18/11/14

Hyvästi All Found Store

27 51 allfound12.jpg

Surullisia uutisia jälleen Helsingin putiikkirintamalta. :( Ihastuttava All Found Store nimittäin pistää pillit pussiin tämän vuoden loppuun mennessä. Putiikki loikkasi vajaa vuosi sitten Kalliosta Eerikinkadulle ja alkuvuodesta esittelin liikettä pikkuputiikki-juttusarjassanikin. Valitettavasti ajat ovat kovat ja se näkyy etenkin pienten liikkeiden myynneissä. Todella surku juttu!

On ihan ymmärrettävää, että ihmiset ostavat taantuman aikoina varoen ja ylimääräisistä menoista karsitaan. Kun työpaikoilla jylläävät YT-neuvottelut, on ihan fiksua varautua pahan päivän varalle. Ostohalujen väheneminen on näkynyt myös suuremmissa vaateketjuissa ja olen kuullut huhua, että yksikin aika iso ketju on sulkemassa Helsingin liikkeensä vielä tässä muutaman kuukauden sisään kokonaan. Eniten harmittaa silti näiden pienyrittäjien ja pikkuliikkeiden puolesta – sekä tietysti omasta puolesta, kun kivat putiikit katoavat katukuvasta.

allfound1.jpg

All Found Storella on minusta ollut konsepti ja valikoima kohdallaan: tyylikäs ilme, laadukkaita vaatteita sekä vähän erikoisempia ja pienempiä kotimaisia, pohjoismaisia ja eurooppalaisia merkkejä sekä muutamia eksoottisempia löytöjä muualta maailmalta. Erityisen kivaa on ollut, että All Found Store on tuonut myös vähän uusia vaihtoehtoja miestenvaatteiden tarjontaan Helsingissä ja verkkokauppansa kautta koko Suomessakin.

Ihmettelen välillä, miksi näille kivoille pienille liikkeille ei riitä asiakkaita, vaikka idea, valikoima ja sijaintikin tuntuisi olevan kohdallaan. Taantuma selittää ahdinkoa joiltain osin, mutta veikkaan, että aika iso osa euroista valuu nimenomaan sinne isoille ketjuille. Ketjuliikkeiden aikakaudella ei kai vain olla valmiita maksamaan vaatteista muutamaa kymppiä tai satasta enempää. Toisinaan tuntuu, että monen käsitys siitä, miten paljon laadukas ja vastuullisesti valmistettu vaate maksaa, on aika hämärtynyt. Toisaalta pieni putiikki ei tarvitse menestyäkseen edes mitään käsittämättömiä kassavirtoja. Sekin riittäisi, että edes joskus valitaan tavaratalon tai ison vaateketjun sijaan paikallinen pienyritys.

Ehkä tämän ajan henki on myös sellainen, että harva on valmis maksamaan vaatteesta täyttä hintaa. Odotellaan alennusmyyntejä ja tehdään sitten löytöjä edullisesti. Ja mikäs siinä, sehän on kuluttajan näkökulmasta pelkästään järkevää. Putiikinpitäjän näkökulmasta alehaukkailu on kuitenkin haastava ilmiö, koska alennuksessa olevien vaatteiden katteet eivät usein riitä kannattavan bisneksen pyörittämiseen.

allfound3.jpg

Satuin juuri viime viikolla ennen näiden suru-uutisten julkistamista jakamaan Facebookissa kuvan, jossa oli minusta hyvää herättelyä paikallisten yrittäjien tukemiseen (vapaasti käännettynä alla):

Tiesitkö, että jos jokainen meistä käyttäisi vuodessa 100 euroa enemmän paikallisten yritysten palveluihin suurten ketjujen sijaan, se toisi maamme talouteen vuodessa 5 miljoonaa euroa lisää (Helsinki). Eikä edes vain se raha, vaan samalla luotaisiin tuhansia työpaikkoja vuosittain. #supportlocalbusinesses

Mieti siis tätä seuraavan kerran, kun teet ostopäätöksiä. :) Ehkä useamman (liian) halvan ketjuvaatteen sijaan voisikin ostaa yhden arvokkaamman. En sano, että kaikkea tarvitsee ostaa pienistä liikkeistä, mutta kuten sanottua, 100 euroa on vuositasolla yksilölle pieni summa mutta monen ihmisen panoksena äkkiä aika suuri määrä rahaa. Tarkoituksena ei ole syyllistää, ainoastaan herättää ajattelemaan ja muistutella, että on myös meistä itsestämme kiinni, miltä kotikaupungin putiikkitarjonta näyttää.

allfound8.jpg

Harmittaa älyttömästi All Found Storen puolesta, mutta nyt kävi näin. Liike sulkee ovensa tämän vuoden loppuun mennessä ja verkkokauppa jatkaa mahdollisesti vielä hetken verran toimintaansa sen jälkeenkin, kunnes koko varasto on myyty. Eerikinkadun liikkeessä on tällä hetkellä tämän sesongin valikoimaa myynnissä loppuunmyyntihinnalla vähintään -40%. Verkkokaupan puolella kaikista normaalihintaisista tuotteista saa 40% alennuksen alekoodilla GONE40. Verkkokaupan puolella on myynnissä myös aiempien sesonkien löytöjä superedulliseen hintaan.

Koko valikoima on nähtävissä verkkokaupassa ja aiempien kausien tuotteita on mahdollista sovittaa myös liikkeessä pyynnöstä. Käykäähän siis tsekkaamassa tarjonta! Toivotaan, että putiikin omistaja pääsee omilleen ja saa varaston myytyä tyhjäksi. Ainakin tämän sesongin vaatteet tuntuvat käyvän kaupaksi tällä hetkellä ihan hurjaa kyytiä, joten jos mielit tehdä alelöytöjä, kannattaa toimia nopeasti! Kuvissa näkyy tämän hetken tarjontaa liikkeestä tänään kuvattuna. :)

allfound2.jpg allfound4.jpg allfound6.jpgallfound11.jpgallfound5.jpg allfound9.jpg allfound10.jpg allfound13.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Muoti

27 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Vierailija

    Onpa tosiaan ikävä uutinen! Putiikista kesällä ostamani Libertine Libertine -merkin mekko on yksi luottovaatteistani.

  • Voi harmitus, nämä ovat kyllä niin kurjia ja lisääntyviä uutisia. Ihana Jenni kun tartut tähän aiheeseen, itsekin pikaisesti sivusin vastaavaa blogissani.

    Eniten minua tällä hetkellä harmittaa se ulkolaisista nettikaupoista tilailu. Enkä tarkoita ettei mitään saisi tilata ulkomailta, mutta kun menee Siwaan tai R-kioskille ja näkee ne pakettivuoret joita päivittäin tulee noista ulkolaisista kaupoista, niin suorastaan järkyttyy. Tulee mieleen, että mitä jos edes puolet niistäkin ostoksista olisi tehty kotimaisissa liikkeissä, isoissa tai pienissä, mutta kuitenkin täällä.

    Minusta jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa maamme taloustilanteeseen jos vain haluaa.

  • Onpa kurja uutinen.

    Täytyy myöntää etten ollut koskaan kuullutkaan ko. liikkeestä ennen tätä postaustasi. Selailin liikkeen verkkoputiikkia ja luulen tietäväni miksen ollut kuullut liikkeestä aikaisemmin. Tarjolla oli kotimaisten brändien tuotteita joita käytän ja jotka kiinnostavat minua, mutta jos ostan Parikkaa menen Parikan omaan liikkeeseen, samoin vaikkapa R/H:n kanssa. En ole edes ajatellut että Helsingissä on ko. brändeille muita jälleenmyyjiä kuin brändien omat liikkeet (paitsi Stocka). Loput valikoimassa olevista brändeistä olivat sellaisia, joista en ole koskaan kuullutkaan, joten en ole osannut brändejä kaivata.

    Kohtaamme siis dilemman. Jos myydään samoja tuotteita mitä saa muualta, miten olla se paikka josta tuotteita tullaan ostamaan eikä mennä brändin omaan myymälään? Jos taas halutaan erottua massasta ja myydään brändejä mitä ei saa muualta, miten tehdä nuo brändit tunnetuksi? Valitettavasti en tiedä ongelmaan ratkaisua. Paitsi järjettömän suuri markkinointibudjetti jolla tunnettuutta levitetään ja olemassaoloa rummutetaan, mutta se taitaa olla pienyrittäjille useinmiten vain kaukainen haave. Jos tietäisin keinon, auttaisin varmasti monia pienyrittäjiä mahtavalla strategiallani aamusta iltaan. :)

  • Blue Peony

    Ikävä kyllä oma kokemukseni on, että ei ole aina kuluttajan yrittämisen puutteesta kiinni, että päätyy ulkomaiseen verkkokauppaan. Minulla on pitkä ala-asteikäinen tyttö, jolle haluan klassisia, kauniita lastenvaatteita – mahdoton yhtälö Suomessa. Olen kysellyt läpi tavaratalot ja pikkuputiikit, mutta valikoimaa tai kiinnostusta sen hankkimiseen ei tunnu löytyvän, ellei sitten ole valmis hankkimaan Burberryä sinne koulun pihalla käytettäväksi. Omien vaatteiden kohdalla olen monesta paikasta kysellyt kiinnostusta ottaa myyntiin esim lisää tanskalaisia merkkejä, mutta turhaan.

  • Suosin ensisijaisesti oman paikkakuntani yrityksiä. Mitä pienempi, sitä parempi. Surettaa että monet shoppailevat vain peltomarketeissa ja nettikaupoissa. Onhan se tietenkin helppoa ja halpaa, mutta silläkin on hintansa. En halua että kaupunkini keskusta näivettyy! Usein kyse on ennemmin valinnoista, kuin rahan puutteesta. Itsekin olen aina ollut pienituloinen ja nyt kotiäitinä ylimääräisiä euroja ei juuri jää. Kun kuitenkin on panostanut määrän sijasta laatuun, vaatekaapin sisältö on hyvä. Joka kausi siihen voi hankkia jotain kivaa päivitystä klassikoiden jatkoksi :)

  • Blue Peony

    Ei nettikaupasta ostaminen tarkoita, että oltaisiin vain halvan hinnan perässä. Itselleni ostoperuste on nimenomaan laatu, ja kauniista, laadukkaasta vaatteesta olen valmis maksamaan. Pikkuputiikkeja olen kiertänyt ja tavarataloja kolunnut, mutta ikävä kyllä harvoin on kohdalle osunut sellaista, mitä olen etsinyt, koska en halua sitä samanlaista jakkupukua kuin joka toisella kollegalla. Harmillisen usein henkilökunta on myös osoittanut, että minulla on heidän mielestään vääränlainen maku niin omien kuin lapsenkin vaatteiden suhteen. Eivät kyselemäni merkit (jotka ovat kuitenkin maailmalla hyvin suosittuja) kuulemma myisi. No, hyvä sitten – ymmärrän yskän…

  • Jenniii

    Sehän se pikkuputiikkien ongelma ehkä onkin, että yksityisyrittäjällä harvoin on mitään mahdollisuuksia sijoittaa markkinointiin budjetin puitteissa. Sen lisäksi usein pienen putiikin omistajalla ovat kädetkin hommaa täynnä – etenkin jos mukana on vielä verkkokauppa. Itse olen yrittänyt juuri tästä syystä vinkkailla kivoista pienistä liikkeistä täällä blogin puolella, koska epäilen, että moni liike kaatuu ihan vain siksi, etteivät kiinnostuneet löydä koskaan perille.  

    Mitä tuohon valikoimaan tulee, niin tuo kotimaisia suunnittelijoita koskeva huomio on kyllä ihan validi pointti. Ihmiset varmasti ostavat herkemmin tuttujen merkkien vaatteet niiden omista liikkeistä. Toisaalta, R/H:n oma keskustaputiikki on ollut olemassa vasta huomattavan paljon lyhyemmän aikaa kuin All Found Store. Ehkä kotimaisten merkkien valikoimassa olisi kannattanut painottaa enemmän sellaisia brändejä, joilla ei ole omaa liikettä ainakaan keskeisellä keskustasijainnilla.

    All Found Storella on toki ollut koko ajan myös verkkokauppa, mutta ehkä juuri näiden mainittujen suomalaismerkkien ostajat valuvat siltäkin osin niiden omiin verkkokauppoihin. Toisaalta esimerkiksi R/H:n mallistosta olen löytänyt All Found Storesta takin, jota ei enää merkin omassa liikkeessä ollut saatavilla (ja jota oli alun perinkin valmistettu vain muutama kappale), joten joiltakin osin valikoima saattaa olla jälleenmyyjillä hiukan eri tavoin painottunutta.

    Ulkomaisten merkkien osalta puolestaan olen ehkä vähän eri näkökannalla. Moni tämän putiikin merkeistä oli ainakin minulle tuttuja jo entuudestaan, vaikka niitä ei aiemmin ole Suomessa juuri myyty. En myös välttämättä ole itse sillä tavalla merkkiuskollinen, että metsästäisin putiikeista jotakin tiettyä brändiä – hyvin usein tutustun uusiin merkkeihin nimenomaan liikkeissä vierailemalla. Ilman muuta menen moniin putiikkeihin myös tiettyjen merkkien perässä, mutta usein bongaan juuri liikkeissä vierailemalla uusia kivoja merkkejä, joita en ole ennen tuntenut. Kaikki eivät siis välttämättä vaella nimenomaan brändin perässä johonkin tiettyyn kauppaan, vaan juuri tällaisen monia eri merkkejä myyvän putiikin yleinen linja ja fiilis ohjaa asiakkaita takaisin ja tsekkailemaan uutuuksia. Tietysti on vaikea löytää perille tutkimaan valikoimaa, jos ei ole edes kuullut koko putiikista.

    Sitä juuri ihmettelen, että miten tännekään putiikkiin ei ole väki löytänyt, kun sijainti on kuitenkin varsin keskeinen ja varmasti monien kulkureitin varrella. Jotain kuitenkin on selvästi mennyt pieleen, kun edes sinun kaltaisesi muodista kiinnostunut ihminen on missannut koko liikkeen. Tässä päästään juuri siihen taas, että liikkeitä kaatuu, kun potentiaaliset asiakkaat eivät löydä niitä! :(

    Putiikissa myös harmiteltiin sitä, että nytkin loppuunmyynnin aikaan ihmisiä on tullut käymään sanoen, että he ovat kuuluneet putiikin Facebook-ryhmään ja ovat kyllä olleet kiinnostuneita, mutta eivät ole koskaan aiemmin silti käyneet liikkeessä. Tämä lienee vähän sama ilmiö kuin Facebookissa muuallakin: on helppo painaa peukkua, mutta se ei ole vielä mikään merkki sitoutumisesta. On tosi harmi, että Facebook on alkanut painottaa uutisvirrassa nimenomaan maksettua sisältöä, koska juuri tällaisten pienten kiinnostavien toimijoiden viestit eivät enää pääse esille. Harmittaa, etten saa uutisvirtaani tiedotteita edes niiltä sivuilta, joista olen itse käynyt tykkäämässä. Aikaisemmin FB oli varmasti aika hyvä markkinointikanava tällaisille pikkufirmoille. 

    Mutta joo, jotain pitäisi kyllä pikkuputiikkien avuksi keksiä! En halua kuulla tällaisia uutisia enää yksiäkään. :/

  • Jenniii

    Yksi olennainen juttu, missä pikkuliikkeiden tulisi erityisesti skarpata, on palvelu. Mielestäni All Found Storen palvelussa ei ole ollut moitteen sijaa, mutta tämä siis ihan yleisenä huomiona. On vaikea nähdä, miksi asiakas haluaisi maksaa pienessä liikkeessä asioimisesta pikkuisen enemmän kuin vaikkapa verkkokauppatilauksesta, jos liikkeestä ei saa jotakin pientä ekstraa. Yksi tapa erottua on juuri hyvä ja ystävällinen palvelu. Jos palvelua ei saa tai siinä on parantamisen varaa, asiakas kantaa herkästi euronsa muualle tai tilaa netistä.

  • Jenniii

    Kuten Anne Malia tuossa kommentissaan totesikin, ulkomailta tilaamisessa ei ole mitään vikaa ja monesti se on ihan perusteltuakin, jos läheltä ei kertakaikkiaan löydy sellaista, mitä etsii. Jos sinun kohdallasi tilanne on tämä, on täysin ymmärrettävää, että olet hakeutunut etsimään vaatteesi muualta. Ei kai kukaan osta sellaista, mikä ei omaan makuun istu, vain tukeakseen pienyrittäjää. :) Minusta on hyvä, että olet antanut palautetta ja esittänyt toiveita valikoiman suhteen – olet siis antanut äänesi kuulua ja tarjonnut mahdollisuuden kehittää palvelua asiakkaiden toivomaan suuntaan. Jos yrittäjä ei tästä ota onkeensa, se on sitten hänen valintansa. 

    Uskon, että Anne viittasi kommentissaan nimenomaan tällaisten suurten melko edullisia vaatteita myyvien verkkokauppojen voittokulkuun. Postin hyllyillä näyttää lähes joka toisen paketin kyljessä olevan Zalandon, Bootzin tai jonkun vastaavan verkkokaupan logo. Muutaman ulkomaan verkkokauppaostoksen hinnan voisi varmasti vuoden mittaan sijoittaa myös oman tai lähikaupunkin pikkuliikkeeseen, jos mieluisaa vain löytyy. :)

  • Jenniii

    Tämä taitaa olla juuri pienempien paikkakuntien ongelma, että valikoimaa tosiaankin on heikosti. Helsingin kokoisessa kaupungissa pieniä liikkeiden ja merkkien määrä on kuitenkin sellainen, että varmasti täältä ainakin jotain löytyy, ellei maku ole ihan älyttömän spesifi. 

    Todella ikävää kuulla, jos vierailemissasi liikkeissä on annettu ymmärtää, että sinun maussasi olisi jotain vikaa. :( Tietysti täytyy muistaa, että liikkeiden pitäjät valitsevat varmasti myyntiin kampetta paljolti oman makunsa mukaan. Jos maut ja tyylit eivät kertakaikkiaan kohtaa, silloin lienee viisainta ostaa vaatteet suosiolla muualta. Mutta älyttömän tympeä asenne kyllä liikkeen omistajalla, jos ei edes kiinnosta kuulla asiakkaan toiveita tai vihjataan että asiakkaan tyylissä olisi jotain vikaa. Huh, tässä nähdään myös se palvelun merkitys. Kaikkia toiveita ei varmasti voi toteuttaa, mutta tuo on kyllä tosi väärä suhtautumistapa asiakkaan palautteeseen ja ehdotuksiin.

  • En minäkään ihan sitä tarkoittanut. Korostaisin sanaa ’ensisijaisesti’. Kaikkea ei löydy ja joskus ei ole aikaa tai kukkaro päättää.

  • Esikko

    Piti heti tarkistaa missä kohtaa liike on eerikinkadulla. Olen asunut samassa korttelissa kohta 8 vuotta ja olen huomannut, että tässä eivät vaateliikkeet jaksa sinnitellä yleensä edes vuotta. Olen ihmetellyt syytä, sillä kivoja liikkeitä on ollut paljon. Voikohan pieniä, samantapaisia tai -tyylisiä, vaateputiikkeja olla Helsingissä niin paljon, että kilpailevat keskenään asiakkaista? Ainakin juuri Eerikinkadulla on hurja määrä sekä pieniä vaateliikkeitä että sisustusmyymälöitä (joiden pärjäämistä ihmettelen myös).

    Itse ostan todella harkitusti vaatteita ja tavaraa erityisesti säilytystilan puutteen vuoksi. Täten en shoppaile usein, enkä tiedä mitään hyvälaatuisista eli kestävistä vaatemerkeistä tai kaupoista jotka niitä myyvät. Olen huomannut suosivani nykyään todella simppeliä ja klassista linjaa koska huomaan että sellaisia kappaleita on helpoin yhdistää keskenään. Ei myöskään tarvitse kärsiä asukriiseistä juuri koskaan. Tätä klassista tarjontaa ei mielestäni kauheasti löydy Helsingistä, usein liikkeiden tyyli on modernimpaa. Hinta ei ole niin tärkeä ostoperuste itselleni, koska shoppailen niin harvoin. Mieluummin maksaisin jopa enemmän, mikäli tietäisin että hinta on suoraan verrannollinen kestävämpään tuotteeseen, eikä uutta tarvitsisi olla pian uudestaan ostamassa. Harmi että tällaista tuotetta tarjoavaa vaatemerkkiä on ollut vaikea löytää.

  • sokeris

    Suosisin mielelläni ihania pikkuputiikkeja ja erikoisliikkeitä, koska yleensä (ei aina) niissä saa hyvää palvelua ja valikoima on vähän erilainen kuin esim. tavarataloissa. Itselleni päällimmäinen ja akuutein ongelma putiikkiostoksille ovat aukioloajat. Teen pitkää työpäivää ja en yksinkertaisesti ehdi kauppaan, joka sulkee ovensa arkisin klo 18. Eihän se kaupan tarvitsisi olla joka ilta pidempään auki, mutta ehkä joskus?

    Ja se toinen ongelma on sitten se, että monista jopa suosikkimerkkejäni myyvistä putiikeista olen kuullut valitettavasti vasta kun ne ovat sulkemassa ovensa. Monet pikkukaupat eivät ole esimerkiksi keskustan ulkopuolella asuvan jokapäiväisellä kulkureitillä, joten niihin harvemmin eksyy ns. vahingossa. Tämä tuntuu välillä putiikeilta unohtuvan. Markkinointi pienellä budjetilla vaatii yrittäjältä hyvää some-osaamista, kekseliästä ja aktiivista liikkeensä esille tuomista. Harmi sinänsä, että mm. Facebook on painottamassa maksullista markkinointia. Osan kotikaupungin kivijalkakaupoista olen muuten löytänyt eksymällä ensin niiden verkkokauppaan.

    Kuitenkin kaiken a ja o on palvelu ja tunne siitä, että asiakasta arvostetaan. Sellaiseen liikkeeseen palaa mielellään uudestaankin.

  • Vierailija

    Mielestäni nyt ollaan tärkeällä asialla liikkeellä! Samalla tavoin kuin ihmiset tekevät yhä valveutuneimpia ruokaostoksia, voidaan heidät saada tekemään yhä valveutuneimpia vaateostoksia vaikkapa sitten kotimaan talouden eduksi. Lisäksi näen tässä selvän markkinaraon jollekin reippaalle henkilölle, vaikkapa hyvin verkostoituneelle muotiblogaajalle: jonkun täytyisi alkaa myydä pikkuputiikeille markkinointiapua. Toimia siis tavallaan konsulttina ja tiedottajana, ja levittää mainoksia keskeisiin medioihin. Kiireisellä yksityisyrittäjällä ei nimittäin kerta kaikkiaan ole ehkä aikaa tai taitoakaan markkinoida tarpeeksi. Palvelun hinnan täytyisi tietysti olla kohdillaan ja sopimusten joustavia, jotta pienillä yksityisyrittäjillä olisi varaa ostaa palvelua.

  • Blue Peony

    Minun ongelmani on kai se, että tarvitsen ns. aika konservatiivista bisnesvaatetta, mutta en haluaisi sitä ihan samaa kuin joka toisella vastaantulijalla on (tai pahimmassa tapauksessa jokaisella). Voimakkaat värit, oversize-neuleet, pastellit ym. eivät iske eivätkä alallani oikein sovi imagoonkaan. Ikääkin on jo sen verran, että ei edes huvita lähteä kokeilemaan kaikkia trendejä, koska se oma tyyli, jossa viihdyn, on löytynyt. Ulkomailla asuessa tutustuin muutamiin esim. ruotsalaisiin, tanskalaisiin ja brittimerkkeihin, joita myydään lähes jokaisessa muussa Euroopan maassa paitsi Suomessa, ja niitä kaipaisin tänne valikoimiin, koska edes pääkaupunkiseudulta ei niitä löydy. Mallit sopivat kropalleni ja vaatteet ovat klassisia olematta silti tylsiä, ja kuvittelisin, että meitä normaalikokoisia työssäkäyviä naisia, jotka kaipaisivat niiden joka rekistä löytyvien merkkien rinnalle vaihtoehtoja, olisi muitakin. Mutta ilmeisesti ei :-(. Toki putiikkien pitäjät ja tavaratalojen sisäänostajat hankkivat tavaraa oman makunsa mukaan, se on selvää, mutta itselläni usein pistää silmään, että ne samat merkit löytyvät lähes joka paikasta, kukaan ei oikein erotu valikoimalla tai jos erottuu, kohderyhmä on selvästi ihan toinen kuin tällainen kolkytplus-ikäinen nainen. Esimerkiksi Tukholmassa tilanne on ihan toinen ja siellä on lämmittänyt erityisesti putiikkien halu palvella hyvin myös ulkomailla asuvaa asiakasta. Suomessa olen esim. useamman kerran pyytänyt, olisiko mahdollista saada viesti, kun jokin kaipaamani tuote tulee myymälään tai edes tieto, jos sitä ei tule, jotta pääsen etsimään muualta, mutta se ei ole onnistunut, mikä on jättänyt aika tympeän fiiliksen. Tukholmassa lempiputiikkini pitäjä saattaa jopa laittaa etukäteen kuvia ja tietoja tulossa olevista tuotteista, ottaa mittoja ym., ja jos kiinnostun jostakin, varata tuotteen minulle heti. Sellainen palvelu lämmittää! Toki Suomessakin olen saanut hyvää palvelua, mutta silti tuntuu, että emme kuitenkaan ole henkeen ja vereen palvelukulttuurin maa.

  • Jenniii

    Tässä on minusta ideaa! Periaatteessa voisin itsekin ryhtyä tuollaista palvelua tarjoamaan, jos vain aikaa olisi käsissä paljon. Itse heittäisin pallon muodin PR-hommissa työskenteleville, joille maailma on tuttu ja konktaktit hyvin hallussa. Uskon, että tässä olisi todellakin jollekulle mainio yritysidea. :)

  • Jenniii

    No onpa kummaa, että noita brändejä ei tänne ole kukaan sitten tajunnut ottaa myyntiin, jos kysyntää kerran olisi. Nyt heräsi ihan uteliaisuus, että mistä merkeistä siis puhutaan? :) Ja olet kyllä oikeassa siinä, että täällä ovat aika vahvasti vallalla tietyt samat brändit, joita myydään sitten monen eri jälleenmyyjän voimin. Toisaalta ehkä juuri täällä Suomessa on vaikeaa saada lyötyä läpi ihan uusia merkkejä, jos ne eivät ole suurille yleisölle tuttuja entuudestaan? Ehkä täällä moni tosiaan ostaa nimenomaan merkki edellä eikä olla yhtä vastaanottavaisia ihan uusille tuttavuuksille, jolloin liikkeet luottavat tuttujen ja myyvien nimien voimaan? Muuta selitystä en oikein keksi. Harmillista joka tapauksessa!

    Ja tuo palvelukulttuuri on kyllä yksi iso juttu. Juuri tuollaista kuvailemaasi sitoutumista asiakassuhteisiin ja palvelulle omistautumista kaipaisi täällä Suomessakin. On käsittämätöntä, että asiakas ei saa edes niin yksinkertaista palvelua kuin tietoa siitä, milloin jokin tietty vaate on tulossa myymälään. Sähköpostiviestin lähettämisen potentiaaliselle asiakkaalle ei pitäisi olla niin suuri vaiva, etteikö sitä myynnin ja asiakastyytyväisyyden nimissä olisi mielekästä tehdä – aikaahan se ei vie kuin minuutin-pari, jos sitäkään. Muutamissa putiikeissa tuo asiakkaan huomioiminen osataan täälläkin ja nissä juuri luodaan kestäviä, sitoutuneita asiakassuhteita. Tässä asiassa olisi kyllä monilla pikkuliikkeillä skarpattavaa.

  • allie

    Minä en asu Helsingissä, mutta käyn siellä usein töiden takia. Pikkuputiikkeihin tulee eksyttyä harvoin, koska monesti aikaa on se tunti tms ennen junan lähtöä, ja silloin on helppoa mennä vain Stockalle tai Aleksille johonkin tuttuun isomman ketjun liikkeeseen. Oman kaupungin putiikit (kaikki kaksi :D) tulee kierrettyä säännöllisesti. En osta vaatteita nykyisin kovin usein ja pyrin satsaamaan laatuun. Aika usein tulee siitä huolimatta hinta vastaan. Uskoisin, että tilanne on monella sama. Palkat Suomessa eivät ole huikeita, joten usean sadan euron vaateostokset voivat olla mahdottomia. Toinen seikka on se, että se pieni putiikki, merkki ja korkea hinta eivät välttämättä ole laadun tae. Nykykuluttajana on tosi vaikeaa tasapainoilla hinnan, laadun ja ekologisuuden yms kanssa :/ Ei ole siis varmasti helppo tilanne yrittäjille vastata toiveisiin kaikkien muiden haasteiden lisäksi!

    Tuo olisi mielestäni aika hyvä lähtökohta, että tekee edes yhden tai kaksi ostosta vuodessa jostain pienemmästä paikallisesta liikkeestä :)

  • sonsaa

    Harmillista, sillä nämä pikkuputiikit todellakin ovat ne, jotka tekevät kaupungista kauniin ja elävän!

    Kuten tuossa aiemminkin nostettiin esiin, on ajanpuute yksi syy siihen, miksi on helpompi kävellä Aleksille, missä lyhyellä kävelymatkalla on hurja määrä liikkeitä tai klikkailla illalla netistä vaatteita noudettavaksi lähikaupasta. Vaatii aivan eri tavalla ajan ottamista lähteä seikkailemaan esim. Punavuoren tai Kallion kaduille ja tutkimaan millaisia pikkuputiikkeja sieltä löytyy, tai yrittää etsiä netin syövereistä pieniä verkkokauppoja tai kivijalkaliikkeiden yhteystietoja. Pikkuputiikit myös sulkeutuvat aiemmin, jolloin toimistoaikaan työssä käyvälle vaihtoehdoksi jää lähinnä lauantaipäivän shoppailukierros ja siitä ajasta kilpailee perheen/ystävien kanssa ajan viettäminen, kodinhoito, ruokaostokset jne. Monet eivät edes kulje päivittäin keskustan kautta tai jos kulkevat niin lähinnä piipahtaen Kampissa/Rautatieasemalla. Vaatii ihan eri tavalla vaivannäköä pyörähtää esim. tuolla Eerikinkadulla, sillä se ei todellakaan muuten osu useimman meistä kulkureitille.

    Yksi ongelma näissä pikkuputiikeissa itselleni on, että monien niiden vaatteet ovat hyvin samantyylisiä. Itse pidän klassisemmasta ja naisellisemmasta tyylistä, helposti yhdisteltävistä laadukkaista vaatteista, enkä ole ainakaan itse törmännyt putiikkeihin, joiden valikoima juuri minua sykähdyttäisi. Esimerkiksi All Found Storen verkkovalikoimasta en löytänyt kuin yhdet kengät, joita voisin edes harkita päälleni. Laatikkomalliset vaatteet vaan eivät ole tyyliäni, eivätkä vartalolleni kaikkein imartelevimpia ja toisaalta tämän hetken ysärivibat saavat vain niskakarvani pystyyn ;) Paljon helpommin omaan makuuni sopivia vaatteita löytäisin esimerkiksi Zarasta tai Stockalta. On toki ymmärrettävää, että liikkeiden sisäänostajat ostavat oman makunsa mukaan, mutta välillä vain tulee mieleen, onko heidän makunsa liiaksi samasta puusta veistetty.

    Onpa harmillista kuulla, että kivijalkaputiikeissa asiakkaiden tiedusteluihin vastaaminen on joissain paikoissa noin heikolla tolalla. Kanta-asiakkaitahan liikkeet nimenomaan tarvitsisivat, eikä näitä suhteita synny ilman hyvää palvelua. Palvelu on nimenomaan tärkeä etu pikkuputiikeille verrattuna isoihin. En tiedä olenko ainoa, mutta itselleni ainakin vaatteen sovittaminen (ja ihan se hypistely) on niiiiiin tärkeä asia, että siksi karsastan verkkokauppoja ihan viimeiseen asti. Varsinkin kenkien ja housujen kanssa saan useimmiten etsiä pitkään ennen kuin löydän sellaiset, jotka miellyttävät silmää, eivät kiristä ja purista ja ovat vielä laadultaan sellaiset kuin olin ajatellut. Jos hylkään yleensä noin 80% vaatteista, joiden ajattelen olevan sopivia ennen sovituskoppiin menoa, niin en uskalla edes ajatella millainen palautusrumba se olisi jos tilaisin vaatteeni verkkokaupoista. Tai no, sen verran vähän vaatteita ylipäänsä tulee ostettua, ettei se aivan mahdoton olisi, mutta kuitenkin. :D

    Itse olen myös yritysideana pohtinut jonkinlaista verkkokauppakeskusta suomalaisille pikkuputiikeille, sillä apua näkyvyydessä nämä pienet yrittäjät nimenomaan kaipaisivat. Verkkokaupassakin suuret jyräävät pienet nimenomaan näkyvyyden takia. Ymmärrän, ettei aikaa ja osaamista välttämättä suurimmalla osalla pienyrittäjistä ole, mutta on tyhmää olettaa puskaradion riittävän markkinointikeinoksi, jos todella haluaa saada aikaan myyntiä ja yrityksen tuottavan voittoa. ”Kyllä asiakkaat löytävät tänne, kun tuote ja palvelu ovat kohdillaan” on niin tyypillinen sinisilmäinen toteamus näiden yrittäjien kohdalla (pätee myös moniin sisustusliikkeisiin, kahviloihin jne.), mutta totuus on, että eivät ne asiakkaat laajassa skaalassa löydä perille, jos ei yritys pidä meteliä itsestään. Vaikka niin ihania liikkeitä ne olisivatkin. Voi kun itsessä olisi vähän graafikon ja koodarin vikaa niin voisin ryhtyä tähän vaikka saman tien! :)

    Vielä lopuksi piti sanoa, että on hienoa, kun koet tärkeäksi tuoda esiin näitä putiikkeja, sillä olen varma, että nimenomaan sinun blogisi lukijakunnasta löytyy paljon niitä potentiaalisia, ostovoimaisia asiakkaita, joten nämä yrittäjät saavat kyllä olla enemmän kuin kiitollisia avustasi (kuten myös me kuluttajat)! :)

  • sokeris

    Saman tyyppinen vaatekaapin sisältö olisi minullekin tarpeen… Ja juuri tuollaista palvelua itsekin arvostan ihan älyttömästi. Ei tule juuri hintalappua katsottua, jos putiikinpitäjä vinkkaa, että tulossa on jotain mikä saattaisi kiinnostaa ja laittaa vaikka viestin kun tuote saapuu tai sitten ehdottaa vaihtoehtoja, jos ei löydy ehkä juuri sitä mitä on etsinyt. Olen seurannut yhden putiikinpitäjän toimintaa lähietäisyydeltä ja hänellä on kyllä juurikin tuollainen asiakaslähtöinen palveluasenne. Kyllähän se vaatii töitä ja asikkaasta ja hänen tarpeistaan kiinnostumista, mutta kyllä yleensä asiaakkaat palkitsevat tulemalla uudestaan ja uudestaan.

  • Tämä postaus pisti todella ajattelemaan! Ostan hyvin harvoin ja vähän vaatteita, mutta silloin kun ostan, niin ostan niitä juurikin noista suuremmista ketjuliikkeistä. Nyt siihen tulee muutos :)

  • lauralla

    No, Helsingissä on muitakin näitä hiipuvia putiikkeja, suuri syy on valikoiman lisäksi sijainti. Pikkuliikkeet eivät syö toisiaan, vaan tukevat, joten esim Fredan puolivälissä on about ainoa sijainti minne saattaisi tällaisen erikoisputiikin kuvitella. (Ja niilläki kaupoilla haastetta riittää kilpailla nettiostosten ja HM-hintojen kanssa.) Pitää osata klusteroitua sinne, missä ihmiset ovat vaateostoksilla, eikä jonnekin mistä saadaan halpa tila sivukadulta. Yksikin kortteli väärään suuntaan on lopun alku. Sijainti, sijainti, sijainti. Siksi isotkin brändit kuten Vuitton odottavat vaikka vuosia että se oikea tila parhaalla paikalla on hallussa.

    Kannattaa siis jatkossa tehdä kotiläksyt eikä aloittaa liiketilassa, missä seitsemän edellistä putiikkia on kuollut pystyyn. Ja sen jälkeen voi alkaa miettiä valikoimaa, ja onko sille tilausta ja asiakaskuntaa täällä.

  • ade_

    Vaikka liike sijaitseekin keskustassa, niin minun mielestäni sijainti ei silti ole tarpeeksi keskeinen, sillä harvemmin tulee poikettua Eerikinkadulle ostosmielessä. Eikö All found store ollut aiemmin Kalliossa? Mielestäni Kallio olisi potentiaalista ostajakuntaa ajatellen parempi paikka tällaisille putiikeille. Vaikken enää asu Kalliossa, niin siellä tulee käytyä kiertelemässä näitä pikkuputiikkeja ja second hand-kauppoja, sillä niitä on siellä useampia. Näinä aikoina ihmiset ymmärrettävistä syistä säästävät. Itse seuraan yleensä alennusmyyntejä ja ostan näitä arvokkaampia vaatteita vasta alesta, kun ei sitä rahaa vaan ole, vaikka suosinkin ajatusta ”vähän, mutta laadukasta”.

  • Vierailija

    Samaa ongelmaa harmittelen usein itsekin. Pikkuputiikkien aukioloajat eivät kohtaa päivätöissä käyvän aikataulun kanssa. Melkoinen joukko potentiaalisia asiakkaita karsiutuu varmasti sen vuoksi. Ainakin minulla on iso kynnys juosta kovalla kiireellä töistä vain kuuteen asti aukiolevaan liikkeeseen ehtiäkseni sinne nippanappa.

  • asdf

    Mielelläni ostaisin tälläisistä pikkukaupoista, en tykkääkään ostaa suomessa ketjuliikkeistä sillä vaatteet ovat ihan liian massaa, mutta nuo hinnat ovat täysin naurettavia. Yhden suht-perus paidan valmistus, vaikka se olisi kuinka eettisesti valmistettu, ei maksa lähellekkään 200 €. Tietenkin nuo putiikit tarvitsevat jotain omaan pussiinsa pitääkseen toiminnan kannattavana, mutta silti tuntuu, että siitä brändistä tuotteelle rapsahtaa ihan liikaa ylimääräistä hintaa. Kannattaisi halventaa hintoja, jos haluavat, että joku ostaa. Suomalaisella ei ole varaa..

  • shoppailija

    Pikkuputiikit näyttävät saavan eniten julkisuutta silloin, kun ne kuolevat. Ikinä en ollut tästäkään liikkeestä kuullut, paitsi nyt. Ja olisin periaatteessa ihan kohderyhmää. En välitä tarjouksista, ostan harvoin ja harkiten, haluan laatua ja olen siitä valmis maksamaan. Eli sijainnin, valikoiman tai hinnoittelun lisäksi veikkaisin syylliseksi putiikkien kuolemaan myös liian vähäistä markkinointia. Ehkä putiikinpitäjille helposti tulee semmoinen some-kupla, kun Facessa on tykkääjiä ja kaverit peukuttaa, että kyllähän tässä on tää kohderyhmä tavoitettu ja hallussa. Ei se riitä.

  • Niina.karoliina

    Ajankohtainen kirjoitus! Ihan hirvittää lukea muoden suosikkibloggaajien postauksia näistä isoista ulkolaisista verkkokaupoista, samalla vannoen laadun ja kestävyyden nimeen. Tämä oli ensimmäinen postaus jonks luin, jossa joku edes sivusi tämän hetken taloudentilannetta ja siitä pisteet Jennille! Olet tehnyt tärkeää työtä pitäessäsi pienien liikkeiden puolia. Ja on ihan totta, väkisin ei tarvitse siirtyä esim Marimekon
    asiakkaaksi, mutta jo oman kuntansa liikkeiden käyttäminen auttaa hurjasti! Voin sanoa, että itse kuulun palkkatulojeni mukaan maan köyhimpiin (yrittäjän lapsi heh.), on asuntolainat ja menoeriä siinä missä muillakin, mutta käytän rahaa ihan niikuin ennenkin, sillä SE syventää lamaa entisestään, jos ei raha liiku! Meidänkin yritys on pieni ja todella vaakalaidalla ollaan kokoajan, mutten pelkää tulevaa. Tässä kamppaillaan tosissaan viimeiseen saakka ja murehditaan sitten jos se aika tulee. Kiitos Jenni vielä tästä postauksesta! :)

Related posts