Kirsikankukkia Tokiossa
21 51
En ole varmaan koskaan jännittänyt mitään matkaa niin paljon etukäteen kuin tätä. Ostimme nimittäin pari viikkoa sitten lennot Tokioon ensi kevääksi juuri sopivasti kirsikankukkien kukinta-aikaan – tai ainakin toivotaan, että onni olisi kukinnan suhteen myötä. :) En ole koskaan aiemmin käynyt Aasiassa, joten se on minulle täysin entuudestaan tuntematon alue tutkimusretkeiltäväksi. Reissumme kestää 10 päivää, joten siinä ajassa toivottavasti ehtii hieman tutkiakin.
Sain jo matkojen varaamisen jälkeen matkakumppaniltani lahjaksi Mondon Tokio-matkaoppaan, joka vaikuttaa erittäin hyvältä tuelta ja turvalta matkan varalle. Olen silti vakuuttunut, että myös siellä teidän lukijoiden joukossa on Japani-tietäjiä, joilla on loistavia vinkkejä takataskussa. Tulen varmaan kyselemään matkatärppejä vielä uudemman kerran lähempänä reissun ajankohtaa, mutta tällä hetkellä kaipaisin viisaampien ja kokeneempien neuvoja majoituksen suhteen. Mondon matkaopas jo neuvoikin, että sijainti on Tokion valtavan koon takia kaikkein tärkein huomioitava seikka, mutta nyt kaipaisin ihan konkreettisia hotellisuosituksia hyviltä sijainneilta (ja mielellään edullisemmasta päästä). Lisäksi jos jollakulla on tietoa erityisen hyvistä sivustoista, joiden kautta majoitus kannattaa varata, myös ne vinkit otetaan ilolla vastaan! :) Kiitos jo etukäteen avusta!
PS. Jos jollakulla tulee mieleen jotain aivan must-kohteita Tokion ulkopuolelta, niin nyt voisi olla hyvä hetki vinkkailla niistäkin!
Translation: I have something exciting to tell you! I booked flights to Tokyo for the spring to go and see cherry blossoms and explore Japan. I’ve never been to Asia before, so this is really exciting for me. :) Right now I’m planning the accomodation during my stay so if you have some killer tips about hotels with a great location and affordable price, they are very welcome!
Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Japani, Matkat, reissussa, tokio
Categorised in: Matkat