27/02/15

Ihmisistä ja mahdollisuuksista

17 49 kaupunki4.jpg

Kävin viime viikonloppuna parin hyvän ystäväni kanssa brunssilla ravintola Ondassa Kallion suunnalla – tai ruokala-galleriassa, kuten ravintola itse itseään nimittää. Lämmin suositus Ondan brunssille: hyvää perulaista (!) ruokaa, rento tunnelma ja seinillä taidetta. Siinähän on jo monta asiaa kohdallaan! Pöytä kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä Ondan brunssi on tällä hetkellä supersuosittu ja paikka täyteen buukattu viikonloppua kohden. Onda siis ansaitsee mainintansa ja suosituksensa, mutta tässä kirjoituksessa ei itse asiassa ole tarkoitus puhua ravintolasta tai ruoasta, vaan ihan muista jutuista…

Helsinki on jännä kaupunki – Suomessa se on suurin kaikista, mutta maailman mittakaavassa ihan pikkuruinen. Monesti olen itsekin ajatellut, että kovin pienihän tämä kotikaupunkini on, mutta silti se on riittävän suuri, etten voi sanoa tuntevani sitä läpikotaisin. Mutta ei tämä juttu varsinaisesti kerro Helsingistäkään, vaikka myös sellainen juttu pitäisi vielä kirjoittaa, oodi tälle kaupungille. Sen sijaan haluan kertoa, miten tuo brunssihetkeni Helsingin Kalliossa sai minut miettimään ihmisiä ja mahdollisuuksia.

kaupunki3.jpg

Käyn aika harvoin Kallion suunnalla, koska minulla ei vain ole sinne mitään asiaa. Suurin osa ystävistäni asuu tällä puolen kaupunkia eikä Kallio muutenkaan satu päivittäisten reittieni varrelle. Viime lauantaina siellä Ondassa istuessani katselin haltioituneena ihmisiä. Ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, enkä ollut koskaan nähnyt ainoatakaan niistä kasvoista aiemmin kahta brunssiseuralaistani lukuunottamatta. Tuntemattomien ihmisten läsnäolo ei aiheuttanut ahdistusta, vaan jostain syystä minut valtasi tunne siitä, että kaikki on mahdollista.

Kymmenien aivan uppo-outojen ihmisen ympäröimänä tunsin yhtäkkiä kaikkien niiden vielä syntymättömien tarinoiden kirjon, joka ihmisten välisissä kohtaamisissa kuplii. Mitä mahdollisuuksia täysin tuntemattomissa ihmisissä piileekään! Ehkä kohtaan jonkun heistä jonakin päivänä vielä uudelleen aivan toisenlaisissa merkeissä, hetkessä joka pakottaa meidät näkemään toisemme. Samaan aikaan mietin, että tuskin muistaisin edes kasvoja, jos niin kävisi. Se ei kuitenkaan ollut ajatuksessa olennaista. Olennaista oli vain se, että tämäkin oli vain pieni raapaisu siitä määrästä tuntemattomia ihmisiä, jotka tämän kaupungin katuja tallaavat.

kaupunki1.jpg

Kaikessa pikkuriikkisyydessäänkin Helsinki on kaupunki, joka on päivittäin täynnä uusia kasvoja. Ihmisiä, joita en ole koskaan vielä kohdannut ja joita en välttämättä kohtaa koskaan enää uudelleen. Pienissä kaupungeissa kasvaneelle tuo tunne on vapauttava ja jotenkin lohdullinen. Että tässä kaupungissa on ihan mieletön määrä ihmisiä vielä minulle (ja sinullekin) löydettäviksi. Tuhansittain tarinoita, jotka eivät vielä ole alkaneet.

Arjessa sitä ajautuu helposti tutuille urille, kulkee joka päivä tiettyä reittiä ja käy aina samassa kaupassa ostoksilla. Ja samalla tulee törmänneeksi samoihin kasvoihin, jotka hetkellisesti tuntuvat melkein tutuilta, vaikka eivät todellisuudessa sitä olekaan. Samojen ihmisten ja tuttujen katujen keskellä saattaa syntyä ajatus, että tunnen tämän kaupungin jo. Joskus saattaa jopa tuntua siltä, ettei tämä kaupunki voi tarjota minulle enää mitään uutta. Silloin kehotan astumaan sivuun tutuilta reiteiltä, eksymään omaan kotikaupunkiin ja avaamaan silmät. Näkemään kaikki ne vielä syntymättömät tarinat, joiden läsnäolon minä tunsin siellä ravintolan pöydässä, sillä kenessä tahansa voi piillä mahdollisuus johonkin ihan uuteen.

kaupunki5.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

17 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Vierailija

    Naiivi ja lapsenomainen elämänasenteesi puskee voimakkaasti läpi näissä ”pohdintapostauksissa”. Seuraan tätä blogia ”jatkokertomuksena” ja odotan koska kyynistyt :P

  • Jenniii

    No sitä päivää saat odotella! ;)

  • iidaac

    Höh, olipas inhottava kommentti. Ei tänään tarvitse olla surullinen ja kiukutella, onhan sentään perjantai. :)

    Mutta olen kyllä todella eri mieltä kanssasi Vierailija. Minusta on ihanaa, että Jenni on noin positiivinen ihminen, enkä näe siinä mitään naiivia tai lapsellista. Kaunis teksti ja ihania ajatuksia.

  • Mia K.

    :) tuo on niin totta, että jos uriutuu samoihin paikkoihin, asioihin etc. eikä oivalla sitä… mutta, jo tuo kun tajuaa asian, avaa heti mieleemme uusia ovia, ja se alkaa kuljettaa meitä kohti niitä uusia tuntemattomia seikkailuja! Mieleemme, sekä konkreettisella tasolla eteemme ♡!

    Ihmeellisintä täällä pallolla on mielestäni Ihmiset! Ja meidän huikea mielenvoima :)))

    Aurinkoista mieltä sulle ☆

  • Anna Talvikki

    Ihana juttu ja kuvat. Mä en varsinaisesti tunne olevani ”mistään kotoisin”, sillä olen asunut niin monessa kaupungissa ja tunnen sopeutuvani melkeinpä paikkaan kuin paikkaan. Mutta jos minun pitäisi valita yksi kaupunki ylitse muiden, se olisi Helsinki. Henkinen kotini jota rakastan :)

  • Hei!
    Kiva, että olet löytänyt Ondan! Harrastin samanlaista uusien paikkojen koluamista siinä naapurustossa tammikuussa: http://haipakka.com/2015/01/19/varia-lisaa-nyt-ja-heti/
    Suosittelen löytöretkeilyä kaikille! Aurinkoa!

  • Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! Samantyyppisiä juttuja oon itse miettinyt viime kuukausina niin omassa arjessani kuin novelleissa, joita oon kirjoittanut ja viimeistellyt. Omassa työssäni saan eniten inspiraatiota nimenomaan ihmisten kohtaamisesta. Kirjailija Anais Nin on todennut tosi kauniisti: ”Each friend represents a world in us, a world not born until they arrive, and it is only by this meeting that a new world is born.”

    Parhaita kohtaamisia viikonloppuusi!

  • A.K.

    Kaunis teksti. Juuri näitä asioita on tullut itsekin usein pohdittua. :) Kiitos kauniista tekstistä.

  • Piiiiu

    Kiitos ihanasta tekstistä!

  • Jenni, just näin. Kyllä mahdollisuuksia ja uusia avauksia on ihan joka puolella ja on just tärkeää tehdä niitä pieniä arjen juttujakin uudella tavalla, etteivät aivot ja ajattelu ”uraudu”. Urautuneelle ei koskaan tapahdu mitään, vaikka ihan pienellä vaivalla voi siinä tavallisessakin nähdä mahdollisuuksia. Lämpimästi suosittelen säilyttämään avoimen ja ”lapsekkaankin” asenteen elämää kohtaan. Se on parasta.

    Ja voi, juurikin Kalliossa on usein sellainen fiilis, että kaikki on mahdollista ja mitä kaikkea voikaan olla! Näin edelleen lähes kymmenen Kallio-vuoden jälkeen.

  • ^nanna

    Kiitos Jenni, sä osaat aina jotenkin nostaa esille just niitä ajatuksia ja juttuja, jotka itselläkin tuntuu olevan ajatuksissa pinnalla. Olkoon naiivia tai ei, mutta mä inspiroidun välillä esimerkiksi uusista ihmisistä ja uusista kaupungeista niin, etten vaan malttaisi millään odottaa, mitä kaikkea jännää ja mielenkiintoista elämä heittääkään nokan eteen.

    Tykkään tosi paljon sun tavasta tehdä blogia. Olet ihanan aito ja symppis tyyppi!

  • maitokahvi

    Naiiviudessa ja lapsenomaisuudessa on myös paljon hyvää! Tärkeää on muistaa, ettei tietty lapsenomaisuus sulje pois älykkyyttä. On harvinaisen ihanaa, jos joku osaa säilyttää itsessään lapsenomaisen uteliaisuuden, luottamuksen ihmisiin ja positiivisen ihmettelyn :) Samaan pyrin minäkin! :)

    Ihana postaus oli tämä! Olen itsekin joskus fiilistellyt samaa :)

  • iisis

    Ihanan samastuttavia ajatuksia! Kiitos niistä :)

  • Mikko Antero

    Ai miten ihana kirjoitus! :)

  • Axu

    Helsinki state of mind ja ihania kuvia <3

  • iduska

    Kiitos Jenni. Muutin Helsinkiin kaksi viikkoa sitten, tämä jotenkin lohdutti… Ehkä ttästä seuraakin sarja uusia ja jännittäviä tarinoita :) Ihanaa viikonloppua! 

  • Roosa

    Ihana kirjoitus ja täysin totta! Vielä kun itsekin osaisi tehdä niin käytännössä, kun se tuttuusolo iskee! 

Related posts