50 shades of Beyoncé

Kävin viime viikolla katsomassa leffassa kutsuvierasnäytöksessä tuon kohutun 50 Shades of Grey -leffan. Ja eipä minulla oikeastaan ole siitä juuri mitään uutta sanottavaa. En siis aio tuhlata palstatilaa sen toisteluun, minkä kaikki muut ovat jo lukemattomilla foorumeilla sanoneet. Totean vain tiivistetysti:

• juu, oli melkoisen surkea tekele, vaikkakin visuaalisesti ihan tyylillä toteutettu 
• jep, näyttelijöiden keskinäinen kemia oli hieman hakusessa ja seksikohtauksetkin kömpelöitä, vaikkakin Jamie Dornan aina ilo silmälle (parempi silti kyllä still-kuvassa kuin videolla) ja Dakota Johnsonin tulevia näyttöjä jään uteliaana odotelemaan
• ja juu, pääparin suhde on enemmänkin creepy riippuvuussuhde kuin romanttinen rakkaustarina, vaikkakin kirjassa pariskunnan välillä ilmiselvästi on suhteen omituisuuksista huolimatta myös sitä rakkautta
• ja joo, loppuviimeksi koko tarina on vain ylipitkä Reginan seksinovelli, joka on ihan yleistä fantasiaa sitomis- ja alistamisleikeistä, vaikkakin tässä tapauksessa oman häiritsevän mausteensa kuviolle antavat herra Greyn omat traumat ja ongelmat

Mitään et elämyksenä missaa, vaikka et kyseistä leffaa koskaan näkisikään, mutta aikakautensa kulttuurillisena tuotoksena se on tietysti ihan kiinnostava vähintäänkin kahvipöytäkeskusteluita varten. Kirja puolestaan on kerronnallisesti jotain harlekiiniromaanien ja chick litin välimaastosta eli ei missään nimessä hääppöinen kirjallinen tuotos (paikoin jopa aika kamala), mutta ajaa kyllä asiansa tunnelman virittäjänä. Mielenkiintoista keskustelua aiheesta olen bongannut täältä Lilystä muun muassa No Sex and the Cityn kommenttiboksista.

Mutta sitten siihen minun mielestäni koko leffan mielenkiintoisimpaan antiin eli soundtrackiin. Edes musiikkivalinnat eivät mielestäni olleet leffassa kovin onnistuneita – useimpien kohtausten taustalla lauletut popkappaleet kuulostivat lähinnä oudoilta, mutta yhdessä kohtaa höristelin korviani uteliaana. Leffan taustalta löytyy nimittäin myös mahtavan tummasävyinen versio Beyoncén Crazy in Love -hitistä – tämähän on vähän kuin Lana del Reyn heiniä. Ja vielä parempi kuin se alkuperäinen! Jotain hyvää siis siinäkin elokuvassa. ;)

PS. Bongasin samaisesta kappaleesta ja versiosta coverin, joka toimii minusta myös älyttömän hyvin. Sofia Karlbergin ääni antaa kappaleelle ihan uudenlaista fiilistä. Tsekkailkaapa sekin tuosta alta. :)

Tags: Elokuvat, höpötyksiä, Kirjat, kulttuuri, leffat, Musiikki

Categorised in: Elämä, Kulttuuri, Musiikki