19/06/14

Treenimietteitä kesäkiireiden keskellä

11 39 12029918p.jpg

Huh, aikamoinen viikko takana ja vielä aikamoiset pari viikkoa edessä! Jotenkin sitä aina kuvittelee, että kesän tullen meno ja meininki rauhoittuvat, mutta taitaapa olla, että loman edellä tahti usein vain kasvaa, kun ihmiset haluavat saada viimeisetkin velvollisuudet hoidettua ennen vapaalle vaihtamista. Eli kyllä se meininki varmasti vielä rauhoittuu, mutta tuskin ennen heinäkuuta. Varsinaista lomaa en aio itse pitää, mutta oma aikataulu hellittää hieman, kun muut ihmiset jäävät lomille heinäkuuksi ja monet toimistot sulkevat ovensa. Bloggailu jatkuu siis läpi kesän, mutta varmaankin vähän rauhallisemmalla tahdilla, jotta ei mene koko kesä koneen ääressä kököttäessä. :) 

Ajattelin, että tähän väliin voisi taas kirjoitella vähän treenikuulumisia. Kerroin viimeksi, kuinka olin pillahtanut itkuun kuntosalilla, kun treeni tuntui vain niin rankalta. Itkeskelyni herätti kommentoijissa monenlaisia tunteita: osa samaistui vahvasti herkän ihmisen tapaan reagoida moniin asioihin itkulla – tässä tapauksessa suureen fyysiseen ponnistukseen – ja osa taas herätteli miettimään, mitä treeniltä haluan ja tarvitseeko treenata niin kovaa, että itkettää. Tarkennettakoon vielä, että itku ei minun tapauksessani aina ole puhtaasti kielteinen asia tai kieli vain negatiivisista tunteista. Se on minulle tapa purkaa voimakkaita tuntemuksia, jotka voivat olla melkein mitä tahansa surusta väsymykseen, turhautumisesta stressiin tai säikähdyksestä liikuttuneeseen iloon. Itse koen, ettei itkua sinänsä tarvitse ottaa niin vakavasti, että se tässäkään tapauksessa kertoisi varsinaisesti mitään treenistäni. Enemmän se taitaa vain kertoa minusta ihmisenä. :)

Sittemmin olen selvinnyt treeneistäni itkuitta, mutta oli paitsi mahtavaa lukea muidenkin herkkisten tarinoita, myös kiinnostavaa pohdiskella muutamien kommenttien innoittamana sitä, miten kovaa pitäisi treenata ja miltä liikunnan kuuluisi tuntua. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että ensisijaisesti liikkumisen pitäisi olla kivaa. Harva saa ylläpidettyä harrastusta, josta ei jollain tavalla tule hyvä olo ja mieli, eikä tosi vastenmielisen lajin harrastaminen varmaan olisikaan kovin mielekästä. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, ettei mikään tunnu aina ihanalta ja joskus on astuttava oman mukavuusalueen ulkopuolelle päästäkseen eteenpäin. 

Kommenttiboksin keskustelussa nousi varsin harmonisesta keskustelusta esiin silti kahdenlaisia, keskenään vähän erilaisia mielipiteitä treenaamisesta. Jotkut ajattelevat, että tuloksia ei synny, ellei vie itseään epämukavuusalueelleen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että aina ei tunnu hyvältä. No pain, no gain.  Joidenkin mielestä treenaamisen ei kuulu koskaan tuntua pahalta tai epämukavalta, vaan liikunnan tulee olla iloinen asia. Minusta nämä näkemykset eivät sinänsä kerro muusta kuin siitä, että ihmisillä on vain eri tapoja suhtautua samaan asiaan – toinen koulukunta ei ole absoluuttisesti enemmän oikeassa kuin toinen. 

12036841p.jpg

Tässä sitä PT:n kanssa treenaillaan! ;)

On ihan faktaa, että jos ei koskaan haasta itseään kovempiin suorituksiin, kehitystä ei tapahdu. Se puolestaan on hyvin subjektiivista, miten koviin suorituksiin kukin haluaa tai pystyy itsensä haastamaan. Toiset saavat kiksinsä äärimmäisestä rääkistä siinä, missä toisille riittää pienempikin ponnistelu. Olen itse siinä määrin mukavuudenhaluinen ihminen, että minusta on ollut ihan hyvä asia, että personal trainerini on hieman potkinut meikäläistä persuksille ja patistellut yrittämään enemmän. Olen nimittäin luontaisesti vähän sellainen ihminen, että sanon aika helposti, etten pysty enää, mutta kun toinen vaatii minulta enemmän ja tsemppaa vieressä, kummasti pystynkin vielä muutamaan toistoon lisää. Ja eikös sitä sanota, että ne ovat usein ne viimeiset, kaikkein raskaimmilta tuntuvat toistot, joissa se kehitys piilee? Ja juuri tuo kannustus ja pieni patistelu on ollut yksi asia, mihin olen kokenut personal traineria nimenomaan tarvitsevani saliohjelman ja tekniikan ohella.

Olen parissa viime tekstissä kertonut kuntosalitreenaamiseen liittyvistä ei-niin-myönteisistä fiiliksistä, joskaan sen itkupostauksen ei ollut tarkoitus olla mitenkään negatiivinen. Omasta mielestänihän tuo itkuun purskahtaminen oli lähinnä huvittavaa eikä niinkään dramaattista. Ymmärrän, että itku assosioituu monien mielissä hyvin negatiivisiin tunteisiin, mutta oma näkökulmani asiaan oli enemmänkin se, että näinkin voi itkuherkälle tapahtua. Onneksi olen kuntosalilla kokenut myös onnistumisen hetkiä ja positiivisia tunteita eli treenaamiseni ei missään nimessä ole ollut pelkkää itkua ja hammasten kiristelyä. ;) Tähän astiset saavutukseni ovat ehkä olleet melko vähäpätöisiä, mutta treenien jälkeinen väsymys ja kipu lihaksissa osoittavat, että jotain siellä kropassa tapahtuu.

Minusta on ollut kivaa tuoda kaiken ylenpalttisen fitness-hehkutuksen, crossfit-buumin ja treenimanian keskelle toisenlaisiakin puheenvuoroja, sillä itse en samaistu himoliikkujiin tai hillittömän itsekurin omaaviin fitness-mimmeihin ollenkaan. Olen ihan tavallinen treenimotivaationsa kanssa kamppaileva tyyppi – kuten varmasti moni teistäkin – ja usein omissa silmissä noiden himotreenaajien urheilujutut tuntuvat lähinnä absurdeilta ja itselleni täysin saavuttamattomissa olevilta tavoitteilta. Siksi on jotenkin kiva tuoda treenikeskusteluun tällaista vähän maanläheisempääkin näkemystä, että joskus treenaaminen on tuskaa ja varsinkin alku voi olla melko töyssyinen taival. Olisi tosi helppo luovuttaa parin kuukauden hankalan alun jälkeen ja todeta, että kuntosali ei ole minua varten, mutta koska tiedostan, että ennen kuin treenistä saa aidosti tehtyä rutiinin omaan arkeensa, salille lähteminen tuntuu takuuvarmasti joka kerta vähän vaikealta. 

12034176p.jpg

Oma arkeni on koko kevään ajan ollut tosi hektistä ja kiireistä, joten treenaamiselle on oikeasti joutunut raivaamaan tilaa kalenterista. Tiedän, että jos minulla ei olisi ollut joka viikko kaksia treenejä PT:n kanssa sovittuna, olisin varmasti skipannut monet harjoitukset ihan vain työkiireen takia. Eikä se olisi ollut edes huijaamista, koska monena viikkona olen saanut todella miettiä, miten ehdin tehdä kaiken. Varmaan osin tästä kiireestä johtuen treenaamisesta ei ole aidosti syntynyt sellaista rutiinia, jonka pariin olisi helppo palata, sillä aina takaraivossa on tykyttänyt tieto siitä, että todellisuudessa pitäisi nytkin olla tekemässä jotakin muuta. On silti hyvä, että olen malttanut irroittaa arjestani noita hetkiä urheilulle, koska se on varmasti tehnyt hyvää sekä keholle että mielelle.

Olen toki myös pohdiskellut itkupostaukseen saamieni kommenttien myötä myös sitä, onko PT vaatinut minulta liikaa tai treenaanko liian kovaa. Minusta tuntuu, että alkuvaiheessa on ihan luonnollista vähän etsiä tasapainoa sen suhteen, mikä on itselle sopiva tapa treenata. Samoin kun siinä vaiheessa vielä tutustutaan personal trainerinkin kanssa ja etsitään yhteistä säveltä ja tapaa toimia yhdessä. Koen kuitenkin, että PT kuuntelee minua ja osaa hyvin mukauttaa treenejä havaintojensa sekä minun toiveideni pohjalta minulle sopivammiksi, joten minusta tahti ja treenien rankkuusaste on ollut aika passeli. 

Voi hyvin olla, että salitreeni ei yksinkertaisesti ole minua varten ja totean jossain vaiheessa, ettei ole mitään järkeä väkisin raahata itseään punttikselle viikko toisensa jälkeen. Toisaalta voi yhtä hyvin olla, että opin nauttimaan kuntosalilla käymisestäkin, kunhan saan todella tehtyä siitä rutiinia arkeeni. Tiedän, että se on mahdollista – opinhan vuosia sitten jossain vaiheessa nauttimaan juoksemisestakin, vaikka aluksi en tiennyt mitään vastenmielisempää. Siksi en halua vielä tässä vaiheessa vetää automaattisesti johtopäätöstä, että tämä ei ole minua varten. Jos salilla käyminen tuntuu yhtä kamalalta vielä syksylläkin, on syytä miettiä, kannattaako sitä jatkaa, mutta vielä en ole valmis antamaan periksi. 

Ensi kerralla treenikuulumisten saralla luvassa sitten vaikka välähdyksiä niistä onnistumisen hetkistä. :)

Salikortin minulle sponssaa Motivus

Kuvat: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuva)

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä

11 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Rils

    Mä sit rrrrakastan näitä sun treenijuttujen kuvituskuvia! Äärimmäisen virkistävää vaihtelua, alkaa jo tulla korvista ulos kaiken maailman hikisenkiiltävät ruskettuneet sixpackit ja raivoisat “motivaatiolauseet” :D

  • Juu samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa! Vaikka itse rakastan salilla käyntiä, olen todella väsynyt näihin saliselfieihin ja uhoon, joita on blogit ja some pullollaan :x

    Sun ajatukset on tuttuja ja hyvin inhimillisiä aloittelijalle. Mutta toivottavasti et luovuta vielä, etkä ollenkaan! :) Salilla voi tehdä niin paljon kaikenlaista! Voi tehdä painopinkkalaitteilla, vapailla painoilla (jota suosittelen), oman kehon painolla, aerobista, ryhmätunteja jne. Ja kaikkien noiden sekoitusta.
    Välillä rennompi treeni, välillä voi kokeilla tosissaan mihin kroppa pystyy.
    Ei kannata liikaa noteerata näitä kisalavoille pyrkivien blogeja, koska niistä jää helposti sellainen kuva “tavalliselle” salitreenaajalle, että salikäynnit ovat jatkuvasti yhtä itsensä ylittämistä. Ei se aloittelijalla ja peruskuntoilijalla sellaista tarvitse olla. Se on toki totta, että jos haluaa kehittyä, täytyy treenauksen olla noususuhteista vastuksen käytön suhteen, mutta alkuvaiheessa muutosta ja kehitystä tapahtuu kuin itsestään. Ja se on omiaan lisäämään intoa ja motivaatiota.

    Summasummarum: kokeile rohkeasti juttuja myös treeniohjelmasi ulkopuolelta ja rennolla meiningillä! Toivon kovasti, että jos kaikesta huolimatta päätät luovuttaa joskus, tekisit sen vasta, kun olet kokeillut kaikenlaista mitä sali tarjoaa :) Isosti tsemppiä! Sulla on ihana, normaali asenne ja suhun voi moni samaistua :)

  • Jenniii

    Kiitos, ihana kuulla! :) Rakastan itsekin näitä vanhoja kuvia. Harmi kyllä jatkossa kuvitukset tulevat olemaan varmaan jotakin muuta, sillä diilini STT-Lehtikuvan kanssa on nyt päättynyt. Toivotaan, että jaksat silti seurailla treenijuttuja jatkossakin, vaikka kuvitukset eivät varmaan ole näin mahtavia. :)

  • Nii

    Olipa kiva lukea ettet ole luovuttamassa vielä hetkeen! Mulle tuli viime postauksen kommenteista vähän sellainen olo, että ei nyt herranjestas voi nykyihminen olla niin mukavuudenhaluinen ettei vähää aikaa voi sietää epämukavuutta tai jotain muuta inhottavaa. Monesta kommentista tuli lähinnä mielikuva, että kaiken pitäisi olla aina kivaa ja hauskaa ja mahtavaa tai muuten se ei ole itseä varten eikä oikein eikä muutenkaan järkevää.

    Mä taisin viimeksikin kirjoittaa, että käyn salilla ja juoksen vaikken kummastakaan suuremmin nauti. Fakta vaan on se, että jos haluan siellä lentiskentällä pärjätä niin sitten on tehtävä niitä tylsiä ja ärsyttäviä juttuja. Samoin jos haluaa vahvan ja kestävän kropan, niin kuntosali on enemmän kuin paikallaan. Toki muitakin keinoja on, en minä sillä. Voishan kotiin hankkia painoja tai vaikka trx-kumpparin tai jotain, mutta en mie ainakaan sais itsestäni niin paljon irti kotona kuin salilla, vaikka teoriassa olisikin mahdollista saavuttaa sama tulos vaikka just sillä trx:n avulla. Pienempi paha minusta on raahautua salille kuin yksin hikoilla ja ähistä olkkarissa :D

    Mutta hei, tsemppiä treenien aikataulutukseen, tiedän todellakin tunteen! Mulla on ens vuonna tiedossa yliopisto-opinnot, päivätyöt, perhe ja se syksyllä 3-vuotias tytär sekä kilpasarja + treenit. Siihen päälle sitten “kaikki muu” joka sisältää paitsi kotihommat, myös pari yhdistystä ja partio jajaja… Hohhoi, saapa nähdä… :D Mutta toisaalta treenit on tuossa paletissa se, joka antaa paukut sitten kaikkeen muuhun. Tekee aika hyvää 2,5h nettiluennon jälkeen käydä raittiissa ilmassa lenkillä tai siellä salilla :) Sillä ajatuksella sitä painaa menemään ne treenit vaikka mihin aikoihin, jos ei muulloin niin aamuviideltä tai iltakymmeneltä.

     

  • mariak

    Olipa ihanan virkistävä postaus fitness-buumin keskelle! :)Tällaista tavallisen tervettä suhtautumista kuntoiluun olen kaivannutkin.
    Edellisen kommentoijan kärkäs aloitus sai hieman ajattelemaan. Hän varmasti tarkoitti hyvää, ja totta onkin että _halutessaan_ ihminen sietää ponnisteluja ja epämukavuutta, jos se olennaisesti liittyy johonkin mitä ihminen tosissaan ja aidosta omasta halustaan tavoittelee. En kuitenkaan näe mitään järkeä siinä, että joku vapaaehtoisesti käyttäisi vapaa-aikansa sellaisen tekemiseen, joka on pelkästään kurjaa ja itkettävää. Enkä ajattele, että sinun saliharrastuksesi alun takkuilusta huolimatta olisi tällaista, vaan uskon että moni viime salipostaukseesi kommentoineista oli tästä huolissaan. Eli summa summarum, epämukavuus kuuluu elämään ja se on siedettävämpää jos se liittyy johonkin sellaiseen tavoitteeseen, jonka saavuttaessaan voi olla tyytyväinen. Kuitenkaan vapaa-aikaansa ei kannata tuhlata epämiellyttävän harrastuksen parissa, jos harrastus tai saavutettavat tavoitteet itsessään eivät motivoi. Tällöin luovuttaminen ja uuden harrastuksen etsiminen ei mielestäni ole selkärangattomuutta tai sietokyvyttyömyyttä. :)

    Mutta tsemppiä liikuntaharrastukseen, ehkä tämä salilla käyntikin muuttuisi vielä alun hankaluuksien jälkeen mukavammaksi! Motivaatiota voisi parantaa jos mietit tavoitteitasi baletin saralla ja miten saliharjoittelu tukee vahvistumistasi myös tanssijana. :)

  • Vierailija

    Kaiken ei munkaan mielestä tarvitse olla aina kivaa, mutta jonkin verran epämukavuutta joutuu ihminen sietämään jos haluaa kunnossa pysyä muttei juurikaan nauti liikunnasta. Toki jos Jennistä alkaa tuntua että perinteinen punttisali on vain kertakaikkisen vastenmielistä, niin sitten kannattaa toki miettiä vaihtoehtoisia liikuntamuotoja lihaskunnon ylläpitämiseen :)

    Mutta jos se puntti kuitenkin menettelee vaikkei varsinaista hurahdusta ikinä tulisikaan, niin sitten kannattaa ehdottomasti koittaa käydä puntilla vaikka edes kerran viikkoon, ja muuten liikkua jollain muulla tavalla joka tuntuu itselle luontevammalta ja mukavammalta. Etenkin jos tavoite ei ole erityisemmin lihasmassaa kasvattaa, niin sellaiseen perushyvään lihaskuntoon varmasti pääsee muutenkin kuin ainoastaan puntilla käymällä :)

  • Nii

    Siis itsehän tarkoitin nimenomaan sitä, että alun epämukavuus ja motivaationpuute on enemmän kuin normaalia eikä mun mielestä ole fiksua tai tarpeellista luovuttaa heti kun ekan 2kk aikana ei oo ihan hurahtanut punttisaliin. Hain myös sitä, että usein se punttisali on vain väline siihen varsinaiseen tavoitteen saavuttamiseen – oli se sitten parempi lihaskunto, näkyvämpi haba tai joku haluttu ominaisuus toista lajia varten. Silloin mun mielestä on vähän hölmöä lopettaa se salilla käyminen vaikkei se aina niin herkkua oiskaan ja vaikkei se olisi millään lailla se ns. päälaji.

    Saikohan tosta nyt mitään selvää :D no mut joo. Ite en oikein ymmärtänyt että miten muka motivaation hakeminen tai voimakas reaktio treenissä on heti syy miettiä koko homman kannattavuutta. Toki jos vielä puolenkin vuoden päästä jokaikinen salikerta on pelkkää pakkopullaa eikä salin jälkeenkään tule parempaa fiilistä, kannattaa miettiä jotain muuta.

  • Mä luulen ymmärtäväni mitä tarkoitit.
    Oon myös samoilla linjoilla siinä, että elämässä on paljon juttuja, joita täytyy tehdä, vaikka ei niin välttämättä aina huvittaisikaan, mutta jotka palvelevat jotain isompaa tarkoitusta, kuten esimerkiksi vanhuudenajan hyvää lihaskuntoa ja hyvinvoivaa kroppaa, pidempi-ikäistä elämää. Ehkä kannattaisi yrittää tehdä saliharjoittelusta enemmän elämäntapa kuin harrastus – mielikuvissa siis. Siinä on aika vinha ero. Harrastuksen yhteydessä tulee joka kerta mietittyä että ehdinkö sinne ja huvittaako mua nyt, mutta jos päätät että salikäynti on verrattavissa ruokakaupassa käyntiin, lääkärintarkastuksiin, auton katsastukseen ym., saattaa ajatusmalli muuttua huomaamatta! Juttu joka vaan kuuluu elämään. Piste. Pitkässä juoksussa se taatusti palkitsee :)
    Kirjoitin aikanaan omaan blogiini postauksen tästä motivaation etsimisestä ja sen perään kyselemisestä. Ollaanhan me naiset erityisesti aina sellaisia “tunteen perään kyselijöitä”. No miltä musta nyt tuntuu, no huvittaako mua nyt ja olisko mulla jotain muutakin telemistä? :D
    Mieheni sai mut joskus kyseenalaistamaan oman vetkutteluni, vaikka meissä toki on kanssasi se ero, että olen jo sen verran kauan käyny salilla, että olen oppinut(!) nauttimaan siitä. Mutta ei se motivoituminen silti aina helppoa ole mullekaan :) Käy tsekkaamassa jos saisit edes vähän apua :)
    http://tervetta.blogspot.fi/2014/05/kuntoiluun-motivoitumisesta.html

  • Nii

    Mä kävin lukemassa ton sun tekstin ja sun miehen kommentti päätyy kyllä tasan just nyt mun jääkaapin oveen!! :D tiivistää KAIKEN!

  • Vierailija

    Miksi vaihdoit salia? Etkö pitänytkään Esportista? Vai kyllästyikö Esport sponssaamaan treenit ja olisikin itse pitänyt maksaa?

  • Jenniii

    Diilistäni Esportin kanssa on jo kauan, eikä minulla ole ollut kuntosalikorttia minnekään suunilleen pariin vuoteen. Esportin saleissa ja tunneissa ei ollut mitään moitteen sijaa, mutta koin, että yhteistyö Esportin kanssa ei ehkä ollut lopulta kummallekaan osapuolelle ihan sitä, mitä toivottiin. He nimenomaan toivoivat, että olisin testaillut paljon erilaisia ryhmäliikuntatunteja ja minä taas en ole sellainen ryhmäliikuntatunneilla viihtyjä (varsinaisia tanssikoulun tanssitunteja lukuunottamatta). Näin ollen tuntui luontevalta kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Koska minulla ei ollut voimassaolevaa jäsenyyttä minnekään, halusin tutkia muitakin vaihtoehtoja ja aloittaa treenaamisen puhtaalta pöydältä.

    Olen kuullut Motivuksesta paljon hyvää ja heidän kanssaan yhteinen sävel löytyi heti. Yksi isoimmista valintakriteereistäni oli nimenomaan se, että salit olisivat lähellä kotiani ja helpolla sijainnilla – ja diilin kannalta minulle oli tietysti tärkeää se, että saan tehdä juuri sellaisia juttuja, mitkä itsestä tuntuvat omalta. Motivuksen kaikki kuntosalit Helsingissä ovat sopivasti päivittäisten reittieni varrella, joten valinta tuntui luontevalta senkin takia. Kaikissa saleissa on jotakin hyvää ja ihmiset varmasti painottavat eri asioita. Ryhmätunneista pitävät katsovat varmasti tarkkaan tuntitarjontaa sillä saralla, jne. Koska itse käyn lähinnä kuntosalilla, voisin noin periaatteessa mennä melkein minne salille vain, mutta tällä kertaa päätin kokeilla Motivusta. Ja olen kyllä ollut tyytyväinen. :)

Related posts