3/10/14

Shoppailutärppejä Barcelonan matkaajalle

10 56 verdejade12.jpg

Viime Barcelonan reissulla en tullut juuri kierrelleeksi kaupoissa, mutta törmäsin silti muutamaan kivaan pikku-putiikkiin, joista ajattelin, että olisi mukava vinkata muillekin matkailijoille. :) Gràcia on ehdottomasti yksi lempparikaupunginosistani Barcelonassa: tunnelmallisia pikkukatuja, ihmisiä istuskelemassa aukioiden kadunvarsikuppiloissa ja jotenkin vain leppoisa ilmapiiri. Suosittelen lämmöllä! Bongasin samaisesta kaupunginosasta vähän puolivahingossa muutaman kivan pienen putiikin, kun kävimme aamiaisella ihastuttavassa Avenue Barissa.

verdejade1.jpg

Gràcian kierroksella kannattaa kierrellä pikkukatuja ja antaa intuition johdattaa, sillä joka puolella on niin mukavan näköistä. Suosittelen kuitenkin poikkeamaan jossain vaiheessa Carrer Verdin kulmilla, sillä kaunis ja vehreä katu on pullollaan kivoja pieniä kuppiloita ja ravintoloita sekä tyylikkäitä pikku-liikkeitä. Itse panin merkille erityisesti Sueños Negros -nimisen liikkeen sekä sen sisarputiikin Sunen. Sunessa myydään aivan ihastuttavia vaatemerkkejä, joista suurin osa oli entuudestaan minulle tuntemattomia, mutta yhden tutunkin nimen bongasin joukosta: ranskalainen Sessùn. :) Sunella sekä Sueños Negrosilla on liikkeitä myös muualla Barcelonassa, muun muassa ihan keskustassa Passeig de Gràcian varrella, sekä verkkokauppa. Uteliaimmat voivat kurkistella valikoimia jo ennakkoon sieltä. Tai vaikka tilata ihan Suomeen asti. :)

verdejade3.jpg

Löysin myös lähikulmilla sijaitsevalta Carrer Ramón y Cajalilta hauskan pienen sisustusputiikin, josta nappasin nämä postauksen valokuvat. Verdejade-niminen puoti myy veikeitä ja lapsekkaita sisustusesineitä, grafiikkaa, koruja, asusteita ja onpa liikkeessä pieni valikoima vaatteitakin. Putiikki hurmasi heti hauskalla valikoimallaan ja bongasin hyllyiltä tuttuja Donna Wilsonin lautasia. Huomasin mukaan nappaamastani käyntikortista, että pikkuliikkeellä on myös oma verkkokauppa ja blogi.

verdejade6.jpg

Jos keskustammassa mielii pyöriä kivoissa putiikeissa, niin muutaman mukavan oloisen liikkeen spottasin Carrer d’Avinyólta, jonka varrella sijaitsee myös muun muassa American Apparel. Keskustan toisella laidalla Parc de la Ciutadellan lähettyvillä sijaitsevien Carrer del Comerçin ja Carrer del Recin varrelta voi myös bongailla mielenkiintoisia pieniä putiikkeja.

verdejade10.jpg

Perus-ketjuliikkeet kuten Zara ja Massimo Dutti löytyvät siitä aivan kaupungin keskustasta Passeig de Gràcialta ja samoissa kortteleissa on muitakin espanjalaisketjuja sekä muun muassa & Other Storiesin liike. Zaran hinnat ovat Espanjassa jonkin verran edullisempia kuin Suomessa – suurin hintaero lienee vähän paremmista luonnonmateriaaleista tehdyissä vaatteissa. Nahkatakin, silkkipuseron tai nahkakengät voi saada Espanjan Zarasta jopa 20-30% Suomen hintaa edullisemmin. Massimo Dutti on hinnoiltaan Zaraa kalliimpi, mutta myös laadultaan ja materiaaleiltaan hieman parempi ja sopii tyylillisesti ehkä vähän aikuisempaan makuun. 

Jos jollakulla on hyviä shoppailuvinkkejä Barcelonaan näiden lisäksi, niin mieluusti saa kommenttiboksissa täydentää! :)

Translation: A few shopping tips for Barcelona travellers: in Gràcia, check out at least the little boutiques on Carrer Verde (e.g. Sune) and this cute interior shop Verdejade on Carrer Ramón y Cajal (all the pics are from there). In the centre you can spot a few cool shops on Carrer d’Avinyó, Carrer del Comerç and Carrer del Rec. If you’re interested in the Spanish shopping chains like Zara and Massimo Dutti, the flagship stores are located on Passeig de Grácia. Nearby you can also find the & Other Stories shop. :) 

verdejade4.jpg verdejade5.jpg verdejade7.jpg verdejade8.jpg verdejade11.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Koti, Matkat, Muoti

10 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • KatjaV

    Moikka Jenni,
    Olen pitkäaikainen lukijasi, ja kiitos kaikista niistä mukavista hetkistä, jotka olen saanut blogiasi selaillen viettää.
    Yritin etsiä täältä mietelausetta, jonka taisit postata joskus erosi jälkeen. Se liittyy tulevaisuuteen ja kuinka ei koskaan tiedä, mitä on tulossa… Muistatko, ja voisitko vinkata perille? En muista itse lausetta mutta sen, että se teki vaikutuksen. Erosin juuri itse suhteestani, ja lohduttavat sanat tulisivat tarpeeseen…

    Terkuin, Katja :-)

  • Minä vain

    Ah, mitä ihania tilpehööritavaroita! ;) :D

  • Jenniii

    Moi Katja! Tsemppiä omaan tilanteeseesi ja voimia erosurujen selättämiseen. <3 Luulenpa, että tarkoitit tätä lausetta: ”When nothing is sure, everything is possible.” Se ja muutamia muitakin lohdullisia ajatuksia löytyy tästä postauksesta: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/voimalauseita (kuva on jostain syystä vinksahtanut Lilyyn siirtymisen jälkeen kumoon)

    Toinen hyvä lukuvinkki erotilanteen keskelle voisi olla tämä postaus: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/suuria-oivalluksia-elamasta

  • Jenniii

    No sanos muuta. Olisi tehnyt mieli ostaa kaikki nuo hassut esineet omaa kotia ilostuttamaan. :)

  • Moi! Tosi hyvä postaus, eksyin ekaa kertaa blogiisi kun etsin jotain juuri tällaista tietopakettia. Ootko sattumalta löytänyt Barcelonasta kirppareita? Mä en ole vielä törmännyt yhteenkään! Mekin ollaan tosiaan nyt täällä Barcelonassa seuraavat pari kuukautta, käy kurkkaa blogia jos kiinnostaa :)

  • KatjaV

    Iso kiitos, niiaus ja halaus, juuri tuota etsin! Noita muita postauksiasi en enää muistanutkaan, mutta nehän sopivat tilanteeseen kuin nenä päähän.

    Suuren surun tullen ajan täytyy vaan antaa malttaa kulua, vaikka se ajoittain meneekin tuskaisen hitaasti. Allekirjoitan täysin nuo postauksesi, palaan niihin vielä monta kertaa ja sain niistä kamalasti vertaistukea. Teet tärkeää työtä ja uskon, että sinulla ja ajatuksillasi on todella positiivinen vaikutus moniin ihmisiin ympäri Suomea. Kaikkea hyvää syksyysi!

  • Koo--

    Ajattelin nyt kysyä, vaikka uskon, että et pysty tässä auttamaan. Eli, mulla on joku kaukainen muistikuva, että täällä olisi ollut joku postaus joskus aikaa sitten, josssa puhuit jostain korvakorumerkistä(?). Kyse ei ole siitä postauksesta, jossa sulla oli ne pienet tähtikorvikset, vaan ihan jostain muusta. Muistan, että se meni sellaisille sivuille, joissa oli tähti- ja kuu korvikset, siis ainakin…. Ajattelin jättää tämän sekavan kommetnin, jos sattuisit jollain ihmeen kaupalla muistamaan, mistä postauksesta on kyse…

  • Koo--

    Hei, se löytyikin ihan Googlen kuvahaulla, merkki on siis Erica Weiner! :)

  • Jenniii

    Mahtavaa kuulla, että tästä on ollut iloa! :) Ja itse asaissa sattuipa niin mainiosti, että juuri viikko-pari sitten tein Barcelonan second hand -shoppailuvinkeistä postauksen. Löydät sen täältä:
    http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/matkalla-barcelonassa-pari-vinkkia-second-hand-shoppailuun

    Ihanaa Barcelonan reissua! Onnentyttö olet, kun saat siellä noin pitkän tovin vietttää. :)

  • Jenniii

    Mahtavaa! Minä en nimittäin ollenkaan nyt saanut päähäni, että mistä mahtoi olla kyse. :D Mutta nyt kun mainitsit merkin, niin sain kopin postauksesta. Jos haluat vielä siihen palata, niin sen löydät täältä: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/uusin-koruihastus-erica-weiner

Related posts