2/11/14

Nahkahousut naftaliinista

19 46 asu-marraskuu8.jpg

Sieltä se tulla tupsahti, marraskuu nimittäin. Onneksi ehdin nauttia kirpeän aurinkoisesta päivästä eilen – tänään keli on jo jotain ihan muuta ja asukuvien ottamisesta voi hämärässä ja sateisessa harmaudessa lähinnä vain haaveilla. Ulkoilutin eilen myös hempeän vaaleanpunaista takkiani, joka taitaa nyt näinä lähiviikkoina päästä viimeisiä kertoja ylle ennen kuin sen on väistyttävä lämpimämpien tieltä.

Olen viime ajat viihtynyt liiankin hyvin farkuissa ja päätin eilen, että on aika kaivella kaapista päälle jotain muutakin. Sain pari vuotta sitten blogin kautta nahkahousut, joita olen käyttänyt tosi paljon ja nyt kaivoin jälleen nahkahousut naftaliinista käyttöön. Yksinkertaisilla linjoilla mentiin: harmaa kasmirneule, nahkahousut, simppelit nilkkurit ja vaaleanpunainen takki. Kaulaan kietaisin vuosia vanhan ympyrähuivini ja käsiä lämmittivät pitkävartiset nahkahansikkaat. Olen joinakin päivinä jo käyttänyt pipoakin ja eilen se olisi ehdottomasti ollut tarpeen, mutta tajusinpa asian vasta vähän liian myöhään.

Harmittaa vähän, että vähenevä valo ja sadesäät tuovat melkoisia haasteita asukuvien räpsimiseen ja osittain tästä syystä täällä blogin puolella ei ole juuri asuja viime aikoina nähtykään. Hoi sääjumalat, lisää tuollaisia aurinkoisia syyspäiviä kuten eilen, kiitos! :)

Translation: Just another outfit. :) 

asu-marraskuu4.jpg

Takki Tiger of Sweden (sample)*, kasmirvillapaita Arela, nahkahousut Cubus (sample)*, ympyrähuivi KN Collection*, nilkkurit Filippa K, nahkahansikkaat Calvin Klein*, nahkalaukku 2OR+BYYAT*, aurinkolasit Urban Outfitters, huulipuna Yves Rocher*

*-merkityt saatu blogin kautta

asu-marraskuu13.jpgasu-marraskuu9.jpgasu-marraskuu6.jpg asu-marraskuu10.jpg asu-marraskuu14.jpgasu-marraskuu12.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

19 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Minä vain

    Voi että, tuo takki on ihana!

  • Hei, millaista mitoitusta nuo Arelan neuleet ovat? Olen jo pitkään miettinyt, että voisin tilata jonkin ihanan lämpöisen neuleen talveksi, mutta ottaako oma koko vai numeroa suurempi, kas siinä pulma : ).

  • Heidi22

    Ihana kokonaisuus <3, tässä on kaikki kohdallaan. En ole pitkään lukenut blogiasi, mutta tällaista kokonaisuutta on sinulla harvemmin tullut nähtyä. Kivaa vaihtelua :)

  • Well, with you it’s never just another outfit! Very stylish combo and great outfit inspo for me :)

    http://lartoffashion.blogspot.com

  • Piipo79

    Mä oon puolitoistametrinen pikkutapaus ja sanoisin et älä ainakaan isompaa tilaa kun normaali koko. Mulle kaikki mallit ei käy pienimmissäkään koossa. Neuleet ovat ihania ja hyvin huollettuna pitkäikäisiä!

  • pauliinas_

    Tosi nätti kokonaisuus! Ja ihana tuo viimeinen kuva. :)

  • Mymmelina

    Todella ihana takki <3 Onko sinulla Jenni tietoa, löytyykö ko. takkia vielä Tiger of Swedenin valikoimista?

  • Jenniii

    Niin on! Ja voi kuinka tuo vaaleanpunainen väri piristääkään mieltä harmaan sään keskellä. Suomalaiset pukeutuvat ihan liikaa mustaan – myös minä. :)

  • Jenniii

    Minulla on useita Arelan (tai osa ajalta ennen nimenmuutosta eli Arelalizzan) neuleita. Minusta koot vastaavat aika hyvin mitoitustaan, mutta toki vaatteissa on mallikohtaisia eroja. Oma neuleeni on kokoa XS, mutta se onkin aika tyköistuva malliltaan. Neuvoisin, että ota se koko, jonka normaalistikin otat tai jos arvot kahden koon välillä, niin valitse pienempi. Ellet sitten nimenomaan pidä ylisuurista neuleista, silloin voit minusta huoletta ottaa yhden koon normaalia isommankin. Neuleissa taitaa olla vähän kahta koulukuntaa – toiset luottavat siihen omaan kokoon ja joidenkin mielestä taas neuleet saavat aina olla vähän muhkuja ja suuria. :)

    Arelan neuleita voin kuitenkin todella lämmöllä suositella. Laatu on kohdallaan joka suhteessa! Heillä myydään myös kasmirkampoja, joilla neuleita voi huoltaa. :)

  • Jenniii

    Joo, varmaan on tosiaan hiukan mallista ja ihmisestä kiinni, että mikä sopii (ja missäkin koossa). Olen samoilla linjoilla, että varminta lienee ottaa se oma tuttu koko tai kahden koon välillä arpoessa pienempi. Minulla on näissä kuvissa yllä koko XS ja se on minulle aika niukkalinjainen. Yleensä olen yläosasta kokoa 34. Ja joo, Arelan neuleet ovat kyllä todella ihania ja laadukkaita! :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Asukuvia on muutenkin ollut viime aikoina harmillisen vähän, koska tuo sää todella hankaloittaa niiden ottamista. Samoin kuin se, että päivät käyvät koko ajan lyhyemmiksi ja kuvaajaa on välillä hankala saada avuksi päiväsaikaan. Mutta toiveissa olisi päästä taas kuvailemaan asuja enemmän. Kiva, että tykkäsit asusta! :)

  • Jenniii

    Oh thank you Natali, you’re always so sweet. :) 

  • Jenniii

    Kiitos! :) Kummasti tuo hempeä vaaleanpunainen antaa heti vähän vaihtelua tummien takkien keskelle.

  • Jenniii

    Kiitos! :) Takki oli viime kevään mallistoa, joten voi olla, että tässä vaiheessa ei enää löydy Tigerin omista valikoimista, mutta ehkäpä jostain voisi käytettynä metsästää? :)

  • Nalle

    Täysi kymppi!

  • tiinapetriikka

    upea takki! :)

  • Jenniii

    Kiitos! Tästä asusta oli itselläkin hyvä fiilis, sellainen harmonia. :)

  • Jenniii

    Vaaleanpunainen väri näyttää kyllä ihanan raikkaalta varsinkin mustien, harmaiden ja ruskeiden seurana – ja piristää ehdottomasti mustanpuhuvaa takkimerta ja harmaita päiviä. Suosittelen! :)

  • Ihanat housut ja tuo pastellitakki <3 Miten paljon muuten käytät Tiger of Swedenin vaatteita?

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

Related posts