1/02/15

Täydellisen trenssin metsästys

11 66 trenssi1.jpg

Trenssitakki on omassa vaatekaapissani sellainen turvallinen klassikko. Ostin mustan trenssini reilut 10 vuotta sitten ja se on kestänyt sekä aikaa että kulutusta ihailtavalla tavalla. Käytän trenssiäni keväisin ja syksyisin jatkuvasti ja olen joskus miettinyt, että mustan rinnalle voisi ostaa ruskeankin. Itse asiassa olen etsinyt täydellistä beigeä trenssiä tuloksetta jo vuosikaudet. Kaikissa on tuntunut aina olevan jotain vikaa ja voin kertoa, että beigen sävyjäkin on noin miljoona – useimmiten aina vähän väärä. 

Olen ollut trenssin etsinnässäni melko kärsivällinen, koska tiedän, että klassikkotakki palaa kauppojen hyllyille joka kevät ja joka syksy. Olen luottanut siihen, että väistämättä siis jossain vaiheessa tulee vastaan Se Oikea. Ja lopulta törmäsin viime syksynä Barcelonassa Massimo Duttin liikkeessä melko täydelliseen yksilöön. Valitettavasti oikea koko vain oli myyty loppuun jo kaikista kaupungin liikkeistä. Ei auttanut kuin niellä katkera tappio ja toivoa, että vielä osuisi joku toinen yhtä hyvä kohdalle.

trenssi5.jpg

Syyskuisen Barcelonan matkan jälkeen olen ehtinyt metsästää tuota Massimo Duttin täydellistä trenssiä jo Tukholmasta ja Wienistäkin, mutta kokoni on aina ollut myyty kaikista liikkeistä loppuun. Lähimmäs pääsin unelmieni trenssiä Wienissä, jossa myyjä kertoi viimeisen S-koon menneen juuri 5 minuuttia aiemmin. Goddamnit!

Oikeastaan olin jo hyväksynyt sen, että voin jo unohtaa tuon kyseisen takin, koska sesonkikin ehti tässä välissä vaihtua ja ymmärtääkseni trenssi oli syksyn mallistoa. Siitä huolimatta oli pakko vielä kurkistaa Massimo Duttille sisään Lissabonissa. Eipä yllättänyt, että S-kokoa ei siinäkään liikkeessä enää ollut, mutta toiveikkaana silti kysäisin, josko myyjä voisi tarkistaa muiden liikkeiden tilanteen. Ja uskomatonta kyllä, liki puolen vuoden Euroopan laajuinen metsästys tuotti viimein tulosta ja takki löytyi koossani toisesta myymälästä.

trenssi3.jpg

Kun viimein pääsin sovittamaan tuota viheliäistä takkia, olin jo vähän epäuskoinen, että tässäkö tämä nyt tosiaan on. Onko tämä nyt edes niin hyvä kuin olen kaikki nämä kuukaudet päässäni kuvitellut? Poikakaveri oli siinä vaiheessa jo hiukan hermostua ja älähti, että ”Se on ihan todella hyvä. Nyt ostat sen!” Tein työtä käskettyä. Jos tämä ostos ei ollut harkittu, niin ei sitten mikään. Ja pääsipä takki Lissabonissa aurinkoisena päivänä jo ensikertaa uloskin. :)

Translation: I’ve been looking for a perfect beige trench coat for some time already and when I finally found quite a perfect one in September at Massimo Dutti in Barcelona, of course it was sold out in my size. I went looking for it in Stockholm and Vienna also but it was the same story everywhere: sold out. Finally I still decided to have one last look at the Massimo Dutti store when I bumped into one in Lisbon. It turned out that – surprise, surprise – my size was sold out but they did have one left in another store. So, unbelievable but true, I got my trench coat after months of looking all around Europe. :D

trenssi2.jpg

Trenssitakki // trench coat Massimo Dutti, farkut // jeans Never Denim / BikBok*, neulepaita // knitted shirt Dixie, kaulahuivi // scarf Second Female, laukku // bag Selected Female*, aurinkolasit // sunglasses Filippa K*, lenkkarit // shoes Adidas*

*saatu blogin kautta // gifted

trenssi4.jpgtrenssi6.jpg trenssi7.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Matkat, Muoti

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • iidaac

    Kyllä tuo trenssk olikin metsästyksen arvoinen, sillä se on täydellisen näköinen! Tässä on itsellänikin ollut täydellisen trenssin metsästys päällä useita vuosia, mutta vielä ei ole tärpännyt.

  • Kaisuli

    Pakko kommentoida, että todella tyylikäs kokonaisuus! Ja trenssikin näyttää hyvältä!

  • Meeeri

    Haha, juuri muutama tunti sitten aloitin jokavuotisen trenssijahdin verkkokaupoista… Josko tänä vuonna nappaisin sellaisen täydellisen yksilön :) Joku Burberryhän olisi aivan ihana, mutta oikeasti olisin valmis maksamaan ehkä kolmasosan sellaisen hinnasta. Onneksi halvemmallakin näyttää saavan upeita takkeja ;)

  • Itse löysin täydellisen trenssini H&M:n alennusmyynneistä alkusyksystä. Se on ihana vaate mm. siksi koska siinä tuntee olevansa kohtalokas nainen rikosjännärissä ;-D

  • Upea asu! Tuo takki oli kyllä helmi löytö :) Ja ihanaa nähdä vähän keväisenoloisen kuvia!

  • Jenniii

    No ihana kuulla! Kyllä tätä tosiaan metsästettiin. :D Ja pakko sanoa, että onneksi löytyi nimenomaan Portugalista, koska Wienissä tai Tukholmassa hinta olisi ollut paljon tyyriimpi. ;) Onnea myös oman täydellisen trenssin etsintään!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Yksinkertainen toimii aina!

  • Jenniii

    Jokavuotinen trenssijahti kuulostaa tutulta. :D Tämän takin hinta oli 130 euroa, mutta minusta näyttää paljon kalliimmalta. Pienet detaljit suunnittelussa ja laadukas, jämäkkä kangas tekevät ihmeitä. Tosin Massimo Duttin laadusta on muutenkin ihan hyviä kokemuksia eli kannattaa tsekata tarjonta ulkomailla – etenkin Espanjassa ja Portugalissa, joissa hinnat ovat hiukan muita Euroopan maita halvemmat.

  • Jenniii

    Hahaha! :D Varsinkin tämä ruskea trenssi tuo ne rikosjännäri-salapoliisi-vibat. Sait heti meikäläisen innostumaan tästä takista entistäkin enemmän!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Takki taisi siis olla kaiken sen vaivan ja tuskan arvoinen, haha. Ja kylläpä oli ihanaa ottaa minipiipahdus kevääseen tämän loskan ja pimeän keskeltä.

  • Minä yritin myös metsästää tuota samaa trenssiä loppusyksystä Tallinnan Massimo Duttilta, kun olin iskenyt siihen silmäni verkkokaupassaan (joka ei tietenkään toimita Suomeen). Näyttää juuri sopivan jämäkältä kankaalta ja pidän yksityiskohdista. Oma musta trenssini on kolme tai neljä vuotta sitten hätävaraksi Zaran aleista ostettu, hiukan liian iso versio, jota kyllä usein myös luullaan arvokkaammaksi kuin se onkaan. On kyllä haukkunut 40€:n hintansa moneen otteeseen, mutta alkaa olla pikku hiljaa tiensä päässä kulumineen. Olen harkinnut myös Burberryä, mutta onhan se uutena niin kallis, etten millään ole saanut sen hintaa itselleni perusteltua. Ehkä mielummin ottaisin kuitenkin mustan, mutta tartun kyllä tuohon Massimo Duttiin, jos se jossain sattuisi vastaan tulemaan. Löytyisikö muita suosituksia laadukkaista puuvillatrensseistä? Hintaakin saa olla, jos on täydellinen ja varmasti laadukas :)

Related posts