17/02/15

Kaksi trendiä testissä: yksi korvakoru ja puolinuttura

30 65 korvis3.jpg

Viime aikoina on näkynyt punaisilla matoilla entistä paljon kaunottaria, jotka näyttävät hukanneen toisen korvakorunsa. Vaan eipä olekaan kyse siitä, että toinen korvis olisi kadonnut, vaan syksyn ja talven muotinäytöksissä yhden korviksen trendi oli varsinainen villitys. Itse heräsin tähän juttuun vasta nyt, mutta eipä kai tuolla niin väliä. :)

Löysin hiljattain Limbon loppuunmyynnistä Annankadulta kierrätysmateriaaleista korujaan valmistavan Bellerina Designin kauniita korvakorut ja innostuin niiden roikkuvasta muodosta. Nyt polkkatukkaisena sitä tulee jälleen katsottua korviksia aivan uusin silmin – esimerkiksi näiden korvakorujen metallihapsut ovat pidemmät kuin hiukseni, joten korvikset näkyvät aivan eri tavalla kuin pitkien hiusten kanssa. Kokeilin viime viikolla yhden korviksen lookia pujottamalla näyttävän korun vain toiseen korvaan ja jättämällä toiseen sen huomaamattoman pienen hopeapallon, jollaisia yleensä käytän arjessa muutenkin. Tykästyin tähän ideaan niin, että tälläkin viikolla tuli heiluttua eripari-korvikset korvissa jälleen.

korvis1.jpg

Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla myös tuota puolinuttura/puoliponnari-hiustyyliä, mutta muutamista kokeiluista olen jostain syystä vakuuttunut, ettei tuo kampaus kertakaikkiaan sovi minulle. Tänään päätin yrittää vielä kerran, koska tuntui, että taakse vedetty kampaus paljastaisi hauskalla tavalla tuon yksipuolisen korvakorutyylin. Nooo, ei kai tämä nyt niin paha ole, mutten vieläkään ole aivan vakuuttunut, sopiiko tämä minulle. Vähän on tuollainen hamsteriposki-ilme tässä hiustyylissä.

Tein nutturan aika huolettomasti ja jätin tarkoituksella hiusten latvat sojottamaan rennosti vapaina. Kokeilinpa vielä tuollaista puoliponnariakin, mutta sen kanssa tulee kyllä ihan sellainen kalju olo, jos tukka menee päälaelta ihan litteänä päätä myöten. Ei oikein sovi tuo Legolas-look meikäläisen kallonmuodolle. :D

korvis7.jpg

Mikäs on teidän muiden tuomio tämän tukkatyylin suhteen? Jos muuten tulee jotain hyviä käytännön niksejä mieleen tai ideoita, miten tämän voisi toteuttaa paremmin, niin niitä otetaan mielihyvin vastaan. 

Translation: I ended up trying out two trends today: the one earring thing and the half bun. The first one I really like but the half bun I’m not so sure of. I think it makes me look a little bit like a hamster. And the Legolas version makes me look bald. Ehh, maybe not for me. :D Or what do you think?

korvis6.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

30 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Pau

    Olin itse myös aluksi vähän epäileväinen tuon tukkatyylin suhteen, koska ajattelin myös ettei sovi omien kasvojen muotoon. Mutta oon tehnyt tuohon tyyliin pienen muunnoksen ja vetänyt tukan samalla tavalla huolimattomasti ponnarille ylös, mutta tehnytkin siitä ponnarista sellasen nutturan sinne tuon tötsän tilalle. Välillä teen enemmän pystymmän, sykerötyylisen nutturan ja sitten joskus teen sellaisen hiukan siistimmän ja pyöreämmän ja laitan muutamalla hengettömällä kiinni. Tykkään kuitenkin että kampaus on huoleton, joten en usein tee siitä mitenkään kovin siistiä vaan joskus hiukan tupeeraankin puoliponnaria niin että nutturasta saa sekaisen. 

    Nutturan paikkaa voi myös muunnella, laittaa esimerkiksi hiukan alemmas, mutta itse tykkään siitä, että se on siellä pään yläkulmassa :D Myös joskus teen sivulle jakauksen ja vedän sitten vasta ihan takaosan hiukset suoraan taaksepäin, sekin jo vaihtaa aika paljon kampauksen ilmettä :)

  • Vierailija

    Moikka! Mistä toi musta poolopaita on?

  • Näytät niin somalta! Mä tykkään tuosta tyylistä, se sopii sulle :)

  • millamainen

    Ihanalta näyttää! Itse vierastan vielä tuota yhden korviksen lookia, mutta sulla se näyttää hyvältä! 

  • sanninen

    Oot kyllä supersöpö. Varmaan mun pitäski perustaa joku muotiblogi kun pitänyt jo vuosia vain yhtä korvista (kadottanut aina toisen!).

  • Sucette

    En oo oikein ite lämmennyt tolle puolinutturalle, paitsi lyhyissä hiuksissa (kuten sulla) näyttää ihan söpöltä. Mut sit pitkiin hiuksiin se ei mun mielestä kerta kaikkiaan sovi! :D Itse näytän ainakin ihan idiootilta… Kummallisia nämä villitykset. :D

  • Tuo hiukset puoliksi auki on ehdottomasti hiustyyli, jota aion tänä keväänä ottaa haltuun! Olen niin iloinen, että kokeilit ilmettä :) Itselläni on niin paksu tukka, etten kaljusta kohdasta tarvitse murehtia. Mites sotkunuttura: http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2015/01/hair-trends-spring-2015.html?

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Sanph

    Olin kahdeksan vuotta sitten Brasiliassa vaihdossa ja siellä tuo yhden korviksen muoti oli valloillaan. Ostelinkin silloin muodin mukaisia korviksia, mutta Suomessa niiden käyttö jäi, kun vähän väliä joku kysyi, olenko hukannut toisen korviksen. Välillä olen kuitenkin sinnikkäästi mennyt yhden korviksen tyylillä. Ehkäpä elvytänkin tuon korumuodin taas uudestaan omaan jatkuvampaan käyttööni. Ps. Näytät just söpöltä.

  • tiukuu

    Hei, mitä kulmaväriä käytät? Oon etsinyt pitkään jotain väriä tai kynää, joka ei taittaisi liikaa punaiseen, mutta vielä ei oo löytynyt ja sun pisti silmään tosi kivan värisenä. :)

  • Jenniii

    Ehkä tämä tosiaan on myös totuttelukysymys. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, ettei korkea ponnarikaan sopinut minulle – ja pienen totuttelun jälkeen siitä tuli yksi lempparikampauksistani. Pitänee vain päästä tästä hamstreriposki-fiksaatiosta eroon. :D

    Ja joo, kampaus tosiaan näyttää vähän erilaiselta riippuen siitä, mihin kohtaan tuon nutturan väkertää ja minkä muotoiseksi. Vai jättääkö tuolla tavoin Legolas-tyyliin auki. Itsekin tosin tykkään, että se on tuolla ”yläkulmassa”. :D Mutta siis kiitos hyvistä vinkeistä ja neuvoista. Ehkä tässä pitää vielä harjoitella ja totutella!

  • Jenniii

    Musta poolopaita on saatu Black Swanilta viime syksynä. :) http://www.blackswanfashion.com/

    Ihanan tuntuinen materiaali viskoosi-villa-sekoitetta ja näytti muuten olevan nyt alennuksessa vain parikymppiä.

  • Jenniii

    Voi kiitos! Ehkä siis annan tälle kampaukselle vielä mahdollisuuden. :)

  • Jenniii

    Kiitos! Vähän tämä vaatii vielä totuttelua minultakin, mutta onhan tämä tuollaisen näyttävän korviksen kanssa ainakin kivalla tavalla erilainen ja erottuva juttu. :)

  • Jenniii

    Hahaa, blogi pystyyn siis vain! ;) Tai ainakin korvis korvaan! Mietin juuri, että tämän trendin kautta saisikin näppärästi hyötykäyttöön kaikki ne korvakorut, joiden pari on kadonnut. :D

  • Jenniii

    Olen nähnyt Pinterestissä aivan mahtavia inspiskuvia tästä puolinutturasta myös pitkässä tukassa, mutta kaipa se riippuu hiukan hiuksista ja kasvojen muodostakin, että miten sopii. Toisaalta, sitä on aina niin itsekriittinen. Minäkin näytän tässä kampauksessa omasta mielestäni vähän idiootilta, mutta muut tuntuvat olevan eri mieltä. Ehkä sinäkään et muiden mielestä näytä. :D

  • Jenniii

    Oi, lucky you! Paksusta tukasta saan vain haaveilla. :) Tosin tuolla ”kaljulla” en niinkään tarkoittanut, että sekaan jäisi kaljuja kohtia, vaan jotenkin sitä, että tuo päätä myöten vedetty yläosa saa omissa silmissäni päälaen näyttämään kaljulta – vähän kuin tukka alkaisi vasta siitä sivuilta, mistä se roikkuu vapaana. :D Voin kertoa, ettei ole hyvä mielleyhtymä! Voi kyllä olla, että olen tämän kompleksini kanssa yksin ja sitäpaitsi ei kukaan muu puoliponnaria käyttävä minusta näytä ”kaljulta”, että eiköhän tässä nyt ole ihan vain typerä oma mielikuvitus vallalla. :D

    Kivoja hiustrendejä olit tuonne omalle tontillesi koonnut. Tuohon vesikampaukseen en kyllä myöskään kykene! Mutta melkein kaikkia muita voisin varmaankin kokeilla. 

  • Jenniii

    Noniin, nyt vain nuo yksinäiset korvikset uudelleen käyttöön! :) Minulta ei ole vielä kukaan kysynyt, että olenko hukanut toisen korviksen, mutta odotan, että niin väistämättä jossain vaiheessa tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. :D

  • Oranssinen

    Hauska flashback 90-luvun alkuun :) Tällä tyylillä vedettiin niin töissä (suorat hiukset) kuin viihteelläkin (kiharrettuna) muutama vuosi.
    Edelleen rihkamakoruboxistani löytyy kymmeniä parittomia korviksia :D

    Kokeiles nostaa myös tuossa korvien päällä olevat hiukset mukaan sinne ylös..

  • Jenniii

    Minulla on luonnostaan aika tämän väriset ja tuuheat kulmat, mutta tehostan niitä nykyään usein vielä vähän kulmakynällä. Ja olenkin löytänyt ihan loistavan tuotteen – tästä pitää vielä tehdä juttua erikseen! Mutta täydellinen sävy löytyy siis Yves Rocherilta. :) Minulla on muistaakseni tuo sävy Cendré, joka näyttää tuossa pikku-pallurassa kyllä huomattavasti todellista tummemmalta. 

    http://www.yves-rocher.fi/control/meikit/kulmakynat/kulmakyna/?cmSrc=Category

  • Jenniii

    Haa, minulla on mennyt tuo 90-luvun vaihe omalta kohdalta ohi, mutta muistan kyllä muilla näitä nähneeni. :) Ja joo, pitääpä testata tuolla tavoin kuin ehdotit!

  • Oranssinen

    Epäilemättä, taisi olla enemmän plusmiinus kolmekymppisten trendi silloin(kin) ;)
     

  • Hyvin tuo kampaus sinulle sopii! Ja upea korvis. Olen itsekin katsellut tuota trendiä nyt sivusta hetken ja ajatellut että ehkä sitä voisi kokeilla kun oikein hieno korvis kohdalle sattuisi :)

  • sansa

    Toi hiustyyli sopii sulle todella hyvin! Kiinnostaisi tietää suoristatko polkkatukkasi vai pysyykö noi latvat itestää tolleen kivasti suorana. Himoitsen siis itsekin polkkatukkaa mutta hiukseni ovat aika taipuisat ja pahoin pelkään että vaatisi aikamoisia toimenpiteitä ettei latvat sojottais silleen ”kivasti” kattoa kohti…Ja inspiraatio tuohon pitkien hiusten pätkäsemiseen tuli nimenomaan teikeläisen suunnalta :)

  • AjN

    Minusta tuo puolinuttura-look näyttää sinulla taas ihan erityisen hyvältä! Tyyli on juuri ihanan simppeli ja huoleton. Ja korvakorulle myös peukku!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Nämä kommentit nyt kyllä ilahduttavasti rohkaisevat kokeilemaan tuota kampausta toistekin…

  • Jenniii

    Nyt alan kyllä vakavasti harkita, pitäisikö tälle tukkatyylille antaa sittenkin mahdollisuus, kun palaute tuntuu olevan yksinomaan positiivista. Poikakaverikin sanoi suunnilleen ensi töikseen minut ja hiukset nähtyään, että ”Onpas sinulla tukka tänään kivasti!” :)

    Minulla hiukset ovat luonnostaan varsin suorat, joten ei tarvitse suoristaa. Polkka onkin ollut minulle aika helppo hiusmalli, sillä oikeastaan föönaus riittää muotoiluksi. Mutta olen nähnyt muilla ihan älyttömän kivoja polkkatyylejä taipuisassa tai vähän kiharassakin tukassa. Täältä löytyy kivaa polkkainspistä myös vähän taipuisammilla hiuksilla: https://www.pinterest.com/pupulandia/hair/

  • Jenniii

    No tässä se ilmeisesti taas nähdään, että ihminen on itsekriittinen olento ja noilla typerillä komplekseilla voi huoletta pyyhkiä lattiaa. Pitää siis kai antaa tälle vielä mahdollisuus. :)

  • N0VA

    Looks like a mullet. Ei näytä järin imartelevalta.

  • Jenniii

    No sitähän just yritin tässä postauksessa sanoa! :D Mutta enemmistö yleisöstä tuntuu olevan toista mieltä.

  • tiukuu

    Kiitos tästä, pitää käydä kattomassa, miltä värit näyttää luonnossa. :)

Related posts