11/09/14

Sisustuslöytöjä Göteborgissa

10 44 P9114062.jpg

Tämä päivä on hurahtanut Göteborgissa kuin siivillä sen jälkeen, kun joukko tuttuja kasvoja Suomesta lensi myös paikan päälle Lindexin juhlia varten. Pian pitää alkaa valmistautua illan kekkereihin, mutta sitä odotellessa ajattelin vinkata teille aivan ihanasta sisustusputiikista, jonka tänään bongasin kaupunkikierroksellani. Artilleriet-niminen sisustuskauppa on todella näkemisen arvoinen aarreaitta, jos sattuu vierailemaan Göteborgissa.

P9114063.jpg

Toinen toistaan hauskempia ja jännittävämpiä sisustusesineitä myyvä Artilleriet sijaitsee ihan Göteborgin keskustassa Magasingatanilla. Sisäänkäynti liikkeseen on vähän huomaamaton, mutta kun astut sisään Velourin ja Acnen välissä olevasta ovesta ja kävelet käytävää eteenpäin, avautuu edessä pian unelmien tavarataivas. 

P9114068.jpg

Itse onnistuin tällä kertaa pääsemään liikkeestä ulos tyhjin käsin, mutta jos kaipaa sisustukseensa persoonallista särmää ja hauskoja yksityiskohtia, tämä putiikki kannattaa todellakin tsekata. Nappasin liikkeestä muutamia kuvia maistiaisiksi, mutta väitän silti, etteivät kyllä tee ihastuttavalle liikkeelle oikeutta. Joka tapauksessa: ehdoton must-putiikki Göteborg-shoppailijalle! :)

Translation: Greetings from Gothenburg! Today I had some time to walk around the city and I bumped into a really cute interior shop called Artilleriet on Magasingatan. The boutique is filled with beautiful, quirky and bizarre little items that one can use to spice up the home. This time I managed to get out without buying anything but the shop is definitely worth a visit if you happen to be in the neighbourhood. :)

P9114073.jpg P9114065.jpgP9114064.jpg P9114066.jpg P9114067.jpg P9114069.jpg P9114070.jpg P9114071.jpg P9114074.jpg P9114075.jpg P9114076.jpg P9114078.jpg P9114079.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Koti, Matkat, Muoti

10 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Minä vain

    Toisiksi viimeisen kuvan lintu on kiva!

  • Elina

    Apua miten kaunis kauppa! Sain itseni kiinni harkitsemasta keikkaa Göteborgiin ihan vaan tämän perusteella. ;)

  • sisa

    Nettikauppa kuuluukin daydream nro 1-kohteisiin, mutta…. mitkä nuo jalat on! Järjettömän hienot.

  • Nalle

    Oikea herkkukauppa, ihania valaisimia!

  • Mein Gott! Miten ihania esineitä!!<3

  • Jenniii

    Tuo lintu on aivan ihana! Näytti luonnossa vielä paljon kauniimmalta. :)

  • Jenniii

    No sanopa muuta! Melkein uskaltaisin suositella keikkaa Göteborgiin pelkästään tämän kaupan perusteella. :D

  • Jenniii

    Ooh, en tiennytkään, että heillä on myös verkkokauppa! Pitääkin tutkia, kiitos vinkistä. ;)

  • Jenniii

    Todellakin, eikä näissä kuvissa näy vasta kuin murto-osa niistä kaikista mielettömistä löydöistä, mitä tuolta bongasin. :)

  • Jenniii

    I know!!! Mietin jo, että pitäisi lähteä Göteborgiin uudelleen, kun en ehtinyt koluta putiikkia kunnolla vielä. :D

Related posts