26/01/15

Tammikuinen sunnuntaikävely kukkamekossa

4 109 kukkamekko2.jpg

Niin jäi Portugali taakse ja postausta naputellaan jälleen kotitoimistosta talvisesta Suomesta. On hassua, miten kaukana kotoa on helppo sysätä ajatuksista sivuun kaikki työhön liittyvä – ja heti kotiin palatessa tuo to do -muistilistaa pyörittävä päänsisäinen hyrrä hurahtaa kuin automaattisesti jälleen käyntiin. Pieni tauko kaikesta arjen aherrukseen liittyvästä tosiaankin tekee aina välillä hyvää. :) 

Katolta sulava lumi ropisee ikkunalautaa vasten, joten on ihana sukeltaa hetkeksi eilisiin aurinkoisiin tunnelmiin Lissabonissa. Talvinen sää Portugalissa voi olla aika vaihteleva ja lämpötilat heittelevät kovastikin riippuen auringonpaisteesta ja tuulesta. Eilen oli tuulettomilla paikoilla hetkittäin jopa niin lämmin, että olisi suomalainen tarjennut ihan paitahihasillaan. Juhlistin keväistä säätä pukeutumalla kukkamekkoon, jonka olin toiveikkaana pakannut mukaan matkalaukkuun.

kukkamekko7.jpg

Kaunis kukkamekko löytyi noin vuosi sitten Palonin loppuunmyynnistä (tämä nimenomainen vaate tosin taisi olla normaalihintainen – luonnollisesti löydä alennusmyyntien keskeltä aina ne normaalihintaiset aarteet, haha). Kukkamekot mielletään yleensä kesävaatteiksi, mutta ajattelin, että ehkä tuo musta pohjaväri tekisi tästä mekosta käyttökelpoisemman myös muina sesonkeina. 

Kukkamekko on kotimaisen Ainokaisen mallistoa vuoden takaa ja tykkään erityisesti siitä, että ekologisuuteen ja eettisyyteen panostavan merkin vaatteet tehdään kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista. Tämäkin kukkakangas on siis vintageaarre. :) Mekkoa voi periaatteessa käyttää ilman tuota vyötäkin, mutta minusta muoto on erityisen kaunis juuri tuolla tavoin vyötettynä. 

kukkamekko6.jpg

Vaikka Lissabonin aurinko oli paikoin tosi lämmin, vedin kiltisti villatakin (ja villakangastakin) vielä harteille aamuisella kävelyllämme – siitäkin huolimatta että kuvia ottaessa en ollenkaan palellut. En nimittäin kaivannut flunssaa kotiinviemisiksi. Pääasiassa kipittelin Lissabonin kumpuilevilla mukulakivikaduilla käytännöllisesti lenkkarit jalassa, mutta aamukävelylle halusin hetkeksi pukea jotain naisellisempaa. 

Voipi olla, että saa vielä useamman kuukauden nyt sitten odotella, ennen kuin tällaisessa lookissa saa seuraavan kerran kirmailla, mutta olipa ihana loikata kevättunnelmiin edes hetkeksi. :)

Translation: Hi, I’m back home in rainy and grey Helsinki! But let me just get back to Lisbon and the beautiful, sunny spring weather for one quick moment in my thoughts. :) It might have been wishful thinking to take a summery floral dress to the trip with me, but I got to wear it yesterday when the weather was perfect and momentarily it was super warm in the sun. So here are some outfit pics from our morning stroll in Bairro Alto yesterday. :) The lovely dress is by Finnish ecofashion label Ainokainen and it’s made of vintage fabric.

kukkamekko1.jpg

Kukkamekko // Floral dress Ainokainen, korkonilkkurit // ankle boots Clou, laukku // bag second hand, aurinkolasit // sunglasses Filippa K (saatu blogin kautta // gifted), huulipuna Face Stockholm (sävy // colour Spicy)

kukkamekko5.jpg kukkamekko4.jpgkukkamekko3.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Matkat, Muoti

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Minä vain

    Sori, kun taas häiritsen sua kielioppikysymyksellä. :D Mietiskelen tässä vain, mikä on oikeaoppinen tapa kirjoittaa Muumi-muki? Netissä törmää sekä Muumi-mukiin että Muumimukiin. Itse kirjoittaisin sen väliviivalla, koska kyseessä on erisnimi + yleissana -yhdistelmä.

  • Jenniii

    Hmm, tämä onkin paha! Oma kielioppitajuni sanoisi, että Muumi-muki, mutta myös tuota toista kirjoitusasua näkee. Tässä ehkä päästään siihen kysymykseen, että onko Muumi erisnimi, joka pitää kirjoittaa isolla alkukirjaimella vai onko se ikään kuin laji ja yleisnimi? Vaiko kenties rekisteröity tuotemerkki? Jos joku lukija on viisaampi, niin saa jelppiä. :D

  • Sonja Säde

    Aivan ihana mekko! :>

  • Maarit

    Täydellinen kukkamekko! Jos mietit sen myymistä niin laita mulle viestiä :D

Related posts