Kimallusta ja säihkettä
6 43
Eilen oli jälleen aika käydä huollattamassa geelikynnet ja mustavalkoisen graafisuuden jälkeen kaipasin jotakin ihan toisenlaista. Minulle käy usein niin, että olen pyöritellyt päässäni jotain vaihtoehtoja jo etukäteen, mutta istahtaessani Mariannen tuoliin ja kun eteeni levitetään se miljoonan vaihtoehdon väriviuhka, mieli ehtii muuttua ensimmäisten 15 minuutin aikana vielä moneen kertaan.
Olin alun perin ajatellut jotakin kesäistä punaisen sävyä, mutta tuumin haluavani sittenkin tällä kertaa jotain neutraalimpaa. Minulla on tulossa kesällä muutamia häitä ja juhlia ja jotenkin vähän neutraalimpi värivaihtoehto tuntui tuvallisemmalta, koska en ihan vielä tiedä, mitä aion laittaa juhliin ylleni. Eivätpähän sitten ainakaan kynnet riitele asun kansssa. On muuten hauskaa, että vaikka sitä kuvittelee enemmänkin matchaavansa kynnet omaan tyyliinsä, kummasti alkaa vähän hallitsevampien kynsityylien kanssa oikeastaan sovittamaan tyyliä kynsiin. :D Huomasin niiden edellisten mustavalkokynsien kanssa hakeutuvani automaattisesti mustavalkoisiin ja graafisiin värimaailmoihin myös pukeutumisessa.
Tykkäsin niistä taannoisista avaruuskynsistä ja hologrammin tavoin hohtelevasta geelistä niin paljon, että löysin itseni harkitsemasta sitä väriä taas. Päätin sitten kokeilla jälleen kerran ihan erilaista tyyliä kuin koskaan aiemmin. Yhdistin vaaleanpunaiseen taittavaa hologrammihohdetta ja hopeista glitteriä niin, että puolet kynnestä on toista ja puolet toista – vaakasuunnassa rajattuna. Kauniithan nämäkin ovat, mutta eivät ehkä omat lempparikynteni kautta aikain. Tulipahan nyt silti kokeiltua tällaistakin. :D Hyvä puoli näissä on se, että neutraali värimaailma sopii varmaankin useimpien juhlavaatteideni kanssa yhteen!
Kynnet minulle sponsoroi Bio Sculpture.

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: kauneus, kynnet, Muu kauneus, Muu muoti
Categorised in: Kauneus, Muoti