21/12/14

Petroolipörrö

12 93 asu-tekoturkis2.jpg

En voi uskoa, että joulu on muutaman päivän päästä ja täällä Helsingissä ovat yhä lämpömittarit vahvasti plussan puolella! Leudon talven kivoja puolia on se, että pukeutumisen lempparikauttani syksyä on saanut jatkaa huomattavasti normaalia pidempään. Tykkään kerrospukeutumisesta ja siitä, että pihalla voi yhä viilettää takki auki, jos ei käy kova viima. Joulufiilis on kuitenkin vähän kadoksissa, kun lunta ei näy mailla eikä halmeilla. Olen kuitenkin vielä toiveikas sen valkoisen joulun suhteen. :)

Kävin eilisen plussakelissä ulkoiluttamassa petroolinväristä pörrötakkiani, joka on tämän syksyn uusia tulokkaita vaatekaapissani. Tein aiemmin syksyllä pientä yhteistyötä ruotsalaismerkki Twist & Tangon kanssa ja sain tuolloin valita muutaman mieluisan mallikappaleen syksyn kokoelmasta itselleni. Tätä ennen ainoat pörrökaverini ovat olleet vuosia sitten ostamani teddykarvatakki ja Pingu, mutta jotenkin tuo Twist & Tangon sinivihreä keinokarvainen takki näytti ihan täydellisen pehmoiselta ja lämpöiseltä tällaisen vilukissan harteita lämmittämään. Ja sitä se kyllä onkin – tosi lämmin!

asu-tekoturkis13.jpg

Kävin muuten eilen pätkäisemässä taas polkkaa muutaman sentin lyhyemmäksi. Vaikka polkkatukka on ylikasvaessaankin yllättävän kivan näköinen, tässä pituudessa hiusten kasvun huomaa jotenkin hurjan paljon nopeammin kuin pitkissä hiuksissa – melkein tuntuu siltä, että koko ajan saisi olla latvoja siistimässä. Nyt on taas hyvä fiilis, kun kuontalo on skarpin näköinen. Kiitos taas Loisto ja Mikko! :)

Translation: Even though I am still yearning for a white Christmas, I kinda like these surprisingly warm winter days. My favourite season clothingwise is autumn so this is almost like getting a really long autumn. :) Yesterday I took out my new furry jacket for the first time. I had a little collaboration with the lovely Swedish brand Twist & Tango some time ago and they let me pick a few favourites from their AW14 collection. I’ve never really been that much into all kinds of faux fur jackets but for some reason I just couldn’t resist this petrol faux fur that looked so warm. Maybe it’s that beautiful colour… And it was great to notice that it didn’t just look warm, but it actually is really warm!

asu-tekoturkis1.jpg

Tekokarvatakki Twist & Tango (sample)*, farkut Never Denim / BikBok (sample)*, kaulahuivi Second Female, nilkkurit Object*, hansikkaat Calvin Klein*, sormus vintage

*-merkityt saatu blogin kautta

asu-tekoturkis15.jpgasu-tekoturkis6.jpg

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

12 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Vierailija

    Huh huh! Minä jo pelästyin, että Jennillä oli turkki päällä mutta onneksi se osoittautui tekosellaiseksi. Huh.

  • Johanna Lehtimäki

    Upeat väriyhdistelmät! :)

  • jaakko-vaakko

    Olit varmaan kaivelemassa sraymaaleja kaapista ja valmiina hyökkäämään ;D

  • miramari

    Itse en myöskään oikeista turkiksista välitä, mutta saanko kysyä Vierailija käytätkö nahkakenkiä/hanskoja/laukkuja, ja jos käytät, miten ne eettisyydessään eroaa turkiksista?

  • Ihanan värinen tekoturkki! Ei turkit sinänsä ole oikein iskeneet koskaan, eikä onneksi ole niin kylmiä talviakaan, että ihan tarpeeseen olisivat, mutta miksikäs ei tuollainen pehmojakku olisi kiva ylläri joulupukin kontista :)
    …eikä haittaisi vaikka saisin lahjaksi vielä upeat sääresi…Vaihdetaanko?

  • Vierailija

    Kuka eettisyydestä on mitään puhunut? Vierailija ei ainakaan. Ei kannata olettaa.

  • retsi

    Hyvä perse myös!

  • Jenniii

    En oikein tiedä, miten edes sanoa tähän keskusteluun, mutta jäinpä vain ihmettelemään, että mikäköhän muu motiivi turkis-kauhistelun taustalla mahtaisi olla kuin nimenomaan tuo eettinen näkökulma?

  • Jenniii

    Kiitos! Tykkään ihan älyttömästi tuollaisesta petroolinsävystä ja matchaapa tosiaan kivasti myös kynsiin. :)

  • Jenniii

    Eikö olekin herkullinen sävy! :) Ja voi kiitos säärikehuista! Kivaa vaihtelua niille tukki-kommenteille. :D

  • Jenniii

    Hahaa, I’ve seen better. ;)

  • Jenniii

    Mitä edes sanoa, siis. :) Aamutuimaan ei ole näemmä ajatus ihan terävimmillään. 

Related posts