Seepra helmoissani
12 59
Pikaiset huomenet Kööpenhaminasta! Nyt täytyy sanoa, että alkaa olla pieni reissu-uupumus, kun kahden viikon sisään olen ehtinyt olla kolme kertaa reissussa – on siis ilo palata tänään kotiin. <3 Tulin piipahtamaan Köpiksessä ja tsekkaamaan Britney Spearsin suunnitteleman alusvaatemalliston Changelle. Koska kuulin, että Britney itse on lanseeraustilaisuudessa mukana, eihän tätä voinut missata! Tällä kertaa ei haastattelua tai henkilökohtaista tapaamista herunut, mutta pääsinpä silti muutaman metrin päästä ihmettelemään maailmantähteä. Instagramin puolelta voitte kurkata todisteita, mutta blogiin myös tulossa aiheesta lisäjuttua. Samoin kuin vielä on tulossa lisää juttuja Barcelonasta sekä se Göteborgissa tekemäni Jean Paul Gaultierin haastattelu, kunhan pääsen kotiin ja rauhassa töiden pariin reissuelämän pyörteistä.
Ennen hotellin aamupalalle kiiruhtamista esittelen pikaisesti eilisillan asun. Ehdimme nopeasti napata asukuvat hotellin paloportaissa Johannan kanssa ennen muotinäytökseen lähtöä. :D Yllä oli tällä kertaa seeprakuvioitu & Other Storiesin mekko – seeprat tosin kokonaisina otuksina eivätkä vain raitoina. Jalassa olivat uskolliset Marc by Marc Jacobsin nude-korkkarit ja laukussa sekä huulissa lempparisävyäni pinkkiä. Kiitos vielä Johannalle kuvista!
Translation: Quick greetings from Copenhagen and here’s my outfit from last night. I came here to check out the new lingerie collection Britney Spears has designed for Change lingerie. And I also got a little sneak peek at the star herself! There will be more pics later on but the first evidence you can check out from my Instagram. ;)

Mekko & Other Stories, laukku Tommy Hilfiger*, korkokengät Marc by Marc Jacobs, korvakorut Glitter*, huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 53)
*-merkityt saatu blogin kautta
Photos: Johanna Piispa
Tags: Löydöt, Matkat, Päivän asut, Päivän tyyli, reissussa, uutta vaatekaapissa