Arkistojen aarteita: Jenni tummatukkaisena
8 56
Yhdennäköisyys tumman kaksoisolentoni kanssa on ilmeisesti hyvin selkeä – ainakin teiltä saadun palautteen mukaan. Jotkut olivat jopa luulleet ensin kuvan nähtyään, että olen mennyt värjäämään hiukseni tummiksi tai leikitellyt Photoshopilla. :D Nämä kommentit innoittivat minut vähän kaivelemaan arkistojen aarteita, sillä osa teistä ei ehkä ole seurannut Pupulandiaa vielä 6 vuotta sittem, jolloin kokeilin kuin kokeilinkin hetken aikaa elämää brunettena. Olin koko pienen ikäni haaveillut tummista kutreista ja miettinyt, miltä mahtaisin näyttää tummatukkaisena. Ja viimein uskalsin vuoden 2008 lopussa testata.
Itse asiassa kun nyt katson noita vanhoja kuvia, niin tummat hiukset eivät näytä ollenkaan hassummilta – ehkä ne ovat nämä tummat kulmat, jotka pehmensivät siirtymää blondista bruneteksi. Osa lukijoista oli tuohon aikaan sitä mieltä, etten saisi enää koskaan palata vaaleaksi ja moni minut noihin aikoihin ensimmäistä kertaa tavannut oli aivan järkyttynyt kuullessaan, että olenkin oikeasti vaaleatukkainen. Täydestä siis ilmeisesti meni?

Alkushokin jälkeen viihdyin tummissa hiuksissa itse asiassa aivan erinomaisen hyvin, mutta vaalean tyvikasvun kanssa taistelu oli kyllä yhtä tuskaa. Juuri tuon tyvikasvun takia taisin lopulta päätyäkin palaamaan takaisin omaan vaaleaan väriini. Pari kertaa sävytin tummaksi, mutta tukka tuntui kasvavan niin kohisten, että koko ajan olisi saanut olla värjäämässä. Ja vaalea tyvikasvu tummassa tukassa on tunnetusti aika kamalan näköistä, siinä missä tumma tyvikasvu vaaleassa tukassa ei ole ollenkaan niin paha – sehän on ollut jopa trendikästä aika ajoin. Vaalean tyvikasvun kanssa näyttää lähinnä kaljulta. :D
Tukka oli noihin aikoihin vielä pitkä, mutta myönnän muutaman kerran ihania tummahiuksisia polkkatukkakaunottaria Pinterestissä ihailtuani miettineeni, että pitäisikö joskus vielä taas repäistä. En taida kuitenkaan jaksaa sitä värjäyskierrettä. Mutta miltäs näyttää tumma Jenni näin kuuden vuoden jälkeen? Onko siellä ruudun takana monta tyyppiä, joille tämä tuli täysin yllätyksenä?
Translation: The doppelgänger post yesterday inspired me to go through my archives and look for some evidence of my dark haired days 6 years back. When I dyed my hair dark brown at the end of 2008, a lot of people told me never to go back to blonde. Also, several people who I met during that time were just shocked when they found out that I wasn’t really a brunette. I have to admit, I really liked having dark hair for a while but the fast growing blonde roots were driving me crazy. So eventually I just gave up and went back to my natural colour – it was easier that way. I bet a lot of you guys didn’t read my blog back in 2009 so how do you like me as a brunette?

Tags: Hiukset, höpötyksiä, Höpsöä, Muu tyyli
Categorised in: Elämä, Kauneus, Muoti