6/06/14

Tuplasti parempi!

17 54 P5197937.JPG

Olisi pitänyt ostaa kaksi samanlaista! Olen tokaissut noin varmaan kymmeniä kertoja elämässäni, kun joku lempparijuttu on käytetty loppuun, hajonnut tai kadonnut – useimmiten kyse on vaatteista, kengistä tai asusteista. Eniten lempparikenkien hajoaminen harmittaa silloin, kun mitään samankaltaista ei tunnu löytyvän ja luottotöppöset ovat olleet jalassa lähes päivittäin. 

Kuinka usein sitä tulee kuitenkaan hamstrattua samanlaisia vaatteita tai kenkiä monin kappalein? No ei kyllä kovin usein. Monen hankinnan ei ostohetkellä vielä osaa ennustaa päätyvän suosikin asemaan eikä sitä muutenkaan kassalle kipittäessä yleensä osaa olla niin kaukaa viisas, että ryhtyisi kovin innokkaasti maksamaan tuplana kahdesta samanlaisesta tuotteesta (etenkään, jos hinta on yhtään tyyriimpi). Niin se vain taitaa olla, että jälkeenpäin on aina helppo viisastella.

P6300619.JPG

Jos jotain positiivista pitää löytää lemppariasioiden hajoamisesta, niin ainakin se, että silloin sitä joutuu virkistävällä tavalla pois mukavuusalueeltaan ja on pakotettu kokeilemaan jotakin uutta. Joskus tavaran tai vaatteen ei tarvitse poistua käytöstä pysyvästi tällaisen efektin aikaansaamiseksi. Minulla esimerkiksi lempparikengät lojuivat useamman kuukauden suutariin menevien kasassa odottamassa korkolappujen vaihtoa, ja omaa saamattomuuttani jouduin siis käyttämään koko syksyn muita kenkiä. Loppujen lopuksi se osoittautui ihan hyväksi asiaksi: tuli keksittyä ihan uudenlaisia asuyhdistelmiä ja monet pitkään kaapissa käyttämättöminäkin lojuneet kengät pääsivät viimein taas käyttöön.

P5258170.JPG

Mutta kerrankin olen ollut juuri niin fiksu, että tajusin hankkia kahdet samanlaiset aurinkolasit. Viime kesänä lemppari-aurinkolasieni joukkoon pompanneet Lindexin ihan pyöreät mustat lasit herättivät niin kovasti sydämentykytyksiä, että minua vähän koko ajan huoletti, että mitä jos ne hajoavat tai katoavat. Kaveri kyseli kerran hauskojen lasieni perään ja bongasin samaiset aurinkolasit Lindexin verkkokaupasta. Ystävä pisti tilauksen eteenpäin ja minä huikkasin, että tilaapa minullekin samalla toiset – ihan siltä varalta, että nämä omani eivät olisikaan ikuiset. Kun lasit lopulta saapuivat postissa, mietin, että oliko tässä nyt mitään järkeä ja tuuppasin kakkoslasit kaapin perukoille odottamaan mahdollista tarvetta jossain hamassa tulevaisuudessa.

P6300521.JPG

Ja arvatkaas mitä! Tänään koitti se päivä, kun ne lempparilasini sitten hajosivat. :D Olin menossa aamun vesijuoksupyrähdykselle Stadikalle, kun jotenkin onnistuin kolauttamaan aurinkolasini johonkin ja toinen sanka katkesi aivan linssin vierestä niin, että linssikin irtosi siinä hötäkässä. Olin hetken todella harmissani, kunnes muistin, että minähän olin varautunut tähän ja nyt ei tarvitse kuin kaivella kaapista uudet tismalleen samanlaiset tilalle! JES! Oli kyllä aika loistotunne, pakko myöntää.

Oletteko te muut ostaneet joskus jotain tuplana? Ja mitä olisi pitänyt ostaa kaksin kappalein, jälkiviisastellen? ;)

P6300669.JPG

Photos: Cindy Riera & Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

17 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Blue_Sky

    Farkkuja! En käytä oikeastaan, kuin korkeavyötäröisiä farkkuja ja hyvin istuvia sellaisia on vaikea löytää. Tuossa pari vuotta sitten löysin kuitenkin Cubuksesta täydelliset korkeavyötäröiset farkut ja nyt minulla on sellaiset samanalaiset kolmin kappalein: yhdet jo aika lailla kulahteen (siniset), yhdet hyvät (siniset) ja yhdet samanlaiset mustana! :) Noissa farkuissa on kyllä hinta-laatusuhde kohdallaan! 19,90e ja kestävät oikein hyvin! Nuo mustat ostin puolet halvemmalla viime kesänä :D Tänä keväänä löysin onneksi tarjouksesta Carlingsilta korkeavyötäröiset vaaleat farkut :) Näistäkin on tullut lempparit, mutta tuskin ostan niitä tuplana tai triplana ;) Pitänee pian ostaa uusi pari farkkuja sinisenä, koska olen lähdössä pian Saksaan asumaan enkä luota siihen, että sieltä löytyy hyviä farkkuja :DD

    On nuo aurinkolasisi kyllä ihanat, joten hieno homma, kun ymmärsit ostaa tuplana :) 

  • Lilanna

    Minä todellakin ostan nykyään tuplana! Vaatteita nimittäin. Minun kokoiselleni ja muotoiselleni sopivien vaatteiden löytäminen on hankalaa, varsinkin jos ei halua pukeutua sellaisiin 20 vuotta ikää lisääviin vaatteisiin, joita plussakokokaupoista lähinnä löytyy.

    Viimeksi talvella onnistuin löytämään ihanan rennon paksumman tunikan/mekon. Se näyttää minusta päälläni juuri sopivalta, niinpä hommasin sen sitten neljässä muussakin värissä. Saattaa kuulostaa monesta liioittelulta, mutta ennen näitä hankintoja kaapistani ei juuri talvikauden paitoja löytynyt, varsinkaan hyviä. Koko talven pukeuduin pääasiassa nuihin tunikoihin, niin hyviä ne olivat. Kerrankin!

    Aurinkolaseja tai vastaavia en ole koskaan hoksannut ostaa kaksin kappalein. Pitääpä pistää tuokin idea korvan taakse. On niin ikävää kun täytyy korvata jokin rikkimennyt tai kadonnut tuote paljon vähemmän mieleisellä. Nuo lasit varsinkin on tosi hienot! Sopii tyyliisi aivan loistavasti.

  • Eevis_1

    Minä ostan usein tuplana. Jos tiedän jostain vaatteesta tulevan luottovaate, ostan sen ehdottomasti tuplana. Ja monesti olen myös bongannut jonkun aiemmin ostamani, paljon käytetyn vaatteen, myöhemmin alerekistä. Silloin ehdottomasti kannattaa napata tuplakappale kaappiin odottamaan. Itse kun olen vielä sellainen, että alan välillä helposti hillota lempparivaatteitani kaapissa, että niille ei vaan sitten kävisi mitään (kahjoa, tiedän). Tuplakappaleen ostaminen vähentää tuotakin.

  • Fee-

    Olen kenkäkaupassa töissä ja jos saisin joka kerta euron, kun asiakas tulee kyselemään löytyiskö sitä pari vuotta sitten myynnissä ollutta kenkää, niin olisin rikas. Siksi aina kehotankin, että kun joku asia muodostuu lemppariksi, niin kipin kapin katsomaan, löytyisikö sitä vielä kaupasta. Vaikea löytää pari vuotta myöhemmin samaa juttua, muoti ja mallistot kun muuttuu jatkuvasti.

    Itse ostan nykyään hyvin vähän uutta, aika paljon löydän kirppikseltä ja ompelen itse. Enkä edes varsinaisesti tarvi mitään, kulutan juttuja aika hitaasti. Toki jos joskus sellaista löytyy, niin ostan pari kerralla. Suosikkialusvaatteita kyllä hamstraan, niitä tarvii aina eikä niihin kyllästy ;)

  • Lullah

    Pekingissä asuessani ostin samaa vaatetta eri väreissä ja tätini harrasti siellä asuessaan samaa. Suomeen palattua harvemmin tulee sellaista tehtyä, vaikkakin alennusmyyntien aikaan tulee mietittyä jos ostaisi aiemmin ostamani paidan toisessa värissä. Cubuksen yksi tietty rintaliivimalli on kuitenkin sellainen, että sitä olen hammstrannut ja en selviäisi ilman hamstrailuja. kahdesti törmännyt 2 hintaan 19,90e ja molemmilla kerroilla ostanut.pirun hyvät ja mukavat liivit. Eri väreissä eri tarpeisiin. Ne on sellaset arkiliivit ja muunlaisia ostan enemmän siksi että ne ovat kivan näköisiä.

  • malin-

    On kyllä hienot lasit, sopii sinulle oikein hyvin! Sitten asiasta toiseen – oletko kuunnellut Volcano Choir -bändiä? Jos et, niin mainion musiikkimakusi perusteella uskallan suositella sitä sinulle. :) Kokeile alkuun vaikka Comrade-biisiä.

    Oikein hyvää viikonloppua ja kiitos ihanasta blogista!

  • KateK.

    Sama juttu! Farkkuja (Esprit) tuplasti, jos löytyy hyvä malli. Aina parempi, jos on alennuksessa.

  • crybaby

    Kengät. Bronx-korkkareita ostin kahdet kaupasta ja kolmannet kirpparilta. Kaikki käytin loppuun!

  • Sissie

    Olipa hyvää ennakointia :)
    Valkoiset T-paidat kuuluvat ehdottomasti tuplakategoriaan! On niin vaikeaa löytää hyvälaatuisia, muodossaan pysyviä ja kohtuuhintaisia (10 eurolla ei saa hyviä, 50 e taas on omalle kukkarolle liikaa ”vain” T-paidasta), joten sitten kun sopiva löytyy, ostan pari. Yleensä tosin ostan samaa eri väreissä. J.Crew’n neuleita esim on eri väreissä, COSin valkoisia T-paitoja tuplat ja myös muissa väreissä. Mutta farkkuja olisi myös hyvä olla parit, kuten yllä joku jo mainitsikin. Sitten kun löytää hyvän mallin niin pitää iskeä kiinni :) Ai niin ja tietenkin alusvaatteet! Moni kärvistelee sovituskopissa ja samalla vaivalla voisi hyvin ostaa useammat rintsikat samasta mallista. Oma suosikkini on Marie Jon Avero, joka on aivan mahtava :)

  • Viherhippi

    Minusta on vähän rumaa nykyaikana kannustaa ihmisiä, jotka muutenkin ostavat liian paljon tavaraa, (kaikki me ostetaan) ostamaan niitä vieläpä tuplana. On hassua sitoutua johonkin tavaraan niin paljon, että sen rikkoutuminen harmittaa niin paljon että kokee että olisi ollut järkevämpää ostaa niitä alun alkaenkin kaksi. Ei siinä mitään fiksua ole, kätevää ehkä kuluttajan itsensä näkökulmasta kuten kaikki tavaran hamstraus monen mielestä on. Ei vain mene ihan minun ajatteluuni… Tavara on vain tavaraa, ja kun superhyvät aurinkolasit rikkoutuu, mitä jos vaan ostaisi jotkut uudet ihan kivat ja sitten eläisi niiden kanssa kunnes nekin rikkoutuu? Kaiken kaikkiaan olisi mukava jos ihmisiä kehotettaisiin vain ostamaan vähemmän, minkä puolesta yleensä sinäkin olet toisinaan puhunut, esim kestävämpien ja laadukkaampien tuotteiden muodossa.

    Itse olen ostanut samanlaisia farkkuja, mutta vain koska kyseinen malli on pysynyt myynnissä pitkään ja uudet olivatkin jo tarpeen.

  • Vierailija

    No eikö se ole se ja sama ostaako kerralla kahdet vai rikkoutuneiden tilalle uudet?

  • annuliini

    Nuo lasit ovat kyllä ihanat. Itsellänikin on samanlaiset ja odotan joka hetki aurinkoista säätä, että pääsen käyttämään niitä :)

  • Oli mukava tavata Jenni ihan kasvokkainen tällä viikolla :) Ostan paljon hygeniatuotteita tupalana. Vaatteista ostan yleensä alusvaatteita tuplana, sekä perusvaatteita kuten toppeja, leggingsejä, sukkahousuja. Oma mieli ja tyyli muuttuu kyllä niin paljon ajan myötä, etten ihan mekkoja halua ostaa tuplana. Tietty klassisia malleja voisi tuplastikin ostaa. Toisalta, kun ei ole tuplamäärä vaatteita, niin tulee käytettyä enemmän erilaisia asukokonaisuuksia.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • heartbeat

    Hyviä rintaliivejä ja farkkuja on niin vaikea löytää tälle kropalle, joten niitä ostan silloin tällöin tuplana:) 

  • frerer

    En kyllä osta, ei tavara tästä maailmasta lopu. Tietenkin ostan esim. alusvaatteita, t-paitoja yms. klassikkovaatteita aina uudelleen ja uudelleen samanlaisia, kun vanhat kuluvat. Panostan laatuun ja sitten kun tavaran aika on koittanut, se on koittanut ja etsin tilalle tarpeen mukaan uutta. Kaikenlainen liiallinen ”varalle ja joka tarpeeseen ostaminen” on yleensä ollut enemmänkin haitaksi kun hyödyksi. Vuosien päästä on turhauttavaa katsella kymmentä puolityhjää shamppoopulloa ja vanhentuneita voiteita ja ne varalle joskus ostetut muutkin sukat yms. perusjututkin usein unohtuu sinne kaapin perälle vuosien saatossa. Voi ne mieltymyksetkin toki muuttua vaikken kauheesti muotia seuraakkaan. Kivempi shoppailla tarpeeseen, kun kaivella omia varastoja jos vaikka löytää jotain vielä parempaa.

  • saaraa//

    Mielestäni tärkeintä on nimen omaan ostaa tuotteita, joita tietää aidosti käyttävän. Melkein kaikkien kaapeistahan löytyy ihan kivoja, jotka eivät vain pääse käyttöön ja sellaista kuluttamista ei pallomme kestä. Kyllä itsekin mielelläni ostan laadukkaan vaatteen tuplana ja tiedän, että käytän molemmat loppuun. Hutiostokset jäävät tällöin minimiin. Mielestäni kommenttisi oli vähintäänkin ihmeellinen.

  • Jenniii

    Saaraa kiteytti täydellisesti omat ajatukseni aiheesta. Nämä aurinkolasit ovat olleet yksi sellaisista harvoista löydöistä, joiden kohdalla olen tiennyt hyvin nopeasti, etten kyllästy. Olin ehtinyt käyttää laseja muutaman kuukauden, kun päätin varmuuden vuoksi hankkia niitä varastoon toiset. Tässä tapauksessa käytin ensimmäiset kirjaimellisesti loppuun ja olisin yrittänyt etsiä niiden tilalle samanlaiset, jos en olisi alun perin jo varautunut tähän. 

    Ylipäänsä minusta varmin tapa välttää turhia ostoksia ja hutihankintoja on tuntea oma tyylinsä. Vaikka maku ja tyyli varmasti elämän varrella muuttuvatkin, tietyt hyvin istuvat ja mieluisat vaatekaapin kulmakivet ovat minusta aika turvallisia luottohankintoja, joita voi täydellisten löytyessä ostaa vaikka kaksin kappalein. Olen itse liian monet kerrat päätynyt ostamaan ”ihan kivoja” tai ”melkein täydellisiä” vaatteita, jotka eivät sitten kuitenkaan ole juuri sitä mitä haen. Eniten jatkuvassa käytössä olleen lempparivaatteen hajoamisessa harmittaa se, että täydellistä korvaajaa lempparille on usein vaikea löytää ja monet hankkivat tilalle sitten hätäpäissään juuri noita ”ihan hyviä”, jotka jäävät loppupeleissä kaappiin käyttämättöminä. Olen todennut, että ostan paljon vähemmän, kun panostan niihin oikeasti hyviin ja täydellisiin vaatteisiin. Vaikka sitten kaksin kappalein, jos jotakin niin loistavaa löytyy – harvassa tosin ovat sellaiset löydöt, joita ostaisin kerralla useamman. Nämä mainitsemani aurinkolasit taitavat olla ainoat.

    Mielestäni en ole tekstissä erityisesti kannustanut ostamaan enemmän tai ostamaan kaikkea useita kappaleita, vaan kerroin yhtä yksittäistä hankintaa koskevan oman tarinani ja kyselin muiden tavoista. Iloitsin vilpittömästi siitä, että kerrankin olin itse hoksannut ennakkoon, mikä juttu tuntui niin tärkeältä ja omalta, että ymmärsin hankkia varakappaleen jo valmiiksi. Koska se on varmaa, että myös nämä kakkoslasit tulen käyttämään loppuun – entisiäkin tarkemmin vaalien, koska enää varakappaleita ei ole kaapissa odottamassa.

    Eli ei, en kannusta ostamaan tolkuttomasti uutta – tutuille lukijoille tämä lienee erikseen mainitsemattakin selvää, koska pyrin blogissani kannustamaan nimenomaan harkintaan ostoksilla. Mutta kyllä, minusta voi olla jopa fiksua ostaa jokin suosikkivaate kahtena kappaleena, jos tuntee oman makunsa, tietää käyttävänsä vaatteen loppuun ja kerrankin onnistuu löytämään täydellisen yksilön, jota todennäköisesti ei enää siinä vaiheessa ole saatavilla, kun ensimmäinen on kulutettu puhki. Välillä kyllä hämmentää, miten eri tavoin ihmiset voivat omia tekstejä lukea suhteessa siihen, mitä olen niillä tarkoittanut sanoa.

Related posts