1/07/14

Seerumien salat haltuun

101 52 P7019292.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Avainapteekit

Jälleen on aika pureutua ihonhoito-teemoihin, sillä nyt olisi vuorossa Avainapteekkien kanssa toteutetun yhteistyön viimeinen osa. :) Aiempien ihonhoitojuttujen aiheiksi valitsin silmänympärysvoiteet sekä ihon suojaamisen auringolta ja nyt juttusarjan viimeisessä osassa sukelletaan seerumien maailmaan. Myönnän nimittäin, että ainakin omassa sivistyksessäni on seerumien mentävä aukko. Niinpä tuumin, että käytän tilaisuuden hyväkseni ja valistan yhteistyön tiimoilta ensisijaisesti itseäni mutta siinä sivussa toivottavasti vähän myös teitä! 

Minulle on koko seerumien maailma jäänyt jostain syystä vähän hämärän peittoon. Mihin niitä käytetään ja miksi? Mitä ne oikeastaan ovat ja mitä hyötyä niistä on? Milloin niitä kuuluisi käyttää? Kysymysteni tulva Avainapteekkien uskomattoman tietävälle ja loputtoman kärsivälliselle kosmetologille oli jälleen melkoinen, mutta sain mieltäni askarruttaviin ihmetyksen aiheisiin taas kerran aimo annoksen asiantuntevia vastauksia. Ja nyt pääsen jakamaan tätä juuri opittua asiaa ilokseni myös teille. Ja tottahan toki myös tällä kertaa on luvassa jutun lopussa teille pieni yllätys, mutta hypätään ensin hetkeksi pienen seerumi-infopaketin pariin!

Okei, jos mennään ihan ensimmäiseen mielikuvaani seerumeista, niin stereotyyppinen seerumien käyttäjä on ajatuksissani ollut sellainen rikas ja ylellisyyksistä nauttiva keski-ikäinen rouvashenkilö. En tiedä, mistä tämä mielleyhtymä on päähäni putkahtanut, mutta jotenkin olen mieltänyt seerumit a) tolkuttoman kalliiksi ja b) jotenkin vanhempien naisten jutuksi. Seerumit ovat toki usein hieman voiteita kalliimpia, mutta apteekkituotteiden joukossa on myös kohtuuhintaisia vaihtoehtoja tarjolla. Ja se, että seerumit olisivat jotenkin vain hiukan varttuneempien ihmisten juttu, on täyttä hölynpölyä. Kokosin siis yhteen perustietoutta seerumeista kosmetologin minulle antamien vastausten pohjalta. 

P7019298.JPG

Mitä eroa on seerumilla ja kosteusvoiteella?

Seerumi on kuin ihonhoidon superaine, joka on koostumukseltaan sellaisessa muodossa, että se imeytyy iholla syvempiin kerroksiin kuin tavalliset kasvovoiteet tai muut kosteusvoiteet. Käytännössä siis sen imeytymiskyky on nopeampi ja sen raaka-aineet ovat tehokkaampia. Voisikin siis ajatella, että seerumi on eräänlainen supertuote ihonhoidon saralla, mutta silti myös tavallisia kosteusvoiteita tarvitaan. Seerumi on enemmänkin tarkoitettu kausiluontoiseen käyttöön, kun kosteusvoidetta puolestaan olisi hyvä käyttää päivittäisessä ihonhoidossa jatkuvasti.

Seerumit voivat olla joko öljy- tai vesipohjaisia, mutta usein ne ovat koostumukseltaan öljyttömiä, geelimäisiä ja kevyempiä kuin voide tai öljy, mikä auttaa niitä imeytymään ihoon tehokkaammin.

P7019287.JPG

Milloin seerumista voisi olla hyötyä?

Yleensä sen tuntee, jos iho tuntuu kaipaavan jotakin astetta tehokkaampaa hoivaa. Tehokas seerumi tarjoaa vähän ekstrabuustia, jos iholla lmenee jonkinlaista ongelmaa. Oma tuntemus ja kokemus ovat tässäkin kohtaa tärkeimpiä mittareita ihonhoidossa eli kuulostele siis, mitä ihosi tarvitsee ja hoida aina sitä tarvetta, jonka aistit kullakin hetkellä. Seerumeita löytyy monenlaisiin eri tarpeisiin ja yleisimpiä tehohoidoista ovat nämä:

  • kirkastava seerumi – samean näköinen iho, epätasainen ihon sävy
  • rauhoittava seerumi – kosteusköyhä ja/tai ärtynyt iho
  • kosteuttava ja suojaava seerumi – kuiva iho (etenkin talvisin tai muuten vaativissa olosuhteissa)
  • puhdistava seerumi – epäpuhtaudet ihossa
  • anti-age-seerumi – juonteet, ikääntynyt tai veltto iho

Jos ei ole koskaan aiemmin kokeillut seerumeita, kosmetologin suositteli kokeilemaan tehohoitona esimerkiksi kesän jälkeen kosteuttavaa ja rauhoittavaa seerumia tai talvella kosteuttavaa ja suojaavaa seerumia. Mikäli olet epävarma siitä, millainen seerumi olisi ihollesi sopivin, kannattaa kysyä kosmetologilta apua. Ihoanalyysi auttaa yleensä sopivan tuotteen valinnassa.

Myös nuorelle iholle voi käyttää seerumia kausiluontoisena tehokuurina. Nuori hipiä ei välttämättä tarvita kaikkein tujakoimpia tehohoitoja, mutta jo 25-30 vuoden iässä ihon oma hyaluronihapon tuotanto alkaa vähentyä ja seerumista voi saada tarvittavaa tukea ja buustia ihon omille toiminnoille.

Kannattaa muistaa, että ihoa voi myös hoitaa liikaa ja tästä syystä etenkin tehohoitojen kanssa on siis syytä lotrata maltilla. Joskus iho saattaa reagoida tuotteeseen ärtymällä, jos sitä hoitaa liikaa tai liian voimakkaalla tuotteella – etenkään nuorta ihoa ei kannata rasittaa liian vahvoilla tuotteilla. Lue tuoteseloste ja käyttöohje huolellisesti, sillä toisinaan esimerkiksi anti-age-seerumin käyttö voi herkistää auringolle. Mieti myös seerumin käyttötarkoitus hyvin: minkä tyyppiselle iholle hoitoa ollaan etsimässä ja mikä on ihon keskeisin pulma.

P7019301.JPG

Miten seerumeita käytetään?

Seerumeita suositellaan tosiaan yleensä käytettäviksi kuuriluontoisesti. Eri tuotteiden välillä saattaa olla eroja käyttötavoissa ja -ajoissa, joten kannattaa aina tarkistaa pakkauksesta tuotekohtaiset ohjeet, joissa kyllä kerrotaan, mikä on kyseisen tuotteen suositeltu käyttöaika kerrallaan. Yleensä tehohoitoja pitää käyttää hetken aikaa, ennen kuin niiden tehon alkaa huomata, mutta yleensä jo noin kuukaudessa pitäisi alkaa huomata tuloksia ja muutoksia ihossa. Tärkein mittari on se, miltä iho tuntuu.

Seerumi levitetään aina puhtaalle iholle, yleesä sekä aamuin että illoin. Puhdista iho ensin ja levitä sitten seerumi kasvoille hierovin liikkein ja lisää vielä lopuksi kosteusvoide – tosin joillekin jo pelkkä seerumi voi riittää kosteuttajaksi eikä tällöin erillistä kosteusvoidetta välttämättä tarvita. Kuulostele kosteusvoiteen tarvetta ihosi sen hetkisen kunnon mukaan, sillä eri hetkinä ja vuodenaikoina iho voi tarvita aivan erilaisia asioita. 

Muista myös, että tehovoiteesta usein todella pienikin määrä riittää ja moni lotraa hintavilla seerumeilla aivan tarpeettoman hövelisti, vaikka teho ei kasva määrän mukana. Yksi pumppaus tai muutama tippa riittävät yleensä koko kasvoille. Lue käyttöohje ja tarkista myös, saako voidetta käyttää silmänympärysiholla: useimpia seerumeita ei ole tarkoitettu herkälle silmänympärysiholle, mutta poikkeuksiakin on.

P7019304.JPG

Keskustelun lomassa tuli esiin myös muita hyviä mietteita seerumien ja ihonhoidon tiimoilta. Kannattaa muistaa, että seerumien (kuten kaikkien muidenkin kauneustuotteiden) tehossa on yksilöllisiä eroja. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Seerumi ei siis ole mitenkään absoluuttisen varma ratkaisu kaikkien iho-ongelmiin tai joskus tuotteen teho ei ole jollekulle riittävä. Tärkeintä on löytää omalle iholle sopiva tuote ja tässä asiassa apua kannattaa pyytää kosmetologilta tai apteekin henkilökunnalta. Tehohoidoissa vaikutusten pitäisi yleensä näkyä säännöllisellä käytöllä noin kuukauden kuluessa.

Myös seerumit voivat (muiden kosmetiikkatuotteiden tavoin) aiheuttaa ärsytystä ihossa, koska aktiivisia ainesosia on enemmän ja ne ovat entistäkin imeytyvämmässä muodossa. Kannattaa siis aina kaikkien kosmetiikkatuotteiden kohdalla kuulostella oman ihon tuntemuksia. Toisinaan esimerkiksi hormonaalisista syistä herkistynyt iho voi reagoida odottamattomalla tavalla tuotteeseen, jonka ei kaiken järjen mukaan pitäisi aiheuttaa mitään ärsytystä. Yleisesti ottaen apteekkituotteet ovat aina tarkkaan tutkittuja ja useimmiten myös allergioihin taipuvaisten iholla hyvin siedettyjä. Hyvin allergiselle iholle suositellaan yleensä aina rauhoittavia ja kosteuttavia tuotteita – ei kannata välttämättä lähteä edes kokeilemaan anti-age-tuotteita, jotka yleensä ovat hieman voimakkaampia koostumukseltaan. Toisaalta esimerkiksi nuorelle iholle puolestaan puhdistava tuote voi olla liian voimakas, vaikka epäpuhtauksia olisikin.

Kosmetiikkatuotteen käyttö tulee aina lopettaa, jos ihossa ilmenee ärsytysoireita – kyseinen tuote ei välttämättä vain sovi juuri sinulle. Seerumeiden kohdalla kevyt kihelmöinti tai muut sen tyyppiset tuntemukset saattavat olla ihan normaaleja ilman, että on syytä huolestua, mutta yleensä tällaisista tuntemuksista mainitaan käyttöohjeissa jo valmiiksi. Nyrkkisääntönä kannattaa pitää mielessä, että seerumi ei saa koskaan tuntua epämiellyttävältä. Suurin osa apteekkituotteista on siis erittäin hyvin siedettyjä, koska tuotteet on testattu todella hyvin. Apteekkien asiakaskuntaan kuuluu paljon allergisia ihmisiä, joten tuotevalikoima on sen mukainen – näitä tuotteita uskaltaa myös herkkäihoinen kokeilla. :)

P7019303.JPG

Kosmetologi kokosi vielä yhteen pienen kattauksen suosittelemiaan seerumeita Avainapteekkien tuotevalikoimasta. Tutkihan tuotevaihtoehdot huolella, sillä saan arpoa lukijoille neljä seerumia näistä vaihtoehdoista!

Avène Soothing hydrating serum

Avénen suojaava ja rauhoittava seerumi sopii erityisesti kovin herkältä ja ärtyneeltä tuntuvalle iholle. Mineraalit vahvistavat ihoa ja lähdevesi rauhoittaa sitä sekä vähentää tulehduksia. Tätä tuotetta kannattaa käyttää kerrallaan vähintään kuukauden mittainen kuuri pari kertaa vuodessa, esimerkiksi kesän jälkeen ja talvella. Jos iho on sekavassa tilassa (esimerkiksi epäpuhtauksia tai läikkiä, tms. ) tätä tuotetta voi käyttää rauhoittavana hoitona. Tuote on hyvin tutkittu ja sen pH-arvo on lähes neutraali. Tämä on turvallinen valinta aloittaa ensimmäiset seerumikokeilut.

Vichy Aqualia Thermal Serum

Tämän seerumin vaikutus on ensisijaisesti kosteuttava ja tuotteessa onkin mukana Vichyn lähdevettä sekä hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta. Vaikka hyaluronihappo saattaa kuulostaa hurjalta, niin sitä ei kannata säikähtää, sillä ainetta on ihossa ja elimistössä luonnostaan. Tämä tuote sopii todella hyvin, jos iho tuntuu kuivalta tai pintakuivalta. Tämä seerumi sopii myös hyvin ehkäisemään ensimmäisten juonteiden syntyä kosteuttamalla, sillä ensimmäiset ohuet juoneet johtuvat yleensä nimenomaan ihon kuivuudesta. Levitetään aamuin ja illoin. Käytetään ensisijaisesti kosteusvoiteen alla, mutta sekaiholle/rasvaiselle iholle voi sopia myös ilman erillistä kosteusvoidetta.

Eucerin Hyaluron-Filler Concentrate

Tämä seerumi on anti-age-tuote, joten se sopii ensisijaisesti aikuiselle tai ikääntyneemmälle iholle. Tätä tuotetta voivat kuitenkin käyttää myös nuoremmat elvyttävänä kuurina viikon-parin ajan kerrallaan (vaikkapa tehohoitona ennen häitä, tms.) Seerumi sisältää hyaluronihappoa ja vaikuttaa juonteisiin. Tämä tuote on ampullien muodossa ja yksi ampulli riittää noin viikon käyttöön – älä siis missään nimessä käytä kerralla koko ampullia. Tuotetta levitetään iholle pieni määrä kaksi kertaa päivässä. Ei silmäympärysiholle.

Favora Hydrating Serum

Favoran seerumi on koostumukseltaan tuhdisti kosteuttava ja se sopii päivittäiseen käyttöön. Turvallisen tuotteen pohjana toimii karitevoi (sheavoi) ja seerumi sekä kosteuttaa että suojaa ihoa. Tuotteessa on mukana jonkin verran myös hyaluronihappoa sekä pantenolikeramideja. Tämä seerumi sopii erinomaisesti todella kuivalle iholle (ei siis vain pintakuiva/kosteusköyhä) ja kosteuttaa hyvin esimerkiksi atooppiseen ihottumaan taipuvaista ihoa. Tuote on hajusteeton, väriaineeton sekä  Allergia- ja astmaliiton suosittelema. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ja kosmetologi suosittelee sitä erityisesti kesän jälkeisenä kosteuttavana tehohoitona tai talven ajaksi käyttöön, kun iho on kuivimmillaan.

P7019300.JPG

Joko löytyi seerumien joukosta joku omalta tuntuva vaihtoehto? :) Saan siis arpoa neljälle onnekkaalle mieluisat seerumit noista vaihtoehdoista, joten jos haluat osallistua kisaan, lue vielä tarkemmat ohjeet. Kerro postauksen kommenttiosiossa, onko sinulla ennestään kokemuksia seerumeista ja mitä tuotetta mieluiten testaisit itse! Muitakin seerumeihin tai ihonhoitoon liittyviä pohdintoja saa ilman muuta myös jakaa. Muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. Kisaan voi osallistua su 6.7.2014 klo 24 asti. 

P7019286.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Kauneus

101 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Hemey

    Haluaisin Vichyn seerumin! Omalla pintakuivalla sekaihollani seerumit ovat täydellinen lisä. Kesällä ne toimivat yksinään, talvella tuovat lisäkosteutusta. Oma seerumi suosikkini on Biothermin Aquasource Deep Serum!

  • Vierailija

    Ei apteekin tuotteet sen parempia ole, kuin muutkaan. Allergiset voivat herkistyä näistä tuotteista ihan samalla tavoin, kuin esim. mistä tahansa.

  • jeejejuu

    Mä olen itsekin löytänyt seerumeiden ihmeellisen maailman, enkä enää pärjäisi ilman! Tuo favoran hydrating seerumi kiinnostaisi kaikista eniten, sillä ihoni on tosi kuiva. Apteekin ihonhoitotuotteita en olekaan aikaisemmin kokeillut joten mielenkiintoista olisi päästä kokeilemaan.

  • Jenniii

    Eihän tässä ole apteekkituotteiden paremmuudesta mitään väitettykään. Tässä kyseisessä jutussa aihetta käsitellään nimenomaan apteekkimerkkien näkökulmasta, joten on kai luontevaa nostaa esille niiden hyviä puolia? :) Hyviä tuotteita löytyy varmasti hyvin monenlaisilta tuotesarjoilta, mutta tässä jutussa pääpaino on apteekkituotteilla – onhan kyse apteekin kanssa tehdystä yhteistyöstä, mikä myös kerrotaan heti postauksen ensimmäisellä rivillä.

    Kuten tekstissä todettiin, ihan kaiken kosmetiikan kanssa kannattaa olla tarkkana ja kuulostella, miltä iho tuntuu. Apteekkikosmetiikan statuksen saadakseen on tuotteiden kuitenkin käytävä läpi melkoisesti testausta tietyin standardein ja yleisesti ottaen apteekkituotteissa huomioidaan hyvin allergiat, sillä apteekeissa asioi  paljon nimenomaan erilaisista ihottumista ja ihosairauksista kärsiviä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö myös apteekkikosmetiikassa oleville ainesosille voisi herkistyä, mutta ainakin raaka-aineet ovat laadukkaita ja tuotteet huolellisesti testattuja. Osalla tuotteista on myös Allergia- ja astmaliiton tunnus. 

  • Katapata

    Olen haaveillut jonkun ihanan ja ylellisen seerumin ostosta jo pari vuotta, mutta aina se hinta on kirpaissut niin pahasti, että tuote on jäänyt kaupan hyllyyn. Tämä arvonta voisi olla hyvä mahdollisuus kokeilla miten tuollainen seerumi toimii ja kannattaako siihen rahojaan laittaa! :) Tämän seerumin voisin ottaa kokeiluun: Avène Soothing hydrating serum.

  • Tällä hetkellä minulla on käytössä Biothermin Deep Serum, joka on kyllä kosteutusteholtaan aivan huippu! Oma ihoni on tykännyt ainakin kyseisestä seerumista, joten seuraavaksi olisikin kiva kokeilla tuota Vichyn Aqualia Thermal -seerumia. Aqualia Thermal -sarjan kosteusvoide on nimittäin yksi vakiolemppareistani, johon aina säännöllisesti palaan; olisiko seerumista sille siis kaveriksi : ).

    blackpluswhiteisgrey ät gmail.com

  • tiippa

    En ole vielä koskaan raaskinut sijoittaa seerumiin :D Näistä eniten kiinnostaisi Favoran seerumi :)

  • pim!

    Ostin tänä keväänä ekan seerumini, juurikin tuon Avenen, kun sarja oli mulle entuudestaan tuttu ja tuotteet hyviksi todettuja. Sattuipa seerumi olemaan myös kanta-asiakastarjouksena vähän halvemmalla. Seerumia käytin keväällä kylmemmällä vähän enemmän, yleensä kasvojen kuivimpiin kohtiin kosteusvoiteen alla tai sitten illalla ihan sellaisenaankin. Nyt lähinnä joskus iltaisin/tarpeen mukaan fiilispohjalta. En osaa sanoa, onko ihossa suuria muutoksia tapahtunut, mutta ainakin iho on nyt voinut hyvin. Avenea on vielä vajaa puolipurkkia kaapissa, aijon kyllä ostaa uuden, ellei sitten tässä onni potkaise :)

  • TTH

    Olen kokeillut vain lehtien välistä tai kemppariosastolta saamiani näyteseerumeita. Niistä en ole oikein löytänyt mitään, mikä olisi tuntunut jotenkin erityiseltä tai vaikuttavalta. Uskon, että pitäisi vain löytää oikea tuote, niin vaikutuksetkin tuntuisivat!

    Sekä kosteutta, että apua juonteisiin tarvitsisin, kun en ole enää ihan nuorimmasta päästä lukijasi, joten voisin kokeilla joko Favora Hydratin Serumia tai Eucerin Hyaluron-Filler Concentratea.

  • Vippe

    Olen kokeillut Lancômen Génifique-seerumia, oli ihan OK. Seuraavaksi haluaisin testata Avènen seerumia.

  • Nel

    Olisin kiinnostunut tuosta Avenen tuotteesta!

    Minä olen myös ollut vähän ymmälläni näistä seerumeista, kiitos siis tästä info-paketista! Tosi hyvä :) Mielelläni testaisin jos tästä olisi apua oman ihon hoitoon!

  • N-K

    Hei, minullekin seerumit ovat olleet pitkään pieni mysteeri – kuvittelin että seerumit olivat nimeomaan anti age-tuotteita ja tarkoitettu juurikin juonteiden ja ryppyjen estämiseen. Viime talvena kun ihoni oli todella kuiva kaverini kuitenkin vinkkasi kokeilemaan Lumenen kosteuttavaa/rauhoittavaa seerumia ja se toimikin loistavasti. Ihoni nimittäin silloin tuntui kuivalta juurikin ”pintaa syvemmältä ja vaikka kosteusvoiteen levittikin aamuisin, tuntui iho taas kuivalta heti muutaman tunnin jälkeen. Näistä seerumeista haluaisinkin mielelläni saada kokeiluun tuon Vichyn kosteuttavam seerumin :–)

  • Hanna_K

    Mulla on ollut jo pidemmän aikaa käytössä Avènen Soothing hydrating serum. Olen käyttänyt sitä sellaisenaan ja joskus aamuisin sekoittanut pienen tipan kosteusvoiteeseen, jos kasvot ovat olleet erityisen väsyneen näköiset. Nyt kaipaisin jotain uutta kuivalle iholle sopivaa seerumia testattavaksi ja veikkaisin, että Vichy Aqualia Thermal Serum olisi sopiva tuote tähän tarkoitukseen!

  • Emilia M

    En ole tullut vielä kokeilleeksi seerumeita, ja muutenkin pyrin hoitamaan ihoani aika kokonaisvaltaisesti – kiinnitän huomiota ravintoon ja syön paljon hyviä rasvoja. Silti välillä iho tuntuu pintakuivalta. Näistä kiinnostaisi eniten Avènen seerumi!

  • Joliel

    Minulla on lievästi atooppinen couperosaiho, joten haluaisin testata Avenén seerumia. Muista seerumeista ei ole juurikaan kokemusta, mutta esim. Lumenen rauhoittavan hoitoseerumin olen todennut hyväksi :)

  • Iinamaarit

    Joskus ostin itselleni estee lauderin idealist seerumin mahtavien arvostelujen vuoksi. Ei sopinut yhtään mun iholle, joten kiukutti todella paljon kun oli kuitenkin tyyris tuote kyseessä. Eli tein just sen virheen että ostin tuotteen suuren suosion vuoksi, enkä selvittänyt sopiiko se minun tarpeisiin :D

    Tuo Avène Soothing hydrating serum kuulostaa siltä että tätä mun iho tarvitsee! Eli sitä tässä arvonnassa haen :)

  • Sinde

    Täytyy myöntää, että omatkin seerumi-tiedot olivat näköjään aika puutteelliset. Jotenkin oli myös omassa päässäni syntynyt ajatus, että varakkaampien kauniiden naisten tuotteitahan nämä seerumit ovat. Kiitos siis väärien käsetysteni korjaamisesta. Näistä tuotteista valitsisin ehdottomasti Favoran, koska se sopii atoopikolle ja on hajusteeton.

  • Sra

    Kiitos valaisevasta postauksesta! Tämä tuli tarpeeseen. Mulla on suht. vaikeasti atooppinen iho mutta en ole raaskinut sijoittaa rahaani mihinkään seerumeihin. Nyt on ainakin helpompi aloittaa tuollaisten testailu. :)

    Jos sattuisin tässä voittamaan, toivoisin saavani Favoran seerumin, koska tehokosteutusta tää iho tarvitsee…. :D

  • emmien

    Ehdottomasti Eucerin Hyaluron-Filler Concentrate olisi minun valinta, jos arpaonni suosii. Ihan pienen ajan sisällä olen huomannut ihossani ikääntymisen merkkejä( mm.pieniä juonteita), joten elvyttävää tehokuuria voisi kokeilla. :)

  • vima

    Mulla ei ole kokemusta mistään seerumeista, mutta nyt kyllä kiinnostaa! Mieluiten testaisin Avènen Soothing hydrating seerumia, ja jos ei onni tärppää tällä kertaa niin taidan käydä sitten ostamassa. :) Muutkin kyllä kuulostaa siltä, että voisin niitä testata!

  • s_heidi

    Mahtava tietopaketti! Seerumeista ei ole kovasti kokemusta, tosin kerran sain Kiehl’sin Midnight Recovery -seerumista testerin ja tuote kyllä tuntui ihanalta ja iho kimmoisammalta. Mutta vielä en ole raaskinut täyteen pakkaukseen investoida. Varsinkin talvella voisin kyllä kuvitella käyttäväni seerumia kuivan ihon takia. Näistä seerumeista eniten kiinnostaisi tuo Avene, nassullani on näköjään käynnissä toinen puberteetti, joten rauhoittava tuote voisi olla hyvä ratkaisu siihen. :)

  • tuijavee

    Olen ennestään kokeillut Clarinsin hydraquenchia ja vakuutuin seerumeiden tehosta! Tuon Vichyn haluaisin testiin.

  • SaR

    Nyt käytössä Biothermin joku kosteuttava seerumi ja olen siitä kovasti tykännyt, se vaan alkaa olla lopussa. Näistä kiinnostaisi eniten tuo Avenen seerumi :)

  • linde

    Mullakin on ollut ennen samanlainen mielikuva seerumeiden käyttäjistä! :D Tosin ehkä pitäisi itsekin niitä kokeilla, koska etenkin tuo Vichy Aqualia Thermal Serum kuulosti juuri sopivalta. Iho on vieläkin ”talvikuiva”, koska ei tuo sää kovin kesäiseltä ole tuntunut, ja se näkyy heti myös ihossa :S

  • Soil

    Kiitos Jenni informatiivisesta postauksesta, sisälsi paljon uutta tietoa, vaikka olenkin yksittäisiä seerumeita silloin tällöin kokeillut. Atoopikkona tuo Favora voisi olla hyvä vaihtoehto testattavaksi.

  • Elina-

    Jaan tuon saman mielikuvan seerumin käyttäjistä! :D Eli täysin ummikkona niiden suhteen. Tuo Avenen tuote kiinnostaisi, mikäli onni potkaisee:)

  • Mahla

    Käytin joskus muistaakseni Estelle et Thildin seerumia, joka ei tehnyt vaikutusta. Rasvoittuvalle iholleni se oli ehkä liiankin kosteuttavaa. Tuo Eucerin on pyörinyt mielessä, koska pidän sarjan muista tuotteista ja väsynyt nassu kaipaa jotain ryppyyntymistä hidastavaa.

  • klaara

    Olen kokeillut joskus Favoran ja Eucerinin seerumeita. Avenin seerumi olisi  varmasti kokeilemisen arvoista. Tällä hetkellä käytössä nro7 seerumi, jonka olen saanut lahjaksi, vielä ei ole arvioita tehosta.

  • Saaraws

    Vähän samanlaiset käsitykset mullakin on ollut seerumeista, mutta tulipahan todettua ettei ne todellakaan ole vain rikkaiden vanhojen rouvien oikeus :D Favoran seerumia kokeilisin mielelläni :)

  • katarinaX

    En ole koskaan kokeillut seerumeita, mutta Avène seerumia olisi kiva arvonnan kautta päästä testaamaan. Itselläni on monia kosketusallergioita, jonka takia uusien tuotteiden osto ei monestikaan houkuttele kun ei pelkän ainesisällön perusteella tiedä sopiiko tuote itselle vai ei.

  • Lullah

    Seerumit ovat toistaiseksi minulle ihan vierasta aluetta. Hoidan kyllä ihoani ja käytän kosmetiikkaa, mutta jostain syystä en ole seerumien pariin päätynyt vielä. Tavallaan ymmärrän tuon vanhojen naisten ajattelun, sillä sorrun siihen hieman itsekin. En toisaalta ole kokenut tarvetta seerumin käytölle. Ihme ja kumma, sillä esimerkiksi hiusteni kanssa käytän päivittäisiä tuotteita, eli shampoo ja pikahoitoaine, käytän naamioita ja sitten käytän tehohoitoja. Miksi en siis käytä ihonhoidossa päivittäisrutiinien ja naamioiden lisäksi vielä tehohoitoa, eli seerumia? Itseäni alkoi kiinnostamaan hieman tuo Avene Soothing hydrating serum, sillä se vaikuttaisi olevan omalle iholleni paras. Kosteutus on niin hyvin hallussa jo, että mielellään tätä ihoa paijaisi ja hoitaisi hellästi. Juuri tällä hetkellä on ainakin jostain hieman tympääntynyt ja siksi karhea. 

  • Lullah

    ja se sähköposti on sonja.immonen@gmail.com

  • tileinon

    Oi, Vichyn seerumi kuulostaa juuri siltä, mitä ihoni kaipaa nyt! En ole aiemmin käyttänyt seerumeita, mutta tämän postauksen jälkeen on varmaan pakko kokeilla. Ihoni on todella kosteusköyhä ja pintakuiva, mikä tukkii ihoaa ja aiheuttaa näppyjä. Tuntuu, ettei mikään kosteusvoide tai kasvoöljy riitä kosteuttamaan. Ehkä seerumeista löytyisi viimein apu! Meili: tiina.leinonen@aalto.fi

  • Anna

    Kärsin keskivaikeasta atopiasta erityisesti kasvojen iholla, joten Favoran tuotetta olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan. Seerumeita en ole aiemmin testannut, melkein kaikkea muuta kyllä. Kiinnostava postaus, ehkä pian uskaltautuu seerumiostoksille :)

  • Keiti

    Olen usein miettinyt kokeilevani jotain seerumia mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Omassa ihossa kun ei ole suurempia ongelmia niin olen tyytynyt pelkkään kosteusvoiteeseen. Ehkäpä tässä olisi oiva tilaisuus aloittaa kokeilut. :) Näistä kiinnostaisi tuo Avènen seerumi.

  • Piki

    Olipa kiinnostava juttu. Seerumit ovat olemattomalla käytöllä täälläkin. En edes tajunnut, että niitä oli tarjolla eri tarpeisiin. ;) Oma ihoni kaipaisi ensisijaisesti puhdistavaa seerumia ja toissijaisesti ikääntyvän ihon seerumia.

  • Tuo Vichyn tuote kuulostaisi minun iholleni sopivalta. Olen käyttänyt jo useamman putelin Lumenen Arctic Aquan kosteuttavaa tehohoitoa, se virkistää kivasti kun aamunaama tuntuu kulahtaneelta :) Tehokosteuttajasta on löytynyt apua hieman hankalalle kuivalle ja herkälle mutta tukkeutuvalle ihotyypille.

  • margeela

    Talvella tulee käytettyä seerumeita kosteuttamiseen, mutta näin kesällä säännöllinen käyttö on jäänyt vähemmälle ja sen kyllä huomaa välillä. :( Uudeksi kokeiltavaksi tuotteeksi voisin ottaa tuon Vichyn seerumin. Josko se olisi hyvä näin kesemmällä…

  • Jonttu

    Itselläni on käytössä Forever living -sarjan Aloe vera seerumi ja se on kyllä aivan ihana! Laitan sitä iltaisin ja joskus kuuriluontoisesti esim. parin viikon ajan myös aamuisin. Vichyn seerumi on pitkään houkuttanut, joten sitä olisi kiva kyllä testata myös….

  • pöllö

    En ole koskaan käyttänyt tai testannut mitään seerumia. Tarvetta kyllä olisi. Avenen kuulostaa kokeilemisen arvoiselta!

  • Olen täysin rakastunut Dermalogica boostereihin, mutta tämä rakkaus on osoittautunut vähän turhan kalliiksi. Sen vuoksi olisi kiva kokeilla myös apteekin tuotteita. Itselleni sopisi ehkä näistä parhaiten Vichyn tuote.

  • vermarmu

    Tykkäilen kovasti Vichyn tuotteista, mutta mielikuvat seerumeista yleisesti olleet samankaltaiset, kunnes kokeilin joskus äiteen purkista ja totesin, ettei kuuriluonteinen käyttö varmaan pöllömpää itselleenkään tekis… Tuota Vichyä siis mieluusti iholleni sivelisin. :)

  • kesäheinä

    Kokeilisin mielelläni Vichyn seerumia! Kokeilin keväällä ottaa seerumin osaksi ihonhoitorutiineitani, mutta sainkin siitä ihottumaa kasvoilleni. Se kokeilu tyssäsi sitten siihen :)

  • matildah

    En kovinkaan usein ole raaskinut ostaa seerumeita, vaikka tällä hetkellä ihoni varmasti hyötyisi niistä. Pienen (ja huonosti nukkuvan, huoh) lapsen äitinä yöunet jäävät monesti aika lyhyiksi sekä katkonaisiksi ja ainakin omassa ihossani se näkyy heti kuivumisena ja ärtymisenä. Ehkäpä tuosta kuivumisesta johtuen sitten kaikki alkavat uurteet tulevat esiin oikein kunnolla. Lisäkosteutus seerumin muodossa saattaisi siis auttaa :) Eniten kiinnostaisi tuo Favoran seerumi, olen kuullut siitä paljon hyvää ja uskoisin, että se auttaisi omiin iho-ongelmiini parhaiten.

  • ronjamiranda

    Vickyn tai avenen seerumi kiinnostaisi kovasti! Hirveästi ei ole kokemusta seerumeista, kauan aikaa sitten ostin jonkun, koska pullo oli nätti ja se ”pipetti” oli niiin siisti :D kotona sitten huomasin että se olikin joku anti-age seerumi ja äitipuoli pelotteli että poltan ihoni sillä.. Jäi sitten käyttämättä :D

  • Kats

    Olen kokeillut paria kosteuttavaa seerumia ja hyvältähän ne ovat tuntuneet, mutta jatkuvaan käyttöön en ole mitään raaskinut ostaa. Tarvetta kyllä olisi! Näistä kiinnostaisi eniten Avenen ja Vichyn seerumit.

  • Maiamari

    Aika vähän on tullut seerumeita käytettyä, lähinnä saanut joskus muiden tuotteiden kylkiäisenä testereitä mukaan. Itsekin oon ehkä ajatellut, että seerumit sopivat vähän varttuneemmille :) Noista sopisi varmaan parhaiten Avène Soothing hydrating serum, kun epäpuhtauksia on jonkun verran ja välillä iho punoittaa.

  • PMMiina

    Käytän seerumeita, tällä hetkellä Foreverin Sonya-sarjan seerumia. On upea tuote! Kokeilisin varmaan mieluiten Vichyn seerumia, se olisi tällaiselle +40 varmaan paras ja aikaisemmat kokemukseni hyaluronihaposta ovat olleet pelkästään positiivisia ja siitähän sanotaan, että sen olemassaoloa ihon koostumuksessa on hyvä lisätä…näin vanhemmiten :)

  • Tuyaa

    Kokeilin juuri pari näytepussillista Biothermin Aquasource Deep Serum -syväkosteuttavaa seerumia, ja se tuntui sopivan iholleni ja sai sen näyttämään kirkkaammalta ja hyvin kosteutetulta, olin iloisesti yllättynyt. Harmi vain että ko. seerumin on sen verran kallis, että en hennoisi ostaa…

    Kokeilisin mieluiten Avenen seerumia, se tuntuu kuvauksen perusteella parhaiten omalle iholleni sopivalta.

  • Lisbe

    Tähän asti olen mennyt aika pitkälti kosteusvoiteiden avulla, mutta ihoni on etenkin kasvoista hyvin kuiva, joten seerumin testaus voisi olla paikallaan. Yleensä kesäisin tilanne helpottuu paljon, mutta tänä kesänä aurinko ei ole vielä hoitanut osuuttaan. Vaihtoehdoista valitsisin Vishyn seerumin.

    llmpel@utu.fi

  • Sssuvi

    Avène Soothing hydrating serum olisi noista se, jota kokeilisin. Koskaan en ole seerumeita käyttänyt, mutta tästä olisi varmaan hyvä aloittaa. Olen vastikään tajunnut, että ihoni epäpuhtaudet taitavat johtua vääristä ihonhoitotuotteista, joten uusien tuotteiden testaamiset olisivat enemmän kuin paikallaan.

  • aadad

    En ole kokeillut seerumeita, sillä en oikein ole tiennyt, mitä varten ne ovat. Kiitos infopaketista! Avenen seerumi herkälle iholle olisi toiveissa :)

  • Atooppinen ruusu

    Hei! Ihoni on atooppinen ja sen lisäksi olen allerginen useimmille ”marketti tuotteille”
    Silmiini pisti tuo Favora Hydrating Serum koska se on allergia- ja astmaliiton suosittelema.

  • Sinip

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Täällä kirjoittelee seerumiummikko ja sain tästä todellakin paljon uutta, hyödyllistä tietoa. Arvottavista vaihtoehdoista silmiini pisti Eucerin Hyaluron-Filler Concentrate, sillä olit lisännyt sinne juurikin minua koskevan huomiosanan HÄÄT :). Sellaiset on itselläni tiedossa syyskuussa ja näin 30-kymppisenä saattaisin tarvita pientä tehohoitoa, jottei häitä edeltävä stressi paistaisi niin selvästi kasvoiltani hääpäivänä, jolloin jokainen nainen haluaa näyttää parhaimmalta itseltään. Toivotaan, että arvonnassa käy tuuri, mutta jos ei, niin täytyy varmaankin piipahtaa ostoksille!

  • Seerumien suurkuluttaja

    Huh, mun iho on tosi hurjassa kunnossa nyt, kun atopia on taas jotenkin puskenut pintaan. Oon ihan riippuvainen seerumeista ja tällään sen aamulla ja illalla tuhdimman kosteusvoiteen alle. Perus-lumenet, yves rochierit ja oriflamet ei nyt enää riitä, joten kävin pari päivää sitten ostamassa kiehlsin superravitsevan seerumin, joka ainakin näin aluksi vaikuttaa melko hyvältä! Näistä voisin kokeilla tuota Favoraa, koska kasvojen iho oikein rutisee kuivuuttaan tällä hetkellä!

  • Mökö

    Iän myötä iholle on alkanut vuosi vuodelta tulla enemmän tummia läikkiä, mikä harmittaa vietävästi. Hoidoksi olen kokeillut pariakin seerumia (mm. arbutin, jonka pitäisi auttaa juuri tähän) ilman mainittavaa vaikutusta. Muutoin käytän mieluiten vain luonnonkosmetiikkaa. Näistä voisin kuitenkin testata tuota Eucerin Hyaluron-Filleriä, mikäli arpaonni sattuisi kohdalle.

  • maarett

    Minulla ei ole aiempaa kokemusta seerumeista, mutta kiinnostaisi kyllä päästä kokeilemaan. Avenen tuote kuulostaa sopivalta omalle herkälle iholleni. Favora taas kuulostaa juuri siltä, mitä talvinen kauneusrutiinini kaipaa, jotta saisin atopian kuriin.

  • Kyti

    Aiempaa kokemusta ei ole seerumeista, kun ei ole ollut oikein tietoa mikä olisi itselle hyvä. Pintakuiva iho kaipaisi Vichy Aqualia Thermal Serumin testausta ihan selkeästi.

  • Jennak

    Olen kokeillut seerumeita vain pari yksittäistä kertaa saadessani käsiini jonkun näytteen. Olisikin kiva kokeilla niiden vaikutusta säännöllisemmässä käytössä. Kuvausten perusteella kiinnostavimmaksi seerumiksi nousi Avène Soothing hydrating serum. Ihoni on aina reagoinut helposti erilaisiin ärsykkeisiin ja erityisesti tämän kevään ja kesän aikana oireillut epämääräisinä punoituksina ja epäpuhtauksina. Olisi ihana saada se kuntoon sopivan seerumin avustuksella!
    Erityiskiitos vielä tästä juttusarjasta. Etenkin jutut silmänympärysvoiteista ja seerumeista ovat olleet todella mielenkiintoisia. Olen jotenkin ajatellut että molemmat tuotteet ovat ajankohtaisempia sitten hieman vanhemmalla iällä, mutta kyllä näitä vuosia on huomaamatta jo kertynyt sen verran, että nyt jos koskaan täytyisi alkaa kiinnittää huomiota ihonhoitoon.

  • pipstrudel

    Nyt käytössä Biothermin joku kosteuttava seerumi ja olen siitä kovasti tykännyt, se vaan alkaa olla lopussa. Näistä kiinnostaisi eniten tuo Vishyn seerumin :)

  • RaijaI

    Favora kiinnostaisi, sillä ihoni on *todella kuiva*.

  • Miaable

    Olen käyttänyt seerumia(Estee Lauderin Advanced night repair),jota on hehkutettu kaikissa (ulkomaalaisissa)naistenlehdissä, mainonna uhri kun olen! :D Tuote on sinäänsä hyvä, tykkään koostumuksesta mutta nyt kun seerumi loppui pari kuukautta sitten, en ole huomannut kovinkaan suurta muutosta ihossani.

    Olen kuitenkin aikamoinen kosmetiikka-addikti ja haluan kokeilla aina uusimpia rasvoja ja meikkejä, joten tiedän ostavani jotain seerumia vielä kokeillakseni, oliko tuote vain väärä iholleni.

    Jos arvonnassa hyvin kävisi, haluaisin kokeilla Vichyn Aqualia Thermal Serumia. Se kuulostaa eniten siltä,  mitä ihoni kaipaa :)

  • täti-ihminen

    Seerumien maailma on minulle uusi, vaikka ikäni puolesta olen kokenut olevani kohderyhmää. Favoran hajusteeton ja atooppiselle iholle sopiva tuote kiinnostaisi. Jospa siitä olisi apua tosi kuivalle iholleni. Olisipa ihana päästä kokeilemaan!

  • Paulina

    Kiitos, hyvästä tietopaketista! Minulla oli vielä puoli vuotta sitten todella kuiva, joka aiheutti paljon näppylöitä. Alettuani käyttämään Avenen puhdistustuotteita sain kosteustasapainon jotenkin kuriin ja ihon alkoi voimaan paljon paremmin(näppylät ovat enään harvinaisuus!). Tästä syystä kokeilisin mielelläni Avenen seerumia.

  • Tia...

    Olen kuullut seerumeista paljon hyviä kokemuksia, ja olenkin jo pitkään halunnut itsekin kokeilla niitä, mutta aina olen kuitenkin jättänyt ne ostamatta korkean hinnan takia. Toivottavasti nyt pääsisin kokeilemaan :) Haluaisin mieluiten Vichy Aqualia Thermal Serumin.

  • viiviK

    Ei ole kokemusta seerumeista, mutta mielellään kokeilisin tuota pinta.kuivalle iholle sopivaa kosteuttavaa seerumia :)

  • Sidyr

    Ihoni kaipaisi piristysruisketta, kokeilisin mielelläni Eucerinen seerumia kuurina.

  • liinuski

    Avènen soothing hydrating serumia kiinnostaisi kovasti kokeilla:) Kärsin ajottaisesta pod-ihottumasta, joten tuo vaikuttaisi ainakin speksien perusteella olevan mahdollisesti hyvä apu tuohon taisteluun.
    Vichyn Idealia life serumia putkilollisen talvella käytin, sinänsä ihan hyvää seerumia mutta käytön lopettamisen kyllä huomasi aika pian..

  • pihka

    Minä olen hurahtanut seerumeihin viimeisen vuoden aikana. Aiemmin pidin niitä ihan turhana ylimääräisenä tuotteena, mutta jotenkin sitten vain ajauduin niitä käyttämään säännöllisesti. Niillä saa mukavasti lisäpotkua päivä- ja yövoiteelle. Tällä hetkellä käytän kosteuttavaa seerumia yötä vasten ja aamulla meikin alle ihohuokosia supistavaa.
    Yksi noista mainituista seerumeista on tullut jo kokeiltuakin. Eniten kiinnostaisi kokeilla
    Vichy Aqualia Thermal Serumia.

  • ankka1

    Lehden välissä tulleita seerumitestereitä olen kokeillut ainakin Lancomelta (ei vakuuttanut), ja tarjonnan ollessa valtava, en ole osannut päättää minkä seerumin ostaisin. Näistä kiinnostaa eniten Eucerin Hyaluron-Filler Concentrate.

  • PSK

    Kosmetologini oli sitä mieltä, että minun tulisi ehdottomasti käyttää seerumeja, joten jos vaikka tuuri kävisi arvonnassa… Tuo Avenen seerumi voisi olla sopiva minulle.

  • jenna mjk

    Avene kiinnostaisi. Olen Kokeillut lumenen +25 v tarkoitettua seerumia ja se tuntui aivan loistavalta tällaisen herkän ja atooppiseen ihottumaan taipuvaisen iholla, ja sitä myös nuorempi siskoni osti itselleen. Jos ei tästä arpaonni suosi niin lumenea käyn kyllä hakemassa joku päivä. :-)

  • SannaML

    Olen aiemmin kokeillut Vichyn seerumia, josta pidin kovasti. Vichyn siis valitsisin myös nyt, jos arpaonni suosisi.

  • saj

    Vichyn seerumi kiinnostaisi näistä eniten. Olen jonkin verran käyttänyt ja kokeillut eri seerumeita, mutta luottotuotetta en ole kuitenkaan vielä löytänyt. Tällä hetkellä käytössä on Madaran seerumi.

  • SK

    Luin tämän tekstin kyllä erityisen suurella mielenkiinnolla, koska jostain syystä itsellenikin seerumit ovat jääneet jotenkin etäisiksi ja niiden käyttötietous epämääräiselle tasolle. Muutama myytti tämän tekstin avulla selätetty ainakin minun mielessäni, heh! Kuten arvata saattaa, myöskään aikaisempia kokemuksia seerumeista ei ole, vaikkakin nyt tuli sellainen olo, että omakin nassu saattaisi kaivata pientä tehokuuria. Taitaakin mennä apteekki/kauppareissuksi ja itselle sopivaa seerumia metsästämään! :) Näistä esittelemistäsi seerumeista tuo Vichyn kuulosti itselleni sopivimmalta, ja Vichyn tuotteista muutenkin pidän, joten sitä mielelläni testaisin (ja taidan tutustua muutenkin tämän jälkeen eritoten Vichyn seerumeihin). :)

  • marra

    En ole vielä seerumeja kokeillut, mutta kovasti kiinnostaisi kokeilla, mitä Vichy Aqualia Thermal Serum saisi aikaan pintakuivassa rasvoittuvassa sekaihossani! :)

  • anki anki anki

    En ole kokeillut seerumeita, ja olen muutenkin aika laiska ihonhoidossa. Aiempi silmänympärysvoidepostaus johti silmänympärysvoiteen ostamisen lisäämiseen to do -listalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Kosteuttava seerumi voisi tehdä hyvää kuivahkolle iholleni, viimeistään talvella, joten toivon Vichyn seerumia jos onni potkaisee.

    Kiitos hyvästä blogista, jota seuraan ahkerasti vaikka kommentoinkin harvemmin (puhelimella se tuntuu jotenkin hankalalta).

  • Suvisipsi

    Olisin erittäin kiinnostunut testaamaan seerumia, sillä en ole ikinä käyttänyt seerum-pohjaisia tuotteita säännöllisessä ihonhoidossani. Ainoa todella hyvä kokemus löytyy Kiehl’sin yöseerumista, jonka sain testerinä kokeiltavaksi. Nyt kun ikää on 26 vuotta, sitä kiinnittää entistä enemmän huomiota kasvojen ihon hyvinvointiin. Näin syksyä odotellessa (no eihän se nyt vielä tule mutta!) muistaa ihon reaktion kylmään säähän ja viimaan. Talvisin ihoni on pintakuiva, ja joskus sen oikean rasvan metsästykseen on kulunut aikaa, monta väärää purnukkaa ja rahaa. Uskoisin Vichy Aqualia Thermal Serumin olevan hyvä tuote ihoni rauhoittamiseen kesän jälkeen. :) Sitä olisi kiinnostavaa kokeilla!

  • Stella25

    Seerumeihin olen jäänyt ihan koukkuun. Nyt on juuri sattumalta käytössä tuo Eucerin ja täytyy sanoa että on riittoisaa tavaraa, vaikka käytän aamuin illoin. Ja ainakin kuvittelen, että iho näyttää nuorekkaamalta :)

  • Stella25

    Unohtui mainita että testaisin mielelläni Avenen suojaavaa ja rauhoittavaa seerumia.

  • emem

    Minulla ei aiemmin ole kokemusta seerumeista ja ajatuksena ne tuntuvatkin hiukan kryptiseltä. Tämä postaus oli kuitenkin selventävä, eli kiitos tästä :) Mieluiten kokeilisin Avène Soothing hydrating -seerumia, sillä ihoni on melko herkkä.

  • Riiikka

    Olen kokeillut Lumenelta pariakin seerumia, kosteuttavaa ja rauhoittavaa. Koen ne mukaviksi piristysruiskeiksi iholle, usein ennen tärkeää menoa levitän illalla kasvoille puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen seerumin ja annan sen vaikuttaa yön yli. Aamulla ihossa kyllä todella huomaa eron! Meikki levittyy niin kauniisti ja kasvot ikään kuin hehkuvat. Tuota Vichyn versiota kokeilisin ilomielin!:)

  • tiiaaaaaaaa

    Vichy! Olipa mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa tällaiselle seerumi-noviisille eli omaan ihoon ei oo kosteusvoiteen ohella tullut muuta laitettua.

  • Oinas

    Olen itse melko ’kokenut’ seerumien käyttäjä. Nuoren ikäni ja ihon tilani vuoksi käytän niitä tosin vain kuureittain muun ihonhoidon tukena.
    Kesä tuppaa tuomaan ihoni couperoottiset piirteet esiin, joten Avène Soothing hydrating serum olisi mahtava tuote tätä rauhoittamaan!

  • Indra

    Joskus on käytössä ollut Dermosilin kirkastava seerumi, joka tuntui ihanan silkkiseltä ja sai ihonkin tuntumaan yhtä heleältä. Sen loputtua ei ole uutta seerumia tullut ostettua, joten olisi ihana saada tuo Avène Soothing hydrating serum itselle kokeiluun. :)

  • Toissatalvena vakuutuin seerumintarpeestani kärsiessäni iho-ongelmista, mutten tuolloin rahapulassani moista voinut hankkia. Kuluneena talvena taas ihoni voi paremmin, joten seerumi jäi testaamatta. Ennen kuin paha talvi tulee taas, pitäisi varmaan tutustua johonkin hyvään tuotteeseen. Noista Vichy kiinnostaisi kovasti eniten!

  • MerjaP

    Olipas hyödyllinen teksti! Itsellänikin on ollut aukko sivistyksessä seerumeiden osalta, enkä olen sellaisia kokeillut. Mutta nyt alkoi tuntua, että tuollainen kosteuttava kuuri – etenkin talvella – ei olisi ollenkaan pahaksi. Esitellyistä tuotteista kokeilisin mieluiten Vichyä.

  • tiituli

    Eucerin tulisi tarpeeseen!

  • Lauratus

    Olen kokeillut ainoastaan Dermosilin seerumia, mutta jotenkin en ole päässyt sinuiksi sen kanssa. Tarvetta seerumille kyllä löytyy, sillä iho on välillä todella pintakuiva ja epäpuhtauksiakin vielä löytyy (kuinka vanhaksi ihmisen pitää oikein tulla ennen kuin finnit olis historiaa?? :).
    Vichyn seerumi kiinnostaisi eniten :)

  • Inkeri83

    Saan jatkuvasti kosmetologeilta kommenttia kuivasta ihostani, jota pitäisi kosteuttaa enemmän. En vain ole vielä löytänyt tarpeeksi kosteuttavaa tuotetta! Siksipä testaisin mieluusti Favora Hydrating Serumia :)

  • Kotikisu82

    Seerumeita on tullut käytettyä jo monen monta vuotta, kun ilman niitä iho rutisee kuivuuttaan. :( Tällä hetkellä on käytössä Caudalien SOS-seerumi, sitä ennen käytin Dermalogican seerumia monen monta putelia. Esittelyssä olevista seerumeista eniten kiinnostaisi Vichyn ja Avenen seerumit. Vichyn tuotteista ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta Avenelta on monta hyvää tuotetta vakkarikäytössä, joten luultavasti seerumikin toimisi mun iholla. :)

  • Sna

    En minäkään, monen muun tapaan, ole näihin seerumeihin oikein vielä tutustunut. Olen kaikennäköisten ihonhoitotuotteiden kanssa melko varovainen, kun psoriaatikon ihollani on tapana välillä hieman kapinoida tuotteita vastaan. Olisin erityisen kiinnostunut kokeilemaan Avène Soothing hydrating seeerumia.

  • Niinaani

    Eucerinin tuote kiinnostaa eniten, koska tämän ikäisenä (38) alkaa nuo pienet juonteet jo ilmaantua kasvoille. Kokemusta on Lancomen Visionnairesta, joka on ihana, mutta tuskaisen kallis eikä sitä raaski ostaa kuin kerran vuodessa itselle lahjaksi.

  • beylakraal

    Olen kokeillut eri sarjoilta heleyttäviä ja kosteuttavia seerumeita ja tykännyt useimmeista. Tuo Favoran seerumi on oikea tehopakkaus, suosittelen kokeilemaan! Nyt haluaisin kokeilla Eucerin Hyaluron-Filler Concentratea, tämän kesän vähäinen auringonpaiste aiheutti pigmenttiläikkiä, joten tämä tulisi tarpeeseen.

  • HJJ

    Kokemusta seerumeista on vähän. Joskus jotain kylkiäisinä saatuja näytepakkausia on tullut testattua. Seerumi sanana tuo mieleen vanhemmalle iholle soveltuvan voiteen. Tätä haluaisin testata vichyn seerumi.

  • Vivander

    Olen käyttänyt muutaman purkin the body shopin silikonitonta seerumia, lähinnä talviaikaan. Seerumi oli loistokamaa ja helli ihanasti talven runtelemaa atooppista ihoani.

    Noista vaihtoehdoista kokeilisin mieluiten Favoran versiota.

  • Marikki24

    En ole vielä kokeillut seerumeita, mutta huomaan että nyt olisi korkea aika aloittaa. Yli 30-vuotiaana ihoni reagoi herkemmin väsymykseen ja eikä ole samalla lailla heleä, kuin aikasemmin. Vichy Aqualia Thermal Serum vaikuttaisi minun tarpeeseeni sopivalta.

  • Ylva

    Mistä lie johtuu, mutta oma käsitykseni tyypillisestä seerumien käyttäjästä on täysin sama kuin sulla, ja omat käyttökokemukseni liittyvätkin äidin kylppärin kaapilla tehtyihin satunnaisiin visiitteihin :) Tässä eilisen festaroinnin jälkeen peiliin katsoessani tuumasin, että pärställe tekisi kyllä pieni buustaus hyvää! Kasvojeni iho on hyvin herkästi ärsyyntyvää sorttia, joten Avenen seerumi kiinnostaa.

  • Melinka

    Itselläni ei ole seerumeista kokemusta, mutta pidempään on ollut tarkoitus kokeilla. Etenkin kun ennen niin hyväkuntoinen ihoni on hormoniheittelyiden takia alkanut puskea kaiken maailman epäpuhtauksia. Näistä eniten kiinnostelee Vichy Aqualia Thermal Serum.

    sanna.sipuli (at) gmail.com

  • tuulituu

    Seerumit on täälläkin ollut aika mystinen juttu, kiitos siis kivasta postauksesta, paljon tuli uutta tietoa! Avenen aurinkotuotteet ovat suosikkejani, joten heidän seerumin ottaisin mielelläni myös testaukseen.

  • Favora

    Käytän päivittäin ihonhoitotuotteita ja myös seerumeja silloin tällöin. Näistä tuo Favora Hydrating Serum olisi ihana, koska Favoran tuotteet ovat tuttuja ja pidän niistä todella paljon.

Related posts