Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Keskinkertainen, keskeneräinen ja ihan hyvä just sellaisena
21 46
Myönnän, että sisälläni asuu pieni perfektionisti. Luulen kuitenkin oppineeni elämään tuon tyypin kanssa ja itse asiassa blogini on ollut siinä prosessissa melkoisen oiva apuri. Tunnen usein lempiblogejani selaillessa suurta ihailua – kuinka nuo ihmiset ovatkaan niin lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Jotkut taitavat suomen kielellä leikittelyn salat hymyilyttävän hienosti, toiset ottavat valtavan upeita valokuvia, osalla on pettämätön tyylisilmä ja muutamilla huikea visuaalinen näkemys. En kuitenkaan tunne varsinaisesti kateutta ihaillessani muiden taitoja, vaan enemmänkin koen niiden inspiroivan minua pyrkimään aina vain parempaan.
Vaikka näen muiden tiedot ja taidot inspiraationa itselleni, ovat ne saaneet myös ymmärtämään oman rajallisuuteni. Kaikkea voi harjoitella ja kaikessa voi tulla paremmaksi, mutta jotkut vain ovat lahjakkaampia kuin toiset. Elämä ei ole kilpailu, eikä monissa asioissa voi tai ole syytäkään mitata paremmuutta, mutta kyllä se vain niin on, että joillakin ihmisillä on ihan poikkeuksellista lahjakkuutta – onnekkaimmilla useammassakin asiassa.
En muista itse voittaneeni elämässäni kovinkaan montaa mittelöä (jos siis ainoatakaan), koska juuri nyt ei tule mieleen mitään. En ylipäänsä ole erityisen kilpailuhenkinen, paitsi lautapeleissä ja racketball-kentällä. Muutoin minulle ei ole suurtakaan merkitystä sillä, olenko paras. Useimmiten en ole, vaikka parhaani tekisinkin. Eikä se onneksi haittaa. :)
Olin nuorena hyvä oppilas koulussa ja menestyin tasaisen varmasti likimain joka aineessa. Olin kiinnostunut monesta asiasta, mutten mitenkään intohimoisen paljon oikein mistään. Lukiossa lempiaineitani olivat äidinkieli, psykologia, kuvaamataito ja vieraat kielet – ehkäpä nuo kouluaikojen lempparit heijastelevat kiinnostuksiani nykyäänkin.
Äidinkieli oli kouluaikoina minulle se helppo ja varma osa-alue. Kielioppijutut tuntuivat luonnistuvan melkolailla itsestään, tekstiä syntyi helposti ja ajatusten jäsentely paperille tuntui mutkattomalta. En ole kuitenkaan koskaan ollut erityisen luova tai omaperäinen kirjoittaja – tarinoiden keksiminen päästä on minulle vaikeaa eikä sanoilla taiteilu ja kikkailu tunnu omalta. Sen sijaan asiatekstejä ja valmiiseen aineistoon pohjaavia juttuja olen aina ollut hyvä kirjoittamaan. Ja näitä taitoja olen opinnoissani ja työssäni päässytkin kiitettävästi hyödyntämään. Niiden rinnalla vapaamman ilmaisun kanavana on sitten toiminut blogini.
Blogissa sitä on taitoineen ja puutteineen aikamoisen suurennuslasin alla. Olen kirjoittajana kaiketi melko keskinkertainen, ainakin jos vertaa todellisiin lahjakkuuksiin kuten Eevaan, ystävääni Roosaan tai moneen muuhun blogimaailman sanataituriin – puhumattakaan muista taidoista ja lahjoista. Olisi helppo tuntea huonommuutta tuollaisten lahjakkuuksien rinnalla, mutta oikeastaan asia ei vaivaa minua. Minulla ei ole ongelmaa myöntää jonkun toisen olevan jossain asiassa parempi. Se ei silti tee minusta huonoa, vaikka en olisi paras.
Uskon, että suurin osa bloggaajista ottaa uteliaana ja kiitollisena blogiaan koskevan palautteen vastaan ja haluaa kehittää osaamistaan, mutta välillä silti hämmentää, miten osa lukijoista tuntuu odottavan bloggaajilta jonkinlaista täydellisyyttä – varsinkin sellaisilta bloggaajilta, jotka ovat onnistuneet lyömään harrastuksella leiviksi asti. Pitäisi ikään kuin ansaita paikkansa. Loppujen lopuksi aika moni blogien lukija taitaa silti tykätä tavallisuudesta. Siitä, että kirjoittaja siellä kaiken takana on ihan tavallinen tyyppi eikä mikään yli-ihminen. Ehkä se on jopa ihan lohdullista nähdä, etteivät muutkaan ole täydellisiä. Kukapa meistä olisi.
Minä teen takuuvarmasti virheitä kieliopissa (ja monessa muussakin asiassa) yhä ja olen kaikella tapaa epätäydellinen, mutta onneksi oppiminen on elämän mittainen matka. Ja onneksi (blogi)maailmassa on toistaiseksi ollut tilaa myös inhimillisyydelle, virheille ja epätäydellisyydelle. On ollut ilo huomata, että tällaisillakin vajavaisilla taidoilla voi menestyä. :) Kiitos siis teille, jotka olette jaksaneet roikkua matkassa mukana!
Aina voi kehittyä ja pyrkiä paremmaksi, mutta ehkä yritän tällä tekstillä vain sanoa, että on ihan ok olla ihan hyvä. Mistä tuli muuten mieleeni, että luin hiljattain Hesarin mainiolta Torsti tietää/Kysy Kirstiltä -palstalta, että tuota sanaa ”ihan” on joskus muinoin käytetty nimenomaan vahvistavassa merkityksessä samaan tapaan kuin nykyään sanottaisiin vaikka ”tosi”. Aika jännää, että merkitys on pysynyt joidenkin sanojen edellä samana (”ihan huippu”) ja joissakin tapauksissa ”ihan” tavallaan laimentaa sitä seuraavaa adjektiivia (”ihan hyvä”). Eksymättä sen enempää sivuraiteille todettakoon vain, että keskinkertaisuuden ei tarvitse olla kirosana ja että ihan hyvä on ihan hyvä.
Ja hullua sinänsä, monessa asiassa lahjakkuus tai parhaus ei välttämättä takaa silti menestystä. Onnistuminen on monen asian summa. Jos mietitään, millaisia artisteja myyntilistojen kärjessä keikkuu – harva sinne yltää puhtaasti laulutaitonsa ansiosta. Ja moni todellinen lahjakkuus jää vaille suosiota.
Vaikka minussa on perfektionistin vikaa, tätä blogia tuskin olisi olemassakaan, jos vaatisin itseltäni täydellisyyttä. Jos ryhtyisin hiomaan jokaista postausta viimeisimpiä yksityiskohtia myöten ja miettimään käsittelemiäni aiheita puhki, jäisi moni juttu todennäköisesti editointipöydälle. Siksi hyväksyn itseltäni keskeneräisiä ajatuksia ja epätäydellisiä tuotoksia.
Uskaltakaa, harjoitelkaa, tehkää ja nauttikaa – sitä varten täällä ollaan olemassa. :)
Photos: Vesa Silver
Tags: Ajattelin tänään, höpötyksiä, Mieli & hyvä elämä, Oma elämä
Categorised in: Elämä
Pöljäily pitää pirteänä
21 46
