29/01/15

Melkein kokomustaa

2 77 musta3.jpg

Olen käyttänyt viime aikoina älyttömän vähän mustia yläosia, koska jotenkin tuntuu, että kova musta vie helposti kaiken värin talvenkalpeita kasvoilta. (Ihan kuin niillä siis jotain väriä olisi alun perinkään, haha.) No okei, nyt kun oikein mietin, niin olen kyllä käyttänyt mustaa poolopaitaani usein, mutta muuten olen ihan tietoisesti yrittänyt enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi vältellä mustia paitoja. Vei se värin kasvoilta tai ei, niin totuus nyt kuitenkin silti on, että musta on älyttömän helppo (epä)väri ja toimii aina. Se sopii kaiken kanssa ja on aina tyylikäs. Ja meikäläisen naama nyt on kalpea ihan mitä tahansa väriä vasten.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä eilisen asu on ollut ylivoimaisia lemppareitani pitkään aikaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. Itse asiassa ihastuin tähän simppeliin kokonaisuuteen niin paljon, että pukeuduin siihen alkuviikosta kolme päivää putkeen. Tänään yritän skarpata ja pukea viimein ylleni jotain muuta.

musta7.jpg

Oikeastaan koko asu lähti liikkeelle siitä, että keksin kokeilla yhdessä tuota sinistä farkkupaitaa ja tummanharmaita lempifarkkujani. En tiedä, miksen ole koskaan keksinyt yhdistää mustaa (tai no, tummanharmaata) ja sinistä farkkua yhdessä – nehän toimivat älyttömän kivasti yhteen! Olen käyttänyt farkkupaitaa yleensä vain sinisten, melko samansävyisten farkkujen parina tai ihan muunväristen alaosien kanssa.

Hauskaa oli, että kun juttelin ystäväni kanssa värien yhdistelystä, niin hän taas totesi, ettei päinvastoin ole koskaan tajunnut pukea samansävyistä denimiä sekä ylä- että alaosaan. Huvittavia nämä omituiset omat värifiksaatiot. Joka tapauksessa, voitte olla varmoja, etten arkaile mustan ja sinisen farkun yhdistelyä enää tästä eteenpäin.

musta1.jpg

Pakko mainita myös tuosta villapuserosta muutama sananen: se on täydellinen. Löysin neuleen vuosi sitten Whyredin alennusmyynnistä Tukholmasta muotiviikon aikaan. Kokolapussa luki L, mutta se ei menoa hidastanut, kun pusero muuten näytti täydelliseltä. Ja päälle puettuna totesin, että tuo vähän liian suuri koko oli tismalleen sellainen, mitä olin halunnutkin. Olen itse asiassa vuoden mittaan käyttänyt villapaitaa ihan älyttömän paljon, mutta jotenkin olen aina ajatellut sen olevan liian tylsä kuviin. Mutta tässä se nyt siis on, eikä oikeastaan näytä kyllä yhtään tylsältä.

Törmäsin muuten sillä samalla putiikkireissulla supermalli Jessica Hartiin siellä hyllyjen välissä, mutta menin jotenkin niin häkellyksiin tuosta todella yllättävästä kohtaamisesta, etten saanut sanaa suustani. No saipahan supermalli shoppailla rauhassa, kun meikäläinen jäätyi.

musta8.jpg

Niin, ja kikkani välttää sellaista sairaalloisen kalpeaa olemusta mustan värin kanssa: vielä normaaliakin enemmän poskipunaa ja mielellään myös joku iloisen värinen huulipuna. Mielestäni sudin eilenkin poskipäilleni aika reilusti väriä poskipunapaletista, mutta näitä kuvia katsoessa sitä ei kyllä huomaa. Meikäläisen naama on vähän sellainen, että poskipunaa ei lähestulkoon voi olla liikaa – se vain jotenkin hukkuu kasvoilleni. Yleensä teen mustien paitojen kanssa niin, että meikkaan ennen pukemista ja pukemisen jälkeen katson vielä, tarvitaanko poskipunaa lisätankkaus. Eilen en selvästikään muistanut tehdä sitä. :D Reippaan punainen huulipuna ja nuo pääntiestä pilkottavat siniset kaulukset kuitenkin kummasti piristävät ilmettä, vaikkei poskipäillä niin väriä olekaan.

Translation: I’ve lately been trying to avoid black because I’ve thought it makes me look so incredibly pale. Well, the truth is, I AM pale and now that I think about it, black isn’t making it any worse than it already is. So I’m just going to forget about the stupid rules I made about black and enjoy it while I add a little extra dose of blush to make my cheeks look a tiny bit rosier. Needless to say, I forgot to do that yesterday. ;) Luckily lipstick helps a bit!

musta5.jpg

Päällystakki // coat Isabel Marant pour H&M*, villapusero // jumper Whyred, farkut // jeans Never Denim / BikBok*, farkkupaita // denim shirt H&M, korkonilkkurit // ankle boots Clou, laukku // bag 2OR+BYYAT, kaulahuivi // scarf Second Female, huulipuna // lipstick Face Stockholm (colour Spicy)

*saatu blogin kautta // gifted

musta9.jpgmusta6.jpg

Olipa niin alaspäin suuntautuneita katseita näissä kuvissa, että oli pakko laittaa loppuun yksi, jossa silmät näkyvät. :D

Photos: Viena / Luukkuja

Tags: , , , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • This is a great outfit and it’s very inspiring to me because it’s the closest to my personal style.
    LOVE wearing blouses/ shirts with collars under a chunky knit. :)

    http://lartoffashion.blogspot.com

  • sonsaa

    Samaa mieltä kanssasi, menee omalla suosikkilistalla sinun asukokonaisuuksien kärkikastiin! Eivätkä kasvosi näytä lainkaan värittömiltä, mitä minä aina pelkään mustan kanssa ja siksi sitä niin harvoin käytän. Eli ilmeisesti riittävästi kuitenkin on sitä poskipunaa ;)

Related posts