10/07/14

Kahvilalöytö keskeltä Töölöä: Freese Coffee Co.

7 44 P7102707.JPG

Onpa kiva huomata, että tähän ihan kotinurkille on parin viime vuoden aikana alkanut aueta kaikkia pieniä kivoja kahviloita ja ravintoloita. Tämä nurkka Etu-Töölöstä, jossa itse asustelen on etenkin kahviloiden osalta ollut vähän hiljainen, joten on mukavaa, että ihan parin minuutin kävelymatkan päästä poissa keskustan hälinästä löytyy sympaattisia pikkupaikkoja, joihin voi päivän työkiireiden lomasta poiketa. Freese Coffee Co. on avattu Etu-Töölöön Freesenkadulle jo viime syyskuussa, mutta minä kuulin ensi kerran kahvilasta vasta tänä keväänä. Ja tänään viimein piipahdin siellä ensimmäistä kertaa. :)

P7102678.JPG

Kahvilalöytö osoittautuikin niin viehättäväksi paikaksi, että pyysin, saisinko ottaa muutaman valokuvan teillekin näytettäväksi. Freese Coffee Co. vaikutti muutenkin tämän visiitin pohjalta suosittelemisen arvoiselta paikalta: tabouleh-feta-salaatti maistui herkulliselta (ja oli pienehköltä näyttäneestä koostaan todella täyttävä), kahvi on kuuleman mukaan erinomaista (itse en juo kahvia, joten en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia), miljöö on todella viihtyisä ja palvelu huomaavaista ja henkilökohtaista. Kahvia juomattomalle sävellettiin lennosta herkullinen itse tehty jäätee ja saimmepa vielä kotimaisia mansikoitakin kaupan päälle jälkkäriksi. Tänne olisi voinut jäädä istuskelemaan paljon pidemmäksikin aikaa.

P7102680.JPG

Freesen tausta-tarina on aika hauska, sillä kahvilan nuori omistaja ja baristamestari on myös sukunimeltään Freese ja kahvila sijaitsee tosiaan Freesenkadulla, joka puolestaan on aikanaan nimetty hänen esi-isänsä mukaan. Hyvän kahvin lisäksi paikan päällä tarjoillaan pientä syötävää, lounasta sekä viikonloppuisin brunssia. Kahvilasta voi myös ostaa kahvia kotiin ja onpa myynnissä kaikkea muutakin pientä ja kaunista kuten helsinkiläisvalmisteista suklaata, Kinfolk- ja Cereal-lehtiä sekä kahvin valmistukseen liittyvää pientavaraa. Kertakaikkisen herttainen paikka, menkää käymään! Kannattaa kuitenkin huomioida, että ensi viikosta eteenpäin kahvila jää hetkeksi lomalle ja sulkee ovensa, joten suunnistakaa sinne joko tällä viikolla tai sitten vasta loman jälkeen. :) Tarkemmat tiedot loman kestosta päivittynevät ainakin Facebook-sivuille.

P7102700.JPG P7102666.JPG P7102681.JPGP7102677.JPG P7102686.JPGP7102683.JPGP7102693.JPGP7102687.JPG P7102695.JPGP7102692.JPGP7102701.JPGP7102685.JPG P7102698.JPGP7102694.JPG P7102702.JPG P7102708.JPGP7102705.JPG P7102664.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Uncategorized

7 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • wikke

    Milon ilme :D

  • Jenniii

    Hahaha, se on niin iloisen ja innostuneen näköinen. :D Eikä oikein malttanut pysyä paikoillaan, hahaha!

  • saravalmis

    Freese on kyllä ihan huippu! Serkkutyttö vei mut sinne, omistaja kun on hänen tuttujaan, ja voin todellakin vahvistaa tuon huhun huikean hyvästä kahvista! Kannattaa pyytää muutamaa eri laatua maisteltavaksi, Kalle kertoi tosi kivasti kaikenlaista nippelitietoa juomistani kahveista mulle ja serkulleni x) 

  • Minä vain

    Tosi kodikkaan näköinen! :)

  • paju

    Näyttääpä tosiaan sympaattiselta! Ihanaa Jenni että kerrot näistä pienistä liikkeistä! Näitä ei tosissaan aina tule huomatuksi, vaikka pääkaupunkiseudulla asuukin. On muutenkin tärkeää että esittelet blogissasi pienyrittäjiä, sillä monelle tämä vuosi on ollut erityisen hankala. Omissa haaveissanikin kun on pienen kahvilan perustaminen! Täytyypä käydä tutustumassa Freeseen, kun töölöläisiä tässä itsekin ollaan ;-)

  • Freese on kyllä todella kiva paikka. Itse kävin siellä keväällä aamupalalla ja tykäistyin kovasti. Hyvä että muistutit tästä, ehdinkin vielä kesäloman aikana varmaan piipahtamaan.

  • Jenniii

    Freese on muistaakseni nyt pari viikkoa lomalla, mutta suuntaahan paikalle sitten heinäkuun lopussa. :) Tsekkasin FB-sivuilta, että kahvila avataan jälleen ti 29.7.

Related posts