22/12/14

Mallisto kuin maalaus – Samuji Pre-Fall 2015

19 60 Samuji_16_1366.jpg

En koskaan kyllästy esittelemään lempimerkkeihini kuuluvan Samujin mallistoja, fiiliskuvia ja lookbookeja. Minkäs sille mahtaa, Samu-Jussi Koskella vain on homma hallussa. On ollut mahtavaa huomata, kuinka huolella suunniteltu ja rakkaudella viimeistelty suomalainen saavuttaa vähitellen yhä vankempaa jalansijaa maailmalla. Samuji on noteerattu jo muutamana sesonkina Style.comissa, muotimaailman nettipääkaupungissa, ja sinne ei ihan mikä tahansa brändi pääsekään.

Oman näköinen suunnittelukieli, hyvin leikatut ajattomat mallit ja korkealaatuiset materiaalit ovat osaltaan siivittäneet Samujin tietä kansainvälisille markkinoille, mutta itse olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, miten hienosti merkin joukoissa ollaan muotimaailman malttamattoman aikasyklin hermolla. Siinä missä moni muu suomalaismerkki panttaa lookbook-kuviaan yleisöltä malliston ulostulon kynnykselle asti, Samuji valmistautuu tulevaan selvästi hyvissä ajoin ja antaa myös jatkuvasti vihiä tulevien sesonkien kokoelmista – samaan tyyliin kuin suuressa maailmassa on tapana. Vuotta ei ole vielä saatu päätökseen, kun Samuji on jo julkistanut ensi vuoden Pre-Fall-malliston kuvia. Näin sitä pöhinää luodaan. :)

Samuji_01_1366.jpg

Pre-Fall 2015 -malliston kuvista on sanottava sen verran, että niiden maalauksellinen tunnelma on aivan lumoava. Inspiraatio mallistoon on syntynyt Vermeerin maalauksista ja se kyllä välittyy hienosti. Jälleen kerran luvassa on kaunista ja konstailematonta suunnittelua, herkullisia värejä ja sopiva pieni pilke klassisen harmonian rikkovaa twistiä. Ensi syksyä siis odotellessa, mutta onneksi Samujin keväässäkin on tiedossa aikamoisia herkkuja!

Translation: I never get bored of showing you the beautiful collections of Samuji. They have already published the pictures of the Pre-Fall 2015 collection and I was happy to found a review of this upcoming collection at Style.com. Way to go Samuji! The inspiration behind this collection has been the artwork of Vermeer and you can definitely notice it in the outcome that has a very painting-like vibe to it. Once again, simply stunning. :)

Samuji_07_1366.jpgSamuji_10_1366.jpgSamuji_13_1366.jpg
Samuji_04_1366.jpgSamuji_03_1366.jpgSamuji_02_1366.jpg
Samuji_17_1366.jpgSamuji_05_1366.jpg Samuji_08_1366.jpg Samuji_19_1366.jpgSamuji_11_1366.jpg Samuji_14_1366.jpg Samuji_20_1366.jpg

Photos: Samuji Pre-Fall 2015

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

19 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • elina5

    En tiedä vaatisiko tuo Samuji jotain suurempaa ymmärrystä muodista ja suunnittelusta, kun minusta ne vaatteet on muodottomia laatikoita :) Niin kivoilta kuin ne näyttääkin. Mitä niitä olen hypistellyt ja kokeillut, niin materiaalitkaan ei ole mitään innostusta aiheuttaneet tai äkkisistään vaikuttaneet siltä, että olisivat laadukkaampia. En siis tarkoita Samujia mollatakseni tai mitään sen suuntaista, mutta en vain itse ymmärrä että mistä se hehkutus syntyy :) Näistä kuvista suosikki on toisiksi alimman kuvan takki! Ihana sininen väri!

  • Minä vain

    Ihastuin tuohon luumunväriseen mekkoon, ihana! <3

    Olen aiemmin pitänyt Kirsi Pyrhöstä jotenkin kauhean maskuliinisenä, mutta näitä kuvia katsellessa huomasin, että hänhän on omalla tavallaan tosi nätti! :)

  • sisa

    Mikä väripaletti, voisin pukeutua lähes jokaiseen näistä. Tuo ensimmäinen takki ja pari sinistä sävyä aiheutti extratykytystä.

    Ja mitä laatikoihin tulee, olihan ylläolevissakin aika paljon istuvia vyötäröitä ja lisäksi vielä kietaisuvöitä, joiden avulla voi päättää väljyydestä päivän tunnelman mukaan. 

  • Amamba

    Huh, nyt kyllä kolahti! Aivan ihana tuo olkihattu, haalari ja viininpunainen mekko hauskalla kauluksella.

  • Hannako

    Ja mikä malli! :)

  • Jenniii

    Sanoisin, että se taitaa olla viime kädessä makuasia – jotkut tykkäävät ja toiset eivät. :) Samuji selvästi on mielipiteitä jakava merkki, koska tämä ei todella ole ensimmäinen kuulemani tämän tyyppinen kommentti. Samujin siluetti vaatteissa on usein hiukan väljähkö – liekö tämä sitten niiden muodottomien laatikko-vibojen syy? En minäkään ymmärrä monen muun brändin suosiota, mutta sen sijaan ymmärrän, että ihmiset pitävät eri asioista. :)

    Itse en näe muodottomia ja laatikkomaisia vaatteita näitä Samujin lookbook-kuvia katsellessani, ja suoraan sanottuna vähän ihmettelen, miten joku voikaan nähdä samat vaatteet niin eri tavoin. Näen itse asiassa etenkin tässä mallistossa hyvin naisellisia muotoja, esimerkiksi kaikki nuo vyötäröä korostavat mallit ja leikkaukset takeissa, mekoissa ja hameissa. Minun silmääni monissa näistä vaatteista on nimenomaan sellaista menneiden vuosikymmenten naisellista vivahdetta monelta eri vuosikymmeneltä.

    Mitä laatuun tulee, niin oman kokemukseni mukaan Samuji panostaa korkealaatuisiin luonnonmateriaaleihin ja vaatteet ovat huolella valmistettuja. Minulle osa laadun käsitettä on myös se, että tiedän vaatteiden kestävän eettistä ja ekologista tarkastelua – suuri osa Samujin vaatteistahan tehdään yhä edelleen Suomessa ja osa ihan käsityönä. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä sinulle merkitsee laatua?

  • Jenniii

    Joo, se mekko on aivan mielettömän söpö kauluksineen! :) Ja Kirsi on minusta ihana. Näissä kuvissa on hienosti saatu hänestä irti sellainen menneiden vuosikymmenten naisellinen kaunotar.

  • Jenniii

    Niinpä! Itse rakastuin myös (ylläri!) tuohon mintunvihreään takkiin ykköskuvassa. :D Ja pariin muuhunkin takkiin kyllä…

    Ja joo, itse en kyllä näe näissä kuvissa kauheasti laatikoita. Enemmän omaan silmään pomppasivat juuri nuo naisellisen istuvat vyötärölinjat. :)

  • Jenniii

    No sama! En oikein edes osaa valita, mikä kolahti eniten, koska KAIKKI. :D

  • Jenniii

    Kirsi! <3

  • Jenniii

    That’s right little brother! ;)

  • Laatikkotyttö

    Nyt on pakko sanoa, että minäkin pidän Samujin vaatteita melko laatikkomaisina, mutta minä TYKKÄÄN siitä! :) Ovat mukavia ja näyttävät kivoilta päällä. Omistan useamman Samujin vaatteen ja laadukkaita ne kyllä ovat. Laatikot kunniaan!

  • Jenniii

     

    Aivan, tämä on niitä makuasioita juuri! :) Onhan Samujilla monenlaisia malleja, myös niitä laatikkomaisempia, mutta juuri tätä mallistoa katsoessa minusta silmiin hyppäävät enemmän juuri nuo vyötäröä korostavat mallit – ehkä siksi, että itse pidän niistä. Ja laatikkokaan ei minusta ole yhtä kuin muodoton. ;) 

    Laatikkomaisia muotoja suosivat myös Marimekko ja COS – en ole niiden kohdalla nähnyt yhtä paljon ihmetystä kuin juuri Samujin. Vai olenko vain missannut ne keskustelut? 

     

  • elina5

    Siis sepä juuri, kun aina mainitaan että leikkaukset ja suunnittelu on tarkkaan harkittua ja niin päin pois, niin en tiedä yhtään että missä se Samujin vaatteissa näkyy. En toki ole esim takkeja koskaan livenä nähnyt, aina osuu kohdalle niitä leveitä paitoja tai mekkoja, joissa ei niin ole muotoiluja. Samoin neuleet näin neulojan silmään vaikuttavat hyvin simppeleiltä, missä ei sinällään ole mitään vikaa, päin vastoin, mutta en taas tiedä että mikä juuri Samujin malleista tekisi erityisen hyviä. Todennäköisesti siis en vain ymmärrä tarpeeksi arvostaakseni :D Makuasiathan ovat taas makuasioita, joten niistä ei sen enempää :)

    Laadussakin lähinnä vertaan siihen mitä muualla vaatteita tulee vastaan. Katson saumoja, hypistelen kangasta jne. Samujin käyttäjäthän tuntuvat olevan hyvin tyytyväisiä, mikä taas puhuu puolestaan :) Minulle on tärkeää missä ja miten vaate on valmistettu ja millaisesta materiaalista.

    En siis todellakaan ole Samujia vastaan tässä hyökkäämässä tai mitään, kunhan pohdiskelen asiaa. Huippuahan se on, että Samujilla menee niin hyvin :)

  • elina5

    Totta! Voisiko johtua siitä (ihan täysin mutulla heitettynä), että COS on paljon edullisempi ja Marimekko koetaan enemmän täti-ihmisten vaatekaupaksi, vaikka sieltä löytyykin vaikka mitä?

  • elina5

    Niin, ja siis mitenkään noin muutoin siis COSsia ja Samujia vertailematta, kyllähän siihen on syynsä miksi se COS on niin edullinen.

  • Jenniii

    Kiitos tarkennuksista! :) Ei tässä varmasti kukaan kokenut kommenttiasi mitenkään hyökkääväksi, mutta minua kiinnostaa kuulla näkemyksen taustalle hiukan perusteluita ja nyt niitä hyvin annoitkin. Veikkaisin, että kuten jo ensimmäisessäkin kommentissani totesin, kyse on loppujen lopuksi makuasioista. He joiden mieltymyksiä nämä Samujin vaatteet malliltaan vastaavat, ovat tietenkin tyytyväisiä suunnitteluun – he, jotka kaipaavat vaatteiltaan jotakin muuta, eivät.

    Suuri osa Samujin innokkaimmista faneista lienee melkoisia minimalisteja, jolloin vaatteiltakin toivotaan yksinkertaisuutta. Ja sehän ei vielä tarkoita, etteikö vaatteen taustalla voisi olla taidokastakin suunnittelutyötä, vaikka se nopealla vilkaisulla näyttäisi simppeliltä. En tiedä, oletko koskaan kokeillut vaatteita päälle vai ainoastaan hypistellyt niitä rekissä? Moni vaatehan herää ”eloon” vasta päällä. Kaikillehan Samujin vaatemalli ei varmasti istu, mutta ainakin minun kropalleni heiltä on löytynyt melkoinen liuta lempparivaatteita.

    Samujin mallistoissa on aina tällaisia hyvin pelkistettyjä, hiukan laatikkomaisia malleja mutta myös paljon muuta. Omasta mielestäni Samu-Jussi Koski on suorastaan mestari naisvartalon imartelussa. Hyvänä esimerkkinä siitä oma lempparimekkoni, joka on suoranaista naisellisten kurvien ylistystä (ja istuu kuin hanska): http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/maailman-taydellisin-mekko

    Siinähän ne oikeastaan sinunkin kommentissasi tulivat nuo aikalailla samat laadun kriteerit: korkealaatuiset materiaalit, huolellinen työ ja tuotantoketjun yksityiskohdat. Omat Samujini ovat kestäneet erinomaisesti käyttöä ja materiaalien puolesta muutama villatakki on ihanimpia koskaan omistamiani. :) Tässäpä siis omat perusteluni sille, miksi nuo tekstissä käytetyt termit ovat minusta täysin päteviä Samujista puhuttaessa. 

  • Jenniii

    Aivan näin. Vastuullisuus, laatumateriaalit ja lähituotanto maksavat.

Related posts