2/02/15

Hurahtaminen saippuakaupoilla

12 65 saippua2.jpg

Minä kuulun niihin ihmisiin, joille voisi myydä varmaan melkein mitä vain, kunhan se vain on pakattu tarpeeksi kauniiseen pakettiin. Mieleni teki Lissabonissa hamstrata tuliaiskauppa tyhjäksi, kun eksyin saippuahyllyn äärelle, joka notkui toinen toistaan kauniimpiin kääreisiin pakattuja saippuapaloja ja kukin pakkaus oli suljettu vanhanaikaisella leimasinetillä. Kaikilla eri tuoksuilla oli omanlaisensa käärepaperi ja seisoin valehtelematta kymmenisen minuuttia hyllyn edessä nuuhkimassa ja hypistelemässä.

Koska oli aivan pakottava tarve saada palanen tuota kauneutta mukaani, valikoin joukosta kolme erilaista ystävilleni tuliaisiksi. Itselleni nappasin suloisista pakkauksista muistoksi nämä kuvat. Lentokentällä bongasin myynnistä näitä samaisia saippuioita maininnan kera, että näitä Claus Porton saippuoita on hehkutettu peräti Voguen sivuilla. No en ihmettele, jos tuote on yhtä ihastuttava kuin kääre ja tuoksu. :)

saippua3.jpg

Olen välillä miettinyt, miksi ihmeessä suurin osa arkipäiväisten tavaroiden pakkauksista on niin rumia? Luin kauan sitten jostakin artikkelista, että ruma pakkaus mielletään merkiksi edullisesta hinnasta ja tästä syystä kauppojen halpatuotteiden pakkaukset ovat yleensä varsin epäviehättäviä. Kaunis kääre puolestaan kielii kalliista hinnasta – vaikkei näin todellisuudessa edes olisi. Voitaisiinko jättää tällainen ajattelutapa historiaan ja päästää ammattitaitoiset suunnittelijat antamaan parastaan pakkaussuunnittelussa? Olisi niin paljon mukavampaa ostaa ja käyttää (ja katsella) tuotteita, jotka ovat myös ilo myös silmälle. Perustetaan kansanliike – kuka on mukana? :P

Translation: I am the kind of person you can sell anything to, if it is packed in a really beautiful wrapping. I found these unbelievably beautiful Claus Porto soaps from Lisbon and I just HAD to get a few. They are for my friends but at least I got some photos to look at. ;)

saippua1.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus, Matkat

12 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • P.M

    Olen ihmetellyt ihan samaa! Minä ilmottaudun ainakin mukaan! :D 

  • Västäräkki

    Niin totta! Ehdottomasti kansanliike kauniiden pakkausten puolesta. Tosin, mitenhän se vaikuttaisi omaan kulutuskäyttäytymiseen? Olen nytkin vain vaivoin hillinnyt itseäni ostamasta sitä Clipperin vihreää teetä, jossa on se kaunis lohikäärmepakkaus.

  • ingis8

    Oi, kuulun samaan joukkoon ja arvaa missä tuli eteen vaikeuksia? Japanissa! Joka ikinen asia, on se sitten aamukahvi, nenäliina, lounassushit, kadulla ostettava hot dog tai uusi kalenteri- kaikki, ihan kaikki pakataan niin kauniisiin, somiin, uskomattoman ihaniin pakkauksiin!!!!!! Olisin voinut ostaa ihan kaikkea ja ihan mitä vaan. Siinä siis niin paratiisi :)

  • niin nättejä! määkin ostaisin melkein mitä vain, jos ne olisi paketoitu näin, ha:-) x

  • Jenniii

    Jes, kaksi on kansanliikkeen alku. ;)

  • Jenniii

    Ihanaa, etten ole yksin tuskani kanssa. :D Tosin pelkään samoin, että saattaisin tehdä entistäkin enemmän mystisiä heräteostoksia vain niiden pakettien takia. Ja Clipperin teepakkaukset ovat kyllä yksiä kauneimmista, mitä markkinoilta löytyy. Myös Pukkan printtikuosit viehättävät. :)

  • Jenniii

    Kääk, kammottavia houkutuksia siis huhtikuisella reissulla tiedossa. :D

  • Jenniii

    Ymmärtänet siis, miksi päädyin ostamaan kolme palasaippuaa. :D Sentään valjastin kauneudenkaipuuni hyötykäyttöön ja jaan nämä kaunokaiset eteenpäin tuliaisina!

  • sonsaa

    Olen niin ehdottomasti samaa mieltä ja mukana kansanliikkeessä! En ymmärrä miksi niin monet päivittäiset pakkaukset ovat suorastaan rumia tai ainakin ei-kauniita. Valitettavasti monet kauniit pakkaukset myös maksavat enemmän, mutta silti itse pyrin niitä suosimaan varsinkin sellaisten tuotteiden osalta, jotka ovat esillä tai käytössä lähes päivittäin. Elämä on liian lyhyt rumille pakkauksille ja ikävälle muotoilulle.

    Ja onnea vain Jenni Japanin matkalle. Kannattaa ehkä suosiolla jättää matkalaukkuun hieman ylimääräistä tilaa ;)

  • Annimal

    Oon ihan samaa mieltä, miksi kaikki kivat tuotteet on niin rumissa paketeissa?
    Ostan tuotteen nimenomaan pakkauksen vuoksi ja toivoisin, että ihan arkipäiväiset asiat olisivat vähän kauniimmissa paketeissa. Clipperin teet on ehdoton suosikki.. :)

  • Tuune

    Oon niin samaa mieltä sun kans siitä, että perusputelit sun muut pakkaukset sais olla kauniita, ihan hinnasta riippumatta!:) Nimimerkillä: saatan ostaa jotain vain kauniin pakkauksen takia, haha!

  • Aivan ihania! Mut miten noi muka raaskii avata? :O

Related posts