E-pillerit ja iho: tilannekatsaus 4 kk lopettamisen jälkeen
46 95
Luvassa taas ihoasiaa! Kirjoitin reilut pari kuukautta sitten vilkasta keskustelua herättäneen postauksen e-pillereistä. Kerroin tuolloin lopettaneeni e-pillereiden syömisen 10 vuoden jälkeen ja pohdiskelin lopettamisen mahdollisia vaikutuksia ihooni. Olin nimittäin kuullut lukuisia tarinoita e-pillereiden jälkeen puhjenneesta aikuisiän aknesta ja jännitti, kohtaisiko minua sama kohtalo.
Postaus innoitti todella monen keskustelemaan aiheesta ja kommentteja kertyi yli 200. Moni halusi jakaa omat kokemuksensa, tarinansa ja huolensa – ja ikävä kyllä niiden perusteella yhteys e-pillereiden lopettamisen ja aikuisiän aknen tai muiden iho-ongelmien välillä ei vaikuttanut olevan ihan perätön. Lopulta postausta ja sen herättämää keskustelua siteerattiin iltapäivälehden sivuilla asti, joskin lööppiuutisoinnille tyypillisellä rusinat pullasta -mentaliteetilla, jossa alkuperäisen postauksen koko iho-teema oli tyystin sivuutettu. Lopettamispäätökseni taustoista voitte lukea tarkemmin tuosta aiemmin tekemästäni jutusta, mutta nyt on siis on elämää takana ilman e-pillereitä noin 4 kuukauden verran ja ajattelin, että voisi olla aika pienelle tilannekatsaukselle.
Mitä kuuluu iholle nyt?
Huomasin jo silloin pari kuukautta sitten (jolloin e-pillereiden lopettamisesta oli kulunut noin 1,5 kuukautta), että ihossa oli alkanut tapahtua muutoksia. Ihotyyppini on viimeisten 10 vuoden ajan ollut kuiva ja herkkä eikä epäpuhtauksista ole juuri tarvinnut kärsiä. Ennen pillereiden aloittamista minulla oli teini-iässä lievää aknea ja vielä parikymppisenäkin ihossa oli epäpuhtauksia, mutta nämä ongelmat kaikkosivat tyystin aloitettuani e-pillerit. Olen tietysti nyt kolmekymppisenä 10 vuotta vanhempi kuin pillerit aikanaan aloittaessani, mutta jäin lopettamispäätöksen jälkeen jännityksellä odottamaan, miten iho ja hormonit muutokseen reagoisivat.
Parin kuukauden sisään pillereiden jättämisestä iho alkoi rasvoittua huomattavasti entistä enemmän. Siinä missä aiemmin minun ei tarvinnut puuteroida kasvoja aamuisen meikkauksen jälkeen oikeastaan koko päivänä, nyt saattoi naama kiiltää armotta jo tunti ehostuksen jälkeen. Toistaiseksi ihossa ei näkynyt varsinaisesti epäpuhtauksia, mutta jo tuo rasvoittuminen oli suuri muutos entiseen. Elättelin yhä toivoa, josko pääsisin vähällä ja iho oikuttelisi vain tuossa sopeutumisvaiheessa ja rauhoittuisi sitten itsekseen. Lukijoiden kommenteissa kerrottiin kuitenkin tarinoita, kuinka akne oli saattanut puhjeta vasta puolikin vuotta pillereiden lopettamisen jälkeen, joten en todellakaan uskaltanut huokaista vielä helpotuksesta.

Viikko-pari tuon ensimmäisen postauksen tekemisen jälkeen alkoi kasvojen ihoon pukata rasvan lisäksi myös pieniä epäpuhtauksia. Näppylät eivät olleet mitenkään suuria tai kovin näkyviä, mutta niitä oli. Vähitellen epäpuhtauksien määrä kasvoi entisestään ja näppyjä alkoi ilmestyä muuallekin kuin kasvoihin. Edelleenkään näpyt eivät olleet mitään suuria finnejä, vaan pääasiassa sellaisia ihan pieniä ja melko huomaamattomia nyppyjä, joiden seassa saattoi satunnaisesti olla muutama isompi. Ja kutakuinkin sellainen tilanne on nytkin.
Näppyjä on ilmestynyt erityisesti ohimoille ja hiusrajaan, mutta myös nenänpielissä ja leuassa on näkynyt pieniä epäpuhtauksia. Posket ovat toistaiseksi pysyneet puhtaina joitakin aivan mikroskooppisen pieniä näppyrykelmiä lukuunottamatta. Lisäksi näppyjä on puskenut esiin yläselässä ja rintakehässä. Oudoin paikka, mistä ihoni on oirellut, on ollut kaula, johon hämmennyksekseni on myös ilmaantunut epäpuhtauksia. Paikat, joihin epäpuhtauksia on syntynyt, kuulostavat edelliseen postaukseen tulleiden kommenttien perusteella melko yleisiltä (tosin kaulasta en muista kenenkään maininneen?), mutta tuntuu silti hassulta, että yhtäkkiä näppyjä on paikoissa, joissa en ole nähnyt niitä 15 vuoteen.
Tällä hetkellä epäpuhtaudet eivät ole mitään sellaista, mitä meikillä ei saisi melko vaivatta piiloon ja pahimmat jäljet jäävät muutenkin yleensä hiusten tai vaatteiden alle näkymättömiin. Sen verran rajulta naama kuitenkin näyttää verrattuna siloposkivuosiin, ettei tuntuisi kotoisalta liikuskella julkisesti ilman meikkiä. Ja aiemmin kovin sileä ihoni ei kyllä läheltä tarkasteltuna ole sitä enää. Mistään aknesta ei tässä vaiheessa voida puhua ja asiat voisivat olla huonomminkin, mutta muutos 4 kuukauden takaiseen tilanteen on kyllä silminnähtävä. Valokuvissa tai kauempaa katsottuna meikattu iho näyttää yhtä kauniilta kuin ennenkin, mutta läheltä tarkasteltuna ja ilman meikkiä ero on huima.
Olen toistaiseksi vielä toiveikas ja luottavainen sen suhteen, mitä iholleni tulee tulevien kuukausien aikana tapahtumaan. Vaihtoehtojahan on oikeastaan kolme: a) iho on nyt vain tilapäisesti epätasapainossa ja hormonien tasaantuessa se rauhoittuu entiselleen, b) iho jää nykyiselleen tai c) ihon kunto pahenee vielä tämänhetkisestä. Tässä ei kai auta muu kuin odotella ja seurata tilannetta.

Muita mietteitä e-pillereiden lopettamisen jälkeen?
Lopettamisen jälkeen olen yrittänyt tarkkailla kehoani ihon ohella muutenkin, josko huomaisin jotakin muutoksia entiseen. Ensimmäisiä menkkoja odottelin pari kuukautta, mutta sen jälkeen kuukautiskierto palasi nopeasti raiteilleen, vaikka toki hakee vielä hieman omaa rytmiään. Kaikki hyvin siis sillä saralla – olen kuullut, että joillakin menkkoja ei ole pillereiden jälkeen näkynyt puoleenkaan vuoteen.
Olen miettinyt, että mahtoivatkohan e-pillerit tasoittaa mielialojani hiukan, koska välillä mieli on tuntunut nyt ailahtelevan aiempaa enemmän. Mitään kovin mainittavaa eroa en kuitenkaan ole huomannut, enkä osaa sanoa, ovatko nuo muutamat mielialan heilahdukset liittyneet välttämättä pillereiden lopettamiseen mitenkään. Olen myös lukenut, että pillerit saattaisivat joillekin aiheuttaa limakalvojen kuivumista ja vaikka en varsinaisesti muista sellaisesta kärsineeni, ehkä jotain pientä muutosta sillä saralla on voinut tapahtua. Oikeastaan näitä ihojuttuja lukuunottamatta en siis ole havainnut mitään ihmeitä.
Koin aina pillereitä vielä syödessäni, että ne toimivat minulla hyvin ja olin löytänyt itselleni sopivan merkin (Diane Nova). Kokemusta tosin on myös itselleni sopimattomasta merkistä, joka teki minusta raivohullun sekoboltsin (Yasmine). Onneksi tajusin tuolloin yhteyden yhtäkkisen sekoamiseni ja e-pillereiden välillä ja lopetin sopimattomat lääkkeet parin kuukauden jälkeen. Kun käytössä kuitenkin oli sopiva merkki, pillereistä tuntui kaiken kaikkiaan olevan monenlaista hyötyä, enkä havainnut haittoja oikeastaan lainkaan. Iho-ongelmat kaikkosivat, kierto oli säännöllinen ja ehkäisyjutuissa turvallisen varma olo (vaikka kyllä, tiedän etteivät edes e-pillerit takaa 100% varmuutta).

Minulla ei siis lähtökohtaisesti ole mitään e-pillereitä vastaan enkä oikein ole tykännyt viime vuosien verkossa vellovasta, hormonaalista ehkäisyä demonisoivasta keskustelusta. On tärkeää käydä tätä keskustelua ja on hyvä kyseenalaistaa sekä jakaa tarinoita kolikon molemmilta puolilta, mutta en usko näissä asioissa olevan olemassakaan yhtä absoluuttista totuutta. Olemme yksilöitä ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Olen varma, että e-pillerit ovat monelle mitä mainioin juttu, mutta yhtälailla uskon, että joillekin ne eivät sovi. Jos vuodesta toiseen kärsii selittämättömistä mielialanvaihteluista, apaattisuudesta, haluttomuudesta, kuivuudesta, migreeneistä tai muista oudoista vaivoista, kannattaa ainakin miettiä, voisiko syy oireisiin olla hormoneissa.
Kannattaa ehkä myös muistaa, että todellisuus ei varmasti ole yhtä synkkä kuin vaikkapa noista e-pillerikeskusteluun tulleista kommenteista voisi päätellä. Keskusteluun osallistuvat todennäköisimmin he, joilla on asiasta jotakin sanottavaa, jolloin niiden kauhukertomusten rooli korostuu. On ilman muuta hyvä tiedostaa, että e-pillereillä voi olla melkoisia haittavaikutuksiakin eikä pillereiden lopettaminen todellakaan aina suju kuin Strömsössä, mutta postauksen julkaistuani useampikin tuttu huikkasi muita kanavia pitkin lohdukkeeksi, että heillä pillereiden lopettaminen oli sujunut (iho-)ongelmitta.
Tämä hetkisistä ihopulmista huolimatta olo on silti nyt sellainen, että en koe kaipaavani e-pillereitä. Ajattelin edelleen seurata rauhassa tilanteen kehittymistä ja raportoida vaikkapa 2-3 kuukauden päästä, miltä iho näyttää ja tuntuu silloin. Vielähän tässä ei tiedä, vaikka nämä vaivat olisivat ihan vain tilapäinen rasite. Toivon niin. :)
EDIT: Tämä unohtui matkasta, mutta lisättäköön vielä, että myös hiuspohja rasvoittuu nyt pillerit lopetettuani samaan tapaan kuin pahimpina teinivuosina. Aamulla pestyt hiukset saattavat jo illalla näyttää rasvaisilta, ja näin ollen hiukset on siis lähes poikkeuksetta pestävä päivittäin. Tämä on suuri ero entiseen, koska pillereitä syödessäni pesin hiuksia yleensä parin-kolmen päivän välein. Muotoilutuotteet ja kuivashampoo tuntuvat hiukan hillitsevän rasvoittumista, mutta jos hiusten antaa olla täysin luonnontilassa pesun jälkeen, ne ovat usein jo puoli vuorokautta sen jälkeen likaisen näköiset ja tuntuiset. Myös päänahka tuntuu olevan hiukan ärtynyt tästä äkillisestä muutoksesta. Tympeää, mutta eipä tämäkään mitään sellaista, minkä kanssa ei voisi elää.

Photos: Jenn Rotonen / Pupulandia
Tags: hyvinvointi, Iho, kauneus, Muu kauneus, Terveys
Categorised in: Kauneus