17/11/14

Pelkotiloja hammaslääkärin tuolissa

44 77 dentist2.jpg

Pelko on kummallinen voima. Se saa ihmisiä toimimaan täysin epärationaalisesti, luopumaan itselle tärkeistäkin asioista tai pitämään viimeiseen asti kiinni tutuista kaavoista, vaikka ne olisivat viime kädessä haitallisia. Hullua sinänsä, mutta aika monet elämässä tehdyt päätökset tai toimintamallit kumpuavat peloista.

Vaikka pelkoa on helppo pitää puhtaan negatiivisena tunteena, se on kaikessa primitiivisyydessään osa ihmisen itsesuojelumekanismia. Itsesuojeluvaisto on ihan hyvä juttu, mutta joskus se käy vähän ylikierroksilla ja homma lähtee ihan lapasesta. Ihmisillä on täysin järjettömiä fobioita, mutta veikkaan, että suurin osa oudoimmistakin peloista heijastelee jollain tapaa jotakin perin normaalia ja inhimillistä tunnetta: kuolemanpelkoa, kontrollin menettämisen pelkoa, yksin jäämisen tai menettämisen pelkoa tai esimerkiksi kasvojen menettämisen pelkoa.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään holtittomia tai täysin järjettömiä pelkoja. En pidä hämähäkeistä tai käärmeistä ja korkeat paikat saattavat aiheuttaa minussa toisinaan vahvaakin ahdistuneisuutta, mutta ne lienevät aika yleisiä juttuja, jotka eivät onneksi häiritse normaalia elämää juurikaan. Olen kuitenkin pari kertaa saanut kohdata ihan älyttömän, irrationaalisen pelon – hammaslääkärin tuolissa nimittäin. Ja viimeksi pääsin elämään tuon kauhun uudelleen perjantaina.

Olin vitkutellut asian kanssa puolitoista vuotta, mutta perjantaina se sitten viimein koitti: viisaudenhammasleikkaus. En ole koskaan pelännyt hammaslääkäriä mitenkään erityisesti, mutta jostain syystä viisaudenhammasoperaatiot ovat herättäneet minussa jotakin täysin ennennäkemätöntä kauhua. Toki hammaslääkärille menemiseen on aina kuulunut tietty epämukava olo ja kuumotus, mikä on varmaankin aika tavallista (kukapa hammaslääkärissä käymistä rakastaisi?), mutta mistään varsinaisesta pelosta ei silti ole ollut kyse.

Jouduin puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa hammaskirurgin tuoliin, kun minulta poistettiin oikealta puolelta molemmat viisaudenhampaat. Jostain syystä operaatio pelotti etukäteen ihan holtittomasti ja pelko purkautui lopulta valtaisana itkunpuuskana päästyäni toimenpidehuoneeseen. Hallitsematon reaktio yllätti tuolloin itsenikin, mutta sain hoitohenkilökunnalta niin lempeää ja ymmärtäväistä kohtelua, että koettelemuksesta selvittiin kunnialla. Toipuminenkin oli nopeaa, joskin lisämaustetta sille antoi se, että sain samaan syssyyn vatsataudin ja samalla viikolla oli vielä muuttokin. Huh. Ihmettelen vieläkin, miten selvisin siitä kaikesta. :D

Toisen puolen viisurit jäivät yhä odottamaan poistoa, mutta jotain kertonee kokemuksen traumaattisuudesta, että venkoilin puolitoista vuotta, ennen kuin uskaltauduin uudelleen hammaskirurgin operoitavaksi. Kuvittelin siitä huolimatta, että olisin tällä kertaa leikkaukseen paremmin valmistautunut. Tiesinhän, mitä olisi tulossa ja viimeksikin kaikki meni teknisesti täysin nappiin. Ei ollut siis mitään syytä pelätä! Välttelin ajattelemasta koko asiaa sen kummemmin ja yhtäkkiä olikin enää tunti h-hetkeen. Ja silloin alkoi kauhu taas hiipiä sisuksiin…

dentist1.jpg

Ensimmäistä kertaa epämukava olo iski perjantaina lounaalla äidin kanssa. Äiti kertoili jostakin omasta hammaslääkärikokemuksestaan ja minulle tuli yhtäkkiä tunne, että tämä on nyt aivan liikaa. Keskeytin jutun ja ehdotin, että ei puhuttaisi nyt ollenkaan aiheesta. Kun hurautin iltapäivästä lääkäriin ja astuin odotushuoneeseen, epämukavuus vain yltyi.

Minulle oli puhelimessa aikaa varatessani sanottu, että voisin pyytää tarvittaessa rauhoittavaa lääkettä ennen leikkausta ja mainitsin asiasta vastaanottovirkailijalle. Hän kurtisti kulmiaan ja totesi, ettei tiedoissani lukenut tällaisesta mitään ja epäili, ettei lääke ehtisi enää vaikuttaakaan. Samaan hengenvetoon hän kysäisi, oliko minulle kerrottu muita ohjeita, miten valmistautua leikkaukseen. Epävarmana kyselin, mistäköhän ohjeista hän mahtoi puhua ja sain kuulla, että ennen operaatiota olisi pitänyt olla syömättä kaksi tuntia ja leikkauksen jälkeen minulla pitäisi olla saattaja. Hermostuin entisestään: olin juuri käynyt lounaalla eikä minulla ollut saattajaa. Mahtavaa! :D

Virkailija ohjasi minut istumaan odotusaulaan ja ryhdyin lähettelemään viestejä poikakaverilleni ja äidilleni kysellen, josko jompi kumpi pääsisi hakemaan minua lääkäristä. Ahdistus yltyi yltymistään ja purskahdin lopulta itkuun. Viimeksihän itku alkoi vasta toimenpidehuoneessa, joten tämä ei nyt tosiaan vaikuttanut menevän ainakaan paremmin kuin viime kerralla. Menin takaisin vastaanottovirkailijan pakeille ja nikottelin itkuni lomasta, että olisiko nyt kuitenkin mahdollista saada niitä rauhoittavia, koska olen hieman hermostunut. Virkailija neuvoi minut takaisin istumaan ja lähti jonnekin.

Hetken päästä hän palasi hoitajan kanssa, joka vaikutti etäisesti tutulta. Kun nainen alkoi puhua, olin välittömästi melko varma siitä, että kyseessä oli sama tyyppi, joka minua rauhoitteli silloin 1,5 vuotta takaperin. Sitä lempeän ystävällistä ääntä ja ymmärtäväistä katsetta en unohda varmaan koskaan. Vollotin kuin pikkulapsi ja voi kuinka minua hävetti. Iso ihminen! Ja olinhan käynyt tämän läpi jo kertaalleen aiemmin ja järjellä ajateltuna tiesin, ettei ollut mitään syytä pelätä. Mutta kun pelkäsin vain, niin että vapisutti.

En tiedä, olisinko silloin edellisellä kerralla selvinnyt operaatiosta, elleivät hoitaja ja lääkäri olisi olleet niin uskomattoman ihania tyyppejä. Nyt oltiin samojen tyyppien kanssa jälleen kajoamassa viisaudenhampaisiin, enkä usko, että tästä olisi tullut tälläkään kertaa mitään ilman heitä. Rauhoittavia lääkkeitä en enää ehtinyt saada, mutta ymmärryksellä, empatialla, rauhoittelulla ja tsemppauksella siitä selvittiin. Tuhersin itkua ja vapisin siellä liinan alla, mutta homma saatiin kunnialla päätökseen. Lääkäri ja hoitaja lohduttelivat vielä, että hammaslääkäripelko on hyvin tavallinen juttu. Siellä heidän mukaansa kaksimetriset karskit miehetkin pyörtyilevät pelosta, joten minun ei kuulemma tarvinnut itkuani häpeillä.

Operaatio jätti itkunpuuskineen ja tärinöineen minut silti vähän hämmentyneeseen tilaan. Mistä tuollainen kauhu oikein kumpuaa? Mitä minä oikein siinä leikkauksessa niin kamalasti pelkäsin? Koko tilanne tuntui olevan täysin hallitsemattomissa ja tunteet vain vyöryivät ylitse sellaisella voimalla, etten voinut kuin antaa niiden viedä. Onneksi viimeisetkin viisauden rippeet on nyt kiskottu pois ja ainakaan tismalleen tällaista kokemusta ei tarvitse enää toiste käydä läpi. 

Kaikki siis hyvin. Leikkaus onnistui jälleen ongelmitta ja viikonlopun sängynpohjalla levättyäni (Gilmoren tytöt ja jäätelökulho seuranani) turvotuskin alkaa olla poissa ja olo jotakuinkin normaali. Suurkiitos jälleen Ruskeasuon suuntaan tolkuttoman hyvästä hoidosta ja toivottavasti ei kohdata enää koskaan! ;) Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muiden vavisuttavista pelkokokemuksista, etenkin niistä vähän omituisista. Vähän vertaistukea maanantaiaamuun ja tarinoita jakoon!

Photos: All Over Press

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

44 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • NoonaMaria

    Sama homma täällä. Viisurit on puskenu ulos yhtä lukuunottamatta mutta leikkaus KAUHISTUTTAA. Minun pelkoni alkoi siitä, kun hampaani juurihoito mokattiin, josta seurasi se, että koko leukani tulehtui, ja jouduin yksi sunnuntai menemään oralin päivystykseen (koska moka oli tapahtunut julkisella puolella en suostunut enkä suostu enää sinne). Tulehtunut suu ei puudu ja paine paikan alla oli valtava, itkin ja venkoilin ja häpesin ja meinasin pyörtyä koska en hengittänyt hyvin. Hammaslääkäriksi sattui nuorehko mies, jonka olo näytti hyvin epämukavalta kun tuolissa itkee kakskymppinen tyttö… :D Olen pohtinut, että jos voisin ottaa nukutuksen ja kaikki hampaat hoidettiaisi kerralla, toisaalta nukutuskin pelottaa.. heh. Missä kävit hoitamassa hampaasi? :) Paikka kuulostaa hyvältä!

  • Jenniii

    Voi ei, kuulostaapa kammottavalta. :( Tsemppiä älyttömästi hammashommien kanssa ja toivottavasti tuo koettelemus on pian ohi! Tuollainen huono kokemus on erittäin ymmärrettävä syy sille, että pelottaa. Ei varmasti ole houkuttelevaa mennä takaisin paikkaan, jossa asiat ovat menneet pieleen edelliselläkin kertaa. Veikkaan, että sinun tapauksessasi on ollut mukana annos huonoa tuuria, koska omat kokemukseni julkiselta puolelta ovat pelkästään myönteisiä.

    Tosi harmillista, että sinulle on käynyt noin, mutta ehkä tuon yhden epäonnisen kokemuksen takia ei kannata täysin tyrmätä julkista hammashuoltoa? Nämä minun operaationi suoritettiin nimittäin molemmat kunnallisella puolella enkä vois kuvitella parempaa, empaattisempaa ja ymmärtäväisempää palvelua. Ja kuten sanottua, teknisestikin kaikki on mennyt putkeen. Jos haluat tarkempia tietoja lääkäristä, huikkaa sähköpostiin, niin voin antaa minua hoitaneen kirurgin nimen. :)

  • Annemaris

    Mä pelkäsin koko lapsuuden ja nuoruuden, koska kävin vanhalla (mies)hammaslääkärillä, joka ei ymmärtänyt ihmisten tunteista yhtään mitään. Sitten 20-vuotiaana äitini patisti mut hammaslääkäriin, koska olin käynyt viimeksi 16-vuotiaana vastaanotolla :D Sain ihanan (vastavalmistuneen) lääkärin, joka ymmärsi pelkoni ja rauhoitteli mua koko prosessin ajan (meidän yhteinen matka kesti 6kk ja se sisälsi muutaman juurihoidon ja monta paikkaa sekä viisaudenhammasleikkauksen.) Pääsin jotenkuten pelkoni yli, ainakin sillä tavalla, että uskalsin nyt itse varata ajan yksityiselle (4 vuotta viime käynnin jälkeen, haha). Kunnalliselle on vuoden jono, ja en mä sinne nyt välttämättä enää haluakaan. Vieläkin mua ahdistaa istua odotushuoneessa, mutta pelko loppuu siinä vaiheessa kun kohtaan hammaslääkärin ja hoitajan, jotka huomioivat pelkoni ja ymmärtävät sitä. He selittävät mitä ovat tekemässä, kuinka kauan siinä kestää ja sitten he juttelevat lepposia talvirenkaista ja mä kuuntelen kun Cheek soi taustalla :D Pelko on ainakin puoliksi voitettu!

  • Vierailija

    Mulla helpotti viisaudenhammasleikkauksen kanssa se että menin yksityiselle hammaslääkärille. Mua kohdeltiin ihan erilailla ihmisenä eikä potilaana, ja operaatio oli paljon ammattimaisempi! Kunnan hammaslääkäreissä jo ihan normaali reiänpaikkaus on ollut sellaista sähläystä että olen alkanut pelkäämään sitä.

    Tuolla yksityisellä maailman rauhallisin mieshammaslääkäri vaan sanoi että noniin siinähän olet nyt paikallasi , ei kuvannut mitenkään mitä on tekemässä, iski vaan pari puudutuspiikkiä poskeen ja hammas oli pois ilman että edes tajusin sitä :D

  • Jenniii

    Se on kyllä todella sääli, että tuollaiseen ammattiin päätyy ihmisiä, joilla ei ole alkeellisintakaan hajua siitä, miten toimitaan ihmisten, tunteiden ja pelkojen kanssa. Koska sitähän se lääkärin työ hyvin pitkälti kuitenkin on. Omat kaikki hammaslääkärikokemukseni ovat kunnalliselta puolelta, joten en osaa vertailla, mutta en tiedä onko sitten käynyt poikkeuksellisen hyvä tuuri, mutta olen aina saanut ihan älyttömän hyvää palvelua. Toki kunnallisella on pidemmät jonot ja lääkäreillä varmasti tiukempi aikataulu, mutta hoito on aina ollut hyvää ja tosi ystävällistä.

    Minun molemmat leikkaukseni tehtiin kunnallisella puolella, enkä voisi kuvitella lempeämpää, paremmin pelkäävän potilaan huomioivaa ja ymmärtäväisempää hoitoa kuin mitä osakseni olen saanut. Myös minulle selitettiin kärsivällisesti, mitä ollaan tekemässä ja miten kauan kestää ja miltä se mahdollisesti voi tuntua tai kuulostaa. Ja samoin jutusteltiin aurinkoiseen sävyyn mukavia pitkin operaatiota – huomasin, että se kyllä rauhoitti ja auttoi paljon. Ja jatkuvasti sekä hoitaja että lääkäri muistuttelivat inahtamaan heti, jos sattuu tai tuntuu siltä, että haluan pitää taukoa. Kuten sanottua, parempaa hoitoa en voisi kuvitella. :) Yksityisellä puolella lienee ihan pelkopotilaiden hoitoon erikoistuneita lääkäreitä ja hoitajia, että jos pelko meinaa estää koko lääkäriin uskaltautumisen, niin silloin varmasti kannattaa harkita.

  • Jenniii

    Apua, missä tällaisia monsterihoitoloita on, kun minä olen aina saanut kunnallisella puolella aivan mielettömän ystävällistä ja huomioivaa hammashoitoa? Tämä oma tarinani on siis nimenomaan kunnalliselta puolelta ja missään hoidon vaiheessa ei kyllä ollut minkäänlaista moitteen sijaa enkä olisi voinut kuvitella ihanampaa lääkäriä ja hoitajaa. Mutta mahtavaa siis, että löysit noin hyvän tohtorin ja kaikki sujui ongelmitta!

    Kirurginen hampaanpoisto yksityisellä puolella ei ole ihan halpa operaatio, joten hintoja vertailtuani en edes harkinnut menemistä yksityiselle, kun sain kerran lähetteen myös kunnalliselle puolelle.

  • Aava Aurora

    Mä oon ollu pääasiassa tyytyväinen omiin hammaslääkärikäynteihin, mitä nyt joku instrumentti tippunut kurkkuun ja huuhteluvesi lorahtanut koko naamalle :D Mutta mitään kammoa ei siihen suuntaan ole (paitsi tietysti ne harmaita hiuksia aiheuttaneet laskut).

    Mulla itsellä järjetöntä pelkoa aiheuttaa vamppyyrit ja ihmissudet. En normaalitilassa niitä aktiivisesti pelkää, saatika usko niihin, mutta aina varsinkin täydenkuun aikaan pimeällä kävellessäni kamala pelko valtaa mielen. Sydän alkaa lyödä todella nopeasti, juoksen hysteerisesti kotiin vilkuillen samalla taakseni. Kotiin päästyäni suljen sälekaihtimet, tarkistan jokaisen kaapin ja laatikon, ja kyhnytän mieheni vieressä hermostuneena. Tuntuu aivan järjettömän tyhmältä oma pelko ja sen aiheuttama paniikki, mutta en voi pelolleni mitään. Itsekin saatan nauraa pelolleni seuraavana päivänä, sillä tuntuu jotenkin naurettavalta että näin vanha pelkää kuollakseen jotakin mitä ei ole edes olemassa :D

  • Vierailija

    Turussa on tälläinen tosi huono tilanne kunnallisen kanssa :( siellä just eräs naishenkilö vaan nauroi sille että mulla on suussa paljon reikiä (agressiivinen karies ollut lapsesta saakka) , eikä uskonut että en edes syö paljon karkkia. Ei ole ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin siirtyä yksityiselle, kun ei jaksa aina olla pilkattavana!

  • Rappiolapsi

    Multa revittiin yksi viisaudenhampaista tossa pari kk sitten ja kuulin hammaslääkäriltä jännän teorian omaan reaktioon. Olin mennyt sunnuntaina hammaspäivystykseen kun niin kovasti sattui. Ajattelin että saan varmaan antibiootit ja kipulääkkeet, hampaan poisto tuli täysin yllätyksenä. Itsekin tälläin luonnollisella tavalla vihaan/pelkään hammaslääkäriä, vähän tärisen, mutta pystyn hillitsemään itseni. Nyt kun hammasta alettiin repiä aloin huutamaan ihan reaktiomaisesti, enkä pystynyt lopettamaan ennen kuin näin hampaan edessäni :D mulla oli mukava itä-eurooppalainen hammaslääkäri, joka kertoi että etenkin naisilla tulee näitä refleksin omaisia huutoja ja ääntelyä ikävissä operaatioissa. Se juontaa kuulemma juurensa synnytyksestä- naiset huutavat useimmiten ponnistusvaiheessa. Nainen ajattelee alitajunnallisesti että huutaminen vähentää/peittää kivun, ja huudosta saa voimaa jolla selvitään synnytyksen läpi. Sama sitten hampaanpoistossa.. :D en tiedä kuinka pitää paikkaa mutta oon kyllä itsellä huomannut tarpeen äännellä kauheesti kun tulee ikäviä operaatioita hammaslääkärillä tai peruslääkärillä.

  • Jenniii

    What??? Kuulostaa ihan kauhealta. :( Tuosta kannattaisi kyllä jo laittaa palautetta eteenpäin! Ei kenenkään pitäisi joutua kuuntelemaan tuollaista. Omat kokemukseni ovat Helsingistä ja täällä on kyllä kunnallisella puolella myös palvelu ollut loistavaa ainakin omalla kohdallani.

    YTHS:llä puolestaan olen ihan yleislääkäriltä saanut osakseni tosi alentavaa käytöstä. Hän syytti minua luulotautiseksi ja epäili minun yrittävän vain lintsata töistä ja keksivän vaivat päästäni. Oli niin nöyryytetty olo, että aloin itkeä. Minulla oli ollut monta viikkoa kipeä olo ja jatkuvasti pientä lämpöä ja tunsin, että jotain on vialla, mutta lääkäri ei suostunut edes tutkimaan kunnolla, kun oli sitä mieltä, että valehtelen. Ehdin käydä tämän inhottavan lääkärin vastaanotolla kolme kertaa, kunnes päivystävä lääkäri vaihtui. Toinen lääkäri otti vaivani tosissaan, tutki kunnolla ja löysi myös syyn huonoon vointiini sekä oireisiini: otsaontelon tulehdus. Ja hyvä että löytyi, koska pahaksi äityessään se on oikeasti aika hurja tauti. Mutta kyllä jäi tuosta yhdestä tyypistä melkoinen kammo edes mennä sinne päivystykseen enää uudelleen. :/

    Ehkä näissä jutuissa pitää muistaa se, että ihan samalla tavoin lääkäreitä on monenlaisia kuin meitä muitakin. Jotkut eivät selvästikään ole päätyneet ihan oikealle alalle ihmissuhdetaitojensa osalta, mutta eiköhän suurin osa silti ole ihan mukavaa porukkaa. Ymmärrän kuitenkin hyvin, jos tuollaisen huonon kokemuksen jälkeen ei tee mieli ottaa riskiä, että joutuisi uudelleen jonkun inhottavan tyypin pakeille.

  • Evita

    Kauhukokemukseni liittyy myös hammaslääkäriin ja viisurin poistoon. Jouduin käymään kunnallisella puolella otattamassa viisauden hampaani ja en olisi millään enää aikuisiällä sinne halunnut, kun sama kouluaikainen kauhua aiheuttanut hammaslääkäri vielä oli olemassa. Kouluaikana ei saanut puudutusta ja ,ukko kävi aina välillä tupakalla ja sitten haisi Sisuille. Nyt vasta melkein 20 vuoden päästä olen pystynyt syömään Sisuja :) Viisaudenhampaani kiskottiin irti ilman puudutusta ja jokainen voi kuvitella miltä se tuntui :( Olin ihan varma että kuolen!! Hammaslääkäri kyllä laittoi useammankin puudutuspiikin vaan eipä uskonut että ei ole vielä puutunut. Hampaan saatuaan pois puudutus iski kunnolla päälle ja puolet päästä oli niin puutuneena että toisella silmällä en mitään nähnyt. Huvitti itseänikin kun poistuin huoneesta ja pikkuisen oli hakusessa, että missäs se oven kahva oikein onkaan. Hoitaja kyseli että pärjäänkö, joo vastasin ja en tiedä vielä tänäänkään päivänä miten selvisin autolla kotiin, kun toisella silmällä en mitään nähnyt ja toinenkin silmä alkoi hämärtyä kesken matkan! Ironista kyllä valmistuin sitten tuon operaation jälkeen hammashoitajaksi ja myöhemmin suuhygienistiksi ja edelleen pelkään tolkuttomasti hammaslääkäriä :) Terkkuja vaan sinne entisille kollegoille Ruskeasuolle, he ovat huippuja!!Voin melkein arvata kuka sulla on ollut hoitajana! Kävin sitten helsinkiin muuttaessani yksityisellä hammaslääkärillä ja siellä leikattiin toinen viisurini ja operaatio meni ihan loistavasti. Kauhukokemuksen jälkeen menikin aika monta vuotta ennnen kuin uskalsin taas mennä hammaslääkärille. YTHS:llä myös kävin hammaslääkärissä ja siellä oli vanha openi töissä ja mahtavan hyvää hoitoa sielläkin sain.

  • Kirjasuositus

    Heippa Jenni! Sattuipa hyvin, sillä luin juuri uuden kirjan Pelon hinta (Henkka Hyppönen) ja suosittelen todella lukemaan! Kirja imaisee mukaansa ja pistää pohtimaan omaa elämää ja mitä kaikkea pelkojen takia jää tekemättä, juttua ja pohdintaa samalla linjalla mitä tässä sinullakin, ja todella hyvin kirjoitettu!

  • Larha

    Helpottavaa kuulla, että muillakin on viisaudenhampaan poisto mennyt itkuksi. Mulla ei ole koskaan aikasemmin ollut hammaslääkäripelkoa, mutta alaviisureiden leikkaus ehti muodostua niin pahaksi möröksi päässäni että purskahdin itkuun kun istuin hammaslääkärituoliin viime viikolla.
    Ja voi vitsit mä toivon, että olisin saanut tuollaisen samanlaisen rauhoittelevan hoitajan! Mua hoitanut hammaslääkäri korotti mulle ääntään ja oli tosi agressiivinen, joka sai mut ihan hysterian partaalle. Ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen reklamaation asiasta myöhemmin, vielä olisi toinen samanlainen leikkaus edessä ja samalla äijällä, huh..

  • Hanhyvar

    Hauska lukea tällaista, kun itse opiskelen hammaslääkäriksi. En ole välillä oikein tajunnut kavereiden hammaslääkäripelkoa, kun itselläni ei ole ikinä ollut ongelmia. Pienenä halusin hammasraudat, mutta en tarvinut sellaisia ja hampaitani lähinnä kehuttiin lyhyissä tarkastuksissa, joten ilman juuri minkäänlaisia toimenpiteitä ei missään vaiheessa tajunnut, miksi hammaslääkäriä pitäisi pelätä. Sittemmin isompiakin operaatioita on ollut, kuten paikkauksia ja viisaudenhampaiden poistoja (ei repimisiä), ja nekin ovat sujuneet ongelmitta, kunhan on ollut puudutus. Kerran pyysin lisää puudutetta, kun tuntui että tarpeeksi ei vielä ole, ja poislähtiessäni bussipysäkillä huomasin kuulokkeita laittaessani, että korvanikin oli puutunut. :D Mutta ei haitannut, koska toimnepiteen aikana tunsin lähinnä pientä painetta.

    Koulussa olen huomannut, että varsinkin opiskelijat laittavat helposti pintapuudutteen, jos potilas on herkkä. Sujuu kaikki vähän sujuvammin, kun potilas ei tunne kipua eikä sitten esimerkiksi venkoile tuolissa. Tällaisista on hyvä puhua ja tuoda esille, koska pelko ei ole mitenkään harvinaista ja aika luonnollistakin. Jos siitä ei tehdä isoa numeroa, että esimerkiksi itkee odotushuoneessa, voi sekin jo auttaa ja rauhoittaa. :)

  • Jenniii

    Sillä on ihan maailman isoin merkitys, miten hoitohenkilökunta reagoi pelkäävään potilaaseen! Voisin todellakin kuvitella, että tuollainen aggressiivinen suhtautuminen pahentaisi tilannetta entisestään. Uskomatonta, miten olemattomia hoitotyössä olevien ihmissuhdetaidot voivat olla, huh! Minulle lääkäri ja hoitaja totesivat vain, että heidänkin työnsä on paljon helpompaa, jos pelkäävä potilas saadaan rauhoitettua. Kuvittelisi siis, että se olisi myös hammaslääkärin oman edun mukaista suhtautua hermostuneeseen potilaaseen ymmärtäväisesti.

    Jos sellaista ei vielä koulutusohjelmassa ole, niin ehkä lääkäreille ja hammaslääkäreille voisi sisällyttää koulutukseen myös jotakin ihmissuhdetaitoja ja varsinkin hammaslääkäreille ja -hoitajille nimenomaan pelkäävien potilaiden kohtaamiseen valmennusta. Aika moni tuntuu nimittäin ahdistuvan hammaslääkärikäynneistä. :/

  • JoYlimys

    Ahhh tää postaus muistutti mua jälleen siitä kuinka pitäis varata aika. Parempihan noi on hoitaa pois alta kuin vitkutella. Ite vitkuttelin viisaudenhampaiden kanssa niin, että mun leuka tulehtu enkä lopulta saanut mun suuta juurikaan auki. Siinä vaiheessa isä vei mut väkisin lääkärille. Onneks viisaudenhampaat lähti helposti ja turvotus ja särky jälkikäteen oli nopeesti ohi.

    Nyt mulla on korjattu elämäni ensimmäistä reikää hampaissa ja jotain meni vikaan ensimmäisellä kerralla koska hampaalla sattuu syödä. Tiedän että tällaiset asiat pitäis hoitaa nopeesti kuntoon ettei tosiaan tulehdu koko suu.

    Ehkä tästä rohkaistuneena varaan ajan. Ittellä aina kädet hikoaa niin että jätän märkiä länttejä joka paikkaan. Itkettää ja joskus vähän itkenkin, vaikka ymmärrystä ja rauhoittelua en ole saanut osakseni.

    Pelot liittyy mulla ainakin kipuun. Ihan jo pienenä kun piti poistaa joitain hampaita kunnallisella puolella, sitä tehtiin ilman puudutuspiikkiä – käytettiin jotain geeliä mikä ei auttanut yhtään.

    Kun mun reikää porattiin siinäkin ensin kieltäydyttiin puuduttamasta, sitten vasta kun muistutin että olen maksava asiakas joka ei halua tuntea mitään – sain piikin.

    Oon aivan vakuuttunut että hammaslääkärit nauttii kivun tuottamisesta, ei ne muuten valitsis sitä hommaa :D :D

  • Jenniii

    Voin kuvitella, että tällaista voi olla vaikea ymmärtää, jos itsellä moista pelkoa ei ole. :) En oikein itsekään ymmärrä, mistä tuo kauhu oikein kumpusi, mutta molemmilla kerroilla olin ihan paniikissa.

    On varmaan hyvin henkilökohtaista, millainen lähestymistapa toimii keneenkin, mutta epäilen, että pelkäävän tai ahdistuneen potilaan jättäminen yksin odotushuoneeseen ei välttämättä ole se tehokkain tapa auttaa. Joillekin toki julkinen itkeminen voi olla hyvin nolostuttavaa ja he haluavat rauhoittua itsekseen, mutta minä ainakin olisin varmaan panikoinut tilanteessa entistäkin pahemmin, jos minut olisi jätetty pelkoni kanssa ihan yksin.

    Suurin apu oli minulle siitä, että hoitaja tuli juttelemaan kanssani hetkeksi, oli todella ymmärtäväinen, ystävällinen ja rauhallinen. Hän rohkaisi ja tsemppasi minua myönteiseen sävyyn ja oli sellainen vähän ”äidillinen”. Kummasti rauhoitti aikuistakin. :) Tuntui myös tärkeältä kuulla, että se on ihan ok ja normaalia pelätä – silloin tuli tunne, ettei omaa reaktiota tarvitse yrittää peitellä.

    Minua auttoi toimenpidetilanteessa se, että minulle kerrottiin koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu, miten kauan se kestää ja miltä se voi tuntua tai kuulostaa eli olin koko ajan hyvin ajan tasalla operaatiosta. Lisäksi minulle sanottiin jatkuvasti, että voin keskeyttää toimenpiteen, jos tarvitsen lisää puudutusta tai muuten vain taukoa. Hengittelystä muistuteltiin, reippauttani kehuttiin ja lisäksi lääkäri ja hoitaja pitivät keskenään koko ajan yllä sellaista hyväntuulista keskustelua, mikä sekin tuntui rauhoittavan ajatuksia. Ehkä oma mieli ei päässyt samalla tavoin laukkaamaan villinä, kun keskittyi kuuntelemaan heitä.

    Voin kuvitella, että pelkäävän potilaan hoitaminen ei todellakaan ole ihan helppoa ja tilanteet voivat joskus olla outoja ja turhauttaviakin. Minulle kuitenkin lääkäri ja hoitaja totesivat yhdessä, että se helpottaa myös heidän työtään huomattavasti, jos potilas saadaan rauhoitettua. Kannattaa siis henkisesti jo varautua siihen, että aika moni pelkää hammaslääkärikäyntejä ja kaikenlaisia ulisijoita ja venkoilijoita voi vielä sinunkin operoitavaksesi päätyä. :D Ymmärrystä ja tsemppiä siis myös heidän kanssaan selviytymiseen!

  • hampi

    Ihan täsmälleen samalla kaavalla menen itsekin huomenna operaatioon nro.2. Mua ainakin helpottaa kyllä hirveesti se, että sain peruutusajan tänään soittaessani heti huomisaamuksi eli yksin panikointiin ei juuri jää aikaa. Omalla kohdalla ne pelot kasvavat liki eeppisiin mittoihin nimenomaan siellä oman pään sisällä asioita pyöritellessä. Tällä hetkellä vielä aika rauhallisin mielin, mutta veikkaan huomisaamuksi vähintään käsien tärinää…

  • aannukka

    Niin helpottavaa kuulla, että joku toinenkin on hammaslääkärikammoinen! Mua jotenkin välillä ihan hävettää se, miten paljon pelkään hammaslääkäreitä – aikuisiahan tässä jo kuitenkin ollaan. Mutta en vaan voi sille mitään! Kammo ei edes jää pelkästään lääkäreihin, vaan myös kaikkeen hampaisiin liittyvään, esim. ääniin. Pahinta on, jos joku syödessään vetäisee haarukan hampaiden välistä – se ääni saa mut voimaan pahoin. Kuulostan varmaan ihan kreisiltä! :-D

    Itse asiassa pelko on ollut pienestä lähtien niin hirveä, että en ottanut hammasrautoja lapsena, vaikka niille olisi ollut tarvetta. Kyllähän se välillä harmittaa, kun hampaat eivät ole nätissä rivissä, mutta jotenkin nuo vampyyrimäiset kulmahampaat ovat jo niin osa minua, etten oikeastaan edes enää ajattele asiaa. Viimeksi kävin suuhygienistillä tämän vuoden alussa, ja jännitin sitäkin toimenpidettä ihan vapisten. Kun hammaskiveä rapsuteltiin, meinasin purskahtaa itkuun, koska se tuntui niin kamalalta. :-D Onneksi mullakin oli aivan ihana hygienisti, joka rauhoitteli ja jutteli mukavia. 

    Mulla ei ole onneksi vielä viisaudenhampaat vihoitelleet, ja tuolla edellisellä käynnillä hygienisti sanoikin, ettei niiden puhkeamisesta ole vielä mitään merkkejä, mutta ajattelen jo kauhulla, jos ne joudutaan operoimaan. Ihan hirveää! 

    Mutta ihanaa, että sulta on nyt nuo kammottavat operaatiot ohi! Ehkä me vielä joskus pääsemme tämän kammon yli… ;-) Sori kilometrikommentista – samaistuin tähän vain niin hyvin! 

  • sonsaa

    Mä en koskaan ole joutunut hammaslääkärin tuolissa pelkäämään, vaikka aika rajujakin juttuja on suussa tehty (keskelle kitalakea kasvaneen hampaan poisto jne.). Edes silloisen anoppikokelaan suorittama viisaudenhampaan poisto tuntui rutiinitoimenpiteeltä. Sen sijaan jouduin kerran kohtaamaan pitkän, kipeän ongelman hoidon yhteydessä yliopistollisen sairaalan erikoisosastolla gynen, joka ei välittänyt lainkaan tuntemuksistani ja tunteistani tutkimuksen aikana, vaan olo kipuineen oli kuin teurastuslinjalla. Sen käsittelyn jälkeen olin aivan shokissa, eikä hoitajan lohduttelut siinä paljoa auttaneet. Kerran jouduin vielä saman lääkärin vastaanotolle, olin paniikissa jo monta päivää etukäteen ja täydellisen shokkitilan vallassa kun vastaanottoaika vihdoin koitti. Itkin vain hysteerisesti koko vastaanoton ajan ja sen jälkeenkin ja ilmoitin, etten anna sen lääkärin edes koskea minuun edelliskertaisen kohtelun jälkeen. Tuosta on aikaa jo monta vuotta, mutta lukuisien käyntien myötä ja kohdattuani empaattisia gynejä, jotka osaavat huomioida potilaan tuntemuksia, ovat pelkotilani pikkuhiljaa väistyneet ja olen ymmärtänyt, että kyseessä oli vain se yksi lääkäri.

    Positiivista omien pelkotilojen kohtaamista on minulle aiheuttanut myös seinäkiipeily. Jos meinaan jotakin kammoan niin suoria korkeita pudotuksia, mikä sinänsä on ihan tervekin pelko. Seinäkiipeilyssä on se aivan mahtavaa, että pystyy kohtaamaan omat pelkonsa täysin turvallisessa ympäristössä, missä tietää, ettei putoamisen vaaraa oikeasti ole, ja voi kiivetä juuri niin korkealle kuin sillä kertaa uskaltaa, pysähtyä rauhoittumaan ja edetä omaa tahtia. Jälkikäteen alhaalta on aivan mahtava katsoa – kiipesinkö todellakin noin korkealle, vau!

  • PSK

    Minulta leikattiin viisuri kunnallisella viime torstaina ja hyvä mieli jäi. Saamassani hoidossa ei moitteen varaa! Ja ihanaa, kun nyt pystyy syömään kunnolla ruokaa. Pari ensimmäistä päivää oli aika paastomaisia ja se ei sovi minulle lainkaan. Jatkuva nälkä vaan vaivasi koko ajan, yh.

    Mutta jos jotain pelkään, niin haita. Kanava vaihtuu sekunnissa, jos telkkarissa näkyy vilahduskin moisesta hirviöstä. Ja jopa ne naurettavat muoviotukset Tappajahai-elokuvissa saa paniikin päälle. Sykkeet lyö alta aikayksikön taivaisiin ja hysteerinen paniikki-itku. Mulle pahinta ikinä olisi uida haiden kanssa tai joku haihäkki, ihan kamalaa! Onneksi Suomen vesistöissä ei ole pelkoa, mutta jotain ironista on siinä, että hauki on purrut minua…

  • Vierailija

    Minulle laitettin hiljattain nenän kautta letku ruokatorveen. Olin myös mielestäni suht rauhallisella mielellä liikenteessä. Tiesin, että hirveän kivuliasta se ei ole. Astuessani huoneeseen alkoi vähän jännittää. Kun hoitaja alkoi työntää letkua nenääni, iski paniikki. Vaadin häntä lopettamaan ja aloin itkeä lähes hysteerisesti. Hoitaja joutui neuvomaan miten hengittää, jotten alkaisi hyperventiloida. Kävin hetken sisäisen keskustelun pystynkö tähän vai annanko itselleni luvan lähteä. Tein lopulta päätöksen, että pakko kestää. Hetken keräilin itseäni. Kolmannella yrityksellä letku saatiin laitettua.
    Minullekin tuo reaktio tuli vähän yllätyksenä. Luulen että siinä oli jotain alkukantasta, omaan ruumiiseen kohdistuvaan uhkaan reagointia.

  • suksi

    Täällä on YTHS myös ollut ihan järkyttävää palvelua. Juurikin nöyryytystä yms, jonka takia aloin pelkäämään viisureiden poistoa ja olen lykännyt sitä nyt yli vuoden. Hammaslääkäri aiheutti kipeitä viiltohaavoja ympäri suutanu ja kun yritin sanoa että sattuu, hän vain moitti miten ei iso ihminen osaa käyttäytyä hammaslääkärissä ja survoi välineitä suuhuni kovemmin. Aloin myös itkeä kun hän sanoi että joutuu repimään omat (??) takahampaani pois että viisurit saadaan ulos. Siinä vaiheessa lähdin lätkimään.

  • Minä vain

    Olen nyt käynyt kahden viikon sisään kahdesti hammaslääkärissä lohjenneen paikan takia – viimeksi tänään. Tämänkertainen koettelemus oli toissaviikkoista pahempi; hammaslääkäri ei puuduttanut heti, vaan vasta, kun pyysin. Vesi tuli jo silmistä, koska poraus vihloi hammas ihan järkyttävästi!

    Nyt joudun olemaan vielä puolisen tuntia syömättä ja juomatta. Minua itkettää; hammaslääkäri nimittäin pelotti minut pahanpäiväisesti! Hän sanoi, että minun pitäisi käydä hakemassa hammaslankaa, koska ”muuten tulee lisää reikiä ja mahdollisesti ientulehdus, sulla kun näyttäisi olevan täällä jonkun verran plakkia”! Minähän marssin hammaslääkäristä suoraan apteekkiin hakemaan sitä!

    Illalla sitten testaan hammaslankaan muihin väleihin paitsi tähän paikattuun hampaaseen..

  • Jane C.

    Täällä pitkäaikaishammaslääkäripelkoinen. Skippasin monta vuotta hammaslääkäriä, ja tänä vuonna paikkailtiin sitten sen aiheuttamia vahinkoja. Ensimmäinen kerta oli yhtä helvettiä: tärisin ja itkin jo perustarkastuksessa. Ensimmäistä porausta varten otin pienen annoksen diatsepaamia, jolla ei ollut mitään vaikutusta (täällä yksi kolmiolääkeresistentti!) – reissu menikin hyvin, hammaslääkäri oli todella sympaattinen ja osasi suhtautua oikein pelkooni. Muutama porauskerta lisää, ja nykyään ainoa ongelma on herkkä yökkäysrefleksi – pelosta ei enää tietoakaan.

    Olen myös piikkikammoinen – tai siis muiden pistäminen ei haittaa, mutta jos itseäni lähestytään neula kädessä… huh-huh. Muutama vuosi sitten jo pelkkä koulussa harjoiteltava verensokerin mittaus sai kauhunkyyneleet silmiin. Noh, tänä vuonna minulta on otettu laskimoverta kaksi kertaa opiskelijatoverin toimesta. Niin se rauhallinen siedättäminen tehoaa. :)

  • Jenniii

    Kääk, kuulostaa ihan kauhealta! Nyt sinne YTHS:lle palautetta ja äkkiä menemään. Laita vielä lääkärin nimi mukaan palautteeseen, niin tietävät sitten kenestä on kyse. On ihan järkyttävää lukea tällaisia tarinoita. Miten tuollaisen ihmisen voi edes päästää potilastyöhön?! Taitaisi olla jonkinlaiset soveltuvuuskokeet paikallaan myös lääkärintyöhön. :/

  • Neelia

    Minä olen alkanut pelkäämään, tai inhoamaan, hammaslääkärissä käyntiä vasta aikuisena. Minulta poistettiin juurikin Ruskeasuolla oikean puolen viisaudenhammas joitakin vuosia sitten, ja kokemus jätti aikamoisen pelon ja trauman. Hammas ei meinannut millään irrota, vaikka kyseessä oli siis leikkaus. Siinä hammaslääkäri repi hammastani varmaankin 45 min ja oli jo itsekin aika tuskissaan. Lisäksi leuan hermo sai tällin ja leuastani hävisi toiselta puolelta tunto reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Lääkäri ei osannut luvata, että tunto palautuisi, ja kävin varmasti 2-3 kertaa hammaslääkärille paniikissa itkemässä asiaa, kunnes tunto alkoi palata sähköiskumaisesti. Huh, onneksi molemmat alaleuan viisurit on nyt poistettu! Muutenkin vihaan hammaskiven poistoa, paikkausta (onneksi on vaan paikattu kaksi kertaa) jne.

  • Veeruska7

    Mulla oli myös kamala hammaslääkäripelko, mutta nyt kun siellä on tullut käytyä vähän useammin, on pelko onneksi vähän lieventynyt.

    Tää on ehkä vähän naurettava juttu mutta pelkään etanoita ihan hirveästi. Ne on niin limaisia ja no, aiheuttaa vaan puistatuksia. Kerran kävelin asioille sateisella kelillä ja jalkakäytävä oli täynnä kotiloita. Minähän rupesin sitten itkemään. :D nurmikolla en voi kävellä paljain jaloin, koska siellähän saattaa olla joku ällötys mönkimässä lehtien alla piilossa. Onneksi sen suurempia rajoitteita tämä kammo ei aiheuta.

    Lisäksi jos jään lukkojen taakse, on se ehkä pahin mahdollinen asia mitä voi tapahtua. Sillon tulee kyllä jo paniikkikohtaus.

  • Tuulie

    Sain itsekin aivan valtaisan itkunpuuskan viisurileikkausta ennen siellä leikkaussalissa. Kysyin hammaslääkäriltä ja hoitajilta että mitä ihmettä nyt tapahtuu, niin sanoivat että puudutuspiikkien adrenaliini tekee sen. Eipä ole ennen käynyt noin, mutta tuskinpa on ennen niin paljoa puudutettukaan :)

  • Voi! Kuvailusi imaisi minut niin täydellisesti mukaansa, että nauroin ja itkin silkasta sympatiasta! Selvisit moisesta koettelemuksesta kunniakkaasti. Itkemistä ei tarvitse hävetä! :)

  • RMaa

    Onnekseni minulta revittiin kaikki viisaudenhampaat jo opiskeluaikoina YTHS:n toimesta, ilman traumoja. Joten olen aina mennyt hammaslääkärin hoidettavaksi rauhallisin mielin, kunnes joskus nelisen vuotta sitten jouduin ensimmäistä kertaa juurihoitoon, ja se ei mennytkään ihan putkeen. Jostain syystä puudutusaine ei joko tehonnut kunnolla tai sitten oli laitettu vähän vika kohtaan, mutta hampaan sörkkiminen todellakin sattui. Hammaslääkäri oli varoitellut että saattaa puudutuksesta huolimatta vähän tuntua, joten aluksi kuvittelin jotenkin kuuluvan asiaan. Minulla on aika korkea kipukynnys, joten sinnittelin hienosti, kunnes tajusin, että silmäni vuotivat vettä, koska kipu oli niin kova. Silloin hammaslääkärikin tajusi kysyä koskeeko. En pystynyt itkultani sanomaan mitään muuta kun että koskee. Luulen, että hammaslääkärikin säikähti tätä vähän, mutta sanoikin sitten, ettei aikaa ole puuduttaa uudestaankaan, joten hoitoa oli jatkettava seuraavan kerran (toki ne sen aukinaisen hampaan pisti piiloon sitten). Mutta lopputulos oli se, että minut ajettiin ulos hoitohuoneesta ilman selittelyitä mitä tapahtui, ja muistan istuneeni huoneen ulkopuolella odotustilassa pitkään itku kurkussa (ja nolona myös ihan itkien), koska en järkytykseltäni pystynyt liikkumaan! Ja se toimenpiteessä mukana ollut hammashoitaja käveli siitä monesti ohi, mutta ei tullut kysymään, onko minulla joku hätänä! No arvatenkin en käynyt enää kyseisellä hammaslääkäriasemalla tuon hampaan hoidon jälkeen, ja olen sen jälkeen saanut toiselta hammaslääkäriasemalta aivan toisenlaista hyvää palvelua. Pieni kammo kyllä jäi, ja aina pelkään ettei puudutusaine tehoakaan. Joten olen aina siihen asti tuolissa jännittynyt, mutta rentoudun heti, kun tajuan ettei satu yhtään. Olen niin hammasmoniongelmainen, että hammaslääkärin tuolissa tulee istuttua useamman kerran vuodessa, joten onnekseni olen jopa oppinut pitämään siitä kauhukokemuksestani huolimatta. Viitaten kirjotukseesi: Onneksemme on asiantuntevaa hoitohenkilökuntaa, ja tosiaan taitaa olla hammaslääkäripelko aika yleistä, kun monet hammaslääkärit ”erikoistuvat” pelkopotilaiden hoitoon, aviomieheni käy juurikin tälläisellä spesialistilla, ja hyvin sujuu.

  • Sara06

    Vaikka pelkosi syy on tietenkin ikävä, minusta on ihailtavaa, että avauduit täällä blogissa
    pelostasi täysin rehellisesti – itse asiassa ilman mitään pelkoa. :-)

    Minä en varsinaisesti pelkää hammaslääkärillä käyntiä, en vain saa kovin usein varattua aikaa edes tarkastukseen. Edellinen kokemus oli kyllä aivan loistava: en ollut käynyt hammaslääkärillä seitsemään vuoteen (!) ja hävetti mennä tarkastukseen niin pitkän ajan jälkeen. No, hampaistani ei löytynyt mitään vikaa ja lääkäri sanoi, että harvoin näkee näin täydellisiä hampaita. Edes oikomalla ei kuulema saa näin hienoa ja tasaista rivistöä. En halua rehennellä hammaskalustoni täydellisyydellä ja hienoudella tässä, vaan sillä tyytyväisyydellä, etten saanutkaan sapiskaa pitkästä käyntivälistä. Seuraavan kerran toivotettiin tarkastukseen viiden vuoden päästä, sillä kotikaupunki säästää terveiden aikuisten hammashoitokuluissa…

    Minun suurin pelkoni liittyy esiintymiseen (luentojen/esitysten pitämiseen). Kai se liittyy täydellisyyden tavoitteluun, pelkoon kasvojen menettämisestä, pelkoon kontrollin menettämisestä, joutumisesta mahdollisen arvostelun kohteeksi jne. Onneksi ikä tuo armollisuutta monessa eri suhteessa (eli kuten aforismisi sanoi, ikääntyminen on etuoikeus). Onneksi myös omat esiintymistaidot kasvavat, kun joutuu pitämään esityksiä, mutta en usko, että koskaan tulen siitä nauttimaan. Toisaalta eipä se asiapitoisessa esityksessä olekaan pointti, vaan se, että pystyy antamaan kuulijoille jotain itse asiasta.

  • Mindeka

    Hei, mä olen myös käynyt viisaudenhampaan poistossa Ruskeasuolla, ja siellä oli (silloinkin) maailman ihanin ja rauhoittava naislääkäri, joka huijasi minua, kun huomasi, että pelkään. Hän sanoi: ”Nyt vain kokeilen, joko puudutus tepsii…” Ja hetken päästä hän naurahti hammas pihdeissään:  ”Noin! Nyt on hammas poistettu! Eihän sattunut lainkaan?” :D

    Paljon ruusuja sinne Ruskeasuolle siis! (Minä pelkään hammaslääkäriä, aina ja varmaan ikuisesti. Ties mistä se kumpuaa.)

  • hheidu

    Ihana kirjoitus, Jenni! Ihana silti, vaikka se sai minut itkemään, koska itsekin pelkään hammaslääkärikäyntejä kauhun vallassa. Tuli kirjoituksestasi pintaan ne tunteet joita itsekin tuossa tilanteessa aina tuntee: hallitsematonta kauhua! Se on kumma kuinka pelkää jotain, mikä ei koskaan oikeastaan ole edes satuttanut. Ehkä se pelon siemen tarttuu meihin jo lapsena, kun aikuiset pelottelevat hammaslääkärillä ja yltyy vain kun ikää karttuu :D

    Hyvä että sait jälleen kerran kuitenkin ammattitaitoista palvelua :) Kaikkia kommenttien kauhutarinoita en uskalla lukea, kun itsellä vielä monta operaatiota edessä…

  • NoonaMaria

    Kiitos tsempeistä älyttömästi :) oon kyllä miettinyt nyt vähän myöhemmin, että tosiaan, sehän oli vain yhden ihmisen virhe, ei koko julkisen hammashoidon :D ihmismieli on välillä vaan niin kummallinen.. Ja tosiaan aika paljon halvemmallakin pääsisi tuolla julkisella, muistaakseni se oralin paniikki sunnuntaikäynti oli jotain 600€ … heh. Lähetän sulle meiliä! :) kiitos vielä.

  • kesäheinä

    Hyvä aihe ja kiva kun kirjoitit omasta kokemuksestasi niin avoimesti! Luulen, että melkeinpä kaikilla on jotain järjettömiä pelkoja. Me emme vain aina tiedä toistemme peloista. Rohkeutta on se, että uskaltaa sanoa ääneen, että pelkää. Ja tietysti se, että pelosta huolimatta tekee niitä pelkäämiänsä asioita.

    Mua pelottaa korkeat paikat ihan hirveästi, myös lentokoneessa. Olen pari kertaa sanonut lentoemännille jo sisään astuessa, että hei, mua sitten pelottaa lentäminen! Kerran menin jopa vähän paniikkiin koneessa ja päädyin sitten lentoemäntien rauhoiteltavaksi juomaan teetä lentokoneen ”eteiseen” :D Itkuhan siinä tilanteessa tuli, mutta tuntui niin hyvältä, kun tuntemattomat ihmiset rauhoittelivat niin hienosti! Tässäkin tilanteessa muiden ihmisten empatia oli siis ratkaiseva tekijä. Eläköön empaattiset! :)

  • Henza

    Kävin juuri pari tuntia sitten poistamassa toisen alaviisaudenhampaan. Toisen niistä kävin poistamassa jo vuosi sitten mutta nyt kun viime yö meni hammassäryn valvottaessa, päätin että tänään haluan ajan. Minulle jäi todella hyvät fiilikset ensimmäisestä operaatiosta, koska hamman lähti vain vetämällä ja operaatio kesti noin 5-10 minuuttia. Tänään astelin luottavaisin ja avoimin mielin operaatioon, kunnes minulle selvisi että tänään on vuorossa leikkaus. No, ei vieläkään hetkauttanut paljoa mutta kun sain kuulla, että hammas porataan kolmeen osaan, hampaassani on aktiivinen tulehdus (mitä sitten ikinä meinaakaan) ja että saan kaksi tikkiä, alkoi pieni pelko nousta. Leikkaus ei sinänsä ollut kivulias mutta kun ne ÄÄNET!!! Pahaa teki kun odotin, milloin se sirkkerin kuuloinen pora osuu johonkin huonosti puutuneeseen hermoon… Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt mutta olipa elämäni 20 kauheinta minuuttia! Vielä olisi yläviisurit edessä mutta luulenpa, että ne saavat odottaa tovin… Luin muuten tämän postauksen vasta nyt koska en halunnut pelotella itseäni ennen leikkausta. Ja ehkä hyvä niin ;)

  • annaandandyathome

    Mun on pakko vastata, ku on meikän alaa. Monesti hammaslääkäripelko tarttuu jo lapsuudessa (lapset kuuntelee, kun vanhemmat juttelee muille vanhemmille tyyliin: Kamala mulla on hammaslääkäri, ihan hirveetä, pelottaa jo nyt… Tai sitten että ”meidän villellä on huomenna hammaslääkäri, mitäköhän siitäkin tulee?varmaan ei suostu ees suuta avaamaan…  Ja isät varsinkin toitottaa kaikille, että ”mulla on niin huonot hampaat ja hammaslääkäri sattuu niin hel….i! Ja hampaat revitään irti… (sieltä se siis voi kummuta, toisten ihmisten tarinoista. Hammaslääkäriä ikään kuin pitää pelätä, se on hullu joka siitä nauttii, eikö?) :) 

    Mutta jos ihmiset tekiskin siitä lapsen kuullen tosi kivan jutun?. Mutta kuulostaa niin hassulle, kun äiti puhuu että ai että, niin ihanaa, huomenna on hammaslääkäri, ompas mukava käydä tarkastuksessa ja kunnon puhdistuksessa!! haha

    Mun yhden ystävän lapsi on ihan innoissaan hammaslääkäristä, kun me ollaan aina sen kuulleen kehuttu pilke silmäkulmassa sen äidin kanssa, että aika hienoo ja jännää käydä hammaslääkärissä?! Ne ruuttaa vettä suuhun ja puhaltaa ja imee imurilla. Ja sen jälkeen sitten palkintona  käydään jossain lelukaupassa tms. Ja sitä käyntiä muistellaan sitten monta kertaa, kun laitettiin aurinkolasit ja tuoli liikkui sähköllä…

    Niin, ja mindeka: tosi useasti poistot kirurgeilla käykin juuri noin, ”kokeillaan vähäsen, tuntuuko tämä” ja hammas on pöydällä ja sitten asiakas on silmät pyöreänä, että MITÄÄH? Turhaan koko viikon  olen kotona panikoinut :)  

  • T-100

    I feel you! Minä pelkään hammaslääkärikäyntejä niin paljon, että silmät kostuivat jo kun luin tämän postauksesi. En osaa selittää hammaslääkärikauhuani mitenkään päin, koska siinä ei ole mitään järkeä. Olen kuitenkin ollut oikomishoidossa puolet lapsuudestani, enkä ole kipuherkkä. Oikomislääkäri suositteli poistattamaan viisaudenhampaat, jotta eivät työntäisi etuhampaita vinoon. Tiedätkö, minä kuljen mieluummin vaikka hampaat kahdessa rivissä kuin menen poistattamaan ne.

  • annepa

    En pelännyt hammaslääkäriä ennen. Minulla oli raudat nuoruudessani kahteen otteeseen, yhteensä 10 vuotta juoksin oikomishoidossa. Suuta on ronkittu oikein urakalla, paikkaukset ja poistot toimitettu suit sait sukeelaan vain.

    Sitten tuli se yksi paikkauskerta, kun minua ei kuunneltu ja sanottiin, että ”vielä ihan vähän vain, kyllä sinä kestät”. Kun aloin itkeä, sekä hoitaja että hammaslääkäri ihmettelivät, että ”sinullahan on tuskanhiki otsalla”. Niin oli, olin jo moneen kertaan sanonut, että sattuu. Tästä alkoi hammaslääkäripelkokausi. Kävin kuitenkin hammaslääkärissä säännöllisesti, pääsyy tähän oli se, että pelkäsin porausta ihan tajuttomasti ja jos reiät huomattaisiin ajoissa, porausta ei tarvittaisi niin paljon kuin myöhemmin. Ilmoitin aina jo aikaa varatessa, että olen pelkopotilas. Kornein kommentti ”pelkopotilaisiin erikoistuneelta hammaslääkäriltä” oli ”kyllä sinä kestät”. En muuten toiste mennyt tälle kyseiselle hammaslääkärille ja annoin myös palautetta.

    Minä siis etsin ja etsin, kunnes löysin. Löysin ihanan hammaslääkärin, joka luovutti kontrollin minulle. Hän epäili, että hammaslääkäripelkoni ei johtunut kivun pelosta, vaan kontrollin menettämisen pelosta. Minua ei kuunneltu, en saanut itse päättää kehostani – vaikka totta kai sain, mutta meille on iskostettu päähän, että hammaslääkärin tuolissa olet ja siinä pysyt teki se lääkäri mitä hyvänsä. Tämä hammaslääkärikultakimpale, jonka löysin, kertoo minulle mitä tekee, miltä se voi tuntua ja kuulostaa ja sanoo, että aina voidaan hoito keskeyttää, jos minusta tuntuu siltä. Minun pitää vain kertoa, jos siltä tuntuu. Pelkään edelleen porausta (jota ei ole tarvinut tehdä kauhukokemuksen jälkeen), mutta luotan hammaslääkäriini. Hän sanoi, että niin paljon kuin hän tykkääkin hoitaa potilaita, jotka on nukutettu, hän mielellään hoitaisi minut hereillä ollessani jos porausta tai postoja tarvitaan. Tämä ei enää kauhistuta minua, koska kontrolli (ja diapamit :P ) on minulla. En enää näe painajaisia kahta viikkoa ennen tarkistusaikaa ja menen aina hyvillä mielin vastaanotolle.

    Ainoa ongelma tässä on se, että hammaslääkärini on 800 kilometrin päässä. Silti käyn hänen luonaan hammastarkastuksissa, koska en vaan jaksa etsiä uutta hyvää hammaslääkäriä.

    Se nyt kuulkaa vaan on niin, että jos hammaslääkäri – tai gyne! -tylyttää ja kiduttaa, sitä voi ottaa kiinni ranteesta ja sanoa, että nyt lopetat. Heitä vaikka se tarjotin siitä rintasi päältä helevettihin, jos sinua ei uskota. Puolusta itseäsi, huuda tai vaikka lyö jos ei muu auta. Sinulla on valta sanoa mitä sinun kehollesi – myös suulle ja hampaille – tehdään ja ei tehdä ja joka ikisen hammaslääkärin niin kuin kaikkien muidenkin pitää sitä kunnioittaa.

  • Annitanni

    Ihan sama juttu. Pelkään aivan järkyttävästi hammaslääkäriä, tai no, ihan mitä tahansa lääkäriä. Tänään purskahdin itkuun, kun mun nieluun yritettiin katsoa lääkärissä.. Oon kuitenkin 25-vuotias, joten hävetti ihan sairaasti.

  • Mindeka

    Joo, näin mä olen kuullut, että pelot on useimmiten opittuja. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että en siirrä pelkojani eteenpäin lapsellemme, ja tästä (kö) johtuen olen huomannut, että lapsen seurassa saan supervoimathermot. Pystyn viilipyttynä menemään rokotukseen ja hammaslääkäriin, vaikka ennen olen jopa pyörtynyt samaan paikkaan :D

    Mutta tuo kuvailemani (helppo) on ainoa viisaudenhampaanpoistoni, joten väkisinkin sitä miettii, että pääsinkö vaan jotenkin erikoisen helpolla, kun kaikki aina jakaa vaan niitä hirveimpiä kertomuksia operaation jälkeen. Heh.

  • saraaa

    Sama juttu!

    Ruskeasuolla poistettu kolme viisauden hammasta ja molemmilla kerroilla selvittiin kun hoitaja JS lääkäri olivat niin mukavia ja rauhoittavia. Rauhoittavilla saattoi olla myös vaikutusta toisella kerralla mutta saivat tämän neidin joka pelkää kuollakseen hammaslääkäriä paikalle :)

  • Jonna

    Huh! lueskelin tarinoitanne kun minulla aivan kauheat kokemukset kahdella eri lääkärillä. Ylähampaan poistoon meni puolitoista tuntia kun palasina leikattiin. Yhden alahampaan runnoi niin pahasti ulos että olin 8 viikkoa sängyssä (oli lakko siihen aikaan – onneksi) ja oli muutenkin todella epämiellyttävä henkilö. Yksi on jäänyt ottamatta pois ja noista kokemuksista on melkein 30 vuotta aikaa. Heinolaan terveisiä että kauhean kammon sai minulle aikaan! Nyt on pakko ottaa viimeinen pois kun ilmeisesti painaa poskionteloon ja on voinut jo vuosia aiheuttaa tulehduskierretta. Olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin mutta pleko on niin kauhea. Olen aivan kauheassa paniikissa jo valmiiksi ja tällä viikolla on vain ensimmäinen tapaaminen. Toivottavasti saisin tehtyä sen nukutuksessa.

Related posts