Esittelyssä ystävän koti: kurkistus Riikan keittiöön ja ruokailutilaan
7 49
Enpäs malttanut odottaa tämän ystäväni Riikan kotijutun kanssa kauempaa, vaan laitan saman tien ensimmäisen olohuone-esittelyn perään tulemaan tämän toisenkin puoliskon kämpästä. :) Asunnosta sekä sen asukeista löytyy enemmän infoa tuosta aiemmin tänään julkaistusta blogijutusta ja nyt keskitytään enemmän visuaaliseen puoleen. Pääsin siis eilen kuvaamaan ystäväni Riikan ja hänen miehensä kaunista kotia ja nyt esille pääsee asunnon keittiö ja ruokailutila -puolisko. Kämppä on siis käytännössä yhtä isoa huonetta, mutta aiemmassa postauksessa painopisteessä oli olohuone-osasto.

Kuten jo aiemmassa jutussa mainitsinkin, suurin osa asunnon kalusteista on metsästetty roskalavoilta, kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, tai saatu perintönä sukulaisilta ja tuttavilta. On kivaa huomata, miten sekalaisistakin elementeistä kootusta sisustuksesta voi tulla niin harmonisen näköinen, kun asialla on osaava ja hyvällä visuaalisella silmällä varustettu sisustusintoilija. :)

Suuren ja kodikkaan ruokapöydän ympärille on koottu ihastuttava kokoelma kolmenlaisia tuoleja ja muutenkin sisustuksessa on käytetty ennakkoluulottomasti luovuutta: esimerkiksi ruokapöydän ylle laskeutuvna valaisimen kupu on alun perin ollut erikoinen pöytä, josta on sitten vain muokattu lamppu. Oma ehdoton sisustussuosikkini ystäväpariskunnan kotona on silti tuo mahtava Pinokkio-suppilo, joka onkin ripustettu seinälle ihan aitiopaikalle. Aikuisenkaan sisustustyylin ei tarvitse olla tylsää ja huumorintajutonta – ja se näkyy kyllä tässä kodissa! :)




Veikeä Kekkilän katoksen mallinen vihervalo on lahja Riikalta miehelleen.

Pitkänenäinen suppilo-Pinokkio löytyi italialaisen Alessin valikoimasta.







Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: design, Muu koti, sisustus, Vierailevat tähdet, Ystävän kotona, ystävät
Categorised in: Koti