22/10/14

Sametinpunaiset syyskynnet

49 punaiset-kynnet1.jpg

Loikkasin kynsijutuissa viimeksi vähän oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun kokeilin tosi hillittyjä nude-sävyisiä kynsiä. Itse asiassa huomaamaton puuterisävy oli lopulta oikeastaan aika kivaa vaihtelua, mutta huomaamattomien kynsien jälkeen kaipasin vaihtelua. Kun siis tänään istahdin taas kynsihuoltoon, oli mielessäni jotakin ihan muuta. 

Näin jokin aika sitten jollakin tutulla ihastuttavan punaista kynsilakkaa – sellaista syvänpunaista, joka ei ole ihan kirkkaapunainen muttei toisaalta viininpunainenkaan, vaan jotain siltä väliltä. Tuo kaverini hyppysissä nähty sävy kummitteli mielessäni, mutta ihan juuri oikeaa väriä ei Bio Sculpturen geeleistä tuntunut löytyvän, joten keksimme Mariannen kanssa yhdistää kahta eri väristä geeliä. Ensimmäinen värikerros maalattiin melkein viininpunaisella geelillä 74 ja sen päälle levitettiin kylmä kirkkaanpunainen sävy 94. Ja tadaa, kynsistä tuli aivan tismalleen sen väriset kuin halusinkin. :)

Aluksi suunnittelimme kynsiin jotain koristustakin, mutta valmiin täydellisen sävyn nähtyämme totesimme, ettei näihin raaski enää lisätä yhtään mitään. Kaunis punaisen sävy toi minulle mieleen punaisen sametin ja Mariannelle oopperan esiripun – samettia kai sekin. Mikäpäs sitä paremmin syyspäiviin sopisikaan kuin syvän samettinen punainen. :) Kuvissa väri näyttää vähän kirkkaammalta kuin luonnossa – todellisuudessa sävy on hiukan tummempi. Mitäs muut pidätte?

Kynnet sponsoroi Bio Sculpture.

punaiset-kynnet3.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts