    Ja mitä tulee arkipäivän ja yksittäisten ihmisten kohteluun: näistä julkisista keskusteluistahan niihin asenteet ammennetaan. Siksi jokaisen julkisen puhujan tulisi miettiä mitä sanoo. Mutta kuten jo mainitsin, tämä postaushan keskittyi nimenomaan positiiviseen erotteluun, minkä voi nähdä hyvänäkin asiana. Erityisesti tuo pointtisi catwalkeista ja muotilehdistä oli todella hyvä ja tärkeä keskustelun aihe, kiitos kun avasit sitä.

  • Vierailija

    Tämähän on muotiblogi, eli jo lähtökohtaisesti sen aihe on rajattu käsittelemään muodin mukaisesti (erittäin rajatusti) esteettisiä teemoja suomalaisesta, ja tässä tapauksessa keskiluokkaisesta tai ylemmästä keskiluokkaisesta näkökulmasta käsin. Tästä lähtökohdasta katsoen on melko selvää, että blogissa esitellään tietyn näköisiä tavaroita, vaatteita, ihmisiä ja taidetta, eli toisinsanoen tiettyä kulttuurista makua. Tämän maun laajuudesta, variaatioista ja kehityksestä voisi kyllä keskustella Lilyssa laajemminkin. Tämä jos mikä on ihmisten asenteita toistava sekä muokkaava areena. Luultavasti kuitenkin monen bloggaajan maku on blogiaan laajempi, mutta lukijoita varten teemoja ja tyyliä halutaan rajata, mikä sinällään on ihan fiksua.

  • Vierailija

    Oikeesti sä kata_eric taidat olla joku ammattiloukkaantuja tai provo, koska olet joka toisen blogin kommenteissa vääntämässä tikusta asiaa ja kinaamassa. Joskus jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa. Ja relata.

  • kata_eric

    Mulla on paljonkin järkevää sanottavaa,  ja ”kinaamisen” oon kyllä jättänyt muille. :)

     

  • kata_eric

    Mulla on paljonkin järkevää sanottavaa, ja kinaamisen/loukkaantumisen oon jättänyt kyllä muille :) 

    Just tää mua eniten aina ärsyttää Lilyssä, kun aina pitäis olla vaan hymistelemässä muiden blogeihin että ihanaa kivaa jee. 

  • Vierailija

    Tosiaan: pieni relaus tekisi kata_ericille oikein hyvää :D

  • kata_eric

    Nonih , hienosti toimii nämä kommentit näköjään, lähti eka ennen aikojaan ja hävis taivaan tuuliin ja sit tulee tuplasti… :D

  • kata_eric

    Jännää että mä olen tässä nyt se ainoa syyllinen vaikka täällä on erittäin monta samaa mieltä. Olen muutenkin keskustellut asiallisesti ja Jennikin ymmärsi pointtini. Jos teitä harmittaa noin kovasti erilainen mielipiteeni, menkää vaikka ulos lenkille täältä internetmaailmasta :)

  • anskuu

    Tosi kiva idea tehdä postaus Instagram-tileistä :) Harvoin tulee nimittäin itse bongattua mitään uusia kiinnostavia seurattavia. Ainakin mulle kaikki olivat ihan uusia tuttavuuksia, mutta varmasti tulen selaamaan heidän blogejaan jatkossakin :)

  • Jenniii

    Kerro toki, mikä sinun mielestäsi se pointti sitten oli? Ymmärsin itse yllä olevan kommentin niin, että siinä kyseenalaistettiin sitä, miten tyttöjen aasialaistausta oli niin olennaista, että se oli syytä tässä jutussa mainita ja vastauksessani sen kerroin.

  • Jenniii

    Ja yhtälailla länsimaisia kauneusihanteita leimaavat tietynlaiset piirteet ja stereotypiat – eihän se liity vain aasialaissyntyisiin naisiin. Itse pidän kauniina hyvin monen näköisiä ihmisiä ja huomaathan, että tässäkin jutussa esille nostetut naiset ovat keskenään varsin erinäköisiä (ja -värisiä), vaikka kaikki toki varmasti tuohon stereotypiaan sopivia. Kauneuskäsitykset ovat kiinnostava aihe pohtia ehdottomasti ja menestykseen ponnistaneiden muotibloggaajien joukko on tietysti jo melkoisen kapea otos aasialaiskauneudesta. Silti minusta on melkoisen mukavaa nähdä myös aasialaissyntyisten naisten menestyvän muotimaailmassa, jossa erilaiset etniset alkuperät ovat edelleen edustettuna valtamedioissa melkoisen marginaalisesti.

    Tutustun ilolla kaikenlaisten ihmisten blogeihin kaikilta mantereilta etnisestä alkuperästä riippumatta, mutta uskallan veikata, että esimerkiksi aika monessa Aasian maassa muotiblogeja keskimäärin on melko paljon vähemmän länsimaihin verrattuna ja todennäköisesti menestyneimmät (eli myös helpoimmin löydettävissä olevat) blogit ovat usein jollain tapaa varsin stereotyyppistä kauneutta edustavia, ikävä kyllä. Voin tietysti olla väärässäkin. Saa ilman muuta vinkata, jos mieleen tulee muita kiinnostavia blogeja tai tyyppejä aiheeseen liittyen.

  • Jenniii

    Tämä ketjutus tosiaan tekee paikoin melkoisen kryptiseksi selvittää, että mihin kommenttiin vastaus nyt olikaan. :D

  • Jenniii

    Äh. Minun mielestäni sinun kommenttisi ovat olleet keskustelun asiallisinta antia. Kiitos siis siitä ja hyvästä, haastavasta keskustelusta. :)

  • kata_eric

    No kiva että edes sä olet tätä mieltä :) 

  • Jaahas

    Musta on vaan niin hauskaa, että ne keille tämä aasialaisuuden mainitseminen on ongelma, ovat itse länsimaalaisia.

    Mun haave on myös maailma, jossa ihmisen piirteillä, oli ne sitten fyysisiä tai henkisiä, oli kyse sitten, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihonväristä, vammasta tai sairaudesta, ei olisi väliä. Mutta se, että me oltaisiin kaikki samalla viivalla ei poista sitä että me ollaan jokainen yksilöitä, erilaisia samanlaisuudessamme. Pertti Kurikan nimipäivien pojat on ylpeitä erilaisuudestaan. Mutta he ovat silti aivan yhtä arvokkaita, samanlaisia ja samanarvoisia. Mun mielestä se, että halutaan hyssyttää kaikki mahdollinen yksilöllisyys (olipa kyse etnisyydestä, hippiydestä, homoudesta tai siitä että sulla on pieni suu) pois koska ”olemme kaikki ihmisiä” on yksi askel sinne suuntaan ettei tästä maailmasta saada aidosti hyväksyvää ja tasa-arvoista. Vain tiedostamalla se, että meitä on eri taustoista tulevia, erilaisia ja erinäköisiä ihmisiä voidaan vaalia sitä rikkautta jota tämä erilaisuus tuo :)

    Tämän miss universum- paapatuksen jälkeen on hyvä sanoa, että tässä postauksessa nyt ei vaan ollut mitään vikaa. ;)

  • eurooppalainen

    Eivätkö nuo naiset ole aasialaisia? Onko siinä jotakin pahaa jos on aasialainen, onko se haukkumanimi? Eikö siis saisi sanoa aasialainen, kuten mina olen suomalainen tai eurooppalainen?

    Eikö saa sanoa ”kaunis” ja vielä yhdistää sen aasialaiseen? Kai siitäkin tulee paha mieli jollekin joka ei ole kaunis.
    Jeesus sentään, tää on aivan pimeetä.

Related posts