28/05/14

Suomi-muodin tulevaisuuden näkymiä Suvilahdesta

7 61 Satu Maaranen_5.JPG

Viime viikolla nähtiin mahtava kurkistus suomalaisen muodin tulevaisuuteen, kun Aalto-yliopiston nuoret muotisuunnittelijalupaukset marssittivat mallistonsa yleisön eteen Suvilahdessa. Minua harmitti vietävästi, kun en muiden sovittujen menojen takia päässyt muotinäytökseen. Olen bongaillut Näytös 14:n kuvasatoa sieltä täältä, mutta eilen ilokseni sähköpostiin tupsahti kuvapaketti, jonka kautta minäkin pääsin ihastelemaan muotinäytöksen kirjoa kokonaisuudessaan. Ja ajattelinpa laittaa hyvän kiertämään eli jakaa näytöskuvista kattauksen omia suosikkejani. :)

SophieSälekari_1.JPG

Sophie Sälekari

Olen aina tykännyt ihan erityisesti opiskelijanäytöksistä, koska niissä näkyy se muotisuunnittelun vallaton luovuus parhaimmillaan. Opiskelijatasolla on lupa leikitellä enemmän, toteuttaa villeimpiä visioitaan ja antaa jokaiseen vaatteeseen kaikkensa, eikä kaupallisuusuus luo tässä vaiheessa vielä niin ankaria raameja suunnittelutyölle. Lupaavimmat talentit bongataan usein maailmalle suuriin muotitaloihin jo opiskelijanäytöksistä, mutta luovuus ja hyvä silmä leikkauksille lienevät tässä kohtaa olennaisimpia arvostelukriteerejä, sillä harva opiskelijamallisto menee sellaisenaan myyntiin tai tuotantoon.

Taija Sairanen_3.JPG

Taija Sairanen

Aalto-yliopiston näytös ei tuottanut pettymystä tänäkään vuonna, päinvastoin! Se osoittaa, että luovuutta ja taitoa täällä on vaikka mihin. :) Sami Sykkö kirjoittikin Hesarin sivuille kiinnostavan artikkelin näytöksestä, suosittelen kurkkaamaan. 

Tänä vuonna muotinäytöksessä nähtiin opiskelijamallistojen lisäksi Aalto-yliopistosta muotisuunnittelijaksi pari vuotta sitten valmistuneen ja sittemmin maailmalla mainetta niittäneen ja lukuisia suunnittelupalkintoja kahmineen Satu Maarasen maalauksellinen kokoelma. Maaranen voitti vuosi sitten maailman arvostetuimpiin kuuluvan The Grand Prix -palkinnon Hyéres-muotifestivaaleilla ja viime viikolla Trendi jakoi hänelle täällä kotimaassa Trendi Fashion Export -palkinnon, joka on tarkoitettu suunnittelijan tai merkin kansainvälistymisen ja viennin edistämiseen. Tämä nainen pääsee vielä pitkälle!

Satu Maaranen_2.JPG

Satu Maaranen

Catwalkilla esiteltiin Suvilahdessa myös toisen jo mediassa näkyvyyttä saaneen suunnittelijalupauksen töitä, kun alkuvuodesta H&M Design Award -finalistien joukkoon ponnahtanut Sophie Sälekari antoi tuoreen taidonnäytteen osaamisestaan. Villeistä printtikuoseista, leikkisästä väri-ilottelusta ja niiden molempien estottomasta yhdistelystä jo H&M-suunnittelukilpailussa tutuksi tullut Sälekari ei pettänyt odotuksia, vaan lavalla nähtiin jälleen joukko kaikessa kreisiydessään valloittavia kokonaisuuksia. Tässä on toinen nimi, josta tulemme taatusti kuulemaan vielä suuremmillakin areenoilla. 

SophieSälekari_6a.JPG

Sophie Sälekari

Muut näytöksen nimet olivat minulle vielä entuudestaan tuntemattomia, mutta mieleen jävät etenkin Ilona Hackenbergin hauskat hedelmäkuosit, Maria Suomalaisen ja Anni Raasmajan taidokkaat neuleet ja Taija Sairasen hehkuvan punaiset sävyt. Maininnan ansaitsevat myös ehdottomasti Elina Laitisen venäläishenkiset printit ja muodot, Anni Lehtosalon lumenvalkoiset takit ja mekotAntti Peltoniemen räväkät eläinprintit sekä  Siru Juntusen materiaaleilla leikittelevät miesten vaatteet.

AnttiPeltoniemi_3.JPG

Antti Peltoniemi

On mahtavaa huomata, että pikkuruisesta Suomesta tulee oikeasti varsin potentiaalisia suunnittelijoita. Suurin osa täältä valmistuneista ja maailmalla menestyvistä muodin sankareista eivät ole kotimaassaan tunnettuja nimiä, mutta maailman muotitaloissa ahertaa aikamoinen joukko suomalaisia suunnittelijoita. Suomalaisvahvistusta löytyy muun muassa Calvin Kleinin, Balenciagan, Lanvinin, Givenchyn, Maison Martin Margielan, Vivienne Westwoodin, Louis Vuittonin sekä Burberryn riveistä. Olisitteko tienneet? Itse asiassa Hel-Looksin taustalta tuttu Liisa Jokinen on kirjoittanut juuri tämän kuun Trendiin aiheesta kiinnostavan jutun – siinäkin ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen artikkeli.

Elina Laitinen_3b.JPG

Elina Laitinen

Suomesta ponnahtaa jatkuvasti uusia kiinnostavia tulokkaita muodin saralla ja vaikuttaisi siltä, että taso paranee aina vain. Suomi-muodin tuoreimmista nimistä Satu Maarasen ohella muun muassa Saara Lepokorpi ja Sasu Kauppi on noteerattu jo ulkomaillakin, samoin Samuji sekä R/H. Ainakin Sophie Sälekari seurannee vahvasti perässä. Elämme jännittäviä aikoja. :)

Kurkatkaa alta lisää kuvia näytöksestä:

Anni Lehtosalo

AnniLehtosalo_5.JPGAnniLehtosalo_1.JPG AnniLehtosalo_2.JPG

Antti Peltoniemi

AnttiPeltoniemi_1.JPG AnttiPeltoniemi_2.JPG AnttiPeltoniemi_4.JPG

Elina Laitinen

Elina Laitinen_1.JPG Elina Laitinen_5b.JPG Elina Laitinen_6.JPG

Ilona Hackenberg

Ilona Hackenberg_1a.JPG Ilona Hackenberg_2b.JPG Ilona Hackenberg_3.JPG Ilona Hackenberg_5b.JPG Ilona Hackenberg_6a.JPG

Maria Suomalainen & Anni Raasmaja

MariaSuomalainen&AnniRaasmaja_1.JPG MariaSuomalainen&AnniRaasmaja_2 (2).JPG MariaSuomalainen&AnniRaasmaja_3 (2).JPG MariaSuomalainen&AnniRaasmaja_4.JPG MariaSuomalainen&AnniRaasmaja_5 (2).JPG

Satu Maaranen

Satu Maaranen_1.JPG Satu Maaranen_7b.JPG Satu Maaranen_9a.JPG Satu Maaranen_10a.JPG Satu Maaranen_11a.JPG

Siru Juntunen

Siru Juntunen_3.JPG Siru Juntunen_4a.JPG Siru Juntunen_5.JPG Siru Juntunen_6b.JPG

Sophie Sälekari

SophieSälekari_2.JPG SophieSälekari_3a.JPG SophieSälekari_3b.JPG SophieSälekari_4a.JPG SophieSälekari_5a.JPG SophieSälekari_8a.JPG

Taija Sairanen

Taija Sairanen_1a.JPG Taija Sairanen_2a.JPG Taija Sairanen_4.JPG Taija Sairanen_5a.JPG

Photos: Leena Aro / Näytös 14

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

7 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • HAMI

    nyt tekis mieli ottaa lankakerä ja virkkuukoukku käteen ja virkata tuo ihana ananas-kassi. upeita asuja! ja vaikuttavat todella laadukkailta, hyvin valmistetuilta, siisteiltä ja fiksuilta kaikessa hauskuudessaan, mistä suuri plussa. kyllä suomalaiset osaa ;–)

  • Hosuli

    Antti Peltoniemi. Sen nimen pistän mieleen. Mahtavia kuoseja ja tyylikkäitä leikkauksia.

  • Vierailija

    Myös Elina Laitinen on yksi Hyéres-palkinnon voittajista vuonna 2012 :)

  • Jenniii

    Kiitos täydennyksestä! :)

  • polarbearfin

    No totanoinniin. Hmm, kauniisti sanottuna mielenkiintoisia luomuksia. Valitettavasti vain en jaksa nähdä, että näistä mitään myyntimenestyksiä tulisi millään markkinoilla.

  • Jenniii

    Luitkohan tekstiä laisinkaan? :) Opiskelijanäytösten paras puoli on juuri se, että vielä ei tarvitse suoraan miettiä myyntiä ja kaupallisuutta, vaan saa antaa luovuuden räiskyä. Harvoinpa nämä opiskelijamallistot sellaisenaan myyntiin päätyvät.

  • Hollannista

    Fantastisia, löysin vasta tänään nämä! Maailmalle!

Related posts