6/02/15

Matkalla Portugalissa: tuokiokuvia Ericeirasta

5 63 ericeira27.jpg

Pitäisi aina heti ensi töikseen reissusta palattuaan käydä läpi kaikki matkan aikana muistikortille tallennetut kuvat, sillä mitä pidemmälle homma venyy, sitä valtavammalta työ alkaa tuntua – niin kivaa kuin matkan tunnelmiin onkin palata. Portugalin reissun massiivinen kuvasato odottaa yhä perusteellisempaa läpikäymistä ja editointia, mutta haukataan nyt pala kerrallaan.

Tällä kertaa perjantai saa piristyksekseen mojovan setin hetkiä ja tuokiokuvia rannikolla sijaitsevasta Ericeirasta, joka talviseen aikaan on melkein kuin aavekaupunki. Moni pieni rannikkokaupunki elää Portugalissa turismista ja surffareista, joten meno ja meininki hiljenevät yleensä talveksi. Ericeira näytti kaksi viikkoa sitten melkein autioituneelta, kun kiertelimme pikkukaupungin keskustassa. Suurin osa kaupoista oli kiinni, talojen ikkunaluukut pysyivät suljettuina, kaduilla vallitsi pysähtynyt tunnelma ja ihmisiä ei juuri näkynyt.

ericeira6.jpg

Suuri osa taloista onkin talviaikaan tyhjillään, sillä moni niistä on lissabonilaisten loma-asuntoja ja paikan päälle tullaan lähinnä lomalla, kesäisin ja viikonloppuisin. Hiljaisen pikkukaupungin vakituisista asukkaista moni puolestaan käy arkena töissä Lissabonissa, jonne on Ericeirasta noin puolen tunnin ajomatka, joten ei ihme, että tavallisena talvisena arkipäivänä kaduilla on hiljaista.

Portugalin jylhä rannikko on suosituimpia surffikohteita Euroopassa ja se näkyy Ericeirankin katukuvassa. Surffikauppoja, surffikouluja ja surffikamoja vuokraavia putiikkeja on paljon, samoin surffikämppiä ja hostelleja. Teema toistuu myös baareissa ja kahviloissa – ja tietenkin rannalla. Autoteiden varsilta rannoille opastavat risteyksiin pystytetyt surffilaudat, joten reittejä parhaisiin rantakohteisiin ei voi missata.

ericeira8.jpg

Visuaalisesti Ericeira on kuin suoraan postikortista: valkoiseksi kalkittuja taloja, palmupuita, siellä täällä muutama päivää paistatteleva koira, ikkunoilla roikkuvia puhtaita pyykkejä ja taivaanrannassa turkoosina vellova meri. Tosin tuulisella säällä meri ei välttämättä ole sellainen kauniin kirkas ja turkoosi, koska tyrskyt nostattavat aaltojen sekaan hiekkaa ja muuta moskaa. Meidän reissumme aikana meri myllersi antaumuksella, mutta kauniilla säällä se kuulemma näyttää aivan epätodellisen väriseltä ja kristallinkirkkaalta. 

Sää on talviseen aikaan Portugalissa varsin vaihteleva etenkin rannikolla. Kovan merituulen ansiosta sääolot vaihtelevat usein, joten aamun kaatosade voi hyvinkin jo aamupäivää kohden kääntyä auringonpaisteeksi. Sateet siis tulevat ja menevät, mutta suomalaisesta näkökulmasta tammikuinen keli oli silti varsin mukavaa vaihtelua kotimaan räntään ja loskaan. Rannan läheisyydessä sai kaikesta huolimatta pukeutua lämpimästi, sillä kostea merituuli pureutuu luihin ja ytimiin. Lämmitys ei myöskään ole eteläeurooppalaisen rakentamisen vahvuuksia ja paikalliset värjöttelevät usein sisälläkin koleaa ulkoilmaa lähes vastaavissa lämpötiloissa. Villasukat ja perinteinen takka ovat todella jees.

ericeira25.jpg

Ihastuin itse palavasti pikkukaupungin raukeaan tunnelmaan ja rantaviivan jylhiin maisemiin. En lainkaan ihmettele, että ystävämme päättivät muuttaa hetkeksi juuri Ericeiraan. Vakituisesti siellä asuvalle meno saattaa aika ajoin tuntua vähän liiankin rauhalliselta talvisesongin aikaan, mutta ainakin näin lyhyellä visiitillä pysähtyneestä tunnelmasta oli helppo nauttia.

Translation: Moments and snapshots from Ericeira, Portugal. I totally fell in love with that little town that seems to be asleep during the winter time. So beautiful! The view on the streets is like straight out of a postcard. Greetings to that smiling guy from Activity Surf Center! :)

ericeira1.jpg

Ensimmäisenä aamunamme Ericeirassa odotti ikkunan takana tällainen näky. Ei hassumpi tapa aloittaa loma. :)

ericeira2.jpg ericeira4.jpg ericeira5.jpg

Kaduilla oli talvisena arkipäivänä todella hiljaista ja paikan päällä näkyi lähinnä vanhuksia.

ericeira9.jpg ericeira10.jpg

Kalastus on tärkeä elinkeino rannikkoalueella.

ericeira11.jpg ericeira12.jpg

Bongasin tämän kaksikon kalastuspaattien ääreltä satamasta. Iloisesti hymyilevä veikko käski mainita surffikoulunsa ja -kauppansa Activity Surf Centerin. :D Jos siis surffaus Ericeirassa kiinnostaa, niin etsikää tämä kaveri käsiinne – hänen putiikkinsa näyttää saaneen TripAdvisorissa ylistävät 5 tähden arviot.

ericeira13.jpg ericeira14.jpg ericeira15.jpg ericeira16.jpg ericeira17.jpg ericeira18.jpg ericeira19.jpg ericeira20.jpg ericeira21.jpg ericeira23.jpg ericeira24.jpg ericeira26.jpg

Myöhemmin bongasinkin sen Activity Surf Centerin keskustassa kävellessämme. :)

ericeira28.jpg "ericeira29.jpg"

Vanha mies paijaili kadunkulmassa koiraansa. 

ericeira30.jpg ericeira31.jpg ericeira32.jpg ericeira33.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Matkat

5 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Upeita (joskin aavemaisia) kuvia taas, ihana tunnelma! Tuo merityrskykuva on kerrassaan mieletön! :)

  • Qjs

    Kyllä jos Ericeirassa haluaa surffaamaan niin suosittelen kaikille juuri auennutta Ericeira Surf Housea majoitukseen ja kontaktointiin, majatalon omistaa suomalainen Noora hollantilaisen poikaystävänsä kanssa! Mainio majatalo ja ihastuttava isäntäpari unelmaansa toteuttamassa :)

  • Sara06

    Kiitos näistä ihanista, kauniista kuvista. Niiden ja tekstisi perusteella saattoi melkein hetkeksi kuvitella olevansa itsekin paikan päällä. :-)

  • sonsaa

    Kiitos näistä ihanista tunnelmakuvista. Uneliaalta paikalta vaikuttaa näin talviaikaan, mutta siitäkin huolimatta kauniilta. Oli ihana hetkeksi sulkea silmänsä ja kuvitella itsensä kävelemässä tuolla meren rannalla.

  • Upeita, utuisia kuvia Ericeirasta. Kuvista tuli niin mieleen viime talvi ja ihanat viikot Ericeirassa. Vietin siellä kolme viikkoa ja ihastuin ikihyväksi pikkukaupunkiin. Voisin hyvin kuvitella viettäväni eläkepäiviä Ericeirassa.

Related posts