18/04/14

Herkulliset viljattomat aamiaispannukakut

6 60 P4181365.JPG

Ystäväni Krista oli viime viikonloppuna yökyläilemässä luonani ja aamupalalla minua hemmoteltiin nenän eteen kannetuilla ihanilla aamiaispannukakuilla. Kiitos Krista! :) Erityistä näissä pannareissa oli kuitenkin se, että niiden valmistuksessa ei käytetty laisinkaan jauhoja, vaan taikinan pohjana toimivat kananmunat ja banaani. En olisi arvannut, että noista aineksista saisi tehtyä niin ”oikean” makuisia ja tuntuisia lettuja. Innostuin herkusta niin paljon, että kokeilin tänään tehdä niitä itsekin ja jopa ensikertalainen onnistui tehtävässä mahtavasti! :) Niinpä ajattelin laittaa hyvän kiertämään ja reseptin jakoon. Suosittelen, ovat todella maukkaita!

P4181380.JPG

Näihin pannareihin tarvitaan siis vain banaaneja (mahdollisimman kypsiä eli pehmeitä) ja kananmunia sekä ripaus kanelia. Tarkkoja ainemääriä on vaikea antaa, koska pannaritaikinan koostumus riippuu paljon banaanien koosta. Silmämääräisesti ja näppituntumalla on kuitenkin helppo arvioida, milloin taikina on sopivan paksua – sen tulee olla sellaista paksuhkoa ja hiukan jähmeästi valuvaa, niin että sitä pystyy kuitenkin vaivatta kaatamaan astiasta pannulle. Taikinan sekoittamiseen parhaiten soveltuu sauvasekoitin tai blenderi – käsin sekoittamalla koostumuksesta voi olla vaikea saada riittävän tasaista ja kuohkeaa. 

P4181375.JPG

Paistinpannulle kannattaa kaataa vain aika pieni nokare taikinaa kerrallaan (halkaisijaltaan 7-8 cm) ja hiukan kallistella pannua sitten puolelta toiselle, niin että nokare leviää tasaiseksi letuksi. Totesin itse pannareita paistellessani, että ne on helpompi saada käännettyä ehjänä, kun ovat vähän ohuempia. Kannattaa myös varoa, ettei pannu pääse kuumentumaan liian kuumaksi, koska pannarit kärähtävät pinnasta helposti – jäähdyttele pannua välillä, jos pinnasta näyttää tulevan liian tumma.

P4181385.JPG

BANAANI-PANNUKAKUT

(taikinasta syntyy noin 12-15 pientä pannukakkua)

3 kypsää banaania

2 kananmunaa

1 tl kanelia

(ripaus vaniljasokeria – voi jättää myös pois)

öljyä paistamiseen

Sekoita banaanit ja kananmunat sauvasekoittimella tai blenderillä kuohkeaksi taikinaksi. Ohjeen ainemäärät ovat siis vain suuntaa antavia eli tutkaile itse sekoittaessasi taikinaa, milloin koostumus on sopivan paksu. Kun taikina tuntuu sopivalta, sekoita mukaan kanelia sekä halutessasi ripaus vaniljasokeria.

Kuumenna paistinpannu, lorauta siihen pieni tilkka öljyä ja kaada nokare taikinaa pannulle. Paista kullanruskeaksi molemmilta puolilta. 

Tarjoile esimerkiksi tuoreiden marjojen ja vaahterasiirapin kera.

P4181371.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Yleinen

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Aisha J

    Nuo on niin hyviä! :)

  • Vierailija

    Näyttää hyvältä! Mutta kai nyt sentään voita paistamiseen öljyn sijasta?! :)
    Ihanaa pääsiäistä!

  • fia.j

    Eihän tältä blogihitiltä kukaan oo voinut välttyä :) en kyllä tajua miten joku osaa paistaa ne noin nätin näköisiksi!

  • Anskuliini

    Mä lisäilen taikinaan yleensä joko pellavansiemenrouhetta tai chia-siemeniä, joiden annan turvota rauhassa. Pannareihin tulee lisää kuitua ja kääntäminenkin onnistuu paljon helpommin, kun taikina on paksumpaa. :) 

  • Hemmuli

    Joo. Varmaan vuoden tai pari pyörinyt joka mediassa. Mutta hyvä että Jennikin pääsee tämän herkun pariin! Itse suosin 1 banaani kahta munaa kohden. Ja kanelin lisäksi ripaus kardemummaa. Mums

  • Hosuli

    On kyllä harvinaisen nättejä banaanilättyjä! Viljattomia ja terveellisempiä huijauslättyjä on yllättävän helppo tehä. Mun versiossa on vähän enemmän raaka-aineita (http://hosuli.blogspot.fi/2012/01/vehnattomat-ja-sokerittomat-latyt.html) ja vaniljajauhetta vaniljasokerin sijaan, mutta ei lättytaikinan tekeminen koskaan kovin vaikeaa ole. Viikonloppuaamiaisista paras. <3

Related posts