8/08/14

Unohtumaton konserttielämys Jonathan Wilsonin seurassa

64 46 JW_14_new.jpg

Yhteistyössä Helsingin Juhlaviikot

Flow-festivaalin lähtölaskenta on jo alkanut, mutta minäpä tähyilen hetkellisesti jo hiukan pidemmälle viikon päähän, kun toinen upea festivaali Helsingissä pyörähtää käyntiin. Helsingin Juhlaviikot nimittäin starttailee viikon päästä 15.8. ja jatkuu aina kuun loppuun asti. Suomen suurin monitaidefestivaali on kuulunut jo vuosia lempparitapahtumiini kaikessa monipuolisuudessaan ja myös tänä vuonna juhlaviikkojen ohjelmatarjontaan mahtuu vaikka mitä kiinnostavaa. Kun minuun kesän alussa otettiin yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä tapahtuman kanssa, en epäröinyt hetkeäkään – varsinkaan kun kuulin, mitä yhteistyö tarkemmin koskisi…

Pääsin viime kesänä näkemään Roskilden festivaaleilla itselleni entuudestaan melko tuntemattoman Jonathan Wilsonin livenä – ja tuo keikka osoittautui yhdeksi festareiden ylivoimaisesti hienoimmista elämyksistä. Roskilde oli aivan mieletön kokemus, mutta olin yhtenä päivänä henkilökohtaisista syistä kovasti allapäin. Ystäväni talutti minut mojito-kojun jonoon, iski käteeni drinkin ja vaelsimme etäisenä kuuluvan musiikin perässä läheiseen esiintymistelttaan. Teltassa esiintyi juuri sillä hetkellä Jonathan Wilson ja tuntui välittömästi siltä kuin olisimme päätyneet johonkin aivan toiseen todellisuuteen. 

Uskomattoman kaunis musiikki täytti tilan, ihmiset hymyilivät ja huojuivat musiikin tahtiin kuin transsissa. Sekä tunnelman että sointujen perusteella tuntui kuin olisin loikannut aikamatkalle jonnekin 70-luvulle, enkä voinut uskoa, että nuo lempeät sulosoinnut olivat todella peräisin niistä pitkätukkaisista rokkarin näköisistä miehistä lavalla. Annoin murheiden purkautua ja kyyneleiden valua, mutta samaan aikaan tuntui, että tätä musiikkia kuunnellessa maailma muuttui heti paremmaksi paikaksi. Ei tällaista musiikkia tee enää kukaan – onneksi Jonathan Wilson tekee. 

Jonathan Wilson Fanfare Press Photo_HAT.jpg

Elämys oli todella vaikuttava ja keikka hienoimpia koskaan kokemiani. Ja siitä syttyi rakkauteni Jonathan Wilsonia kohtaan. Kun Helsingin Juhlaviikoilta otettiin minuun yhteyttä, joku oli siellä selvästi lukenut blogiani tarkkaan, sillä yhteistyöehdotus liittyi nimenomaan tähän kyseiseen herraan. Jonathan Wilson nimittäin saapuu konsertoimaan Helsingin Juhlaviikoille parin viikon päästä. Ja mikä mahtavinta, yhteistyön tiimoilta pääsen paitsi itse kokemaan sen upean musiikkielämyksen uudelleen, myös tarjoamaan unohtumattoman hetken muutamalle teistä!

Jonathan Wilson esiintyy siis Helsingin Juhlaviikoilla perjantaina 22.8.2014 ja saan arpoa kolmelle onnelliselle avec-liput tuonne odotetulle keikalle. :) Jos ei vielä aiemmasta hehkutuksesta selvinnyt, niin annan erittäin vahvan</em> suosituksen käydä tsekkaamassa kyseinen konsertti, vaikka arpaonni ei osuisikaan kohdalle. Jonathan Wilsonin lämppärinä toimii Antero Lindgren, joka hänkin on varsin kiinnostava artistitulokas, joten tässä saa kyllä kaksi upeaa keikkaa yhdellä iskulla. :) Kisaan pääset osallistumaan vastaamalla tämän postauksen kommenttiosiossa seuraaviin kysymyksiin: Onko Jonathan Wilson entuudestaan tuttu artisti ja miksi juuri sinä tahtoisit mukaan keikalle? Entä mitkä muut ohjelmanumerot Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmassa kiinnostavat? Kisa on voimassa ti 12.8.2014 asti ja muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. 

PS. Kannattaa kurkata myös Helsingin Juhlaviikkojen koko ohjelma, sillä siellä on todella paljon kiinnostavia konsertteja, esityksiä, näyttelyitä ja vaikka mitä!

Tags: , , , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Musiikki

64 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • Tinas

    Jonathan Wilson ei ole entuudestaan tuttu, mutta sekä poikaystäväni että perheeni (sydän) tykkäävät ihan sairaasti. Rakkaalla ystävällä on jo liput ja olisi mahtavaa voittaa tämä setti, jotta voisin yllättää rakkaan ja napata poikaystävän mukaan ja suunnata porukalla nauttimaan mahtavasta musiikista ja kivasta illasta! :)

  • maarett

    Oih, ihana Jonathan Wilson! Miten minulta onkin mennyt ohi, että herra konsertoi pian Helsingissä? Miehen musiikki on minulle tuttua, mutta en ole koskaan nähnyt Wilsonia livenä, joten olisipa ihanaa päästä korjaamaan tämä virhe. Juhlaviikkoja odotan muutenkin innolla, muista esiintyjistä kiinnostaa erityisesti upea Laurie Anderson & Kronos Quartet. maaret_tiensuu(at)hotmail.com

  • Mirror

    Hei! Jonathan Wilson ei ollut ennestään tuttu artisti, mutta aiemmin selailtuani Juhlaviikkojen ohjelmaa, kiinnostuin hänestä ja olen jonkin verran nyt jo kuunnellutkin hänen musiikkiaan. Mielellään kuulisin artistia myös livenä! Antero Lindgren taas on tuttu ja aivan loistava!

    Itselläni on nyt myös sellainen tunne ja hetki elämässä, että minun tarvitsisi nähdä ja kuulla jotain oikein kaunista ja kuvauksesi mukaan Wilsonin keikka voisi olla jotain sellaista.

    Muuta kiinnostavaa Juhlaviikoilla: Ester Rada, Sophie Ellis-Bextor ja Iisa.

  • Shini

    Kuulostaapa tosi kyllä tosi kauniilta!

  • Jonathan Wilson on ennestään semisti tuttu, mutta en ole paljoa kuunnellut. Sen sijaan keikka kiinnostaa TODELLA PALJON ja haulaisin voittaa, jotta voisin viedä erään aika kivan pojan sinne kanssani. Kesäbudjetti ei muuten salli enää moisia satsauksia:) Muista esiintyjistä kutkuttaa Sophie Ellis-Bextor.

  • aaju

    Wau, pääsisinpä. Olisi mahtava elämys ja yllätys miehelleni.

  • Sara06

    Olisi mukava päästä yllättämään mies ja viedä hänet kuuntelemaan meille uutta musiikkia ja nauttia kahdenkeskisestä illasta ilman lapsia. :-)

    Muista artisteista kiinnostaa ehdottomasti eniten Johanna Försti.

  • Juuliv88

    Jonathan Wilsoniin olen tutustunut vasta hiljattain ja olisikin aivan huikeata päästä nauttimaan Wilsonin musiikista ja tutustuttaa eräs aika mukava mies Wilsonin musiikkiin. :)

    Muista artisteista yllättäen Sophie Ellis-Bextor kiinnostaa ja tietysti myös Iisa.

  • MillaR

    Wilson on UPEA artisti ja keikalle olisi aivan mieletöntä päästä – siitä tulisi ikimuistettava ja ennenkaikkea kaunis loman alku, minulle ja miehelleni :) Muita kiinnostavia juttuja juhlaviikolla ovat ainakin Iiro Rantala, Leffapiknik ja taiteiden yö!

  • Javi

    Jonathan Wilson ei ole tuttu, mutta kuvailemasi tunnelma kuulostaa juuri siltä mitä kaipaan. Olen tekemässä valintaa tuoreen rakkauden ja toiselle paikkakunnalle muuton välillä. Haluaisin ottaa tästä ajasta kaiken irti ja kokea tämän ihmisen kanssa mahdollisimman paljon, jotta valintani selkeytyisi. Ehkä Jonathan Wilson voisi auttaa siinä? <3

  • jekku

    Aloin kuunnella Wilsonia Spotifystä juurikin siitä syystä, että bongasin herran juhlaviikon ohjelmasta ja hän oli minulle entuudestaan täysin tuntematon. Musiikki vei mut mukanaan.

    Muut must-seet viikoille ovat Dumari ja Ganesh Versus the Third Reich. Leffapiknikkejä unohtamatta <3

  • vestito

    En tunne entuudestaan, mutta kuulostaa hyvältä. Antero Lindgren on listalla.

  • johanon

    olen menossa jo kyseiselle keikalle, mutta mahtijuttuhan olisi saada liput myös parille kaverille!!! :) jaettu keikka on paras ilo!

  • jenni k

    Jonathan Wilson ei ole entuudestaan tuttu, mutta kertomasi perusteella haluaisin tutustua! Olen hieman harmissani, sillä joudun muiden menojen vuoksi jättämään Flow’n väliin tänä viikonloppuna, joten olisin kovin iloinen jos pääsisin tälle keikalle. Fiilis on muutenkin ollut viime aikoina hieman alakuloinen ja uskon että kaipaisin juuri tällaista. :) Mukaan ottaisin kivan pojan, johon olen kesän aikana saanut tutustua. :) Juhlaviikoilla kiinnostaa myös ainakin Sophie Ellis Bextor.

  • Tinski

    Oh, kiitos tästä musiikkivinkkauksesta. Tämän kaltainen musiikki on juuri sitä, mitä kuuntelen työpäivien aikana. Joudun työskentelemään avokonttorissa, melko hälisevässä toimistossa ja työni kuitenkin vaatii hyvää keskittymistä. Siksi nostan päivittäin laput korville ja sukellan musiikin myötä keskittymiskyvyn parhaimpaan moodiin. Tämän kaltainen musiikki siivittää sinne parhaiten. Jonathan Wilson – todellakin suosikkilistalle klikattu!

    Live-keikka olisi ihana käydä katsastamassa ystäväni kanssa. Hänkin diggailee juuri tällaista eteeristä musiikkia ja rauhaisia sointuja. Tsekkailin jo Juuren menunkin – oh! Pakko saada keikan kylkeen, jos onnetar pitää minua suosiossaan.

    Itkinpä pari kyyneltä, kun huomasin että Johanna Försti esiintyy päivänä, jolloin minun velvoitetaan olevan hääjuhlassa… vai voiko siskon häät jättää väliin, jos on tosi tärkeä syy? ;)

  • grkid

    Oi mikä kilpailu!!
    Jonathan Wilson ei ole ennestään tuttu, mutta Antero Lindgren sen sijaan tuttuakin tutumpi. Nappasin toissapäivänä kaupungilta mukaani juhlaviikkojen ohjelmavihkosen ja huomattuani Lindgrenin nimen kyseisen konsertin kohdalla ilostuin kovasti. Olen asunut pitempään ulkomailla eikä Lindgrenin konsertteja ole sattunut koskaan Suomen-visiittieni kohdalle. Nyt olen viimein Suomessa, ja olisi täydellinen tilaisuus tutustua live-Anteron lisäksi myös Jonathan Wilsoniin, jonka tuotantoa olen kuunnellut ahkerasti tuon juhlaviikkojen ohjelman löytämisen jälkeen. Myös ulkomaalainen poikaystäväni sattuu olemaan Helsingissä elokuussa, olisipa ihanaa kokea juhlateltan elokuisia tunnelmia yhdessä.

  • heartbeat

    En ole aiemmin kuunnellut Jonathan Wilsonia, vaikka sun postausten perusteella meillä on aika yhteneväinen musiikkimaku:) Käyn mielelläni aina kuuntelemassa uusia artisteja livenä, koska silloin vasta tietää rakastuuko artistiin lopullisesti vai ei. Olisi aika mahtavaa aloittaa kesäloma Wilsonin keikalla!

    Olin jotenkin ihan täysin unohtanut Helsingin juhlaviikot, mitenhän sekin on mahdollista… Leffapiknik ja taiteiden yö olisi mukava kokea kaiken musiikin (kuten Sophie Ellis-Bextor ja Iisa) lisäksi:)

  • TiinaA

    Jonathan Wilson ei ole tuttu, mutta vau! Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Nyt kyllä ehdottomasti haluaisin nähdä livenä, koska haluaisin samalla yllättää yhden hyvän tyypin viemällä hänet mukanani keikalle :) Muita kiinnostavia juttuja Juhlaviikoilla ovat Sophie Ellis-Bextor, Leffapiknik, Taiteiden Yö, Cirque Aïtal, Sound Tracker ja Azam Ali & Niyaz.

  • Hnnnee:)

    Ihanaihana Jonathan Wilson! Olen kuunnellut sydän pakahtuen hänen rauhoittavia sointujaan jo pidemmän aikaa ja olisi aivan mahtavaa vihdoin kuulla häntä myös livenä :) Juhlaviikoilla on vaikka mitä kivaa tänäkin vuonna, mutta itse odotan innolla Leffapiknik-korin täyttämistä ja istuskelua hämärtyvässä elokuun illassa.

  • annika123

    Vau! oon kuunnellut aiemmin jonkun verran ja tykkäillyt, mutta nyt sait kyllä vakuuttuneeksi siitä että livenä kannattaisi tsekata ehdottomasti. Muista artisteista odotan eniten ihanista ihaninta Pepeä! Ja leffapiknikkeilyä :)

  • maijai

    Olen kuullut aiemmin Jonathan Wilsonia, mutta en livenä ja mieltynyt hänen musiikkiinsa. Poikäystäväni on elättänyt minua lähivuosina terveydentilani takia ja olisi ihanaa viedä hänet kerrankin konserttiin johon muutoin minulla ei olisi varaa. Juhalviikkojen ohjelmassa kiinnostaa Jonathanin lisäksi ainakin Iyeoka ja Sophie Ellis-Bextor sekä Taiteiden yö.

    Kiitos mahdollisuudesta :) ja iloista kesää sulle!

  • ReettaM

    Oi, olisipa kiva päästä kuuntelemaan hyvää musiikkia! Parempi puoliskoni on raatanut töissä koko kesän, joten olisi kiva yllättää hänet konserttielämyksellä vielä näin kesän loppuun. Jonathan Wilson ei ole entuudestaan tuttu, muuten ne liput varmaan olisi jo…. Mutta kuulostaa todella mielenkiintoiselta!
    Juhlaviikkojen ohjelmasta tekisi mieli käydä tsekkaamassa esimerkiksi Jumalan rakastaja 2013 -näytelmä, sekä tietysti Art Goes Kapakka -häppeninkejä. Ja Pepen ja Saimaan keikka jos sinne mitenkään saisi lippuja vielä (loppuunmyyty, tietysti). Taiteiden Yöhön osallistun tietty myös.

  • iLu

    Olen kuunnellut ystäväni hehkutusta artistista ja siitä kuinka hän on menossa keikalle.. itsehän en pääse Flowhun enkä tänne ainaniintylsien raha-asioiden takia.. onneksi löysin vahingossa artistin levyn kirjastosta (Spotify, so last season ;)). Mutta niin, keikalle kun pääsisin niin ah.. ottaisin mukaan siskoni :)

  • Odette

    oi! Tämä menee ihan ehdottomasti mun syksyn soittolistalle, sinne punaviinin ja suklaan täyttämien pimeiden iltojen taustalle. Siinä missä minä olen kiinnostunut taustamusiikista punkulle ja suklaalle, mies on ehdoton blues- ja progemusiikin ystävä. Hän osaisi arvostaa tätä. Ja olisihan keikka myöskin meidän ihka ensimmäinen Helsingin Juhlaviikkojen keikka. Leffapiknik on myös merkattu ylös, sinne siis herkkujen ja ystävien kanssa!

  • NooraU

    Jonathan Wilson ei ole entuudestaan tuttu mutta se kuinka hänestä ja hänen musiikistasi kirjoitit sai minut jo vakuuttuneeksi että tämä varmasti kolahtaa! Ja niin se tekikin.
    Poikaystävälläni on syntymäpäivä pian ja haluaisin antaa hänelle mieluummin elämyslahjan kuin jotain materiaa. Tämä olisi siis täydellinen tapa juhlia hänen synttäreitään jotka ovat 25.päivä.

    Haluan ainakin ehdottomasti mennä leffapiknikille ja taiteiden yö tietty ;)

  • cc

    Rakastan Jonathan Wilsonin musiikkia ja haluaisin todellakin keikalle!

  • miss

    Kuulostaa kauniilta! Olisi kiva päästää kuuntelemaan!

  • TuuliR

    Jonathan Wilson ei ole minulle entuudestaan tuttu, ja elän muutenkin musiikillisesti jotenkin kuivaa aikaa. En ole pitkään aikaan jaksanut aktiivisesti kuunnella musiikkia, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Siksipä tämä mahdollisuus niin kovasti kiinnostaa, jos vaikka löytäisin musiikillisen kipinän uudelleen.

  • Kirjatoukka

    Wilson ei ollut tuttu, mutta nyt on, kiitos. Kimmo Pohjonen ois kanssa kova! Huvila-putki ei saisi nyt katketa, osallistun siis lippuarvontaan!

  • N-K

    Jonathan Wilson on tuttu jo parin vuoden takaa ja ehdottomasti yksi tämän hetken kiinnostavammista artisteista! Oli mahtavaa nähdä hänet livenä täällä Helsingissä :—) muten juhlaviikkojen ohjelmistossa kiinnostaa taiteiden yö ja esimerkiksi valokuvataiteen museolla järjestetty ohjelma.

  • Wilson ei ole tuttu, mutta musiikki vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Siksi vien yhden kivan pojan treffeille, jos onni potkaisee. ;) Muuten Juhlaviikoilla kiinnostavat Sophie Ellis-Bextor, Roskalavapaviljonki sekä Leffapiknik.

  • Hannaj

    On tuttu, ja rakastan itsekin kyseisen herran musiikkia! Olen missannut kaikki tämän kesän festarit, joten olisi mahtavaa päästä viimeistään nyt fiilistelemään livemusaa :)

  • Mademoiselle

    Tiedän ja tykkään mutta silti kuuntelu on jäänyt vähälle. Tutustuminen artistiin paremmin keikan kautta olisi oikein sopivaa.

  • Heidilydia

    Tutustuin Wilsonin musiikkiin yhden tuttavan kautta, menee usein iltahengailumusiikkina. Innostuin hirveästi, kun kuulin, että nyt ne tulee tännekin ja vielä synttäripäivänä!

    Ester Rada olisi myös mukava nähdä ja tietty leffapiknik!

  • emem

    Jonathan Wilson ei ole ennalta tuttu, mutta aion tutustua ensitilassa! Antero Lindgreniä sen sijaan haluaisin kuunnella livenä: ihanaa musiikkia, joka herättää paljon fiiliksiä. Muuten en ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia Juhlaviikoille, mutta aion vaeltaa kaupungilla ja katsoa mitä tulee vastaan, tai etsiä netistä saman illan tapahtumia mielentilan mukaan :)

  • TK

    Wilsonin keikka on ehdottomasti Juhlaviikon huipputapahtuma minulle, tyyppi on kun säteilevä tähti keskellä tylsää pop-musaa! Olen odottanut sitä todella pitkään ja haluaisin mennä.. Tämä kisa siis tärppäsi mainioisti :)

    Muita Juhlaviikon tapahtumia, joita suosittelen: Leffapiknik, leffapiknik ja leffapiknik. En voisi kuvitella parempaa kun kääriytyä huopaan ihmisen kanssa, joka lämmittää sydäntä ja katsoa elokuvaa keskellä Helsinkiä ;)

  • Maiai

    Kiinnostaa! Pikkukylän plikka pistäs mielellään huulipunan huulille ja helmat heilumaan ;) Artistikin on uusi tuttavuus, vaikka nimi soittaakin kelloja.

  • Usva

    Jonathan Wilson on ilman muuta kiinnostavin Helsingin juhlaviikkojen artisteista. Huvila-teltta on mainio keikkapaikka, etenkin jos sataa! Keikka on varmasti mahtava elämys! Muita kiinnostavia juhlaviikkojen esiintyjiä ovat Pepe & Saimaa, Laurie Anderson ja Tourettes.

  • Molli

    Ei ole ennestään tuttu mutta nyt rupesi kiinnostamaan :)

  • Sna

    Oi, kyllä Jonathan Wilson on tuttu nimi. Ihanuus! En ole edes tajunnut, että on tulossa Suomeen. Kiitos vinkistä! Veisin ehdottomasti keikalle veljeni, joka tutustutti minut tämän miehen ihanaiseen musiikkiin muutama vuosi sitten upen Madonna coverin johdattelemana. Juhlaviikoilla ehdottomasti kiinnostaa Kimmo Pohjosen esiintyminen. Miestä kun en ole vielä livenä nähnyt, vaikka musiiikki onkin niin loistokasta.

  • tiinama

    Tämäpä ihana kilpailu! Minä kun aina tulen jotenkin missanneeksi näitä Juhlaviikkojen helmiä… Jospa nyt :-)

  • ann1

    Joo, en osaa perustella:) Wilson tekee hyvää musiikkia, juhlaviikot on ihana tapahtuma kokonaisuudessaan. Olisi niin hienoa päästä sinne mukaan tänä kesänä…

  • marituom

    Kyseinen artisti ei ole tuttu, paitsi muistan maininneesi hänet jossain postauksessasi aiemmin. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa! Ensikuulemalta Wilson sykähdyttää kovasti ja olisi upea päästä kuuntelemaan häntä livenä!

    Olen hiljattain toteuttanut haaveeni ja muuttanut pk-seudulle – nyt haluaisin päästä tutustumaan kaupunkiin ja sen tapahtumiin sekä kulttuuriin paremmin. Mikäs sopisikaan paremmin kuin Juhlaviikot ja uudet artistituttavuudet! Erityisesti minua kiinnostaisi päästä fiilistelemään juurikin itselleni tuoretta musiikkia sekä miksei myös elämyksellisiä tanssiesityksiä.

  • Sissie

    Helsingin Juhlaviikot ovat lähes parasta, mitä pääkaupunkiseudun kulttuurilla on tarjottavana. Lähtisin erittäin mielelläni mieheni kanssa treffeille ja keikalle :)

  • Sara R.

    Ai että! Siis onko Jonathan Wilson tuttu? No siinä mielessä, että talvella kuulin upean biisin jonka nimeä tai esittäjää en kopannut. Tämän kevään olenkin kuluttanut koluamalla youtuben kaikki Raven-biisit (yllättävän monta ja tosi surkeita). Joten kiitos sinulle Jenni tästä jälleennäkemisestä! Juhlaviikoilla on paljon muutakin mikä tuntuu omalta, mutta Hilma af Klint-näyttely lienee must-listalla tälle tytölle.

  • -peppis-

    En ole aikasemmin tutustunut Wilsoniin, mutta nyt laitoin pyörimään suosituksestasi. Huh! Kyllä tätä mieluusti kuulisi livenä. Vietän 30-vuotisiani eikä ole vielä mitään ohjelmaa päivälle, jos vielä jonkun saisi mukaan konserttiin :) Juhlaviikoilta olen poiminut tietenkin Taiteiden yön, ja ulkoilmaleffaesityksen. Myös sirkus kiinnostaisi! Juhlaviikkoja alkaa aina elokuun alussa odottamaan :)

  • Katri K

    Jonathan Wilson ei ole ennalta tuttu, mutta toivoisin pääseväni keikalle, sillä uuden musiikillisen rakkauden löytyminen on kertakaikkisen mahtava tunne. Olen tykästynyt moneen aiempiinkin vinkkailemiisi artisteihin (esim. Efterklangiin), joten olen varma, että myös Jonathan Wilson kolahtaa :) Juhlaviikkojen konserttitarjonnasta aion katsastaa ainakin Ester Radan.

  • Pee

    Sun Roskilde-tarina kuulostaa aivan ihanalta, joten olisi mahtava nähdä herra itsekin livenä. Berttakoo at hotmail com

  • Qjs

    Artisti ei ole entuudestaan tuttu, mutta tuon linkkaamasi videon ja hehkutuksesi perusteella aion nyt kyllä tutustua heti paremmin! Keikalle tahtoisin, siksi että olisi kiva yllättää poikaystävä loman alkamisen kunniaksi. Lähdemme muuten heti konserttia seuraavana aamuna Sloveniaan matkalle ja muistelin, että vierailit siellä ehkä joskus? Pitääkin etsiä se postaus jos vaikka saisi sieltä hyviä vinkkejä! :)

  • Vierailija

    Mahtavaa, että hehkutat Jonathan Wilsonia ja tulevaa huvilateltan keikkaa blogissasi! Rakastan hänen musiikkiaan.
    En osallistu arvontaan, ostin liput jo sinä päivänä kun ne tulivat myyntiin. Mutta toivon, että keikka myydään loppuun ja Jonathan tulee Suomeen uudelleen…

  • Sofia S.

    Mikä olisikaan parempi tapa päättää rakkauden täyteinen Helsinki-suhteeni ennen paluuta takaisin Rovaniemelle opiskelija-arkeen kuin Flo.. – Flow jäi tänä vuonna väliin, koska päätimme budjetoida rahamme Islannin Airwaves festivaaleille marraskuussa. Jotenkin kesähulinat kuitenkin pitäisi saada arvoiseensa päätökseen musiikin, ihanien ihmisten ja Helsingin kesken, ehkä hieman kuohuviiniä myös.

    Jonathan Wilson ei ole entuudestaan tuttu, mutta sydäntä sykähdyttävää ensikuulemalta.
    Np: Jonathan Wilson – Gentle Spirit

  • francesca

    Artisti ei entuudestaan tuttu, mutta hehkutuksesi ansiosta soi nyt päivittäin.
    70-luvun soinnut palauttavat nuoruuden mieleen, joten konsertti olisi kiinnostava.

  • Emm

    Uusi tuttavuus, mutta kiinnostuin kovasti ja lähtisin mielelläni tutustumaan paremmin kyseisen herran musiikkiin.

  • Emmisofiak

    Muistan kun mainitsit artistin Roskilde-postauksessa ja ihastuin herran biisien tunnelmaan. Artisti unohtui välillä, mutta nyt olen kuunnellut taas monta biisiä putkeen! Olisi ihana nähdä livenä!! Juhlaviikoilta odotan myös roskalavapaviljonkia, leffapiknikiä ja Taiteiden yötä :)

  • monaatti

    ensinnäkin, kiitos jenni näistä artistiesittelyistä! musiikkimakusi menee hyvin yksiin omani kanssa mutta koska aina en jaks aitse selvitellä ja etsiä uusia hyviä nimiä, on kiva että joku sen tekee. mulla on aina kova luotto hehkuttamiasi tyyppejä kohtaan, ja niin nytkin! haluaisin keikalle ennen kaikkea siksi, että aika harvoin sitä todella tulee tehtyä. flowhunkin päädyin ostamaan lipun vasta keskiviikkona hyvin pitkän arpomisen jälkeen, ja kyllä kannatti! en kuitenkaan haluaisi kesän vielä loppuvan, ja siksi olisi kiva päästä fiilistelemään myös juhlaviikoilla. jonathan wilson kuulostaa pakahduttavan hyvältä, sinne voisin viedä jonkun parhaan ystävän tai poikakaverini. sopivasti tunnelmointia kesän loppuun! juhlaviikkoja aina katselen sillä silmällä, koskaan kunnolla osallistumatta… taiteiden yö ja kesäkino engelin woody allenin uusin taitavat olla varmimmat tärpit tänä vuonna :).

  • Sale

    Jotenkin itselläni on nyt menossa vähän vaikea elämänvaihe jossa tulee pohdittua paljon omia valintojaan ja omaa elämäntilannettaan, upea kesä on mennyt välillä vähän allapäin. Musiikki on toiminut useana hetkenä kuin hyvä ystävä. Jonathan Wilson ei ole minulle entuudestaan tuttu mutta oma ensikosketuksesi sai nyt minutkin osallistumaan, jos arpaonni vaikka osuisi kohdalle. Antero Lindgren puolestaan on entuudestaan tuttu artisti ja yksi omia ehdottomia suosikkejani, vaikka herralta onkin vasta kaksi levyä ilmestynyt. Suosittelen ehdottomasti etenkin esikoislevyä Mother, sopii täydellisesti jo hieman pimeneviin ja syksyä läheneviiin iltoihin ja etenkin niihin vähemmän riehakkaisiin tunnelmiin. :)

    Salla
    m-salla@hotmail.com

  • Hannari

    Ihana ihana ihana. Pääsispä!

  • Henuli

    Enpä ole kyseisestä artistista aiemmin kuullut, mutta luotan suositukseesi. Ja hei, olisipas hauskaa mennä keikalle ilman tämän enempää tietoa siitä, mitä tuleman pitää. Jos liput voitan niin lupaan, etten kuuntele yhtään biisiä etukäteen vaan jätän kaiken yllätyksen varaan :)

  • Immoska

    Jonathan on tuttu, ihanaa musiikkia! Keikalle haluaisin kovasti, uskon, että kokemus olisi ainutlaatuinen. Olisi kiva mennä mieheni kanssa kahdestaan, ei ollakaan oltu treffeillä tyttäremme syntymän jälkeen :) Juhlaviikoilta odotan lisäksi ainakin Taiteiden yötä!

  • Mara

    Wilson on uusi tuttavuus, mutta kolahtaa kyllä omaan musiikkimakuun tosi hyvin 70-lukuhenkistä ja maanläheistä folkkia..siis ihan just nappi silmään!

    Livenä menisin katsomaan ulkomaalaisen ystäväni kanssa, joka on juuri tuona viikonloppuna tulossa kyläilemään ensi kertaa vaikka vuosia ollaankin jo tunnettu. Olen pääni puhki miettinyt mitä kaikkea kivaa viikonloppuna voisi tehdä, itsekin olen vasta Helsinkiin muuttanut.

    Runsauden pulaa ei ohjelmasta ainakaan ole..enpä tiedä vielä mitä kaikkea menen katsomaan. Taiteiden yöhön täytyy tietenkin päästä, ulkoilma leffaan lähden kanssa. Ja toivottavasti viikoille mahtuisi myös kuvataideelämyksiä.

  • Mara

    Wilson on uusi tuttavuus, mutta kolahtaa kyllä omaan musiikkimakuun tosi hyvin 70-lukuhenkistä ja maanläheistä folkkia..siis ihan just nappi silmään!

    Livenä menisin katsomaan ulkomaalaisen ystäväni kanssa, joka on juuri tuona viikonloppuna tulossa kyläilemään ensi kertaa vaikka vuosia ollaankin jo tunnettu. Olen pääni puhki miettinyt mitä kaikkea kivaa viikonloppuna voisi tehdä, itsekin olen vasta Helsinkiin muuttanut.

    Runsauden pulaa ei ohjelmasta ainakaan ole..enpä tiedä vielä mitä kaikkea menen katsomaan. Taiteiden yöhön täytyy tietenkin päästä, ulkoilma leffaan lähden kanssa. Ja toivottavasti viikoille mahtuisi myös kuvataideelämyksiä.

  • Vierailija

    Itse suunnistan ainakin Open Stagelle, jossa tulevaisuuden Jonathan Wilsonit voi nähdä ensimmäisellä julkisella keikallaan. Siinäpä lastenlapsille myöhemmin kertomista!!:)

  • Saalem

    Kyllä. Molemmat levyt ostaneena voin suositella kaikille menoa kyseiseen konserttiin, vaikken sen sijainnista Oululaisena osaa sanoa mitään. Voin suositelle the green man festivalia kyseisen musiikin ystäville myöskin varauksetta, ja olihan herra Wilson sielläkin esiintymässä männä viikolla. Tuonne Walesiin juurikin Wilsonin takia oli kova halu päästä, mutta tyttöystävän työt estivät reissun. Nyt ihan yllättäen aivan kuin toinen mahdollisuus nähdä mies. Pitää näemmä alkaa varomaan mitä toivoo :) Noh, eikun kyytejä varamaan. Lippu wilsonille pitää kuitenkin varmistaa ostamalla se :)

  • Saalem

    Niin ja täytyy vielä sanoa että 35e lippu ei ole mitään Helsingissä asuvalle, kun alkaa kelaan paljonko täältä Oulusta esim joutuu maksaan julkisilla sinne päästäkseen. 95×2. Eli toisin sanoen, jos asut helsingissä ja mietit raaskiiko, niin vastaus on KYLLÄ!

Related posts