Kesäinen kenkäkisa on päättynyt!
3 41
Sain viime viikolla järjestää mainion kesäkisan yhteistyössä MI-NO-kenkäkaupan kanssa ja kisassa tarjolla olivat yhdelle onnekkaalle ATP Atelierin kauniit kengät. Oli kivaa huomata, että innostuitte ATP Atelierin kengistä sekä koko MI-NO Shopin kenkävalikoimasta noin kovasti. Toivottavasti saadaan pidettyä tämä itsenäinen pikku-kenkäputiikki ilonamme vielä pitkään! :)
Arvonta on nyt suoritettu ja on aika julkistaa onnettaren suosikki, joka siis saa omakseen mieleisensä kengät! Kannattaa kuitenkin muistaa, että Galleria Esplanadissa Kluuvikadun puolella sijaitsevassa kenkäputiikissa on meneillään alennusmyynti eli jos ihastuitte palavasti joihinkin bongaamiinne kenkiin, niin sinne vain sitten sovittelemaan. :) Toki ale on myös verkkokaupan puolella, joten vaikka ei liikkeeseen asti pääsisikään, on mahdollisuus päästä aleostoksille silti. Yllä olevassa kuvassa näkyy tämän hetken valikoimaa, mutta sainpa hiukan ennakkoon jo kurkistaa syksyn tuleviin tuuliinkin. Eli alla olevassa kuvassa näkyy jo tulevan syksyn mallistoja (pääasiassa ATP Atelierilta, mutta joukossa on myös muutamia muiden merkkien herkkuja) eli saatte nyt vähän ennakkotirkistyksen tulevaan tässä samalla!
Mutta sitten se kisan voittaja… Tällä kertaa arpaonni suosi seuraavaa:
Mia:
Vaikkakin asusi on upea, en voi olla ihastelematta ja keskittymättä uuteen tukkaasi uusissa asukuvissakin, hih! Mutta kaiken kaikkiaan ihastuttava kokonaisuus, aina kengistä niihin hiuksiin. :)
ATP Atelierin kengistä en osannut valita vain yhtä suosikkia, yhtä mielelläni kotiuttaisin niin Rosat kuin Nadia Blackit/Beigetkin!
Arvaapas mitä Mia, nyt joudut sitten kuitenkin tuon päätöksen eteen! Toivottavasti ei ole liian vaikea. ;) Käyhän kurkkimassa sähköpostiasi, niin siellä odotttaa sinulle lisäinfoa!

Kuvat: MI-NO Shop ja valmistajat
Tags: kengät, kilpailu, muoti, Muu muoti, yhteistyö
Categorised in: Muoti