24/10/14

Kuivan ihon siunaus: vedetön meikinpoisto

31 77 micellar5.jpg

Jutun tuotteet on saatu testiin blogin kautta.

Vesi vanhin voitehista – vai onko sittenkään? Huomasin muutama vuosi sitten reissussa oltuani, että ihoni voi matkan jäljiltä ihmeen hyvin. Yleensä olin tottunut siihen, että matkustaessa herkkä ja kuiva ihoni kenkkuili entistäkin enemmän – varsinkin lentokoneiden ja hotellien ilmastointi tuntui tekevän hipiälle hallaa. Tällä kertaa kuivuus kuitenkin oli tipotiessään, vaikka olin oleillut ilmastoiduissa tiloissa monta päivää. 

Ihmettelin, mistä ihon hyvä tilanne mahtoi johtua, kunnes keksin syyn. Olin pakannut matkalle mukaan helppoussyistä puhdistuspyyhkeitä enkä siis moneen päivään poistanut meikkiä veden avulla, vaan pyyhin kasvot puhtaiksi puhdistusliinoilla. Tajusin siinä samassa, että kuivuudesta kärsivä ihoni ei taida tykätä ylimääräisestä vedellä lotraamisesta ja jo yhden päivittäisen vesipesun jättäminen pois arkirutiineista kohensi ihon kuntoa silminnähden.

micellar6.jpg

Huomattuani, että herkkä ihoni ei pidä vesipesusta, otin puhdistuspyyhkeet ihan arkikäyttöön ja hämmentävää kyllä, ihoni ei ole voinut koskaan paremmin. Bonusta annan puhdistuspyyhkeille siitäkin, että laiska pääsee vähemmällä, kun kaikki pakkeli pyyhkiytyy puhdistusliinaan eikä erillistä kasvovesikäsittelyä viimeistenkin meikinrippeiden pois saamiseksi tarvita. Kasvovedellä toki on muitakin tarkoituksia kuten ihon pH-arvon tasapainottaminen puhdistuksen jälkeen, mutta monesti kasvovesikäsittely on tarpeen myös siitä syystä, että hellävaraisimmat putsarit eivät yleensä ole niitä tehokkaimpia.

Kesällä puhdistuspyyhkeet pääsivät yllättäen loppumaan, enkä ollut tajunnut varautua tilanteeseen ennakkoon. Vaikka kesällä iho ei ole kuivimmillaan, jo muutaman vesipesun jälkeen naama tuntui silti heti jälleen kiristelevän. Muistin saaneeni aiemmin keväällä testaukseen erilaisia puhdistusvesiä (micellar water) ja päätin ryhtyä testauspuuhiin. Tuumin, että puhdistusvesi ajaa tavallaan samaa asiaa kuin puhdistuspyyhekin: ei tarvitse lotrata vedellä ylenpalttisesti ja meikin puhdistus sekä kasvovesi tulevat kätevästi samassa paketissa.

micellar4.jpg

Varsinaisestihan puhdistusvesissä ei ole kyse täysin vedettömästä meikinpoistosta, vaikka jutun otsikossa ehkä hiukan harhaanjohtavasti niin sanailinkin. Ero perusputsareihin kuitenkin on se, että tässä ei käytetä hanavettä eikä puljata vedellä sitä yhtä vanulapullista enempää. Itse olen huomannut, että herkän ja kuivan ihon tapauksessa näinkin pienellä asialla voi olla suuri merkitys.

Puhdistusvesi toimii siis samaan tapaan kuten kasvovesi eli sillä kostutetaan vanulappu ja sen jälkeen vanulapulla pyyhitään kasvot kauttaaltaan. Tässä tapauksessa erillistä puhdistusainetta ei kuitenkaan tarvita eikä kasvoja tarvitse puhdistuksen jälkeen huuhdella tai käsitellä kasvovedellä, joskin puhdistusvesiä voi halutessaan käyttää myös tavallisen kasvoveden tapaan puhdistuksen viimeistelyyn varsinaisen puhdistusaineen jälkeen.

Olen nyt testaillut kolmea varsin pätevää puhdistusvettä, joista kaksi on luonnonkosmetiikkaa ja yksi ihan tavallinen herkälle iholle suunnattu markettituote. Oma ihoni on tykännyt näistä kaikista, joten veikkaisin, että myös monelle muulle kuiva- ja herkkäihoiselle voisi löytyä näistä sopiva tuote. :)

micellar3.jpg

Absolution L’Eau Soir et Matin

Ecocert-sertifikaatilla varustettu ranskalainen Absolution-merkki tunnetaan erityisesti viimeistellystä visuaalisesta ilmeestään. Hoitolasarjan erikoisuus on se, että tuotteista voi sekoitella itse erilaisia cocktaileja oman tarpeen mukaan. Puhdistusvesi poistaa iholta meikin silmämeikkiä myöten, mutta ei ehkä ole järein ase paksun meikkikerroksen putsaamiseen.

Tuote on parhaimmillaan kevyen arkimeikin poistamisessa, mutta sopii myös meikittömän ihon raikastamiseen ja puhdistamiseen. Tilkka hasselpähkinäöljyä puhdistusveden seassa jättää ihon pehmeäksi. Absolutionia myyvät Suomessa esimerkiksi Jolie Shop ja  Jolie-verkkokauppa ja lisätietoa tuotteesta voit lukea täältä. Absolutionin tuotteita käytetään muuten myös Jolie Spa -kauneushoitolassa.

micellar1.jpg

Gamarde Eau Micellaire Douceur

Kauniissa lasipullossa myytävä Gamarde Eau Micellaire Douceur -puhdistusvesi soveltuu erityisesti herkälle ja allergiselle iholle kuten muutkin merkin tuotteet. Ranskalaisen luonnonkosmetiikkasarjan Gamarden teho perustuu dermatologisesti testatun ja muun muassa runsaasti rikkiä sisältävän Gamarde-les-Bains -mineraaliveden ja luomu-arganöljyn yhdistelmään. 

Puhdistusvedessä tehoaineita ovat muun muassa aloe vera -uute sekä malvankukkauute, jotka rauhoittavat, kosteuttavat ja pehmentävät ihoa. Gamarden tuotteita saa Suomessa EloNatura-verkkokaupasta sekä tänne listatuilta jälleenmyyjiltä. Itse tuotteesta voi lukea lisää täältä.

micellar2.jpg

Nivea Sensitive 3-in-1 Micellar Cleansing Water

Kaikille tuttu Nivea on lanseerannut oman herkälle iholle tarkoitetun tuotesarjansa, johon kuuluu myös puhdistusvesi. Dekspanthenolia ja viinirypäleensiemenuutetta sisältävä tuote auttaa ehkäisemään herkälle iholle tyypillisiä oireita: punoitusta, kireyttä ja kuivuutta. Plussaa markettituote saa edullisesta hinnasta ja helposta saatavuudesta – Nivean puhdistusvettä myyvät lähes kaikki tavaratalot. Lisätietoa tuotteesta löydät täältä.

Onko teillä muilla kokemusta puhdistusvesistä ja mitä olette tykänneet? :) Muitakin hyviä puhdistusvesi-suosituksia saa mieluusti jakaa kommenttiboksin puolella!

micellar7.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Kauneus

31 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Annemaris

    Mulla on toi Nivean tuote. Käytän sitä nimenomaan meikinpuhdistuksen jälkeen vielä viimeisenä oljenkortena, että varmistun siitä ettei iholle ole jäänyt mitään meikinjäämiä. En kyllä koe, että misellivesi yksinään riittäisi poistamaan raskasta meikkiä. Toisaalta en sitä koskaan siinä tarkoituksessa ostanutkaan. Mun ihon kunto on parantunut tosi paljon tämän tuotteen avulla. Käytin ennen kasvovettä meikinpuhdistuksen jälkeen, mutta se ei puhdistanut tarpeeksi verrattuna miselliveteen :)

  • Jenniii

    Joo, tämä ei varmasti ole paras tuote raskaan meikin poistamiseen, mutta tällaisen kevyen arkimeikin puhdistusvedellä saa kyllä hyvin poistettua. :) Toisaalta käsittelyn voi tehdä tietysti parikin kertaa, jos tuntuu, että yksi vanulappu ei riitä ja haluaa vältellä sitä vesipesua. Vedenkestävän silmämeikin poistoon tarvitaan kyllä ehdottomasti järeämmät aseet!

  • Sini_H

    Itse en kärsi juurikaan kuivasta ihosta, enemmänkin päin vastoin, mutta ongelmana on ollut herkkä iho. Iho punoittaa ja ärtyy herkästi melkein tuotteesta kuin tuotteesta. En ole löytänyt vielä puhdistustuotteita, joista iho ei kärsisi. Puhdistusvettä ei ole tullut mieleenikään kokeilla, enemmän olen lätränyt öljypohjaisillla tuotteilla ajatellen että öljyt ei aihuettaisi niin pahasti ärtymistä. Arkena kun ei juurikaan puuteria ja ripsiväriä enempää meikkiä ole, tämä voisi olla ihan kokeilun arvoinen. 

  • tiippa

    Kuivan ja atooppisen ihottuman käypähoito on juurikin niin päin, että vesipesua ei pitäisi välttää! Jos ihossa on tulehtumisen merkkejä tai taipumusta tulehtua, sitä useammin pesu tulisi toistaa. Atooppinenkin iho on hyvä pestä veden ja sopivan puhdistustuotteen kanssa aamuin illoin, mutta hellävaraisesti. Vesi kosteuttaa ihoa, mutta sen tuoma kosteus pitää lukita ihoon rasvaisella voiteella, kun useimmat haluavat käyttää kosmeettisista syistä vesipohjaisia voiteita. Kuiva iho ei kuitenkaan hyödy pelkästä vesipohjaisesta voiteesta, koska iholta puuttuu omat rasvat. Tästä löytyy tietoa esimerkiksi atopialiiton ja terveyskirjaston sivuilta :)

  • Amal

    Itselläni on pintakuivuuteen taipuva herkähkö iho ja en ole vesipessyt kasvojani moniin vuosiin. Meikkaan aika kevyesti joten oma puhdistusrituaalini iltaisin on Lorealin vedenkestävän silmämeikin puhdistusaine (paras!), jolla putsaan silmät ja sivelen samalla kasvot. Puhdistuksen viimeistelen Dermosilin kasvovesillä, jotka ovat hinta/laatusuhteeltaan erinomaisia. Kuorinnan pesun kera teen parin viikon välein ja voiteita ym. käytän maltillisesti. Tämän olen todennut itselleni hyväksi ja ihokin on voinut loistavasti.

  • Ruuti

    Mä olen vuosia ihmetellyt sitä, että mikä on kun suupielet, nenänpielet ja ohimo kuivuu ja hilseilee. Sitten jätin kasvoveden pois kokonaan. Pitää vielä kokeilla noita puhdistusvesiä, mutta olen luultavasti vain rasittanut kasvojani pesemällä ja pyyhkimällä luonnollisia öljyjä liikaa pois. Olenkin nyt päättänyt, että karsin tietoisesti tuotteita pois käytöstä ja korvaan osan luonnollisilla vaihtoehdoilla.

  • Tipsuuu

    Itse olen noin vuoden ajan pyyhkinyt aamuisin kasvot juurikin misellivedellä. Ihoni on pintakuiva, mutta aamuisin kaipaan sitä ”raikasta” tunnetta kasvoilla ilman vesipesua. Testattua on tullut Avenen ja nyt Yves Rocherin versiot, joista Avene on ollut kyllä mieluisampi. Anoppi tosin on jo vuosia vannonut tuon Yver Rocherin version nimeen :)

  • Hebis

    Ehdoton suosikki on Bioderman Sensibio H2O! Sitä saa tilattua netistä ja mm. Belgiasta ja Ranskasta sitä saa apteekeista. Se on klassikko ulkomaisissa kauneusblogeissa, esim. Lisa Eldridge käyttää sitä alati (kandee kattoo sen youtube-videoita muutenkin :) )

  • Leena H.

    Täytyy kokeilla tuota Gamarden misellaarivettä. Itse käytän Cattierin misellaarivettä ja se on mahtavaa myös, mutta aina kannattaa kokeilla, josko löytyisi vieläkin mahtavampi tuote :) Tekisi mieli kokeilla Melvitaa, mutta sitä en ole löytänyt suomalaisista verkkokaupoista. (Melvitalla oli muuten maailman paras puhdistusgeeli kuivalle iholle, Apicosma-sarjaa, mutta sitä ei löydy enää mistään! Sääli.)

    Vähän OT, mutta muistan sinun joskus kehuneen Pain ruusunmarjaöljyä? (Vai olitko se sinä?) Se oli aiemmin minunkin ykkössuosikkini, mutta nyt löysin vieläkin tehokkaamman kosteuttajan: Mádaran Superseed Soothing Hydration Organic Facial Oil. Pitkä nimi, mutta uskomaton tuote. Kannattaa kokeilla!

  • Qjs

    Mä oon huomannut, että itselleni toimii parhaiten, kun putsaa meikit/pesee naaman perusrasvalla suihkussa ollessa! Samalla iho kosteutuu ja rasva on hellävarainen ja tehokas. :)

  • laaaura

    Moi!
    Kirjoittelinkin jo sohvapostaukseesi yli vuoden takaa, mutta ajattelin vielä tässä kysäistä, ettei huku viestivirtaan, vaikka ei kyllä liitykään aiheeseen mitenkään… Olisin siis halunnut kuulla Oiva-sohvan kuulumisia nyt, kun se sinulla on jo hyvän aikaa ollut. Miten sohva on pitänyt muotonsa ja miten ylipäätään selvinnyt käytössä? Oletko pessyt päällisiä? (Ilmeisesti kaikki kangasosat saa irti?) Entäpä onko sinun sohvasi siis 210 cm leveä? Mietin saman sohvan ostamista, se kun näyttää niin hyvältä vilahdellessaan blogissasi, mutta hinnan puolesta minäkin haluan olla varma ostoksestani. :) Toivottavasti ehdit vastata, arvostaisin mielipidettä; kiitos jo etukäteen!

  • Emmmssu

    Heipä hei Jenni, voitin tossa kuukausi taaksepäin sen Berryfect -kilpailun, jossa palkintona oli tuotepaketti sekä Nutribullet -blenderi. Blenderi saapui perille, kiitos siitä, mutta tuotepakettia en kyllä ole saanut. Tuntuu hölmöltä tällaista asiaa kummastella, olen erittäin kiitollinen blenderistä, mutta ihmetyttää vain.

  • CougarWoman

    Onko noita puhdistusvesiä myös öljyttöminä? T: nimim. ripsienpidennykset, joille öljypohjaiset putsarit ovat ehdoton nou-nou. Vai onko juurikin niin, että se krusiaalisin ainesosa noissa on aina juuri se öljy? 

  • Vierailija

    olen käyttänyt tuota nivean puhdistusvettä nyt muutaman kuukauden aamuin illoin, purkki on aika riittävä siis, mennyt noin puolet.

    ihoni on rasvoittuva, mutta liian rankka putsaaminen kuivattaa ja muutenkin iho kaipaa vähän kosteutusta, niin tämä on ollut siihen hyvä ratkaisu. olen jopa lopettanut kasvorasvan käytön melkein kokonaan, koska iho tuntuu riittävän kosteutetulta puhdistusveden jälkeen.

    tykkään!

  • Miukku

    Hei! Kiitos tästä, tuo Nivean versio menee ehdottomasti kokeiluun. Kyselisin vielä, että kuinka usein sinulla tulee pestyä kasvoja ihan vedellä? Voiko puhdistusnestettä siis käyttää pelkästään veden korvikkeena, siis niin ettei vesipesua tarvitse käytännössä ollenkaan?

  • Jenniii

    Voihan kurjuus, jos iho noin kovasti oireilee! :( Jotenkin minunkin logiikkani neuvoisi juuri tarttumaan niihin öljypohjaisiin tuotteisiin, jos iho oikein kovin ärtyy, mutta jos ongelma ei niinkään ole kuivuus vaan juuri tuo herkkyys, niin ehkä kannattaa kokeilla myös näitä puhdistusvesiä. Ainakin nuo Gamarden sekä Nivean tuotteet on erityisesti herkälle iholle suunnattu. Jos kokeilet, niin kerro sitten, mikä oli lopputulos!

  • Jenniii

    Oma atooppinen ihottuma ei ole oireillut pahasti vuosiin, joten tuoreimmat ohjeistukset nimenomaan sen osalta eivät ole kirkkaana muistissa. Oikesti pahalle atooppiselle ihottumalle on varmasti omat hoito-ohjeensa. Kiitos näistä vinkeistä ja neuvoista. :)

    Uskon itse siihen, että jokainen on ihoineen yksilö ja eri ihmiset löytävät avun eri asioista. Minun ihoni on tuntunut omien empiiristen kokeilujeni pohjalta voivan kaikkein parhaiten, kun välttelen turhaa vedellä lotraamista. Suihkussa käyn toki päivittäin, mutta yleensä korvaan illan vesipesun nykyään näillä puhdistusvesillä. Voiteina käytän yleensä nimenomaan öljyjä ja tuhteja kosteusvoiteita. Joskin nyt kun iho tuntuu olevan e-pillereiden lopettamisen jälkeen hiukan sekavassa tilassa ja rasvoittuu kovasti aiempaa enemmän, vähän etsiskelen niitä oikeita tuotteita, jotka toimisivat parhaiten.

    Joissain tapauksissa veikkaan, että se ihoärsytysten aiheuttaja voi olla nimenomaan vesijohtovesi – ei siis vesi sinänsä, vaan juuri se vesi, jota hanasta tulee. Huomaan omassa herkässä ihossani eroja esimerkiksi ihan Suomen sisällä alueellisesti. Aina kun käyn vanhempieni luona, iho tuntuu jotenkin normaalia ärtyneemmältä, joten olen tullut siihen tulokseen, että syyn on pakko olla vesijohtovedessä, sillä mikään muu kauneudenhoitorutiineissani ei poikkea arjestani. Oma herkkä hipiäni reagoi hyvin arvaamattomasti ja yllättävästi milloin mihinkin – näemmä myös hanavesi voi sitä ärsyttää, hiukan alueesta riippuen.

  • Jenniii

    Oman atooppisenakin joskus oireilevan ihoni hoidossa voiteet ovat sen verran suuressa roolissa, etten voisi kuvitella jättäväni niitä vähemmälle, mutta ihan mahtavaa, että olet kokeilujen kautta löytänyt sinulle sopivat rutiinit. :)

  • Jenniii

    Aivan! Uskon, että moni ikään kuin liikapuhdistaa kasvojaan ja juuri pesee/pyyhkii iholta sen omia hoitavia aineita pois. Näissä ihojutuissa tosin on huomannut, että eri ihmisille toimivat aivan eri jutut eikä mitään absoluuttista oikeaa tapaa ole olemassakaan.

  • Jenniii

    Minä yleensä aamuisin kyllä käyn suihkussa, jolloin kasvotkin saavat siinä vesipesun samalla, mutta iltaisin olen juuri käyttänyt tuota puhdistusvettä ja tykännyt kovasti. Noita Yves Rocherin ja Avenen puhdistusvesiä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä pitää nekin joskus testata. :)

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä. :) Tuo onkin minulle entuudestaan tuntematon tuote!

  • Jenniii

    Tuo Cattierin puhdistusvesi onkin minulle tuntematon tuote, pitääpä kokeilla sekin, jos tulee vastaan jossain! :) Yhden ihoa lainkaan ärsyttämättömän mutta tehokkaan puhdistusaineen olen muuten vesipesuihin löytänyt ja se on Yves Rocherilta kuivalle ja erittäin kuivalle iholle tarkoitettu puhdistusgeeli: http://www.yves-rocher.fi/control/ihonhoito/kuiva-iho/puhdistusgeeli-2/?cmSrc=Category

    Ja joo, Pain ruusunmarjaöljy on ihana! :) Pitää ottaa harkintaan tuo Mádaran tuote siis myös, jos näin kovin kehutaan. Minulle eivät monet Mádaran tuotteet harmillisesti ole sopineet, joten olen niitä aika varoen kokeillut. Taidan olla allerginen joillekin niissä käytetyille kasveille, koska olen saanut useammasta tuotteesta ihoärsytyksiä, joten aika varoen kokeilen heidän tuotteitaan. Pidetään silti vinkki mielessä! :)

  • Jenniii

    Minä olen kokeillut tätäkin silloin, kun iho on ollut kuivimmillaan tai reissuun lähtiessä ei ole tullut otettua puhdistusainetta mukaan. Omalla kohdalla on kuitenkin tuntunut, että kevytkään meikki ei lähde riittävän hyvin pelkällä voidepesulla pois. :/

  • Jenniii

    Heippa! Sohva tosiaan on iso hankinta ja kyseinen sohva aika arvokaskin, joten ymmärrän tarkan harkintasi. :) Omat kokemukseni Oivasta ovat olleet todella positiivisia! Untuvatäyte luonnollisesti vaatii hiukan pöyhimistä ja tyynyjen kääntelyä, mutta minusta tyynyt ovat hyvin pitäneet muotonsa. Olen pari kertaa tässä 1,5 vuoden aikana kääntänyt istuin- ja selkätyynyt, jotta niillä tulisi istuttua tasaisemmin. Oma sohvani on tosiaan 210cm leveä ja siihen mahtuu hyvin istumaan 3 ihmistä tai 4 ihmistä tiiviisti. :) Hyvin mahtuu myös nukkumaan yksi normaalimittainen ihminen.

    Kangasosia ei ole ollut tarpeen pestä (ovat irroitettavia) eikä valkoiseen sohvaan ole muutenkaan tullut mitään tahroja. Ostin Stockmannilta jossain vaiheessa sellaisen suojasuihkeen, jolla suihkutin sohvan kertaalleen sillä. Ostin samalla kertaa myös sellaisen jonkun ihmeaineen, jonka luvattiin poistavan vaikeatkin tahrat, jos sitä suihkuttaa heti likaantumisen jälkeen sohvalle – se on olemassa vähän kuin hätävarana. Vaikka kangasosat ovat irroitettavia, olen käsittänyt, että turhaa pesua kannattaa välttää, koska ilmeisesti kankaiden pukeminen takaisin tyynyjen päälle ei ole maailman helpoin homma. Aina ei ole myöskään 100% varmuutta siitä, miten kankaat käyttäytyvät pestessä – voivat esimerkiksi kutistua ihan hitusen. Mutta siis päälliset ovat omassa sohvassani pestäviä ja kankaana on Designers Guildin kangas (tarkempia speksejä en valitettavasti muista).

    Olen tykännyt sohvasta tosi kovasti ja voin lämmöllä sitä suositella. Arvostan itse sohvassa myös sitä, että se on tehty kokonaan Suomessa. :)

  • Jenniii

    Kääk, hyvä että ilmoitit! Huikkaan PR-toimistolle asiasta ja pyydän, että lähettävät nuo tuotepaketit sinulle myös jälkijunassa. Pahoittelut minun puolestani, että ne ovat unohtuneet matkasta!

  • Jenniii

    Minun käsittääkseni ainakaan tuossa Nivean tuotteessa ei ainakaan suoranaisesti ole öljyä. Koostumus noissa vesissä ei muutenkaan ole mitenkään öljyinen, vaikka seassa saattaa tilkka öljyäkin olla, vaan ihan sellaiselta vesimäiseltä tuntuu. Eli missään nimessä ei voida puhua öljypohjaisesta putsarista. Enemmänkin sanoisin, että vesiputsari, jossa on ehkä tippa öljyä seassa maksimissaan. Mutta ymmärrän ilman muuta, että noiden ripsien kanssa haluaa olla ekstravarovainen. Ehkä testaat joku kerta juuri päivän-pari ennen huoltoa? :)

  • Jenniii

    Moni ei tule ajatelleeksi, että myös rasvoittuva iho voi olla herkkä ja hoitaa siksi sitä liian tymäköillä tuotteilla. Loistavaa, että olet löytänyt omalle ihollesi sopivan puhdistustuotteen näistä puhdistusvesistä. :)

  • Jenniii

    Käyn itse lähes joka päivä suihkussa (tai vähintäänkin vartalosuihkussa), joten kasvotkin saavat päivittäin yhden vesipesun siinä samalla. Olen lähinnä korvannut tällä puhdistusvedellä iltapesun, jolloin puhdistan myös meikit pois päivän päätteeksi. Omalla iholla jo se yhden varsinaisen vesipesun jättäminen pois on tuntunut auttavan. :)

  • laaaura

    Todellakin hauska kuulla! Olen itse asiassa lähdössä vielä tällä viikolla katsastamaan sohvaa tarkemmin, ja tuntuu siltä, että eiköhän Oiva meillekin päädy. :)

  • ssonja

    Hei, hieman ohi asian kysyisin, että muistatko kun kirjoittelit joskus vajaat kaksi vuotta sitten valoimpulssihoidosta ihokarvojen poistokeinona (http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/eroon-karvoista-valoimpulssihoidolla-epilaattori-arvonta). Tuolloin lupailit jatko-osaa jutulle. Tuliko sellaista koskaan? Olenko vain vahingossa sen ohittanut vai jäikö koko homma tekemättä? :D Asia edelleen kiinnostaisi..

  • memi

    oi tämä on kyllä ensimmäisiä vähänkään pidempiä kosmetiikka postauksia melkein ikinä jonka jaksan lukea loppuun asti vaikka blogeja muuten lukenut jo monta monituista vuotta , jotenkin aina vaan tulee tämmöset selattua ohi. Mutta tämä oli hyödyllinen kiitos!!

Related posts