29/01/15

Uutta musiikkia Suomesta: ELE

40 99 ele.jpg

Kilpailun palkinto sponsoroitu

En tiedä, miten olen onnistunut jotenkin missaamaan Evan & Manun. Tai siis nimi on tietysti tuttu, mutta jostain syystä en ole tullut kuunnelleeksi ainoatakaan kaksikon biisiä, vaikka kaikkien todennäköisyyksien mukaan se on juuri sellaista musiikkia, mistä minä voisin pitää. Tulin nyt aamutuimaan testanneeksi vähän Spotifyssa ja todistin oman arvaukseni oikeaksi. Kummaa, että olen onnistunut välttymään tältä. Erityisesti ottaen huomioon, että olen nähnyt enkeliäänisen Evan esiintymässä Jyväskylän legendaarisessa Jazz Barissa takavuosina montakin kertaa erilaisten kokoonpanojen riveissä.

Evan ja Manun pariin minut ajoi tänään se, että sain pari päivää sitten sähköpostia liittyen ELE-nimiseen bändiin, joka siis on Eva Louhivuoren toinen musiikkiprojekti. Hyvin eri tyylistä musiikkia kuin Eva & Manu (johon nyt sitten tätä postausta kuunnellessani onnistuin jo itseni koukuttamaan), mutta aivan mainiota myöskin. :) Kuuntelen todella vähän suomenkielistä musiikkia, mutta ELEn jazzahtavaan poppiin tykästyin heti ensikuulemalta. Viehätyin myös siitä, että kappaleiden sanoitukset perustuvat itse asiassa Eino Leinon runoihin. Miten tästä oikeastaan voisi olla tykkäämättä?

Ele_C_Miikka_Pirinen.jpg

ELE julkaisi debyyttisinglensä ”Kun Kello Seisoo” viime perjantaina ja esikoisalbumi näkee päivänvalon helmikuun alussa. Tuo ensimmäinen kappale löytyy jo Spotifysta, jos haluatte maistiaisia. Jos jotakin mielleyhtymiä tästä pitäisi keksiä, niin ehkä Yona & Liikkuvat Pilvet on sellainen kokoonpano, joka tästä voisi tulla mieleen.

ELEn levyjulkkarikeikka järjestetään ensi viikolla Elmun baarissa Nosturissa ke 4.2.2015 klo 21 (showtime klo 22) ja sain mahdollisuuden arpoa muutaman lippupaketin tuonne keikalle sekä pari kappaletta uunituoretta esikoislevyä. Nyt olisi siis erinomainen tilaisuus päästä ihan ensimmäisten joukossa kuulemaan kiinnostavaa uutta musiikkia Suomesta. :) Jaan täällä blogissa 3 kahden hengen lippusettiä ensi keskiviikon keikalle sekä kaksi ELEn levyä, joten jos tuo debyyttisinkku kolahti, niin nyt kuulolle! Osallistu kisaan kommenttiboksissa ja kerro mikä ELEn musiikissa kiinnostaa ja ihastuttaa! Voit osallistua pelkkien keikkalippujen, pelkkien levyjen tai molempien arvontaan eli muistathan myös kertoa, mihin arvontaan otat osaa. Osallistumisaikaa kisassa on su 1.2.2015 asti ja jätä kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite.

Photo: Miikka Pirinen

Tags: , , ,

Categorised in: Musiikki

40 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Laurelius

    Tosi rauhallinen tunnelma ainakin tuossa Kun kello seisoo-biisissä! Fiilistelymusaa :) Osallistun levyarvontaan.

  • NinaMaria

    Kolahtaa :) Tykkäsin Evasta ja Manustakin, joten odotan tältä kyllä paljon. Osallistun pelkkään levyn arvontaan, koska en tällaisella aikataululla ehdi Helsinkiin vaikka kuinka haluaisin.

    ninamariatuulikki@gmail.com

  • Evan ja Manun musa sekä tämä biisi kolahtaa ja kunnolla. Suomalaisista artisteista ehdottomasti lemppareita, niin taitavia. :) Osallistun molempiin arvontoihin, mahtava tilaisuus!

  • säppä

    Oi, keikalle mielisin! Maistiainen kuulosti kivalta ja riveissä näkyy seisovan muutamakin muualta tuttu suosikki. :)

  • Emmiliini

    Jazzahtava poppi on just sellaista mistä tykkään :) Ja kaikki vanhanaikaisuus ja romanttisuus, mitä Eino Leino tuo tullessaan. Eikös tällä bändillä ollut jotain Ranska-yhteyksiäkin, vai muistanko väärin?

    Helsinkiin keikalle en ennätä, mutta levy kelpaisi!

    emirembegal (at) rocketmail.com

  • Mikä ELEn musassa viehättää on mulle kuulla Evan laulavan suomeksi, vähän emmasalokoskimainen soundi, joka sointuu myös suomen kielen kanssa niin viehättävästi! Pianon jazzahtavat sointukäännökset ja jouset tuovat biisiin sellaisen viban, jota harva bändi uskaltaa lähteä nykyään kokeilemaan! Eli myös uniikkius viehättää!:-)
    ehdottomasti mukana arvonnoissa, niin levy kuin keikka kiinnostavat! kiitos taas (tästäkin) musavinkistä!

  • hannha

    Pakko on nyt osallistua, kun just eilen törmäsin tähän ”Kun Kello Seisoo” kappaleeseen ja ihastuin kovasti! Itsellenikin tuli heti aika vahvasti biisistä mieleen Yona. Tykkään tosi paljon tällaisesta vähän surumielisestä, suomen kielisestä musiikista. Itseeni ELEen musiikki kolahtaa oikeastaan jopa enemmän kuin Evan ja Manun vaikka tykkään kyllä kummastakin yhtyeestä :) Osallistun molempiin arvontoihin!

  • Saana Banaana

    Tuo viulun kanssa kulkeva laulu ja se sävel on ihanan kuuloinen ja on kyllä mun tämän päivän korvamato. Olen onnellinen, että suomenkielinen musiikki on hyvässä nousussa. Ja ennen kaikkea tällainen oikeasti kuunneltava musa, eikä pelkästään bileräppi.

    Mulle kelpaisi sekä liput että levy <3

  • Nni.

    Eva voisi laulaa vaikka keltaisia sivuja ja olisin myyty.. todella kaunis ääni. Ja vaikka enemmän eva manun kanssa kolahtaakin, on tämä uusi Ele myös oikeinkin kelvollista :)

    Osallistun vain levyarvontaan koska en pääsisi keikalle lähtemään kuitenkaan.. :/

  • Norra

    Eva & Manu upposi kyllä, joten mielenkiinnolla odotan tätäkin. Pitääkin kokeilla heti :)

  • smuutsis

    Biisin ihana herkkyys kolahtaa! Osallistun levyjen arvontaan. :)

  • Luuri

    Kaunis kappale, tätä kuuntelisin töiden lomassa enemmänkin. Eniten ihastuttaa laulajan ääni ja biisin romanttisuus. Tätä kaipaa pimeään talvi-iltaan teekupin kanssa ja varmaan kyynel tirahtaisi keikalla. Osallistun molempiin. elinalle (at) yahoo.com

  • Maura

    Musiikkia, jossa ei ole mitään ylimääräistä, ja silti kaikki! Samaa symppaamaani sielukkuutta kuin Evassa & Manussa. Osallistun molempiin arvontoihin.

  • Nettanen

    Pidän sekä Evan & Manun että Yonan musiikista, joten tämä varmasti kolahtaa omaan musiikkimakuuni myös! Hyvää musiikkia ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa, ihanaa siis jos sitä saadaan Suomenkin musiikkiskeneen lisää :) Osallistun molempien arvontaan.

  • heartbeat

    Tykkään kyllä tästä tyylistä niin paljon, että olisipa ihana päästä keikalle kuulemaan lisää! Indie/pop/folk/alternative suomeksi yhdistelmä toimii loistavasti ja vielä kun on hyvät sanoitukset sekä Evan ääni niin wau! Osallistun siis molempien arvontaan.

    Etsin itsekin aktiivisesti uutta musiikkia, mutta tästä en ollut vielä kuullutkaan. Kiitos vinkistä! :)

  • Liisa A

    Tämä olikin kiinnostava musauutinen! Olen kuullut aikaa sitten yhden Eevan sävellyksen Eino Leinon runoon, jännityksellä odotan onko sekin mukana levyllä.. Leinon runot kolahtavat, sanoin Eevan ääni. Osallistun molempiin arvontoihin.

     

  • Susannaliini

    Olen kuunnellut evan & manun levyjä todella paljon viimeisen vuoden aikana, olen koukussa heidän musiikkinsa tuomaan seesteiseen ja rentouttavaan fiilikseen hektisen arkeni keskelle. Ele on myös minulle täysin uusi tuttavuus, joten heti kun kuulin että eva on kyseisen yhtyeen kokoonpanossa oli mentävä samantien kuuntelemaan heidän biisi. Ilokseni huomasin Elen musiikin tuovan samoja fiiliksiä kuin eva & manun, pidin erittäin paljon! Ehdottomasti mukana molemmissa arvonnoissa :)

  • apple

    Evaa ja Manua olen kuunnellut miellelläni sellaisena hyvänmielen musiikkina. ELE:n tuotantoon en ole ehtinyt vielä tutustua yhtään, mutta Eino Leinon runot yhdistettynä tällaiseen musiikkiin vaikuttaa kyllä kiinnostavalta yhdistelmältä. Keikalla olisi kiva päästä käymään :)

  • Iti

    Oi, onpa ihana kuulla suomalaista! Olen suuri Eva & Manu fani, kyseinen musiikki tahdittaa niin arkea kuin juhlaakin…olen saanut toistuvasti puolisoltani kommentteja, että minun pitäisi kuunnella enemmän suomenkielistä musiikkia, sitä kun ei soittolistoiltani montaa löydy…tässä olisi ensikuuntelun perusteella erittäin varteenotettava ehdokas – olisipa mukava päästä soittamaan tätä kotona puolisollekin ja vielä parempi, viedä keikalle mukanani! :)

  • iLu

    Kiinnostaa lahjakkaat nuoret muusikot ja samoja naamoja näyttää olevan kuin Yonan bändissä :) ja tietty jos Eva&Manukin toimii niin miksei tämäkin

  • sonsaa

    Jotenkin olin Evan & Manun päässyt hetkeksi unohtamaan, kun eilen yhtäkkiä kuuntelin mikä ihana tämä biisi on ja Eva & Manuhan se oli. Niin kaunista. Tämä Ele ei jää kyllä lainkaan huonommaksi. Juuri sellaista sopivaa fiilistelymusaa minun makuuni, kiitos vinkistä! Viime aikoina olen jotenkin ihastunut paljon juuri jazz-henkiseen musaan. Ehkä ne ovat nämä pimeät talvi-illat, joihin se sopii niin täydellisesti. Tätä tulee varmasti kuunneltua jatkossa.

    Sekä liput että levy ilahduttaisivat tätä tyttöä suunnattomasti, joten osallistun molempiin arvontoihin.

  • Pumpuli

    Hei, osallistun molempiin arvontoihin, levyn sekä lippujen. Minua alkoi heti kiinnostaa Elen tuotanto kirjoituksesi jälkeen :) Kuuntelun jälkeen ajattelen soundin olevan ihanan pehmeää, mutta suomalaisen nuutuneisuuden säestyksellä. :D Tunnelma olisi kiehtova pienessä baarissa esitettynä. Veisin konserttiin ystävän synttärilahjaksi. 

    sähköposti: emma.hameenaho@gmail.com

  • niinak

    Bongasin alunperin Evan & Manun Feet in the water -biisin jonkin tv-mainoksen taustalta pari vuotta sitten ja ihastuin heti parivaljakon musiikkiin, onpa heitä tullut kuultua pari kertaa livenäkin. ELE:n jazzahtavampi tyyli ja suomenkieliset sanoitukset kolahtivat myös ainakin ensi biisin perusteella! En valitettavasti ehdi keikalle mutta osallistun levyn arvontaan, toivotaan, että onni potkaisee :)

  • Riku Nieminen

    Tsekatkaa ELEn nettisivut! Sieltä löytyy faktaa :)

    http://www.elemusiikki.fi

    T. Riku

  • Päivis

    Hei, kolahti biisi, ihana tunnelma:) Osallistun sekä levyn että keikkalippujen arvontaan.

  • Mama

    Mua kiinnostaa eniten toi vanhan runouden freesi käsittely, tekstiä kunnioittaen. Superupeet muusikot ja hieno biisi lupailevat keikoille käsinkosketeltavaa fiilistä ja puhdasta tunteikkuutta. Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin.

  • EmmaR

    Ihanan unenomainen ja keinuva tunnelma. Tykkään tosi paljon siitä ideasta että laulu pohjautuu runoon! Osallistuisin mielelläni kumpaakin arvontaan :)

  • maria k.

    Oho! Olen fanittanut Evaa & Manua jo jonkun aikaa, mutta tämä ELE oli aivan uusi tuttavuus! En olisi ehkä Evaa edes tunnistanut, kuulostaa jotenkin niin erilaiselta kun hän laulaa suomeksi. Hieno fiilis ko. biisissä kyllä on, jään mielenkiinnolla odottamaan lisää. Ja miel. niitä keikkalippuja ;)

  • Ystäväni kehui keikkaa sanalla kaunis. Ehdottomasti aion mennä heitä kuulemaan, nyt osallistun kuitenkin vain levyarvontaan!

  • Eliisa P.

    Olen seurannut ELEn matkaa jo vuosia – eli olen joutunut odottamaan tätä levyä, kun orkesterin jäsenten muut projektit ovat vieneet voiton. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ELEssä kiinnostaa Leino ja se ääretön kauneus, minkä Leinon sanat saavat ympärilleen tämän kokoonpanon käsissä. Olen mukana sekä lippujen että levyjen arvonnassa.

  • papu

    Hienoja muusikoita ja Evan kaunis ääni kiinnostaa. Vähäeleistä kauneutta, joiden lisäksi mielenkiinnolla odotan miten tekstit lähtevät lentoon kokoonpanon käsissä.
    Osallistun sekä lippujen, että levyjen arvontaan.
    veerajamsa@gmail.com

  • Saimanen

    ELE on pitkästä aikaa sellainen suomalainen projekti, jonka takia en meinaa pysyä housuissani. Leinon runot saavat Eva Louhivuoren ja kumppanien hyppysissä uuden elämän.

    Osallistun levyarvontaan.

  • Ocla

    Evasta ja Manusta on tullut yksi lemppareistani,

    ja oi että, miten upealta kuulostaa, uskomattoman kauniisti Eva laulaa suomeksi. Ja vielä Leinoa. Oi oi. 

    Olen mukana levyjen arvonnassa.

  • Roopelainen

    Meitsi mukaan lippujen arvontaan. Ois mahtavaa viedä Sini keikalle!

  • ellihoo

    Osallistuisin mieluusti tuohon levyarvontaan.

    Eino Leinon runot on aina jotenkin osuneet, samoin Eva & Manu. Eva Louhivuori on aivan mahdottoman taitava, ja jos yhtyeen kokoonpanossa soittaa mm. sekä Tundramatiksissa että Color Dolor -yhtyeissä vaikuttavia henkilöitä, ei lopputulos voi olla kuin törkyhyvä. Kappaletta en osaa kuvailla muuten kuin, että sen kuunteluun olisi ihana vaan unohtua.

  • Wilju

    Kolahti kerrasta! Evalla mieletön ääni, toimii suomeksikin! Osallistun molempiin arvontoihin.

  • nesku

    Evan ääni on ihan uskomaton ja kirsikkana kakun päällä muut taitavat muusikot. Lisäksi Leinon runot kolatavat kovasti. :) Osallistun molempiin arvontoihin!

  • oihui

    Tykästyin kovasti – kokonaisuus on jotenkin mielettömän voimakas ja tunnelma kohdallaan. Ja Leinon tekstit ovat kyllä parhautta!

    Osallistun levyn arvontaan!

  • Riiri

    Osallistun sekä lippujen että levyn arvontaan!

    Eleessä ihastuttaa sen herkkyys ja tunnelmallisuus sekä se, että se on mainio väylä tutustua Eino Leinon runoihin, jos niihin ei ole ennalta tutustunut. Todella kaunista musiikkia, en malta odottaa että pääsee kuuntelemaan koko levyä!

    lumboga(at)gmail.com

  • Vierailija

    Evan ääni on mystinen ja puhdas, Leinon runot solisevat täydellisinä, musiikki on sekä herkkää että ruffia. Pidän pidän pidän! Jos en voita lippuja, menen keikalle luultavasti joka tapauksessa. :)
    Osallistun sekä levyn että keikkalippujen arvontaan.
    annamari.oittinen@helsinki.fi

Related posts