Afterworkin lukupiiri: Fomosta, onnellisuuden tavoittelusta ja ystävien välisestä kateudesta
Laatudokumentteja taas Helsingissä – voita sarjakortti DocPoint-festareille!
65 59
Yhteistyössä DocPoint
Helsingissä saadaan taas ensi viikolla nauttia laatudokumenteista, kun DocPoint-festivaali tuo valkokankaille yhteensä 166 kiinnostavaa dokumenttielokuvaa maailman eri kolkista 27.1.-1.2.2015. Tänä vuonna elokuvien teemoina nähdään muun muassa mereen, maahanmuuttoon, rakkauteen ja taiteeseen liittyviä aiheita. Olen jo vuosia tehnyt yhteistyötä DocPointin kanssa ja yhteistyö jatkuu tänäkin vuonna. Tällä kertaa saan arpoa yhdelle onnekkaalle sarjalipun (sisäänpääsy 6 elokuvaan) dokumenttifestareille.
Odotan innolla, että pääsen tsekkailemaan dokumenttifestivaalin tarjontaa ensi viikolla, mutta poimin jo tätä postausta varten ohjelmistosta muutamia kiinnostavan kuuloisia dokumentteja tärpeiksi teillekin.
Beltracchi – The Art of Forgery
Maailman nerokkaimpiin kuuluva taideväärentäjä Wolfgang Beltracchi maalasi tauluja 40 vuoden ajan tunnettujen taiteilijoiden tyyliin. Hän myi ne kadonneina mestariteoksina keräilijöille ja museoille, ja tienasi väärennöksillään miljoonaomaisuuden. Dokumentti kertoo Beltracchin tarinan ohessa myös yli äyräidensä vuotavista taidemarkkinoista. Huutokauppojen ennätyshinnat pitää rikkoa joka vuosi, ja markkinoilla himoitaan uutta myytävää, uusia sensaatioita. Väärennös menee helpommin läpi, kun sen myy muutamien tuhansien sijaan miljoonalla.
Sleepless In New York on lohdullinen dokumentti lohduttomasta aiheesta: rakkauden jälkeisestä rysähdyksestä. Suurkaupungin maisemissa pohditaan jätetyksi tulemista ja irti päästämisen vaikeutta. Päähenkilöt ovat joutuneet epätoivon tilaan, joka herättää aamuyöstä, aiheuttaa fyysistä kipua ja tekee normaaleista ihmisistä pakkomielteisiä stalkkereita. Antropologi Helen Fischer selittää addiktion toiseen ihmiseen tieteen avulla: aivokemiat saattavat meidät ristiriitaiseen tilaan, ja vaikka haluaisimme vihata tai unohtaa, rakastamme vain enemmän. Tutkija päätyykin epäilemään, onko luonto tehnyt rakkauteen liittyvästä tunnekokemuksesta liian voimakkaan. Elokuvan tekijät eivät syyttä suosittele dokumenttia jokaiselle, joka on ollut rakastunut, vailla rakkautta tai sitä etsimässä.
Sundance-festivaalilla palkittu dokumentti kuvaa teini-ikäisten poikien ja heidän perheidensä elämää Missourin osavaltiossa, Rich Hill -nimisessä pikkukaupungissa. Intiimi elokuva keskittyy poikien omiin kokemuksiin ja elämään. ”Parempien ihmisten” maailma on köyhistä perheistä tuleville nuorille jossain kaukana, todennäköisesti saavuttamattomissa. Rich Hill kuvaa päähenkilöidensä elämää selittelemättä ja alleviivaamatta. Tulotaso rajoittaa ja määrittelee elokuvan päähenkilöiden tulevaisuudennäkymiä, mutta sitäkin suurempi merkitys on kotioloilla. Väkivallan kulttuuri ja näköalattomuus siirtyvät lapsiin yhtä vahvasti kuin välittäminen ja usko tulevaan.
Tässä muutamia työhaastattelupelin sääntöjä: pese ja kampaa hiukset, meikkaa nätisti (jos olet nainen), älä laita lenkkareita jalkaan, älä istu ennen kuin pyydetään, äläkä missään nimessä ole liian rehellinen. Helppoa, eikö? Ei, jos olet parikymppinen ranskalaisnuori, jolla on vaikeuksia sopia valtion tukeman yksityisen työvoimatoimiston tarjoamaan muottiin – tai ylipäätään mihinkään muottiin. Claudine Boriesin ja Patrice Chagnardin ajankohtaisessa ja tragikoomisessa elokuvassa asiakas on toki joskus väärässä. Mutta ei systeemikään oikeassa ole.
Kymmenvuotias Denisa on kuuro, ei ole koskaan oppinut puhumaan ja kuuluu Euroopan syrjityimpään vähemmistöön. Silti hän tanssii upeasti ja jaksaa hymyillä leveintä hymyään. Tyttö on hurahtanut Bollywood-elokuviin ja sukeltaa niiden kauneuteen pakoon ympäröivää todellisuutta. Puolan romani Denisa ei ole saanut tarvitsemaansa hoitoa, ja kuulolaitteen patteritkin ovat kaukainen haave. Tytön perhe sinnittelee ilman koulutusta, työtä, rahaa ja papereita. Kuten Denisan maailmassa, myös dokumentissa järkyttävät tapahtumat rytmittyvät lennokkaan musiikin ja tanssin kanssa. Bollywood-tyyliin kuvattuja musikaaliosioita höystää katutanssi, ja niiden kiistaton tähti on tarinan valloittava päähenkilö. Hänen kohtalonsa jättää jäljen.
Kun vaimo ottaa ja lähtee lapset mukanaan, Marcel on valmis tappamaan itsensä. Tässä häntä avustaisi ystävä Bob, jos kaverukset eivät olisi niin kiireisiä ryypätessään ja vaaliessaan yksinäisyyttään. Maaseutu, metsä ja rommi toimivat pakopaikkoina, ja arkea rytmittää humalan, halkojen hakkaamisen ja satunnaisten hammaslääkärikäyntien kolminaisuus. Marcel ja Bob ovat oman elämänsä sankareita ja antisankareita, toisiaan tasapainottavia hahmoja. Myös yksinäisyys määrittää ystävysten elämää, ja molemmat käsittelevät sitä omilla tavoillaan, viiniä säästelemättä. Miesten tragikoominen ystävyys nousee etualalle huumorin sävyttämässä dokumentissa, jonka keskiössä maskuliiniset hahmot yrittävät selviytyä arjessaan – vaikka sitten yhteistä itsemurhaa suunnitellen.
John Lennon, Margaret Thatcher ja kuningatar Elizabeth II ovat kutistuneet tavallisen ihmisen kokoisiksi. Heidän kasvoillaan on lempeyttä tai surua – jotain suunnattoman inhimillistä. Se ei ole ihme, sillä kameran toisella puolella on englantilainen valokuvaaja Jane Bown. Vuonna 1925 syntynyt valokuvaaja teki pitkän uran The Observer -sanomalehdessä. Kun Jane Bown tuli paikalle, kaikilla oli turvallinen olo. Kamera roikkui punotussa korissa pienikokoisen ja polkkatukkaisen naisen käsivarrella. Bown ei yrittänyt yllättää kuvattavaa paljastakseen tästä jotain, vaan toi kuviin syvyyttä inhimillisyyden kautta.
Rakkauden löytäminen ei ole helppoa kroatialaisessa pikkukaupungissa. Tästä hyötyy gangsteri-liikanimen neuvokkuutensa vuoksi pokannut Nediljko Babic, joka järjestää avioliittoja Imotskin kylässä. Ihmisillä on monia syitä hakeutua järjestettyyn liittoon. Seurattavat kertovat pettyneensä tekemiinsä valintoihin – suuren rakkaustarinan sijaan etsitään jotakuta, jonka kanssa voi jakaa arjen. Siinä, mitä arjen jakaminen tarkoittaa, tulevat esille paikalliset sukupuoliroolit, jotka rajoittavat voimakkaasti sekä miehiä että naisia. Gangster of Love kuvaa järjestettyä avioliittoa etsivien tarpeita tuomitsematta sukupuolirooleja tai Babicia. Lopuksi nähdään, kuinka moni kuvatuista todella löysi rakkauden.
Olisiko kumppanin etsiminen helpompaa, jos muut saisivat päättää puolestamme? Ja onko rakkauden löytämisessä ennemmin kyse omien ja yhteiskunnan odotusten murtamisesta kuin “sen oikean” olemassaolosta? Match Me! kyseenalaistaa perinteisen treffikulttuurin ja esittelee kolmen sinkun vaihtoehtoiset kumppaninmetsästystavat. Elokuva päästää katsojan mukaan treffeille ja kertoo kolme erilaista näkemystä rakkaudesta. Henkilöiden avoimet pohdinnat parisuhteista kutsuvat katsojan kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa ja miettimään, onko rakastuminen vain omasta päästä kiinni.
Euroopan suurten kansallismuseoiden remontointi on vastuullista puuhaa. Pariisin Louvren ja Amsterdamin Rijksmuseumin kaltaisten instituutioiden kohdalla ei riitä, että rakentaa pari siipeä lisää. Oeke Hookendijk lähti tekemään dokumenttia Rijksmuseumin viiden vuoden mittaiseksi suunnitellusta kunnostuksesta, mutta joutui töihin lopulta kymmeneksi vuodeksi. Ajan mittaan käy ilmi, kuinka pikkumaisia ihmiset osaavat olla, vaikka periaatteessa kaikki tekevät töitä yhteisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Arkkitehdit, johtajat ja työmaan valvojat purkavat tuntojaan kameralle niin suorasanaisesti, että museon iloiset avajaiset ovat katsojalle melkoinen yllätys. Pääasiasta, museon esineistöstä ja maalauksista, välittää harva, kun oman vision tiellä on milloin hollantilainen pyöräilykulttuuri, milloin väärällä tavalla työnsä tekevä sisustussuunnittelija.
Kolmella nuorella naisella eri puolilta Suomea on kaikilla blogi, johon vuodattaa haluamansa pala itsestään. Näytön takana he harhailevat mielensä liikkeiden ja ulkopuolisten odotusten ristitulessa. Tyylikkäästi kuvattu dokumentti seuraa Elliä, Juuliaa ja Lauraa, kun vuodenajat vaihtuvat, kaikki uhkaa murtua ja uusi toivo herää. Se kurottaa syvälle tuntumatta silti tirkistelyltä.
Vuonna 2008 juuri potkut saanut Louis Ortiz kuulee isokorvaisesta kaksoisolennostaan, joka tavoittelee pääsyä Valkoiseen taloon. Uusi ura urkenee presidentin kaksoisolentona ja imitaattorina ja Bronxin Obama matkaa turistien täyttämältä Time Squarelta vuoden 2012 vaalien komediakiertueelle pyöristyneen “Bill Clintonin” kanssa. Kaksoisolennon elämä ei ole helppoa: Töitä paiskimalla ei enää rikastu Bill Clintonin kauden malliin. Keikkamanageri ei säästele kritiikissään, ja vuorosanoja pitäisi päntätä matkailuauton takapenkillä. Clinton-imitaattori valittelee liikakilojaan, vähäistä itsekuriaan ja nykyistä ulkomuotoaan, jonka vuoksi hän näyttää pikemminkin Boris Jeltsiniltä.
Kahden mahtavan sirkussuvun perilliset Patrick Berdino ja Merrylu Cassllini ovat kuin onnellisten tähtien alla syntyneet Romeo ja Julia. Merrylun ja Patrickin suhteessa osapuolina ei kuitenkaan ole vain kaksi ihastunutta nuorta, vaan koko suku ja kahden sirkuksen verran norsuja, kimalletrikoita ja pääsylipputuloja. Anders Riis-Hansenin teos on kiehtova kuvaus valtavirtayhteiskunnasta irrallisesta elämästä ja nuoren naisen itsenäistymisestä sen keskellä. Visuaalisesti henkeäsalpaavat sirkustemput sekä Casselly-perheen senioreiden seesteinen arki luovat kauniin kontrastin nuoren sirkusdiivan rakkauselämän koukeroille.
Jos haluat voittaa DocPoint-festareille 6 elokuvan sarjalipun, nyt tarkkana! :) Kerro, mitkä elokuvat tämän vuoden ohjelmistossa kiinnostavat sinua eniten ja kerro myös, onko dokumenttifestivaali sinulle entuudestaan tuttu tapahtuma. Kaikkien vastanneiden kesken jaetaan yksi sarjalippu. Jätä kommenttisi 26.1.2015 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera, niin olet mukana kisassa.
Tags: Elokuvat, kulttuuri, leffat, menovinkit, Suosittelen, tapahtumat
Categorised in: Kulttuuri
Terkkuja Portugalista!
65 59
