Lisää pastelleja!
25 47
Minulta toivotaan usein, että tekisin päivän asujuttuja enemmän siitä näkökulmasta, miten niitä tuttuja vaatteita voi hyödyntää monin eri tavoin. Monet tutuiksi tulleet luottovaatteet vilahtelevatkin asupostauksissa usein, mutta nyt kun asujuttuja on tullut tehtyä tosi harvakseltaan, on luonnollisesti tehnyt mieli kuvata mahdollisimman erilaisia asukokonaisuuksia. Pidin kuitenkin toiveenne mielessä, kun nappasin viikonloppuna vielä kolmannetkin asukuvat. Puin nimittäin ylle taas sen ihanan pastellipinkin trenssin. :)

Vaaleanpunainen pitkä trenssitakki on jo itsessään aika hallitseva vaate, joten päätin ottaa toiveenne haasteen kannalta: miten tästä takista saisi luotua vähän erilaisen asukokonaisuuden, vaikka asun ydin säilyy samana? Jos viimeksi yhdistin hailakkaan pinkkiin ruskeaa nahkaa ja sinistä farkkua, tällä kertaa takki sai rinnalleen toisenlaisia sävyjä. Kun vaatteessa itsessään on jo suuri yhtenäinen väripinta, kannattaa lähteä muuttamaan sen tyyliä asusteilla. Erivärisiä ja -tyylisiä asusteita tai kenkiä valitsemalla erikoisemmankin takin saa näyttämään vähän erilaiselta.

Tämänkertainen takkityylini syntyi vähän puolivahingossa kokeilemalla. Yhdistin ensin vaaleanpunaiseen takkiin räväkän pinkit lenkkarit, jotka olen muuten itse suunnitellut. :) Sain lenkkarit blogin kautta joskus kolme vuotta sitten, mutta lempparikengiksi ne ovat nousseet nyt vasta tänä keväänä ja yhdistelen surutta räikeän värisiä kenkiäni ihan kaiken kanssa. Tällä kertaa ne siis saivat maustaa hempeän väristä takkityyliä. Neon-sävyissä hehkuva pinkki toistui myös pipossa ja kaulaan kietaisin puolestaan sitruunankeltaista. Tykkäsin ihan älyttömästi itse tästä raikkaasta väriyhdistelmästä, joka ei silti hypi silmille, koska takin vaaleanpunainen pohjasävy on kuitenkin niin rauhallinen ja vaalea. Jotenkin värit eivät ihan pääse oikeuksiinsa kuvissa, mutta eiköhän näistä ideaa saa. :)

Vaaleanpunainen takki Tiger of Sweden*, leggingsit Lindex*, keltainen kashmirhuivi Arelalizza, pinkki pipo H&M, lenkkarit Nike Free ID*, laukku Longchamp, aurinkolasit Ray-Ban*, huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 53)
*merkityt tuotteet saatu blogin kautta


Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Päivän asut, Päivän tyyli
Categorised in: Muoti