6/10/14

Klassikoiden pauloissa

28 75 asu-jpg1.jpg

Voi syksy, ihanaa kun tulit taas! Edes harmaat sadepäivät eivät haittaa, kun vastapainona puut loistavat ruskan väreissä. Kaikkein parasta syksyä minulle on juuri tämä hetki, kun ei vielä ole kamalan kylmä, mutta saa silti jo kietoutua kaulahuiveihin ja pukea vaatteita useamman kerroksen päällekkäin. Paljaat nilkat voivat vielä vilahtaa housunpuntista, mutta silti myssy päässä ei tule hiki. Harmi kyllä tämä ihanin syksy kestää yleensä kovin lyhyen aikaa. Mutta nautitaan siis nyt, kun voidaan. :)

asu-jpg12.jpg

Eilen maalasin huuleni syksynpunaisiksi ja käväisin iltapäiväkävelyllä kellastuvien lehtien keskellä. Punahuulten lisäksi ei päivän asussa oikeastaan muuta väriä ollutkaan, ellei sinisiä farkkuja lasketa, sillä viime aikoina olen jostain syystä viihtynyt kovasti mustavalkoisessa. Sain valita ennakkoon testattavaksi tällä viikolla ilmestyvästä Jean Paul Gaultier for Lindex -mallistosta pari vaatetta ja eilen kokeilussa oli biker-nahkatakki. Takissa on hauskat resorikaulukset, joiden voi joko antaa vilkkua rintapielestä tai kääntää ne piiloon. Itse käänsin ne jemmaan takinliepeiden alle. </p>

asu-jpg8.jpg

Vähän kuin tribuuttina Gaultierille, oli pakko pukea takin alle raitakuosia. :) Aika klassikkolinjoilla mentiin tällä kertaa – raitapaidan, biker-takin, boyfriend-farkkujen ja punaisten huulten yhdistelmä on ihanan simppeli mutta aina toimiva. Kaulaan vielä suosikkihuivi ja muuta ei tarvita. Ja miten paljon voikaan punainen huulipuna asulle tehdä. Ajatelkaapa sama look ilman punaa! Olisi tuhat kertaa tylsemmän näköinen kokonaisuus.

Jos joku muuten ei ole vielä ehtinyt lukea, niin pääsin muutama viikko sitten haastattelemaan Jean Paul Gaultieria blogiini ja tuo blogiartikkeli on nyt luettavissa TÄÄLLÄ. Jean Paul Gaultierin Lindexille suunnittelema mallisto ilmestyy kauppoihin ylihuomenna, keskiviikkona 8.10. 

Translation: Oh how I love autumn! I don’t even mind the rainy days as long as there are autumn colours to spice up the grey weather. Yesterday I took a little afternoon stroll in the park wearing this outfit. Classics like leather biker jacket, boyfriend jeans, striped shirt and red lipstick always work. :) By the way, the jacket is from the new Jean Paul Gaultier for Lindex collection that comes out this week, on Wednesday 8th.

asu-jpg3.jpg

Biker-nahkatakki Jean Paul Gaultier for Lindex*, boyfriend-farkut H&M, raitaneule Filippa K, kaulahuivi Monki*, nilkkurit Filippa K, laukku 2OR+BYYAT*, aurinkolasit Urban Outfitters, huulipuna Yves Rocher (sävy Rouge Gourmand)*

*-merkityt saatu blogin kautta

asu-jpg10.jpgasu-jpg6.jpgasu-jpg7.jpgasu-jpg5.jpg asu-jpg11.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Muoti

28 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • noooru

    harvemmin kommentoin, mutta nyt on pakko. näytät upealta! huulipuna ja nahkatakki, ei voi mennä pieleen. lyhyt tukka sopii myös äärettömän hyvin! ehkä ihastuin tähän lookiin myös siksi että se on kovasti omantyyliseni, terveisin lyhyt blodi polkkatukka punaisella huulipunalla, töölöstä. :-D

  • I love Finnish Fall, it’s magical :)
    Also, this is such a great rock n’roll outfit!

    http://lartoffashion.blogspot.com

  • Wow, nyt on kerrassaan kaikki kohdillaan! Huulipuna tosiaan tekee paljon, kokonaisuus ei olisi yhtä onnistunut ilman sitä.

  • Jenniii

    Hahaha, lookalike kiittää! ;) Odotan sitä hetkeä, kun joku kerta kävellään toisiamme Töölössä vastaan. :D

  • Jenniii

    Isn’t it! Too bad it always seems to be a little bit too short. And thank you for the outfit comment. :) This look is a bit more rock’n’roll that I’m used to, but the scarf softens it a little bit.

  • Jenniii

    Kiitos! :) Huulipuna tosiaan tekee ihmeitä! Pelkästään sävyä vaihtamalla voi muuttaa koko asun ilmeen.

  • Hyvän näköinen asu! :) Ihanaa huomata, miten hyvin perusvaatteet ja klassikot toimivat. Kannustaa kohti pysyvämpää vaatekaappia ja hidasta tyyliä.

  • Minä vain

    Löytyy susta näköjään rockmimmikin. ;)

    Ihana asu, sellainen, mihin minäkin voisin pukeutua! :)

  • iisis

    Tämä look on ihan napakymppi!

  • nada

    ihana kokonaisuus! mut noi lasit…miks mulle tulee niistä mieleen uuno turhapuro :P

  • Jenniii

    Kiitos! :) Klassikot toimii aina! Ja siihen kyllä pyrinkin, että hankin vaatekaappiin vain sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. 

  • Jenniii

    No näköjään. :D Viihdyin kyllä yllättävän hyvin tällaisessa rokimmassakin tyylissä ja tuo huivi sopivasti pehmentää kokonaisuutta, niin ei ole liian räväkkä minullekaan. ;)

  • Jenniii

    No vitsit, mahtava kuulla! Kiitos. :)

  • Jjjohanna

    Upea, kauniin syksyinen kokonaisuus!

    Tarkoittaako ”sain testattavaksi” että sait tuotteet omaksesi, vai esimerkiksi kuvauslainaan tms.?

  • Jenniii

    Pahoittelut, jos olin ilmaisussani epäselvä. :) Tässä tapauksessa sain siis vaatteen ”ennakkoon testattavaksi” eli ennen kuin se ilmestyy kauppoihin. Tällöin tuote on yleensä showroomin sample-kappale, jota on käytetty esimerkiksi muotilehtien kuvauksissa. Koska mallisto kuitenkin ilmestyy jo tällä viikolla, eikä takkia enää siksi tarvita kuvauksiin, sain sen omakseni.

    Pyrin aina olemaan näissä tosi läpinäkyvä ja selkeä, mutta toki joskus saattaa silti jäädä lukijalle epäselvyyttä. Vinkiksi voisin antaa, että asianlaidan voi aina varmistaa tuosta listasta, jossa olen luetellut kaikkien vaatteiden merkit. Jos olen saanut tuotteen omaksi, siinä sanotaan ”saatu blogin kautta”. Jos puolestaan kyse on kuvauslainasta, tuotelistauksessa mainitaan ”kuvauslainassa”. Ja tietysti voi aina kommenttiboksissa myös kysyä, jos jokin jää askarruttamaan. :)

  • seilor

    Onneks sait housut jalkaan, niin ei tartte niitä tukkisääriä kahtella ;)

  • seeeeea

    Mit väliä sillä on mistä joku riepu on kotoisin tai onko se saatu jostain?

  • Kohderyhmäläinen

    Jos bloggaaja saa vaatemerkiltä ilmaiseksi vaatteita, sitä kutsutaan markkinoinniksi. Kuluttajana haluan tietää, milloin on kyse markkinoinnista ja milloin maksavan asiakkaan tyytyväisestä kommentoinnista.

  • Jenniii

    Juuri näin. Joillekin lukijoille tieto ei varmasti ole merkityksellinen, mutta kyse on Suomen laista. Mikäli bloggaaja ei tuo selkeästi esille, milloin kyseessä on blogin kautta saatu tuote, hän syyllistyy piilomainontaan. Paitsi siis ihan reiluudesta lukijoita kohtaan, myös lainsäädännöllisistä syistä on erittäin tärkeää toimia läpinäkyvästi.

  • Jenniii

    Hiukan on vaikea tulkita, vittuillaanko tässä sille taannoiselle tukki-kommentoijalle vai oletko mielipiteinesi samaa leiriä. Oli miten oli, onneksi ei yhden anonyymin tölväisy meikäläisen itsetuntoa siinä määrin hetkauta, että sen pohjalta housujani valitsisin. ;) Omien mieltymysteni mukaan pukeudun ja voin taata, että hame- ja mekkotyylejä tullaan näkemään jatkossakin. 

  • Jjjohanna

    Kiitos selvityksestä ”for dummies” :)

  • SallaH

    Upea asukokonaisuus! Mites JPG:n malliston vaatteissa koko on mielestäsi, Jenni, osunut kohdilleen – ovatko väljää mitoitusta vai naftimpaa? Kumpaan suuntaan kannattaa kallistua, jos nettitilauksessa käy tuuri ja saa ostettuakin ruuhkan läpi jotain?

  • Jenniii

    Sanoisin näin, että kokomitoitus ei ainakaan ole erityisen väljä noiden muutaman sovittamani vaatteen perusteella. Mielestäni vastaavat aika hyvin kokoaan. Nahkatakki minulla esimerkiksi on kokoa 34. Bodysta puolestaan on koko 36, koska mallikappale sattui olemaan sitä kokoa. Pienempikin olisi varmasti sopinut, mutta ei tuo 36 myöskään mitenkään tolkuttoman suuri ole. Sanoisin, että ota se koko, jota yleensä olet. :)

  • Katih

    Mahtava tyyli. Tykkään erityisesti neloskuvasta, koska näytät niin ylväältä siinä. :)

  • Nata - White Trash Disease

    ihana <33333333333

  • Annii

    Mäkin meinasin just kommentoida, että naapurissa asutaan! :)

  • Oot tosi kuuma nahkatakissa voitko tehä lisää nahkatakki blogia koska haluaisin katella sua nahkassa

Related posts