12/02/15

Torstaiaamun iloksi: balettia ja mieskomeutta

11 72 Hozier.jpg

Ajattelin jakaa näin torstaiaamun piristykseksi jotain mukavaa kaikille mieskomeuden, baletin ja kauniin musiikin ystäville. Sergei Polunin ei ehkä tatuointeineen näytä päällepäin siltä kaikkein tyypillisimmältä balettitanssijalta, mutta katsokaa ja hämmästykää. :) Baletin ”pahana poikana” tunnettu Polunin on rankattu yhdeksi maailman lahjakkaimmista tanssijoista ja tanssii nyt siis David LaChapellen Hozierille ohjaamalla musiikkivideolla. 25-vuotiaan ukrainalaistanssijan komeus on muuten huomattu muotimaailmassakin, sillä herra on ehtinyt tähdittää muun muassa Marc Jacobsin mainoskampanjaa. Mutta siis katsokaa itse – kyllä nimittäin silmä lepää, sekä tanssin että tanssijan puolesta. ;)

On muuten jännää huomata, millaisia trendejä syntyy muuallakin kuin muodin parissa. Tanssi ja musiikki kuuluvat yhteen ja tanssi on luonnollisesti on kuulunut olennaisena osana musiikkivideoihin kautta aikojen, mutta Sian viime vuonna julkaisema ja suorastaan ilmiöksi noussut Chandelier-video ihastutti, herätti keskustelua ja toi musiikkivideoihin jotain uudenlaista ja kiinnostavaa. Sama teema toistui vielä Elastic Heart -videollakin, jolla ihmisten sydämiin tanssineen Maddie Zieglerin rinnalle liittyi näyttelijä Shia LaBoeuf. Tästä Hozierin videosta tulee automaattisesti mielleyhtymiä noihin Sian musiikkivideoihin superlahjakkaan tanssijan ja ihonvärisen asun myötä, mutta eipä siinä mitään, katselen näin lahjakkaiden ihmisten tanssia erittäin mielelläni, joten ei yhtään haittaa, vaikka tästä joku musiikkivideotrendi syntyisikin. 

Ihme juttu muuten, että Chandelier ei voittanut parhaan musiikkivideon pystiä Grammy-gaalassa. Jos ette ole vielä nähneet, niin kekkereissä nähtiin muuten aika huikea uusinta tuosta musiikkivideolla nähdystä performanssista ja mukana esityksessä oli komedienne Kristen Wiig. Odotin parodiaa ja pelleilyä Wiigin nimen nähtyäni, mutta eipä naurattanut. Sen sijaan reaktio oli enemmänkin WOW. Lopputuloshan oli aivan upea. :) Jotenkin tästä välittyy jopa vielä hienommin se kappaleen tarina taistelusta alkoholismia vastaan. Go Kristen!

Tags: , , , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Musiikki

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • sup

    Huhuhhuh!!! Rankkaa tavaraa tuo Sian Elastic heart… Ja Shia Lebouf yllättää täysin eläytymisellään, tai siis aivan eri tyyliä kuin niissä Transformers -leffoissa. Olen niin rakastunut Maddiehen mutta samalla en voi olla ajattelematta mitenkä nuori tyttö, vielä lapsi joutuu tekemään rankkoja aiheita näissä musiikkivideoissa. En osaa näin torstai aamuna pukea ajatuksia tarpeeksi sanoiksi…

  • Annn

    Wow, kiitos kun linkkasit tuon musavideon. Rakastuin Hozierin kappaleeseen heti kun sen ekan kerran kuulin! Se ja tanssi yhdessä, ei voi paljon parempaa yhdistelmää olla :)

    Silti mua vähän hämää tuossa musavideossa yksi juttu… kappale tuntuu jotenkin olevan vähän taustalla, ja tanssi taas tapahtuu siitä riippumatta jossain omassa tilassaan. Kuvittelenko mä vain? Haluaisin, että tuo olisi ihan täydellinen :D

  • jau

    Sergei Polunin on täydellinen, upea lahjakkuus. Olen katsonut videon jo monta kertaa tänään enkä saa tarpeekseni!

  • lindaalin

    Uskomattoman huikee tanssija! Housut vaan vähän hämäs, ehķä tää ois toiminu spanx-mainoksena! :,D

  • Pau

    Oi, upea tuo miesbalettitanssija! Aivan loistavaa kehonhallintaa, niin siistiä, linjakasta ja täydellistä tanssia :) Näin itsekin balettia tanssivana hiveli kyllä silmää. Aluksi pelkäsin, että tuleeko tästä jotain showtanssi-tyyppistä, mutta onneksi siitä tuli aikas puhdasta klassista menoa! Olisin mieluummin kyllä katsonut tanssia jonkun muun tyyppisen musiikin kanssa, itse kappale ei oikeen omaa korvaa miellytä. Mutta hieno juttu silti ja kiva, että on tosiaan syntynyt tällaisia musiikin ja hienon tanssin kombinaatioita :)

  • lillukka

    Mieletön biisi ja mieletön tanssi, mutta jotenkin eivät sovi yhteen. Jää jotenkin irrallinen fiilis kokonaisuudesta, en tiedä miksi.

  • Ohoo

    en voi sanoa muuta kuin iso kiitos tästä löydöstä. Minusta musiikki ja tanssi sopivat täydellisesti yhteen. Tai eivät sovi, mutta on aivan täydellinen yhdistelmä.

  • W3

    Tässä Hozierin Take Me To Churchin musavideo, LaChapellen ja Poluninin versio on heidän ”tulkintansa” (ja hieno onkin kyllä).
    https://www.youtube.com/watch?v=MYSVMgRr6pw

  • Jenniii

    Aaa, kiitoksia! :) Bongasin tämän jostain nettisivustolta, jossa vain sanottiin, että David LaChapelle on tehnyt biisille musiikkivideon, mutta tämä ei tosiaan taida olla se ”virallinen”. :)

  • Pau

    Ja kiitos vielä tosiaan videon linkkaamisesta, en edes jostain syystä ollut kuullut kyseisestä miestanssijasta (en tajua miksi :D), mutta nyt on sekin asia korjattu! Päädyin selailemaan youtube-videoita hänestä. Upeaa! :) 

  • Vau. Upea tanssi ja musavideo! Kiitos tän jakamisesta!

Related posts