31/01/15

Petipulmia eli haussa uusi sänky

60 94 futon-karup1.jpg

Koti on kyllä yksi sellainen projekti, joka ei taida koskaan tulla täysin valmiiksi. :) Elämää on näiden seinien sisäpuolella takana jo liki pari vuotta, mutta yhä vain on muutamia asioita, joita en saa aikaiseksi. Pari taulua odottaa vieläkin kehystystä ja ripustusta, joitakin tavaroita pitäisi käydä edellisen muuton jäljiltä läpi ja sen sellaista. Toisaalta veikkaan, että keksin sitä mukaa uutta puuhaa, kun vähitellen saan noita to do -listan ikuisuushommia ruksattua yli.

Kaipaisin tällä kertaa vähän sisustusaiheisia vinkkejä teiltä lukijoilta, sillä olen etsimässä uutta sänkyä. Rakastan tätä Duxianan kauniilla päädyllä varustettua petiä, joka on tarjonnut minulle jo kohta neljän vuoden ajan mitä mukavimmat yöunet. Ongelmana kuitenkin on, että yöt kainalossani uinuvan poikakaverini selälle tämä nykyinen sänky ei sovi lainkaan. Hän on selkäongelmaisena huomannut, että kaikkein parhaiten nukkuma-alustaksi sopii ohuehko futonpatja tai joku muu hiukan kovempi tai joustamattomampi patja. Joustinpatjat ja perinteiset petauspatjat eivät siis sovi hänen selälleen ollenkaan. Näin ollen myös tämä minun kovasti rakastamani sänky valitettavasti aiheuttaa ongelmia eli jotain tarttis tehdä

innovation-futon1.jpg

Olemme yrittäneet nyt miettiä, millainen olisi mielekäs ratkaisu, joka paitsi sopisi tänne meikäläisen makuukammariin, olisi myös meidän molempien nukkumistarpeisiin sopiva makuusija. Poikakaveri siis tarvitsee jämäkkää ja joustamatonta patjaa ja minä puolestaan en pysty nukkumaan liian kovalla alustalla. Nukun poikkeuksetta kyljelläni ja kylki kipeytyy liian kovaa patjaa vasten, mikä taas johtaa siihen, että joudun jatkuvasti kääntyilemään unissani ja unen laatu kärsii. Futon-sängyissä olen kyllä nukkunut ihan hyvin, joten sellainenkaan ei välttämättä ole minulle liian kova. On siis ihan mahdollista, että yksi ja sama patja kävisi meille molemmille, jos vain sopiva löytyisi.

Patjan ohella toinen juttu on sitten se runko… Pienessä kodissa sängyn alle on saanut näppärästi todella hyvin lisää säilytystilaa, kun sinne on mahtunut sujauttamaan peräti 5-6 sängynaluslaatikkoa. Vuodevaatteet, pyyhkeet ja monet muut tarpeelliset muttei päivittäisessä käytössä tarvittavat tavarat ovat löytäneet paikkansa jemmasta sängyn alta. Toiveissani siis on, että sängyn alle jäisi ainakin se 23cm korkeutta (kuten nykyiselläkin vuoteella), jotta sängynaluslaatikot pääsisivät jatkossakin käyttöön. Runko saisi mieluiten olla valkoinen (tai musta) ja minimalistinen tai vaihtoehtoisesti muuten sellainen huomaamaton. Leveydeltään sänky saisi olla mieluiten 160cm, mutta 140-senttinenkin ehkä riittäisi hätätapauksessa.

Olemme tällä hetkellä melko pienellä budjetilla liikenteessä eli tarkoituksena ei ole hankkia tähän hätään mitään valtavan kallista sänky-patja-komboa, vaan etsinnässä on joku simppeli ja suht edullinen ratkaisu. Tuntuu, että kriteereihimme sopivia sängynrunkoja (tai kuvia niistä) on kovin vähän ainakaan netissä tarjolla – rungoissa Ikealla oli selvästi runsain valikoima ja muita potentiaalisia putiikkeja näyttäisivät olevan Helsingissä sijaitseva Futonia sekä verkkokauppa Futonnetti

futon-karup3.jpg

Tällä hetkellä ykkösenä listallamme ehdokkaista on (hintansa ja helpon saatavuutensa takia) Ikean yksinkertainen, päädyllinen Nordli-malli, mutta olisi kiva päästä tsekkaamaan myös Malm ja Duken. Toinen potentiaalinen ehdokas on Futonian ja Futonnetin valikoimasta löytyvän tanskalaisen Karupin koristeellisilla jaloilla varustettu Rock-O (johon saa myös hauskoja päätyjä halutessaan), joka tosin on vain 140cm leveä ja mietin, mahtaako pohjan korkeuskaan riittää siihen, että vuodevaatelaatikot mahtuisivat sinne alle. Myös tanskalaisella Innovationilla on kivoja sängyksi taittuvia futon-sohva-malleja (etenkin vuoden 2015 katalogeissa), mutta niitä ei välttämättä pääse oikein testaamaan missään ja monet ovat jatkuvaan käyttöön sängyksi vähän kapeita.

Kaikkein parhaiten poikakaverini on nukkunut yönsä vanhempieni ikivanhalla futon-sohvalla, jonka patja on sopivan jämäkkä. Kiikuttaisimme vierassänkynä vanhemmillani toimivan sohvan muuten ensitilassa tänne Helsinkiin, mutta patja on leveydeltään vain 120cm ja se on meille kyllä arkikäyttöön auttamatta liian kapea. Periaatteessa siis voisimme kelpuuttaa sängyn virkaa toimittamaan ihan tavallisen sängyksi taittuvan futon-sohvankin, kunhan patja ole liian pehmeä tai kapea.

Nyt olisivat siis hyvät neuvot tarpeen sekä rungon että patjan/patjojen suhteen. Yhteinen patja olisi mieluisin eli ensisijaisesti yritämme nyt löytää meille molemmille sopivan nukkuma-alustan. Harmi, ettei huonekaluliikkeisiin voi jäädä yöksi, koska ei sillä parin minuutin makoilulla vielä oikein osaa sanoa, miltä sänky sitten tuntuu jatkuvassa käytössä. Mutta jos jollakulla on kokemusta näistä edellä mainituista ehdokkaista tai tulee mieleen muita hyviä runkovaihtoehtoja, katsastamisen arvoisia liikkeitä tai patjaideoita, niin ne otetaan erittäin kiitollisena vastaan!

innovation-futon2.jpg

Photos: Karup & Innovation

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Koti

60 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • annaandandyathome

    Meillä on ollut Tempurin sänky jo monta vuotta. Se nyt ei todellakaan ole edullinen vaihtoehto, mutta aivan ihana sänky nukkua noin muuten, selkä ja niskasärky on historiaa. Tempurilla on myös pelkkiä patjoja, ja on olemassa huonekaluliikkeitä, joista saa hakea testaukseen patjat vähäksi aikaa. 

    Patja pehmenee ja muotoutuu kehon lämmöstä, ja liikkeessä on usein niin kylmä, että siellä voi tuntua kuin kiven päälle istahtaisi :)  

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä! Veikkailen vain, että tuo Tempur ei taida sekään sopia poikakaverille, koska hän tykkää eniten nimenomaan sellaisesta suorasta ja tasaisesta alustasta. Selän ollessa huonommassa jamassa hän on nukkunut ihan kovalla lattialla vain ohuen vaahtomuovipatjan päällä, joten veikkaan, että meidän tapauksessamme tuo mukautuminen oman kropan muotoon ei ole hyvä juttu. Itsekään en ole sen Tempur-tekniikan ylin ystävä. Mutta tiedän, että sillä on oma vankka kannattajakuntansa! :) Ehkä pitäisi joskus silti testata.

  • Maam

    Ostin alkusyksystä itselleni ikean morgendal-vaahtomuovipatjan ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Kaikki kokeilemani joustinpatjat järkevässä hintaluokassa tuntuivat ihan hötöltä, tämä on sopivan jämäkkä muttei mielestäni lainkaan kova. Hinta on mielestäni halpa ja rungon saa valittua mielensä mukaan.

  • hako

    Mä suosittelen sellaista futonpatjaa, jossa on kookosta sisällä. Se on hieman pehmeämpi kuin täyspuuvillainen, joka ainakin omalle selälleni oli turhankin kova. Kookosfuton on myös helpompi huoltaa, sillä se ei vaadi rullausta niin kuin täyspuuvillainen, vaan pelkkä patjan kääntely lakanoiden vaihdon yhteydessä riittää. Nuo futon patjat on sen verran painavia, et melkein suosittelen hommaamaan kaksi 80 cm leveää yhden 160 cm sijaan. Mun aikaisempi kookosfuton ennen yhteenmuuttoa miehen kanssa oli 140 cm leveä ja sen kääntelykin oli hiukan hankalaa, vaikka onnistuikin. Patjathan voi tietty laittaa ihan mihin sänkyyn tahansa eli patjoja ja sänkyä ei välttämättä tarvitse hankkia samasta paikasta.

  • Oi tuo rock-o oli minun lemppari kun oltiin ostamassa sänkyä, mutta valitettavasti perheellisenä 140cm oli liian kapea meille. Päädyimme ostamaan toisen karupin rungon 200cm leveänä, 200cm kookos futonilla :) On ollut tosi hyvä, eli suosittelen. Karupin rungot taitavat myös olla fsc-sertifioituja! :)

    Aikana ennen lapsia meillä oli 140cm peti ja mahduttiin siihen kyllä ihan hyvin! Ja futoneita on monen laisia, käykää ihmeessä kokeilemassa! Futoniassa sai ihan rauhassa kölliä sängyillä ja kokeilla eri patjoita :) Jos et tykkää liian kovasta niin esim puuvilla-vaahtomuovi voisi olla hyvä? :)

  • Blue Peony

    Ainakin Unikulma tarjoaa palvelua, jossa kahdelle eri kokoiselle ja eri asennoissa nukkuvalle tietokonemittausten avulla voidaan tehdä sänky, jossa kummankin oma puoli vastaa juuri nukkujan omaa tarvetta pehmeyden ym. suhteen. Ei ole ihan halpaa, mutta hintansa arvoista!

    Ikean sängyistä ainakin itselläni on huono kokemus. Patjan jousitus ”lörpsähti” nopeasti.

  • M--M

    Yksi vaihtoehto olisi runkopatjayhdistelmä, jossa on kunnon petari päällä. Molemmille saisi oman kovuuden sängylle, mutta toimii hyvin parisänkynä. Esimerkkinä: https://www.masku.com/tuotteet/patjat-sangyt/4026-lakeus-runkopatjasetti/

    Meillä on tämäntapainen yhdistelmä ja se todella toimii, runkopatjat tulevat kuitenkin tiiviisti yhteen liittimellä. Korkeutta saa korkeilla jaloilla.

  • Katyusha

    Ostin itse tänään Sotkasta sängyn, sen tietysti näkee sitten nukkuessa vasta, kuinka mukava se on. Onneks sänky on kuitenkin sen verran jämäkkä, että liian pehmeä se ei tule olemaan. Jos se taas on liian kova, voi sinne aina ostaa extrapatjan väliin vielä. Mutta tosiaan, en suosittele ostamaan 140cm sänkyä, sillä se ei ole ihan standardimitta. Standardimitat kun on 80, 120, 160 ja 200, ja näihin on myös helpointa löytyää esim. lakanat ja uudet patjat. Tietysti siihen 140cm käy isommatkin lakanat, mutta jos joskus tulisi tarve ostaa vaikka uusi patja sänkyyn, niin se voi sitten olla kinkkisempi juttu. Muuten en nyt valitettavasti osaa suositella mitään :D

  • pinja_p

    Se ainoa oikea: Hästens. 

    Kysy vaikka WTD:n Natalta miksi :D

  • norppu

    me ostettiin vihdoin viime syksynä ensimmäinen oikea ja kunnollinen sänky (aiemmat 6 vuotta menivät näemmä näppärästi lapsuudenkodin vanhoilla lurpakoilla runkopatjoilla ja seitinohuilla petareilla) ja olen kiittänyt itseäni siitä joka päivä! päädyimme kodin1:n annon valikoimiin, kotimaasssa kun ovat tehtyjä :-) kovuuden sai valita kustakin rungosta vielä erikseen, ja pehmeyttä sai lisää tuhdeilla petareilla. vaalea ja simppeli ulkomuoto on plussaa ja helmalakanaa ei edes välttämättä tarvitse. nyt olemme molemmat tyytyväisiä vaikka erilaiset nukkumistarpeet onkin! syksyllä meneillään oli kampanja, jossa kaikista sängyistä, patjoista ja jaloista sai kodin1:sta -40% pois, joten laatupeti tuli lopulta aika edulliseksi :-)

    http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/patjat/anno-uni-runkopatja-80x200x29-cm-valkoinen-7480817–malli

  • pikkulaura

    Suosittelen parin vuoden käyttökokemuksella älyvaahtomuovipatjaa. Joo, kuulostaa hölmöltä ja epäilyttävältäkin. Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyttiin puolison kanssa molemmille kyseiset patjat (80×200) ostamaan ja päälle yhteinen ohut petari. Yhdistelmä on kaikin puolin toimiva ja parasta on, ettei koko sänky hytky toisen pyöriessä yöllä ympyrää.

    Aikoinaan nukuin futonilla, mutta kyllä tämä on itselle parempi. Tällaisia patjoja muu ainakin Asko ja näyttävät olevan siellä aikamoisessa alessa malliston uudistuessa. Tsemiä sänkyostoksille!

    https://www.asko.fi/patjat/asko-bonnellnbspeclipse-patjamallisto-yhteistyossa-allergia-ja-astmaliiton-kanssa/13080/eclipse-alyvaahtopatja

  • Anskuliini

    Mitäs jos poikakaverisi puolelle laittaisi petauspatjan alle vanerilevyn, jolloin hän saisi kovemman alustan kuin sinä? :) Ei varmaan menis lopullisena ratkaisuna, mutta se olisi kuitenkin vähän pienemmällä budjetilla verrattuna esimerkiksi juuri Hästensin sänkyihin. :D

  • Vierailija

    Meillä meni just poikaystävän kanssa sänky vaihtoon aikalailla samoista syistä. Päädyttiin hankkimaan juurikin tuo futon jonka välissä on kookosta. Onnistuttiin löytämään tori.fistä halvalla vain hetken käytössä ollut runko + patja -kokonaisuus. Tykkäsin aiemmin ihanan pehmeästä sängystäni, mutta kyllä toi futon on ihan paras sänky missä olen nukkunut. Alaselkäongelmatkin on kummasti alkaneet kadota! Mutta kuten joku aiemmista kommentoi, niin kaksi 80cm patjaa ois varmaankin vähän käytännöllisempi valinta, kuin yksi 160cm leveä. Painaa nimittäin ihan hitosti!

  • Eevalainen

    Me ostettimme kaksi 80×200 Futon-patjaa. Niistä kun löytyi molemmille sopiva (toiselle jämäkämpi ja toiselle pehmeämpi) vaihtoehto. Kahdessa patjassa on juuri se hyöty, että sopii kummallekin nukkujalle. Lisäksi Futon-patjat ovat aika painavia ja niitä pitää rullata silloin tällöin. 80cm patjaa on huomattavasti helpompi huoltaa.

    Sitten ”istumme” patjat Ikean sängynrunkoon. http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S59002436/ Kun on sellainen sängynrunko, johon patjat uppoavat, niin ne eivät yön aikana ajaudu erilleen.

  • Amal

    Samoja juttuja tuli itsellenikin mieleen. Edelliset patjamme olivat futonit (raskauden aikana piti vaihtaa nukkumisongelmieni takia joustinpatjoihin) mutta kyllä futoneitakin löytyy pehmeämpiä ja kylkinukkujille sopivia. Ja ehdottomasti molemmille omat patjat, sitten saa molemmat itselleen sopivat. Omani oli pehmeimpiä saatavia malleja jossa sisällä kookosta ja latexia http://www.futonia.fi/patjat/traditional/

  • toinis

    Meillä sama, kaksi 80×200 futonia, toiselle jämäkämpi ja toiselle pehmeämpi. Päällä yksi iso 160 leveä petari. Loisto ratkaisu, kumpikin nukkuu hyvin. 80 cm leveitä patjoja pystyy tosiaan vielä helposti käsittelemäänkin, vaikka ovatkin painavia.

    PS. Eikö kukaan sponsoroi patjoja :)

  • Jenniii

    Jos joku muuten on kiinnostunut tästä minun ihanasta Duxianastani, niin laita sähköpostia tuolla sivupalkissa näkyvään osoitteeseen! :) Sänky on 160cm leveä ja aivan älyttömän hyvä nukkua. Kerron mielelläni lisätietoja ja laitan kuvia kiinnostuneille. Haikein mielin luovun, mutta minkäs teet, kun poikakaverille tämä ei kertakaikkiaan ole sopiva.

  • Jenniii

    Tämä on hyvä idea ja itse asiassa olimme jo pohtineetkin tätä vaihtoehtoa, mutta ilmeisesti myös petari on hänelle vähän liian ”joustava” eli ei varmaankaan ratkaisisi ongelmaa täysin sekään. Harmi sinänsä, koska ei varmasti olisi kovin kallis kikka ja minä saisin pitää unelmasänkyni. :D

  • mansikkam

    Meillä poikaystävällä on tismalleen sama tilanne, selkä ei kestä liian pehmeitä patjoja. Pitkän selvittelyn ja googlettelun jälkeen päädyttiin viime kesänä Ikeaan ja tuo morgendal on toiminut sen jälkeen mainiosti meillä molemmilla. Itse olen aika hoikka, mutta ei patja ole yhtään liian kova minusta kyljellä nukkuessa!

  • Elliiiiiii

    Ostakaa pelkkä futon-patja(esim kalasataman outletista saa halvallakin) ja halvin ikean sängynrunko! Toimii!

  • Sumu

    https://www.sotka.fi/tuotteet/tuote/61/26123/jasmin-runkosankypaketti-160×200-cm

    Tuota suosittelen pienelle budjetille. Nuo runkopatjat ovat siis jousettomat ja superjämäkät tuntumatta kuitenkaan kovilta. Eivät anna periksi ollenkaan. Halpuudestaan huolimatta koko setti on pysynyt kuin uutena. Jos on mahdollista, niin käykää koemakailemassa. Meillä ei ole tuon jälkeen selkävaivoista valitettu. Askolla on oma vastaava, mutta aika paljon kalliimpi.

  • Jenniii

    Hei kiitos molemmille vinkistä! Nukuimme Portugalin reissullamme ystäviemme luona juuri jollain Ikean patjalla (olisiko ollut tuo nimenomainen Morgendal?) ja poikakaveri sanoi, että siinä oli älyttömän hyvä nukkua. Ongelma on juuri se, että selkä ei kestä ollenkaan ”joustoa” eli yleensä normaalit petauspatjatkin tuntuvat selkää vasten liian pehmeiltä. Hyvä kuulla muiden keveiden kylkinukkujien kokemuksia! :)

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä tuon materiaalin suhteen! En itse asiassa edes tiennyt, että noissa käytetään kookostakin täytteenä. :) Ja tosi hyvä vinkki myös tuo kahden 80cm leveän patjan ostaminen yhden tuplaleveän sijaan, koska nuo futonit tosiaan ovat aivan älyttömän painavia – kokemusta on!

    Me olemmekin tässä miettineet, että saatamme ostaa rungon ja patjat eri paikoista, mutta vielä ovat suunnitelmat hiukan avoinna.

  • Jenniii

    Voin kuvitella, että perheelliselle 140cm ei riitä mitenkään, jos siellä vuoteessa on kyläilijöitäkin vielä teidän kahden lisäksi. :D Olen itse aika herkkäuninen, joten tykkään siitä, että saan nukkua rauhassa ja toisen jokainen käännähdys tai liikahdus ei tunnu ”omalla puolella”. Ehkä 140-senttinenkin voisi riittää, jos muuten on täydellinen, mutta ensisijaisesti etsimme 160-senttistä. :)

    Itse asiassa tuolla Futoniassa olemmekin jo viime kesänä käyneet, kun poikakaveri etsi omaan kotiinsa sopivaa sänkyä. En hoksannut mainita asiaa itse tekstissä, mutta hän osti tuolloin itselleen futon-patjan kotiinsa sängyksi, mutta ilmeisesti tuli valittua vähän vääränlainen täyte, koska jopa tuo nimenomainen futon tuntuu hänen selälleen liian pehmeältä. Sopivan sängyn löytäminen ei siis tosiaankaan ole olut mikään maailman helpoin tehtävä. :/

  • Jenniii

    Kuulostaa ihan huikealta. :) Ehkä jossain vaiheessa elämää raaskimme panostaa moiseen, mutta juuri nyt on etsinnässä jokin edullisempi vaihtoehto.

    Ja jousien lörpsähtämisestä ei meidän onneksi tarvitse murehtia, koska emme ole ostamssa joustinpatjaa tai runkopatjaa, koska juuri sellainen ei poikakaverin selälle passaa. Hyvä silti tietää, että jos tilanne joskus muuttuu, niin emme suuntaa niillä asioilla ainakaan ensimmäiseksi Ikeaan!

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä! :) Olenkin kuullut monien tekevän juuri noin, että kumpikin saa omiin tarpeisiinsa sopivan sängyn, mutta yhteisellä petarilla sitten saadaan se yhtenäisen sängyn tuntu. Tässä nykyisessäkin sängyssä tosiaan on kaksi erillistä 80-senttistä vuodetta yhdistetty liittimillä ja yhteisellä petarilla. Haasteena kuitenkin on nyt se, että poikakaverin selkä ei kestä _yhtään_ joustoa. Tällä hetkellä yritämme siis miettiä jotain muuta vaihtoehtoa kuin joustin- tai runkopatjaa.

  • Jenniii

    Tämä on juuri se ongelma, että useimmilla sängyillä pitäisi oikeasti päästä nukkumaan se yksi yö, ennen kuin niistä saa kunnon tuntuman. Hyvä pointti muuten myös tuo, että 140-senttisiä patjoja (ja petivaatteita) on varmasti vaikeampi löytää kuin standardikokoisia. 

  • Jenniii

    Harkitsin aikanaan Hästensiäkin silloin, kun päädyin valinnassani Duxianaan. Ja olen itse ollut älyttömän tyytyväinen, mutta tosiaan tällainen joustinpatja ei poikakaverin selälle käy mitenkään. En siis uskaltaisi sijoittaa toiseen samantyyppiseen kalliiseen sänkyyn, joka suurella todennäköisyydellä ei olisi yhtään parempi ratkaisu tuohon käsillä olevaan ongelmaan. :(

  • Jenniii

    Muistan itsekin sen tunteen, miten uskomattomalta muutos tuntui huonosta sängystä hyvään vaihtaessa. Kiitos vinkistä, mutta etsinnässä on nimenomaan sellainen sänky, jossa ei ole lainkaan jousitusta, koska se tuntuu olevan poikakaverin selälle se pahin juttu. 

  • Jenniii

    Kiitos kiinnostavasta vinkistä. Tämä älyvaahtomuovi onkin minulle ihan uusi tuttavuus, pitää tutustua tarkemmin! :)

  • Jenniii

    Jäin nyt vielä miettimään tätä vanerilevy-ideaa, jota siis pyörittelin loppuvuodesta jo itsekin ja googlailinkin vähän. Sittemmin poikakaveri tyrmäsi ehdotuksen, mutta tämä olisi kyllä ylivoimaisesti helpoin ratkaisu tilanteeseen, jos toimisi. Onko jollakulla hyviä vinkkejä sen suhteen, mistä tällaisen sopivan kokoisen vanerilevyn voisi mahdollisesti hankkia? Ehkä otamme sittenkin tämän vielä uudelleen harkintaan…

  • Jenniii

    Kiitos, kun jaoit omat kokemuksesi ja vinkkisi! Täällä kommenteissa onkin tullut tosi kivasti ajatuksia ja kokemuksia noista futoneista omien pohdintojen tueksi. :)

  • Jenniii

    Kiitos superhyvistä neuvoista! :) Pidän tämän mielessä, jos päädymme futoniin!

  • Jenniii

    No juuri tällaista ratkaisua pyörittelimme itsekin idean tasolla eli tämä on yksi todennäköinen mahdollisuus. :)

  • Jenniii

    Enpä tajunnutkaan, että runkopatjoja on olemassa myös jousettomia. Kiitos hyvästä vinkistä! :)

  • Hannahi90

    Meille otettiin uusi sänky joulukuussa Sotkasta. Toiselle olis voinu ottaa medium ja toiselle vaikka extrahardin mutta päädyttiin ottamaan molemmille hard ja ihana petari päälle. Oli silloin tarjouksessa ja ensimmäinen jota katsottin. Käytiin muuallakin katsomassa mutta ensimmäinen oli paras. Alunperin suunnitelma oli että ostetaan runko ja siihen patjat mutta tämä tuli vastaan ja hyvä niin. Tavallaan tässä on runko ja patjat saa vaihdettua jos sellainen tarve ilmenee. Ja sängyn alle mahtuu kyllä laatikko mutta hieman piti sänkyä nostaa että sen sai sinne pukattua. Sängyn päätyä ei meillä vielä ole.

    https://m.sotka.fi/tuote/59/26316/piscina-minnea-jenkkisanky-huppu-160×200-cm-profiloitu-sijauspatja

  • viivik

    Heippa, meillä on Ikean Malm-runko ja Ikeasta patjakin (en nyt muista mikä, mutta ei varmaankaan mikään teille sopiva). Malm on supernätti, mutta nyt yli kolmen vuoden käytön jälkeen aika hajalla. En tiedä voiko vika olla myös siinä, että se olisi koottu jotenkin väärin. Rungon sivujen liimaukset ja ruuvit eivät meinaa pitää, vaan sivut ovat lähteneet kallistumaan ulos ja repsottamaan. Pohjan metallikiinnikkeet ovat hajonneet. Nyt poikaystäväni on kehitellyt jonkun patenttiratkaisun nippusiteistä ja jostain tähän ongelmaan, mutta aiemmin saatoimme herätä siihen, että (Ikean) sälepohja oli toisen käännettyä kylkeä tippunut kiinnikkeiltään ja sänky rämähti alas rungosta keskellä yötä. Eli en valitettavasti suosittelisi Malmia.

  • Vierailija

    Hihi, alkoi naurattaa tuo, että 120 cm sänky olisi arkikäyttöön liian kapea. Meillä on menty 120 cm sänygyllä vuosikaudet. Välillä olen haaveillut leveämmästä sängystä ja omasta tilasta, mutta sitä tuskin saisin kuitenkaan – suuremmassakin sängyssä nukkuessa puolisoni mönkii jossain vaiheessa yötä aina kylkeen kiinni, eikä loittone tökkimälläkään. :) Tsemppiä sänkyostoksille!

  • Jenniii

    Onpa kurjaa, että laatu on osoittautunut noin surkeaksi. :( Tosin noissa itse koottavissa kalusteissa voi tosiaankin joskus mennä homma pieleen jo kokoamisvaiheessa. Yksi kaverini kokosi sänkynsä itse, muttei ollut saanut ruuveja ilmeisesti käsivoimin väännettyä riittävän tiukalle ja lopputulos oli parin vuoden jälkeen aivan vääntynyt sänky, kun vähän liian löysällä olleet ruuvit olivat ajan saatossa antaneet periksi.

    Ikea-sängyltä ei tietenkään edes odota ihan samaa laatua kuin kalliilta ja laadustaan tunnetulta merkiltä, mutta olisi kyllä kieltämättä aika karu kokemus rysähtää sängyn mukana lattialle kesken unien. :D

  • Jenniii

    Tämä on varmasti hyvin henkilökohtaista, että millainen sänky on kenellekin sopiva. Tiedän monia pariskuntia, jotka tyytyväisenä nukkuvat 120-senttisessä vuoteessa eikä ollenkaan ole ahdasta. Minä olen itse kovin herkkäuninen, joten herään helposti toisen liikehdintään ja poikakaveri taas tuskailee, kun minä olen kuulemma nukkuessani niin kuuma, että jos hilaudun tosi lähelle häntä, hänelle tulee ihan tajuton hiki. :D Eli tarvitsemme kummatkin vähän omaa tilaa, joten 140cm on meille ihan minimi.

  • Jenniii

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Aika moni tuntuu löytäneen sopivan vuoteen juuri Sotkasta, joten ehkä pitää katsastaa tarjonta sieltäkin. :)

  • Räätälöity sänky

    Meillä on toiset Unikulman räätälöidyt sängyt käytössä ja sitten kun aika näistä jättää, otetaan kolmannet. Ei ainakaan näin eripainoiselle ja -muotoiselle parille hevin löydy mitään patenttiratkaisua – sen pystyi havaitsemaan myös Unikulman mittauksissa.

  • Mariaa

    Meillä sama tilanne, poikakaveri valittaa, että olen ihan tulikuuma kun nukun. Seuraus se, että hän nukkuu ilman peittoa :D

  • M--M

    Eikös runkopatjoja saa myös ilman jousitusta? Kätevintä varmaan olisi hommata kivaan sänkyrunkoon sopivat patjat molemmille. Olisipa itsekin tullut joskus ajatelleeksi tällaista vaihtoehtoa :) Tsemppiä petikaupoille!

  • Viivu

    Itselläni on ollut nyt kolme vuotta Askon Bonnel Eclipse -sänky ja olen ollut totaalisen tyytyväinen. Oi sitä riemua työreissujen jälkeen, kun pääsen omaan sänkyyn nukkumaan! Mallisto on nyt näköjään uusiutumassa, joten Eclipse on loppuunmyyntialessa. https://www.asko.fi/patjat/asko-bonnellnbspeclipse-patjamallisto-yhteistyossa-allergia-ja-astmaliiton-kanssa/2181/eclipse-jenkkivuode

  • sinane

    Täällä päinvastainen kokemus Malm:ista, usempaan kertaan purettu ja kasattu Malm-runko on edelleen hyvin jämäkkä ja hyvin säilynyt. Ei nitise, mutta nyt harkinnassa vain patjan päivitys uuteen jämäkämpään. 140 cm leveä sänky on riittänyt todella hyvin molemmille, saa nukkuessaan myös omaa tilaa :) Me siirryimme tähän leveyteen 180 cm:n leveydestä, siinä tuntui että oli jopa ”hukkatilaa”. Kannattaa muuten ottaa huomioon tilan käytön kannalta, että esim. tuo 140 cm Malm vie huoneesta kuitenkin sen normaalin 160 cm:n tilan, kun siinä on nuo reunat. Itse pidän reunoista, ne mahdollistavat nätin pussipetauksen.

    Ja mitä tulee petivaatteisiin, niin vaikka normaaliin parisänkyyn tarkoitetut lakanat ovatkin tuohon periaatteessa liian leveitä, ei siitä ole muodostunut mitään käytännön ongelmaa.

    Tuosta mainitsemastasi vanerijutusta, huomioittehan sen ettei vaneri varmaankaan hengitä kovinkaan paljoa? Kosteus, joka ihmisestä lähtee ei näin pääse sen petarin ja vanerin välistä mihinkään. Kovin pitkäaikainen ratkaisu se siis tuskin olisi?

    Tsemppiä sängyn etsintään! :)

  • Annnnni

    Hei! Tarvitisin kesällä vaneria, ja ostin sitä Puukeskuksesta, missä leikkasivat sopivat palat odotellessa. Itse asioin Espoon toimipisteessä, mutta luulisi leikkauspalvelun löytyvän muualtakin. Hintaa ostamalleni 9 mm -paksuisella vanerille tuli muistaakseni noin 20 euroa/neliö.

  • Jenniii

    Kiitos tiedosta. :)

  • Futonissa on tosiaan se kiva, ettei toisen liikkuminen saa koko patjaa huojumaan niin että itse herää. Ja kannattaahan se toki satsata mukavaan leveyteen, vaikkei runko olisikaan täydellinen.

    Kannattaa varmaan mainita myyjälle mikä patja poikkiksella on ja ostaa siitä vielä kovempi malli. Tai jos ette päädy futoniin, niin ainakin Intiassa on jokaisella käytössä vaahtomuovipatja joka on kova kuin lattia, en ole suomessa missään liikkeessä törmännyt yhtä kovaan, mutta luulisi että esim etolasta voisi saada tilattua? :)

  • Hei vaneria saa myös levypalvelu.fi kaupasta, mittojen mukaan suoraan kotiin! Ja jos petari on liian pehmeä, niin ehkä voitte vaihtaa sellaiseen ohueeseen malliin? :)

  • Jenniii

    Kiitos lisäneuvoista! :)

  • Vierailija

    Ikean valkoinen Nordli ollut käytössä puoli vuotta, ja oikein hyvä sänky ollut :) Ei nitise eikä natise ja on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan – aika vähän tuollaisia simppeleitä valkoisia oli tarjolla, ja tuon yksilön edukas hinta ei ollut lainkaan miinus. Lisäksi siinä on siro laidat, joten runko ei vie tilaa.

  • Jenniii

    Onpa kiva kuulla ihan käytännön kokemuksia tuosta sängystä, kiitos! :)

  • heheb

    Minä suosittelen Tempuria! Se on ainoa patja, jolla minkä mallinen nukkuja tahansa saa juuri sopivan tuen. Itse olen Tempurilla nukkunut jo vuosia, ja jos se minusta vain on kiinni, en enää koskaan nuku millään muulla patjalla. Hinta tietenkin on tässä se miinus, mutta jos rahat vain saa raavittua kasaan, voin luvata että olette tyytyväisiä.

    Futon on hyvä lähinnä suoravartaloisille (eli useimmille miehille), mutta jos on vähänkään enemmän vyötärön kaarta, se ei anna tukea lainkaan kyljellään nukkuessa. Itse olin edellisessä parisuhteessani täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä nyt, ja ratkaisimme asian sillä, että ostimme suosiolla kaksi erilaista sängyn puolikasta ja sidoimme ne jaloistaan yhteen. Sekään ei ollut loistoratkaisu, mutta minun tiimalasivartaloni kerta kaikkiaan vaatii sängyltä ihan eri asioita kuin silloisen poikaystäväni suora kroppa. Otimme siis mieluummin vähän hölmön ratkaisun ja pienen raon sängyn keskelle kuin toiselle tai molemmille jatkuvasti kipeän selän. Nykyisessä suhteessani nukumme 160 cm leveällä Tempur Sensationilla ja kummankin selkä kiittää.

  • hehb

    Jos siis oma sänkysi on hyvä, ja koostuu kahdesta 80 cm palasta, miksi et myisi vain toista puolikasta pois ja ostaisi tilalle 80 cm poikaystävälle sopivaa sänkyä?

  • Jenniii

    Ongelma on se, että poikakaverin selälle ei käy minkäänlainen joustitettu runkopatjasänky ja voi olla melko vaikea löytää tälle runkopatjasängylle sopivaa paria jonkinlaisesta ihan muusta sängystä.

  • Hei

    Pyörähtäkää Fredrikinkadun Mulperipuussa, sieltä ollaan itse saatu esittelyfuton jopa kotiin yöksi kokeiluun! Heillä on myös laaja valikoima eri patjoja joihin pääsee asiantuntevan myyjän avulla perinpohjaisesti tutustumaan.. Kannattaa kokeilla eri patjavaihtoehtoja ennakkoluulottomasti ja harkita tosiaan vakavasti myös tuota kaksi eri patjaa -vaihtoehtoa.. Oltiin itse miehen kanssa juuri samassa tilanteessa muutama vuosi sitten, meille vain kävi sängynvaihtoprojektissa vähän ikävämmin. Hänelle ei siis oikein mikään muu sopinut kuin tuo futon, johon sitten patja vaihdettiinkin.. Tästä seurasi valitettavasti taas minulle ikäviä selkävaivoja, unettomuutta ja kiukkua sekä nyt parisen vuotta kestäneen patjanvaihto/etsintä -rumban. Tällä hetkellä nukutaan ihan perus halvimmilla ikinä vaahtomuovivieraspatjoilla paljaalla lattialla ja tämä on ollut tähän mennessä paras, molemmille ihan ok, vaihtoehto. :) Vanhemmillani on vieraspatjoina samanlaiset, mutta ”kovemmat”, ja ajateltiin seuraavaksi kokeilla samanlaisia kevyellä untuvapeittotyyppisellä petarilla (pehmeyttä tuomassa). Edullinen ja yllättävän toimiva ratkaisu! Itse olen hoikka mutta kurvikas kylkinukkuja, ja tosiaan liian kovalla joustamattomalla patjalla on aika ikävä nukkua.. Mietithän siis tarkkaan mikä myös itsellesi sopii! :)

  • Vierailija

    Meillä on sama tilanne selkien suhteen, mies tarvitsee futonin. Mun selkä taas tulee vanhan vamman takia kipeäksi kovalla patjalla. Ratkaistiin ongelma niin, että molemmilla on erilaiset 80cm levät patjat, miehellä futon ja mulla Ikean joku ja patjojen päällä 160cm leveä petari. Patjoilla on pikkaisen korkeuseroa, mutta ei juuri näy eikä haittaa, on sen verran pieni ero. :)

  • Hei! Hassu kysymys, googlasin käyttäjäkokemuksia Ikean Nordlista, koska etsin tietoa siitä että pysyykö patjat siinä hyvin paikoillaan? Ikean sivuilla näyttää siltä että patjat vain lepäävät siinä päällä eivätkä yhtään ”uppoa” sisään. Oispa kiva jos jaksaisit vastata! :) Hauskaa talven alkua!

    • Päädyin ainakaan toiseen sänkyyn enkä tainnut lopulta edes testata tuota Ikean vaihtoehtoa, joten valitettavasti en tässä asiassa osaa auttaa. Toivottavasti löytyy vastaus!

Related posts