Syvänpunaista ja kultalankaa
51
Eilen oli jälleen kynsihuollon aika ja kuten olen aiemminkin huomannut, tällainen vaihtelunhaluinen tyyppi kaipaa usein jotakin ihan erilaista verrattuna viimekertaiseen. Eli kun viimeksi kynsissä nähtiin vaaleaa ja raikasta, nyt oli tumman ja kohtalokkaan vuoro. :) Pian jo ovella kolkutteleva joulu sai kääntymään värikartalla punaisten puoleen, mutta kirkkaan joulunpunaisen sijaan poimin värimalleista oikein tosi tummia punaisen sävyjä.
Olin pitkään hipelöinyt uteliaana kullan ja hopean sävyissä hohtelevia ihan ohuita kynsiteippejä, joilla on mahdollista koristella kynnen pintaa ja nyt tällä kertaa päätin kokeilla. Tummanpunaiset kynnet kullanvärisin koristein tuntuivat aika sopivalta valinnalta tähän joulusesonkiin. Kynsiteippi toimii juuri siten kuin nimestäkin voisi päätellä: ohut tarranauha liimataan kynnen päälle ja kiinnitetään läpikuultavalla geelikerroksella.
Kynnet saivat tummanpunaisen värinsä kahden eri Bio Sculpturen geelisävyn yhdistelmästä: alle laitettiin sävyä 24 ja päälle sävyä 112. Yksinkertainen kultainen raitakin näyttäisi varmasti tummalla kynnellä jo näyttävältä, mutta Marianne loihti toiveitteni mukaan ”kultalangalla” koristeluksi tuollaiset ruksit. Ja hienot tuli! :)
Geelikynnet sponsoroi Bio Sculpture.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: kauneus, kynnet, Muu kauneus, Testatut
Categorised in: Kauneus