7/01/15

Ystävän kotona: Annan valoisassa yksiössä (osa 2)

16 77 annankoti2c.jpg

Saitte eilen kurkistaa rakkaan ystäväni Anna Stolzmannin kotiin ja tänään olisi luvassa kotipostauksen toinen osa. Eilen esittelyyn pääsi yksiön valoisan ja avaran yksiön ”makuuhuonepuoli” ja tänään pääsette kylään Annan keittiöön, ruokailutilaan ja työskentelynurkkaukseen. Tarinoinkin eilen asunnosta jo aika kattavasti, joten jääköön tänään pääpaino jutussa kuville.

Olen aina haaveillut sellaisesta kauniista keittiöstä kuten Annalla: rumat kodinkoneet ja esineet loistavat poissaolollaan ja sen sijaan esillä on vain tuoreita yrttejä, kauniita maustepurnukoita ja viehättäviä astioita. Uskallan kuitenkin arvella, että kauneimmastakin kodista löytyy joskus sotkua ja käytännöllisyys ajaa kauneuden edelle aika ajoin. Joka tapauksessa, Annan kodissa silmä todella lepää ja on ihastuttavaa huomata, kuinka joku jaksaa priorisoida visuaalisuutta. Kaipa tuo kaipuu kauneuteen elää graafisessa suunnittelijassa aika vahvana. :)

annankoti7c.jpg

Ihastelen Annan sisustustyylissä myös sitä taitoa onnistua luomaan jotenkin kummallisesti yhtäaikaa sekä minimalistinen että runsas vaikutelma. Kaikki näyttää samanaikaisesti selkeältä ja harkitulta, mutta silti yksityiskohtia on valtavasti. 

Anna tosiaan muutti uuteen kämppään vasta joulukuussa, mutta kaikkiaan koti alkaa olla jo aika valmis. Vielä työtaso pitäisi hankkia tuohon työskentelynurkkauksen hyllykköön. Yksi hylly on siis tarkoitus korvata pöytälevyllä, jolloin kokonaisuudesta tulee hiukan samankaltainen kuin se minun String Systemini. :)

Aivan hurjan kaunis ja inspiroiva koti minusta. Saittekos muut tästä jotain uutta sisustuskipinää ja -ideaa itsellenne? Jos muuten jotakuta kiinnostavat Annan omat kuvat tai inspiraatiot, niin häntä voi seurata myös Instagramissa tai Pinterestissä.

Translation: More pictures from the beautiful home of my dear friend Anna Stolzmann. :) 

annankoti21c.jpgannankoti4c.jpgannankoti15c.jpg annankoti16c.jpg annankoti10c.jpgannankoti8c.jpgannankoti27c.jpgannankoti5c.jpgannankoti31c.jpg annankoti17c.jpg annankoti26c.jpgannankoti25c.jpgannankoti9c.jpg annankoti28c.jpg annankoti29c.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti, Muoti

16 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • MariK

    Kaunista on ja hyviä kuvia.

    Sen verran ihan avaudun, että minua välillä häiritsee sisustuslehdissä se, että nykyisin esiteltävistä kodeista on hirmuinen määrä kuvia yksityiskohdista. Se on tottakai hyviä asia ja tykkään niistä todella paljon, mutta kaipaan kyllä kuvia kokonaisuuksistakin.

    Tähän sinunkin postaukseen olisin kaivannut muutaman kuvan lisää kokonaisuuksista, keittiöstä ja huoneesta kuvia eri suunnista – esimerkiksi, niin yksityiskohdatkin avautuisi paremmin.

    Mutta siis hyviä kuvia on nämä kaikki :)

  • Marsu

    Kyselisin pyöreän ruokapöydän ostopaikkaa! Habitat kenties?

  • Olin kommentoimassa ihan samaa. Tosi kiva nähdä yksityiskohdat läheltä, mutta kokonaisuutta ei nyt oikein saa hahmotettua :(

    Näyttää kuitenkin kivalta asunnolta, tuo hyllysysteemi on ihana. Jotenkin itseä jo kyllästyttää stringit, niin tommonen ihan simppeli näyttä hyvältä. Samoin se makuuhuone oli upea :)

  • Annemaris

    Mua jäi vaivaan et mikä johto tos keittiössä menee kaappiin? :D

  • jopi

    Kaunista, ja ihania asetelmia ihan arkipäivän käyttötavaroista :) Heräsi uteliaisuus… Pakko kysyä onko Annalla ollenkaan verhoja? Mietin jo eilisten kuvien kohdalla, naapuritalo näkyy kuitenkin lähellä. Ite oon varmaan niin epäluuloinen ja suojautuisin naapureiden katseilta ;)

  • annastolzmann

    :D Se johto tulee astianpesukoneesta kun sen oma pistoke kaapin sisällä ei toimi :) Olisin tietty voinut piilottaa sen ennen kun Jenni tuli kylään mutta ei tuollaista aina huomaa itse ennen kun näkee sen kuvassa.

  • annastolzmann

    Pyöreä pöytä on kodin 1 :)

  • Jenniii

    Kiitos palautteesta! Pidetään tämä mielessä ensi kerralla kuvia ottaessa. Haasteena usein on pieniä kaupunkikoteja ja ylipäänsä sisätiloja kuvatessa se, että samaan kuvaan ei minun käytössä olevallani kuvauskalustolla (hah!) saa mahtumaan kamalan paljon yhdellä kertaa. Tästä syystä asuntoilmoituksissakin näkee usein sellaisia vääristyneitä laajakulmakuvia, jotka eivät sitten esteettisesti enää ole kovin kaunista katsottavaa, vaikka varmasti antavatkin hyvin kokonaiskuvaa. Näihinkin kuviin yritin kyllä tuoda mukaan laajempaakin kokonaiskuvaa kustakin ”nurkkauksesta”, mutta niitä oli melkoisen mahdotonta yrittää saada mahdutettua samaan kuvaan yhtä aikaa. 

    Menen itse kuvatessa visuaalisuus edellä, joten lähinnä etsiskelen linssin läpi sellaisia kuvakulmia, jotka näyttävät hyvältä ja toimivat valokuvassa. Yleensä kuvissa näyttää paremmalta keskittyä yhteen kokonaisuuteen ennemmin kuin yrittää mahduttaa samaan kuvaan koko kämppä. Pohjapiirros tietysti auttaisi hahmottamisessa varmaan kaikkein parhaiten, että miten nämä erilliset ”tilat” yhdessä asunnossa suhteutuvat toisiinsa ja pelaavat yhteen. Pidetään siis toive mielessä, mutta kuvattavan tilan, käytössä olevan kameravarustuksen ja visuaalisuuden puitteissa. :)

  • Jenniii

    Harmi, jos kokonaisuus ei käy kuvista selville. Pohjapiirroshan siihen auttaisi varmasti parhaiten, mutta sitä valitettavasti harvemmin on saatavilla juttuihin mukaan. :/ Mutta toiveenne on kuultu ja yritän tulevissa asuntojutuissa saada mukaan myös kattavampaa yleiskuvaa, jos se suinkin on mahdollista.

    Asunto todellakin on ihastuttava ja tykkäsin myös itse tuosta simppelistä hyllysysteemistä, joka tosiaan koostuu ihan noista tavallisista hyllykiskoista, joita myydään varmaan joka rautakaupassa. :)

  • Jenniii

    Anna ehtikin jo ripeänä vastata, kiitos! :) Jos pöytä kiinnostaa lähemmin, niin täältä löytyy lisätietoa. 

  • Jenniii

    Verhoja ei vielä ole, mutta sellaiset ovat tulossa. :) Anna on tosiaan asunut kämpässä vasta kuukauden verran, joten ihan kaikki detaljit eivät vielä ole paikoillaan. Tosin eipä noita jätti-ikkunoita varmasti raaskisi kyllä peittääkään, ellei naapureita olisi lähietäisyydellä tai kesällä joskus tarvetta pimentää kämppää yöksi.

    Itse huomaan kyllä kaupungissa ja vastapäisen talon ikkunoita jo vuosikaudet tuijotelleena, että jotenkin itse olen lakannut murehtimasta siitä, mitä naapuriin näkyy ikkunasta. :D Makuuhuoneessa minulla on verhot, mutta olohuoneessa ei. Käytän makkarin verhoja lähinnä kesällä pimentämässä huonetta yöksi ja estämässä aamuaurinkoa paistamasta silmään, mutta talvella verhoja ei juuri tule suljettua. Olen ehkä poikkeuksellisen huoleton luonne tässä asiassa, mutta olen onnekseni huomannut, että vastapäisen talon porukka pitää selvästi verhoja kiinni aina iltaisin, joten eipä siellä kyllä kukaan ole meille kurkistelemassa sisään. Minun onneni siis, että siellä tykätään pitää tarkkaa huolta omasta yksityisyydestä, koska samalla he sitten tarjoavat saman minulle, haha.

  • Marsu

    Kiitos Anna ja Jenni! Anttilan maailmanvalloitusta odotellessa :)

  • Annemaris

    Mitä turhia tollasia piilottamaan :D Toi johto kuuluu sun keittiöön sisustukseen ;)

  • Vierailija

    Entä onko tuo matto myös Kodin1? :) Ihana!

  • Jenniii

    Nämä matot eivät ole Kodin1:stä, vaan tuo punottu matto on Tikaun, jonka tuotteet valmistetaan eettisesti Intiassa. :) Punainen matto puolestaan on antiikkiaarre, joka on periytynyt Annalle sukulaisilta.

  • Ajn

    Asunto vaikuttaa tosiaan upealta! Rakastan itse myös juurikin tuota minimalismin ja runsauden yhdistämistä kovin tyylikkäällä tavalla. Myös makuuhuone oli ihana, ehkäpä hienostuneen itämainen.

Related posts