Ruusukultaa ja ilta-aurinkoa
13 50
Viime päivinä olen tuntenut pitkästä aikaa intoa pukeutua sellaisiin klassisiin herrainhousuihin. Kaapista löytyvät muutamatkin, mutta kaikkein rakkaimmat ovat joskus ikuisuus sitten Gina Tricot’sta löytyneet mustat pöksyt, jotka pitävät sinnikkäästi kiinni lempparin asemastaan ja ovat vuosienkin jälkeen yhä kuin uudet. Parasta housuissa on meikäläisen vartalonmallille täydellisesti istuva leikkaus ja mukava tuntu päällä. Ja bonusta pöksyt saavat hauskasta pienestä yksityiskohdasta, joka ei näy muille kuin minulle: vyötärönauhan sisäpuoli on nimittäin tehty leopardikuvioidusta kankaasta. Riemastuttava pikkujuttu, joka ilahduttaa joka kerta, kun housuja pukee tai riisuu. Tällaista lisää ehdottomasti! :D

Olen viihtynyt herrainhousuissa tällä viikolla useamman päivän putkeen ja on kyllä hauska huomata, miten tuollaiset siistimmät housut tuovat heti pukeutumiseen himpun verran skarpimman fiiliksen esimerkiksi farkkuihin verrattuna. Mitään erityistä tarvetta minulla ei ole tällä viikolla ollut pukeutua normaalia siistimmin, joten olen sitten yrittänyt tasapainottaa fiinimpiä housuja muilla asioilla. Meikki on saanut olla tosi luonnollinen ja kerrankin olen jättänyt huulipunan tyystin pois ja korvannut sen ensimmäistä kertaa varmaan liki kymmeneen vuoteen (!) huulikiillolla. Olen myös pukenut siistien housujen pariksi rentoja neuleita ja collegepaitoja. Eilen yllä oli tuo hunajakennokuosilla varustettu Banana Republicin neule, jonka löysin reilu vuosi sitten superalennuksella Pariisista.

Huomaan muuten, että koruissa ja asusteissa tänä keväänä kovasti näkynyt trendisävy ruusukulta on vaivihkaa hivuttautunut myös tämän tytön korurasiaan ja asustehyllylle. Parasta tuossa kauniissa sävyssä on se, että se on jotenkin sopivasti vähän kullan ja hopean välimaastosta – ja sopii tarvittaessa yhdisteltynä molempiin. Sain viime viikolla pienennytettyä uuden kelloni rannekkeen sopivaksi ja nyt sitten olen muutamana päivänä kokeillut vuosien tauon jälkeen kulkea kello ranteessani. Olin aiemmin vannoutunut rannekellon käyttäjä, mutta niin se jäi lopulta minullakin pois käytöstä. Jo parissa päivässä olen huomannut, miten kätevää oikeasti on, ettei tarvitse aina kaivella kännykkää esiin ajan tarkistaakseen. Lempparisormuskin sopii kauniisti uuteen kelloon. :) Valinta meni kyllä just nappiin!

Sain hiljattain myös Lumilta lahjaksi kevät-kesä 2014 -malliston laukun. Tällaiset valinnat ovat aina hankalia, mutta myös laukkurintamalla ruusukulta veti puoleensa. Ruusukullan värisellä soljella ja ketjuhihnalla varustettu hailakan beige Olga-laukku näytti jotenkin minulta. Nuo kauniin väriset metalliyksityiskohdat tuovat kummasti särmää hillityn väriseen laukkuun. Tätä ihan samaa väriä ei taida enää olla verkkokaupassa jäljellä, mutta aika ihana on myös hennon punertava Blush-sävy.

Herrainhousut Gina Tricot, neulepusero Banana Republic, laukku Lumi (saatu blogin kautta), kengät & Other Stories, kello Marc by Marc Jacobs (saatu blogin kautta), sormus & Other Stories




Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: asusteet, laukut, Löydöt, Päivän asut, Päivän tyyli
Categorised in: Muoti