Pinssejä kukkarossa
22 39
Kaupallinen kampanja, yhteistyössä PINS
Aika monessa paikassa onkin jo kirjoiteltu keväällä julkistetusta uudesta PINS-etukortista ja heitänpä nyt vielä mattimyöhäsenä minäkin lusikkani soppaan. Lupasin nimittäin testailla uutta etukorttisysteemiä yhteistyön tiimoilta ja jakaa aiheesta omat mietteeni. Koska PINSin idea vaikutti minusta kiinnostavalta, päätin suostua testailemaan, vaikka oma suhtautumiseni etukortteihin ja kanta-asiakasjärjestelmiin onkin vähän kaksijakoinen. Luvassa siis jonkinlainen setti yhteenvetoa itse PINSistä sekä pohdintaa etukorttiasioista yleensä.
Aika monen teistäkin lompakko varmaan jo pursuilee erilaisia etu- ja kanta-asiakaskortteja, mutta löytyykö jonkun kukkarosta jo uutukainen PINS? Perusidea PINSissä on samankaltainen kuin muissakin bonusjärjestelmissä: näyttämällä korttia ostoksia tehdessään voi kerryttää itselleen pinssejä, joilla puolestaan voi sitten lunastaa erilaisia etuja. PINSin myötä vanha YkkösBonus-kortti poistui kokonaan, mutta uudessa PINS-systeemissä on mukana tuttujen Ykkösbonus-kauppojen lisäksi myös uusia liikkeitä. Erona muihin Suomessa toimiviin kantisjärjestelmiin tässä systeemissä on se, että organisaatio PINSin taustalla on kansainvälinen ja mukaan järjestelmään voivat liittyä itsenäisetkin kaupat sekä muut pienet toimijat. Tämän lisäksi mukana on myös verkkokauppoja. Niin ja kortti on kuluttajalle ilmainen. :)
Minusta kiinnostavinta tässä uudessa bonussysteemissä on nimenomaan se, että toivon mukaan itsenäiset yrittäjät ja pienet putiikit voivat saada PINS-järjestelmästä tukea omalle toiminnalleen. Olen hieman huolestuneena seurannut S- ja K-ryhmän dominanssia kaupan alalla ja pohdiskellut, että mahtaako kohta itsenäisiä lähikauppoja olla enää olemassakaan. Lämmöllä muistelen vieläkin entistä lähikauppaani Laivurin Valintaa, jossa aina piipahdan mieluusti yhä, jos satun sinne suunnalle. :) Toistaiseksi Laivurin Valinta ei taida olla mukana PINSissä, mutta juuri tällaisten pienten kivijalkaputiikkien puolesta toivon, että S- ja K-ryhmät saavat kilpailijoita toistensa rinnalle. Ja PINS-järjestelmässä onkin mukana jo ainakin parikymmentä helsinkiläistä pikkuputiikkia, joten toivotaan, ettämä tämä systeemi palvelee sekä yrittäjiä että kuluttajia.

Suurin osa kumppaneista on mukana PINS-järjestelmässä siten, että heiltä ostamalla voi kerätä pinssejä eli bonuspisteitä (joita vastaan voi sitten lunastaa etuja, alennuksia tai palkintoja), mutta joistakin liikkeistä kortilla voi saada myös alennuksia jo ostoksia tehdessään. Mainitsemisen arvoista on toki myös se, että PINS toimii kansainvälisyytensä ansiosta ulkomaillakin ja etenkin Baltian maissa on liikkeitä ja toimijoita, joiden kanssa asioidessa korttia voi hyödyntää. Positiivista on myös se, että nyt PINSin kautta moni suuri verkkokauppa tai pieni putiikki on nyt tällaisen etujärjestelmän piirissä ilman, että niiden täytyy kuulua johonkin samaan kauppaketjuun.
PINS-järjestelmässä mukavaa on se, että pinssejä voi käytellä aika monipuolisesti, sillä yhteistyökumppaneina on mukana muun muassa lentoyhtiöitä ja hotelliketjuja – parhaimmillaan pinsseillään voi siis kustantaa itselleen vaikkapa matkan. Taitaa tosin olla niin, että yhden hengen taloudesta pinssejä kertyy siinä määrin huterasti, että niillä ei varmaankaan juuri lomamatkoja ostella… Toisaalta ostoksia voi tehdä niinkin päin, että kerryttää pinssejä esimerkiksi suurissa verkkokaupoissa asioimalla ja käyttää ne sitten pienyrittäjää tukien esimerkiksi paikallisen pienyrityksen lahjakorttiin. Se tässä systeemissä on minusta juuri mainiota, että pienetkin toimijat voivat tällä tavoin saada tukea suurempien avulla. Kannattaa kuitenkin huomata, että pinssejä kertyy ostoksista hiukan eri määriä kaupasta riippuen, sillä kukin putiikki voi itse määritellä montaako pinssiä yksi euro vastaa. Se ero tässä systeemissä on muihin Suomessa toimiviin bonusjärjestelmiin, että pinssit saa käyttöönsä jo 1-2 päivän kuluessa tehdystä ostoksesta. Mainitsemisen arvoista on muuten myös, että pinssinsä voi halutessaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. :)
Vanhojen tuttujen YkkösBonus-ruokaketjujen (Siwa ja Valintatalo) lisäksi PINS-systeemissä on siis mukana iso joukko isoja ja pieniä kotimaisia putiikkeja sekä liuta suomalaisia ja kansainvälisiä verkkokauppoja. Kun selailin PINS-kumppaneiden listaa, bongailin sieltä ilokseni joukon kiinnostavia nimiä: Verkkokauppa.com, Matkahuolto, airBaltic, Akateeminen kirjakauppa, Hotels.com, Zalando, Yves Rocher, Nelly.com, Adlibris, Brandos, Asos sekä lukemattomia tunnettuja verkkokauppoja. Onpa mukana muutama ylellisempikin nettikauppa kuten Luisaviaroma ja Matches – luksuslaukusta pinssejä kertyykin jo kertaheitolla enemmän. ;) Ja huomasin verkkokauppojen ohella kumppanien listalta useita pieniä helsinkiläisputiikkejakin. Toivotaan, että moni pienempikin ketju tai yritys innostuu lähtemään tähän mukaan, niin järjestelmästä voisi ihan oikeasti olla iloa täällä Helsingissäkin.

Vaikka bonuskortteja pursuilee lompakossa jo liiaksikin asti, tykkään siitä ajatuksesta, että tällaisia etujärjestelmiä on myös varsinaisten kauppaketjujen ulkopuolella ja tässä yhdistetään näppärästi useiden liikkeiden voimat, niin ettei kaikilla tarvitse olla omaa erillistä kanta-asiakasjärjestelmäänsä. Noora Shingler heitti Kemikaalicocktail-blogissaan hyvän ajatuksen, että tätä itsenäisten yritysten yhteistyöhön pohjautuvaa ideaa voisivat itse asiassa hyödyntää monetkin pienet toimijat – joko PINSin kautta tai vaihtoehtoisesti kehitellä ihan omia yhteisiä liittoutumiaan, joiden kautta hyötyä voisivat sekä asiakas että yritys.
Jos silti mietitään tilannetta kuluttajan näkökulmasta, olisi minusta paras, ettei näitä bonussysteemejä olisi lainkaan – sen sijaan niiden ylläpitoon käytetyt summat voitaisiin kompensoida mieluummin suoraan tuotteiden hinnoissa. Onpa mediassa viime aikoina tehty näiden eri etukorttien välillä vertailujakin ja varsin pieniksihän nuo hyödyt lopulta kuluttajan näkökulmasta jäävät. Etukorttirumba kyllästyttää monia, mutta eipä tämä maailman meno nyt oikein toistaiseksi siltä vaikuta, että noista järjestelmistä oltaisiin eroonkaan pääsemässä. Ja siitä näkökulmasta tarkasteltuna toivotan kyllä kilpailun tervetulleeksi bonusrintamalle. Vielä kun saataisiin aidosti kilpailua noiden kahden jättiketjun liikkeille myös ruokakauppojen osalta, niin se voisi jo vaikuttaa enemmän sekä hintoihin, valikoimiin että ostopäätöksiin.
Mitäs muut tuumitte? Kuinka monta bonuskorttia löytyy lompakosta? Onko joku tyystin boikotissa näitä etusysteemejä vastaan? Entä luuletteko, että PINSille tulee omalla kohdallanne käyttöä esimerkiksi juuri noissa verkkokaupoissa tai pienemmissä liikkeissä?
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: höpötyksiä, Kaupallinen kampanja, Raha, Uutiset & yhteiskunta
Categorised in: Elämä