11/07/14

Äidin vaatekaapilla taas

29 72 P7102743.JPG

Asukuvien ystäviä hemmotellaan nyt, koska tässä uusien hiusten inspiroimassa tilassa, kauniissa kesäsäässä ja lomatunnelmassa on ollut intoa ja aikaa ikuistaa asuja kiitettävällä tahdilla. Uskomatonta, miten paljon nämä uudet hiukset voivat inspiroida myös pukeutumisen suhteen, sillä tunnun löytävän aivan uusia ulottuvuuksia tyylistäni ja vaatekaapistani erilaisen kampauksen myötä. Muutenkin tänä kesänä olen löytänyt pukeutumiseen ihan uusia kulmia aiempaan verrattuna – ja mikä parasta, usein näiden inspisten toteuttamiseen ei ole tarvinnut kuin poiketa omalla vaatekaapilla. Hameiden suhteen muutos on ollut näkyvin: en ennen tätä kesää ole ollenkaan osannut vuosiin käyttää hameita ja nyt tuntuu, etten muuta halua pitkääkään. 

P7102753.JPG

Jotenkin nämä uudet hiukset henkivät minusta paitsi sellaista boheemia ranskalaiseleganssia, myös vähän sellaisia 80-90-luvun viboja, ja nämä tunnelmat ovat kyllä vaikuttaneet pukeutumismietteisiini viime päivinä. Tekisi mieleni kokeilla juuri sellaisia klassikko-yhdistelmiä kuten valkoinen t-paita / toppi ja farkkushortsit punattujen huulten ja aurinkolasien kanssa. Monet tututkin vaateyhdistelmät saavat ihan uutta puhtia erilaisesta kampauksesta – kyllä tässä lyhyemässä tukassa vain on niin eri tavalla särmikkyyttä. Eilen minua innosti juuri tuo farkkushortsi-ajatus, mutta enpä omista tällä hetkellä lainkaan farkkushortseja, kun viime kesänä ne pitkäaikaiset lempparini hiutuivat takapuolen kohdalta puhki. Niinpä lähdin toteuttamaan ideaa toisella tavalla…

P7102732.JPG

Kun kaivoin aiemmin tällä viikolla kaapista äitini vanhan Vuokon hameen (jonka hän itse asiassa muisteli myöhemmin puhelimessa puhuessamme olevan isoäitini peruja jostain 80-luvulta), innostuin muistelemaan, mitä muita äidiltä hamstrattuja aarteita vaatekaapistani voisi löytyä. Olen nähnyt monissa äidin nuoruusaikojen vaatteissa niiden erityisyyden ja potentiaalin, mutta huomaan, ettei aika vain ole aiemmin vielä ollut monille niistä kypsä. Helmat ovat tuntuneet sen hetkiseen makuuni liian pitkiltä tai muhkeilta tai muuten vaatteiden mallit eivät ole näyttäneet omalta, mutta nyt jokin vipu on naksahtanut tyyliasioissa oikeaan asentoon. Olen todella kiitollinen itselleni, että olen säilyttänyt nuo helmet, vaikka niille ei vielä olekaan ollut käyttöä ja etten varsinkaan ole mennyt sorkkimaan niitä tuunailemalla helmoja lyhyemmiksi tai mitään muutakaan.

P7102785.JPG

Kaipasin eilen farkkushortseja hamepäivien lomassa, kunnes muistin yhtäkkiä, että minulla on johonkin jemmattuna äitini vanha farkkuhame. Tajusin siinä samassa, että hame, joka ei vahvasti ulkonevassa kellohelmassaan ole aiemmin tuntunut omalta, on nyt kellohame-trendin jyllätessä tismalleen sitä, mitä haluan. Farkkushortsien sijaan kaivoin siis kaappieni kätköistä äitini vanhan 50-luvun henkisen farkkuhameen, jonka hän on ostanut vaihto-oppilasvuotenaan 70-luvulla Jenkeistä. Jännitti, että mahtaisiko vyötäröltä todella kapea hame mahtua edes päälle, koska en ole kokeillut sitä vuosiin, mutta näemmä naiseus on kertynyt lähinnä lantiolle ja vyötärö on säilyttänyt mittansa, sillä sehän istui kuin hanska. Voitte olla varmoja, että tätä hametta tullaan näkemään jatkossakin! Kiitos rakas äiti, että olet säilyttänyt joitakin näistä aarteista nuoruudestasi! <3

P7102767.JPG

No eilen sitten tosiaan puin tuon ihanan jämäkkää farkkua olevan hameen ylleni valkoisen topin kera, punasin huulet ja nostin Ray-Banin Clubmasterit nenälle. Ai että kuinka tykkään tuosta punaisten huulten, vaalean lyhyemmän tukan ja Clubmasterien yhdistelmästä. Tällä kertaa sidoin hiukset kiinni pienelle ponnarille niskaan vaihtelun vuoksi (ja siksi, että tukka alkaa vähitellen olla pesun tarpeessa, haha). On kivaa, että hiuksiin jätettiin sen verran pituutta, että ne saa yhä kiinni – helpottaa elämää kummasti ja antaa paljon vaihtelumahdollisuuksia kampausten osalta. Mitäs tykkäätte tästä kesätyylistä?

Translation: I find the new haircut so inspiring and it seems to encourage me to try out new things stylewise. This week I have gone through my wardrobe and found some wonderful pieces that my mother’s youth. This time I tried out the vintage denim skirt from the 70’s and I absolutely love the girly look. It’s a perfect summer outfit with a simple white top, red lipstick and a pair of classic Ray-Ban Clubmasters. :)

P7102712.JPG

Farkkuhame vintage, valkoinen toppi H&M, laukku second hand, kengät & Other Stories, aurinkolasit Ray-Ban (saatu blogin kautta), huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 55)

P7102777.JPG P7102781.JPGP7102783.JPGP7102755.JPG P7102738.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

29 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Blue Peony

    Todella chic ja freesi look! Oih, olisipa minunkin äidilläni tuollaisia aarteita säästössä… Tosin olemme ihan eri kaliiperia, äidin päällä koko 32 roikkuu väljänä ja itse olen 38:n ja 40:n välimaastossa. Ja kuudesta sisaruksesta vanhimpana äitini myös oppi jo varhain käyttämään vaatteensa joko aivan loppuun tai antamaan ne eteenpäin/tuunattaviksi…

  • Jenniii

    Kiitos! :) Suurin osa minunkin äitini vaatteista on yksinkertaisesti käytetty loppuun, joten kovin paljon häneltä ei ole jäänyt näitä nuoruusvuosien helmiä minulle kierrätettäviksi, mutta onneksi sentään jotain. :) Minun onnekseni olemme hyvin samankokoisia ja -mallisia, joten vaatteiden lainailu ja lahjoittaminen puolin ja toisin onnistuu hyvin.

  • Lora

    Ihania helmiä olet saanut vaatekaappiisi ja nuo hiukset, WOW <3

    Itse olen monet kerrat huokaillut syvään katsoessani äitini nuoruusajan valokuvia ja niitä ihania vaatteita joita hänellä on niissä päällään – harmi ettei hän laittanut niitä säästöön. Onneksi edes yksi villaneule löytyy varaston kätköistä – äitini kutoi sen joskus nuorempana :)

  • Taru_

    Aivan täydellinen asu, tuo farkkuhame (hiuksista nyt puhumattakaan) on I-H-A-N-A! Ihania kesäpäiviä sinulle Jenni ja kiitos laadukkaasta blogista! :)

  • Minä vain

    Toi farkkuhame kyllä on tosi ihana! :)

  • Uusi hiustyylisi taipuu kyllä todella erilaisiin ilmeisiin :) Tämäkin sopii sinulle! Itse olen myös käynyt äidin kaapilla, ja käyttänyt mm. äidin rockabilly-mekkoa, se on suosikkini ja löytyy tästä blogikirjoituksesta http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/2012/07/may-you-live-all-days-of-your-life.html.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Qjs

    Naulan kantaan – taas! Hame on divine (miksei sanalle ole yhtään käyttökelpoisen osuvaa suomennosta?)! Mä laittaisin vielä Clubmasterien/kenkien värisen vyön, mutta tollaisenaan jo ihan jumalainen kokonaisuus.

  • Sofiaa

    Kerrassaan ihana hame ja samalla ihan mahtava kokonaisuus, uudet hiukset kruununa! :) Harmi ettei mun äiti ole pahemmin säästellyt nuoruusajan vaatteitaan van heittänyt kylmästi menemään, ainakin kuvissa ne on nimittäin näyttäneet oikein kivoilta. :(

  • Vierailija

    Äitisi tyyliä olisi hauska päästä vakoilemaan. :) Vallan hurmaava hame.

  • lliisa

    Oi, onpa kerrassaan ihana asukokonaisuus. :) Itsekin olen löytänyt oman äitini nuoruusvuosilta säästyneistä vaatteista joitain helmiä, myöhemmin aina tajuaa, että onneksi tuli niitä säilytelleeksi. :D

    En muista kommentoineeni aiemmin, mut oon jo vuosia lukenut blogiasi ja tykkään paljon. Sulla on ihana tyyli ja laadukkaita postauksia. Ja uudet hiukset on todellaki onnistuneet!

  • Kedonkukka

    Tuli mieleeni, kun sinulla taitaa olla muutamat & Other Storiesin kengät, niin vastaavatko ne hyvin kokoaan? Mietin nettikaupasta tilaamista ja pohdin kahden koon välillä. Kiitos vastauksestasi :)

  • xx

    Ihanaa että äitisi on säästänyt tuon hameen! Toisaalta vetää vähän mietteliääksi, että mitä vaatteita meidän ajalta säästyy tuleville sukupolville, kun nykyinen laatu on niin kehnoa? Tai no onhan niitä hyviäkin vaatteita vielä olemassa, mutta suurin osa porukkaa ostaa vaatteensa ketjuliikkeistä, joiden rievut kestävät hädin tuskin yhden sesongin :( Eipä tarvi lapsille niitä säästellä…

    Vähän vielä aiheeseen liittyen, luin juuri jostain naistenlehdestä artikkelia, jossa stylisti kertoi, miten he valitsevat historiallisiin elokuviin sen aikakauden tyyliin sopivat vaatteet. Mietin, että millaisen tyylin tulevaisuuden stylistit valitsevat, kun tästä tästä meidän ajasta aletaan tehdä historiallisia elokuvia? Onko päähenkilöillä joka kohtauksessa uusi, jotain halpisketjun rytkyä matkiva vaate??? Koska sitähän tämä nykyinen kuluttaminen on, ostetaan hulluna kertakäyttötavaraa, jota käytetään kerran tai kaksi…

    Sorry ”avautuminen”, tämä vaan herätti ajatuksia :)

  • Hame :)

    Ihan täydellinen hame ja erityisesti sen pituus.

  • Tosi hyvännäköinen tyyli! Niin freessi. Itselläkin on tallessa joitain äidin vanhoja vaatteita – nuorempana niitä osasin käyttää, mutta en jotenkin enää. Ehkä taas jokin päivä :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Olen kyllä onnentyttö, kun äidiltä on säästynyt tällaisia aarteita. Ja tukkaan olen ihan rakastunut – poikakaveri vitsailee, että meitä  on nykyään tässä suhteessa kolme: poikakaverini, minä ja Tukka. Hahahaha!

  • Jenniii

    Thank you Natali, that’s so sweet of you. :)

  • Jenniii

    Voi kiitos Taru! :) Todella kivaa saada tällaista palautetta!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Hassua, että tämä ehti pyöriä kaapissa käyttämättömänä vuosikaudet, ennen kuin se oikea hetki koitti. Mutta onneksi muistin sen nyt!

  • Jenniii

    Kiitos Elisabeth! Tuntuu, että tämä lyhyempi tukka on todella paljon monipuolisempi ja muuntautumiskykyisempi kuin pitkä, vaikkei heti ehkä osaisi niin ajatellakaan. Tästä saa niin monenlaista ilmettä ja avonaisena polkassa on jollain tapaa särmikkäämpi fiilis kuin pitkissä hiuksissa. Ja siis WAU, mikä mekko tuo äitisi vanha. Upea!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Jotenkin on ollut iha älyttömän inspiroitunut fiilis pukeutumisen suhteen nyt tänä kesänä – ihanaa, että se näkyy myös päällepäin. Musta vyö sopisi kyllä tuohon kokonaisuuteen vielä mainiosti, pitää joskus kokeilla! Hmm, divine on kyllä hitsin hyvä sana. Osuvin käännös sille lienee jumalainen? :)

  • Jenniii

    Kiitos! Veikkaan, että ongelmana noissa äitiemme vanhoissa vaatteissa on myös se, että vaatteet on niihin aikoihin oikeasti käytetty loppuun eli niitä ei välttämättä aina ole jäänyt kierrätettäviksi. Mutta eikun kirppareille vain metsästämään, niin sieltä voi hyvinkin löytää samantyyppisiä aarteita! :)

  • Jenniii

    Hahaa! En usko, että äitini on kiinnostunut bloginäkyvyydestä, mutta voisin joskus kysäistä, saisinko esitellä esimerkiksi muutaman vanhan valokuvan. :)

  • Jenniii

    Kiitos tosi kivasta kommentista ja kivaa, että innostuit kommentoimaan! :) On aina niin kiva kuulla sellaisista hiljaa taustalla seurailevistakin lukijoista. 

  • Jenniii

    Joo, minulla on useammat & Other Storiesin kengät ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Hyvälaatuisia kenkiä hyvistä materiaaleista. :) Kokopolitiikasta sanoisin sen verran, että olen yleensä kooltani 36-37 riippuen kengästä ja merkistä, ja toisinaan asetun hankalasti noiden kahden koon välille. & Other Storiesin kengissä kuitenkin selkeästi koko 37 on ollut sopivin eli ota mieluummin yläkanttiin! :)

  • Jenniii

    Totta. Toki tästäkin ajasta jää jälkipolville niitä laadukkaampia vaatteita, mutta hyvin suuri osa tällä hetkellä tuotetuista vaatteista kestää hädin tuskin edes oman sukupolvemme käyttöä. Se todellakin on surullista. Peräänkuulutan siis laatu- ja materiaalitietoisuutta myös kuluttajilta. Älkää ostako huonoista matskuista ja huonosti tehtyjä vaatteita! Kestäviä vaatteita voi löytää myös halpaketjuista, mutta se tarkoittaa, että vaatteita tulee oikeasti vähän tutkia ennen ostopäätöstä, tsekata materiaalit, tunnustella kangasta ja tsekata saumat.

    En ole koskaan tajunnut tuollaista kertakäyttökulttuuria vaatteissa ja se on minusta aivan äärettömän itsekäs tapa elää. Toivon pystyväni täällä blogissani välittämilläni mietteillä ja arvoilla herättelemään edes joitakin ajattelemaan näitä asioita vähän enemmän. Kiitos hyvästä kommentista!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Olen muuten ihan samaa mieltä tuosta hameen pituudesta – mitta on aivan täydellisen imarteleva. Hassua silti, että huomasin äitini lyhentäneen helmaa hiukan pienillä ompeleilla, mutta vain sen helman viimeistelysauman verran. Ratkoin ompeleet itse nyt sitten auki ja sain hameen alkuperäiseen pituuteensa (joka tosin on vain noin sentin verran pidempi).

  • Jenniii

    Kiitos Hanna-Maria! :) Tässä tyylissä oli kyllä todella kotoisa fiilis. Pitää kaivella kaappeja vielä, että mitä muita äidin aarteita sieltä löytyy. Kovin montaa äidiltä perittyä vaatetta minulla ei ole, mutta ne muutamat ovat sitten sitäkin kivempia.

  • Sarinna

    Ai vitsi miten hyvältä näytät! Aivan älyttömän kaunis asu :)

Related posts