4/08/14

Turistina Töölössä

19 75 IMG_0791.JPG

Hellurei! Olen viimein palaillut parin viikon verran nautiskelemistani lomatunnelmista vähän aktiivisemmin tietokoneen äärelle. Ajattelin vielä parin viikon verran viettää sellaista pehmeää laskua arkirutiinien saralla, mutta tarkoituksena olisi jo vähän enemmän ahkeroida työhommiakin. Olen myös vihdoin ja viimein pukenut ylleni jotain muutakin kuin midimittaisia hameita. Älkää silti vielä pidättäkö hengitystänne, sillä takaan, että midihelmavillitys jatkuu kyllä edelleen. Poikkeus vahvistaa säännön. ;)

IMG_0775.JPG

Ostin viime kesänä Berliinin reissultani aletuliaisina Sessùnin söpöt printtishortsit, joista tulee mieleen joku täti-ikäinen turisti tai lomaileva floridalaisrouva. :D Kyseenalaisista mielleyhtymistä huolimatta rakastan hassuja, korkeavyötäröisiä shortsejani. Tänään puin niiden kaveriksi Twist & Tangon kauniin kesätopin, jonka juju on selkäpuolelle jemmatussa pitsikoristeessa. Olen vasta tänä vuonna tutustunut ruotsalaismerkkiin paremmin ja ilokseni minut kutsuttiin keväällä valkkailemaan muutama vaate omakseni showroomilta poistuvista mallikappaleista. Nappasin matkaani muun muassa tämän topin ja se on kyllä ihan täydellinen kesäpaita. Ilmastointikin pelaa!

IMG_0796.JPG

Kesäpäivät ovat viime aikoina kuluneet pelkästään sandaalit jalassa – eihän tuolla helteellä oikein muuta viitsi jalkaansa vetää. Tänään kuitenkin kaipasin vaihtelua ja turistirouvatyylini sai seurakseen ruskeat herrainkengät. Olalle heitin vanhimpiin kirppariaarteisiini kuuluvan nahkalaukun ja nenänpäälle turisti-lookiin matchaavat aurinkolasit. Tukka on tuollainen suoraan sängystä -pehko, johon vain suihkin vähän hiuslakkaa ja pöyhin entisestään. Tytöt, uskokaa minua: polkka on maailman näppärin ja helpoin tukan pituus. Pyöräytin hiuksiin lauantaina kiharat, nukuin ne päässäni pari yötä, suhautin sekaan vähän kuivashampoota, suolasuihketta ja hiuslakkaa ja tukka on näin kolmantena päivänä just passeli kesäpehko. Suosittelen!

IMG_0936.JPG

Tällä kertaa kameran takana häärikin vallan uusi tyyppi, sillä päätimme Aamukahvilla-blogin ihanan Henriikan kanssa kuvailla asukuvia yhdessä ja hänen miehensä nappasi sitten samalla kertaa kuvat meistä molemmista. Törmäsimme keväällä siellä Twist & Tangon showroomilla ja siitä lähtien on ollut suunnitelmissa törmätä uudelleenkin. Nyt sitten tapasimme uudelleen asukuvatreffien merkeissä – Twist & Tangoa molemmilla yllä, tottakai. ;) On aina hauskaa päästä ihan uuden tyypin kuvattavaksi, sillä vaikka naama on sama, vakioposeeraukset hallussa ja kuvauspaikka tuttu, niin aina eri kuvaajan ja kameran kanssa kuvista tulee hiukan eri näköisiä. Kiitos vielä Henriikalle ja Jannelle hauskoista kuvaustreffeistä!

PS. Jos muuten ette ole huomanneet, niin Töölössä Väinämöisenkadulla on sellaisia taloja ja tunnelma, että voi melkeinpä kuvitella kävelevänsä jossakin Lontoossa – käykää siis tsekkaamassa joskus Töölön Notting Hill. ;)

Translation: For a change I’m wearing something else than midi skirts. But don’t hold your breath, my midi skirt love hasn’t gone anywhere – this was just a shorts day. ;)

IMG_0740.JPG

Valkoinen toppi Twist & Tango (sample / saatu blogin kautta), shortsit Sessùn, minituubitoppi Monkiherrainkengät Samuji (sample), laukku second hand, aurinkolasit Urban Outfitters, huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 55)

IMG_0904.JPGIMG_0816.JPG IMG_0870.JPG IMG_0911.JPG

Photos: Janne Simojoki / Aamukahvilla

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Muoti

19 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Tämä asu iski kyllä nyt tosi kovaa! Tässä on jotenkin kaikki vaan osunut ihan nappiin. Rakastuin erityisesti tuohon paitaan ja noihin kenkiin. ♥

  • Oh! These shorts stole my heart!! You look gorgeous Jenni!

    http://lartoffashion.blogspot.com

  • Ninni Töölöstä

    Entäs sitten Eteläisen Hesperiankadun loppupää? Siinä on vasta tunnelmaa!!

  • Anon

    Nämä kuvat voisi suoraan laittaa sanakirjaan selitteeksi glamourille (ja kauneudelle). Entisaikain filmitähden lisäksi näistä kuvista tulee mieleen myös jokin suussa sulava kermatoffeetäplitetty herkku :) Ihana tuo selkäpitsi… ja floridalaisshortsit <3 Sopii just kaltaisellesi kapeavyötäröiselle kaunottarelle!

  • Sra

    Ootpa tosi kaunis näissä kuvissa! Ihanat shortsit, kampaus ja huulipuna! :)

  • lompsukka

    Uusi kuvaaja näkyy kyllä kuvissa tosi kivalla tavalla! Ihan uusia poseja ja kuvakulmia, tosi kivaa vaihtelua :)

  • Miten kauniit shortsit, oranssit ja vanhan ajan vaaleansinisen sävyt sopivat niin, niin hyvin yhteen! Jos saisin tuota kangasta rullan, verhoilisin sillä varmaan innostuksissani itseni ja koko talon, ha!

  • tiinapetriikka

    Töölö on ihana! Kunpa omistaisin koiran, niin tulisia vaelleltua katuja entistä ahkerammin. :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Ihan mahtavaa kuulla, että tykkäsit. Paita on kyllä tuolta selkäpuolelta todella kaunis ja kengät ihan mahtilöytö, sillä nuo ovat näytekappale mallista, joka ei tainnut koskaan päätyä tuotantoon asti. Uniikkikengät siis!

  • Jenniii

    Thank you Natali! :) The shorts were the best sales find, I must say. You definitely should check out Sessùn if you ever bump into it somewhere in Europe – such cute clothes!

  • Jenniii

    Joo, ne pastellitalot ovat myös todella kauniita. :) Töölö on ihana!

  • Jenniii

    Kääk, tssähän menee ihan sanattomaksi moisten kehujen äärellä. Kiitos! :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Suoraan sängystä -tukka siis toimii, JES. ;)

  • Jenniii

    Pitää järkkäillä asukuvatreffejä Henriikan ja Jannen kanssa siis toistekin. :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tykkään myös itse tuosta kuosista tosi paljon. Harmi vain, ettei tuota kangasta taida oikein mistään löytää. Suosittelen inspismielessä tsekkailemaan ranskalaismerkki Sessùnin lookbookeja – niin kauniita printtikuoseja ja suloisia vaatteita!

  • Jenniii

    Koiran kanssa tulisi kyllä varmasti kierreltyä vieläkin enemmän. Onneksi nyt kesällä on ollut intoa ja aikaa käydä ahkerasti kävelyille ilman hauvaakin. :)

  • Mari_abeu

    Olet tylsä, väritön ja liian kesy. Sinussa ei ole tarpeeksi särmää!

  • Jenniii

    Vai niin. :D Kiitos tästäkin mielipiteestä.

  • jhhh

    Tuo tukka sopii sulle tosi hyvin! Alan kohta itsekin haaveilla taas polkasta, kun näitä katselee :) (nimim. Tukankasvatusprojekti menossa kolmatta vuotta)

Related posts