7 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mirene

    Oivaltava mietelause, tosin itse en osaa siihen oikein ”samaistua”. Kappaleen voi kuitenkin kuunnella uudestaan ja uudestaan, aloittaa kerta toisensa jälkeen alusta. Ihmissuhteita (tai mitään muutakaan elämässä) ei voi.

  • Jenniii

    Näinhän se on toki, mutta itse näen tämän niin, että jonkin asian päättymisen ei tarvitse mitätöidä sen arvoa tai siitä saatua iloa. On ilman muuta asioita, joiden loppuminen surettaa, mutta ajattelen itse, että tällä mietteellä viitataankin vähän eri juttuun. Moni pelkää rakkauden/onnen/muun hyvän asian menettämistä niin kovasti, että se syö nautintoa ja hyvää oloa niistäkin tilanteista, joissa se onni tai ilo on läsnä. Tulkitsen siis itse tätä ajatusta niin, että älä murehdi ennakkoon jonkin asian päättymistä, vaan heittäydy, nauti ja elä hetkessä, sillä vaikka onni ei jatkuisikaan ikuisesti, olet silti saanut kokea sen, vaikka sitten edes hetken verran. :)

  • NoraB.

    Onko nää aforismit muuten sun omia vai lainattu jostakin?

  • Jenniii

    Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että nämä olisivat minun keksimiäni? Kaikki mietteet on lainattu jostain. Lähteen tai sitaatin lausujan merkitsen aina kuvaan, jos se on tiedossa. :) Suurin osa näistä aforismeista tosin taitaa olla vailla tunnetua alkuperää.

  • NoraB.

    En oikeastaan kuvitellut, mutta sitten aloin miettiä et jospa ovatkin, kun ei lähdettä näkynyt missään, kuvassa tai muuallakaan postauksessa. Käännökset taitavat kuitenkin olla omiasi?

  • Jenniii

    Juu, parempi aina toki tarkistaa kuin ihmetellä! Suurin osa näistä aforismeistä liikkuu netissä vailla tietoa alkuperäisestä lausujasta, mutta tietysti merkitsen sen aina mukaan, jos sellainen on tiedossa. Vapaamuotoiset käännökset ovat omiani. Ryhdyin lisäämään niitä mukaan, kun osa lukijoista kaipasi suomennoksia. :)

  • SP

    Minä tosiaan luulin näitä omiksesi ja ajattelin, että oletpas lahjakas (tälläkin) saralla!

Related posts