Oman elämänsä Madonna
24 52
Yhteistyössä: Lindex
Lapsuuteni suurimpia idoleja oli 80-90-lukujen taitteen Madonna ja kun ensimmäisen kerran pääsin kurkistamaan Jean Paul Gaultierin Lindexille suunnittelemaa mallistoa, hihkaisin riemusta. Varsin kaupalliseen kokoelmaan oli nimittäin sisällytetty Gaultierin legendaarisimpia vaatekappaleita ja niiden joukossa myös hitusen hillitympi versio niistä ikimuistoisista tötterörintsikoista. Aika rohkeaa, mietiskelin. Toisaalta tunsin aivan välittömästi jotakin salaperäistä vetoa sitä Madonna-henkistä bodya kohtaan. Niin epäkäytännöllinen ja niin mieletön!

Tavallisen kuluttajan näkökulmasta tötteröiksi muotoillut kupit tosiaankin ovat ehkä vähän epäkäytännölliset, mutta uskallan silti veikata, että nämä bodyt tekevät vielä kauppansa. Niin monen naisen uskon fanittaneen Madonnaa ja Blond Ambition -kiertueen tyyliä, että eiköhän aika monen peilin edessä lähiaikoina keikistellä oman elämänsä Madonnana hiusharja kourassa Like a Virginiä hoilaten. Ja eipä kaikkien alusvaatteiden käytännöllisyydellä tarvitse loistaakaan – joidenkin alusvaateliikkeissä myytävien hepeneiden päälle ei tosiasiassa varmaankaan ole tarkoitus edes pukea mitään.

Kun minulle tarjottiin Lindex-yhteistyön yhteydessä mahdollisuutta valita kokoelman näytekappaleista muutama vaate itselleni kokeiluun jo ennen malliston ilmestymistä myyntiin, ensimmäinen ajatukseni oli: tötteröbody! En suorastaan malttanut odottaa, että pääsisin leikkimään oman elämäni Madonnaa, minäkin. Puuterisävyinen body olisi ollut kaikkein lähinnä sitä oikeaa Madonna-tyyliä, mutta koska kyseinen yksilö oli vielä jossakin kuvauslainassa, päätin kokeilla mustaa versiota. Päätin, etten jää odottelemaan vaalean bodyn palautumista showroomille, vaan nappasin matkaani tuon mustan. Ajattelin, että se voisi toimia rohkealla hetkellä jopa juhlatyylissä yläosana jonkun pitkän hameen parina tai vaikkapa housupuvun alla vain hitusen verran sieltä bleiserin alta vilkkuen.

Mutta siis tässä se nyt on: tötteröbody in action! Myönnän, että vaikka tuon hömpötyksen päälle pukeminen oli suorastaan riemastuttavaa, kuvien ottaminen tästä ”asusta” herätti jokseenkin kainoja fiiliksiä, vaikka en yleensä kameraa ujostelekaan. Kenties siitä syystä suurimmassa osassa kuvia tuijottelen kainosti alaviistoon tai pidän silmiä kiinni. Vaikka kuvissa näkyykin pääosin kameraa punasteleva ujo piimä, kyllä oman elämänsä Madonnana fiilis oli kuvaushommien ulkopuolella jopa vähän seksikäs.

Nappasin turvakseni ja kehoni peitoksi kuviin myös samaiseen Jean Paul Gaultier for Lindex -mallistoon kuuluvan aamutakin. Itse asiassa juuri nuo puuterisävyiset, siniraidalliset ja kaikenlaisin tatuointikuvioin koristellut vaatteet olivat koko mallistossa ehkä kaikkein vähiten minuun vetoavaa osastoa, mutta kelkkani kääntyi tyystin, kun puin tuon nilkkoihin asti pitkän aamutakin ylleni. Se näyttikin päällä todella kauniilta: kimonomainen malli on ihastuttava ja puuterinen sävy sopii ihoani vasten nätisti. Taidan tästä lähtien kääriytyä tuohon ihanaan kaapuun joka aamu.
Tällä kertaa asukuvat otettiin mustavalkoisina, koska jotenkin se tuntui sopivan näihin fiiliksiin paremmin. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin esimerkiksi tuo aamutakin väri, niin esimerkiksi täällä on siitä kuvia. :) Mitäs muut olette mieltä tästä tötteröbodysta? Himoitseeko sitä joku teistäkin?
Translation: Here I am, playing Madonna, my childhood idol (and feeling a bit shy for being photographed while doing so). :D I was given this cone body from the Jean Paul Gaultier for Lindex collection a little bit before the collection hits the shops 8th of October.







Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Löydöt, muoti, Muu muoti, Päivän asut, Päivän tyyli, yhteistyö
Categorised in: Muoti