Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Missä mun lihakset on?
14 57
Siitä on nyt muutama viikko, kun kerroin, että aion hiljalleen alkaa kirjoitella treenipostauksia jälleen. Kiitos teille aivan ihanasta vastaanotosta ja tsemppauksesta kuntoprojektini suhteen! Oli tosi kiva lukea, että niin monia kiinnostavat meikäläisen treenihöpinät. Olen tuosta edellisestä blogijutusta lähtien suunnitellut seuraavan tekemistä, mutta jotenkin ikinä ei ole ollut aikaa ja sopivaa hetkeä tarttua aiheeseen. Todellisuudessa olen jo hiljalleen tässä taustalla aloitellut salitreeniä uudelleen, mutta en ole vain ehtinyt raportoida siitä reaaliajassa. Minulla on vaikka kuinka monta postausideaa ja päänupissa, mutta tuumasin, että parasta lienee aloittaa ihan alusta. :)
En ole koskaan ollut mikään intohimoinen salitreenaaja, mutta jonkinlaista pientä kokemusta minulla on ollut salilla käymisestä ennestäänkin. Puolimaratonille treenatessani kävin säännöllisesti nostelemassa rautaa (hehheh) pari-kolme kertaa viikossa ja siinä ajassa ehti hieman tuloksiakin jo saavuttaa. Tulosten näkyminen itsessään oli jo sen verran palkitsevaa, että kasvava haba houkutteli palaamaan salitreenin äärelle sinnikkäästi viikko toisensa jälkeen. Toki aloittelijaa hommassa auttoi merkittävästi myös kesän ajaksi käyttöön puolimaraton-projektia varten saamani personal trainer, joka jeesasi minut salitreenissä alulle ja teki minulle saliohjelman. Jotenkin sen puolimaratonin jälkeen kuitenkin myös salilla käyminen vain jäi juoksemisen tavoin. Olin saavuttanut tavoitteeni ja yhtäkkiä olikin vaikea löytää motivaatiota palata salille.
Puolimaratonin juostuani taukoa tuli salitreenin osalta varmaan melkein pari vuotta niin, etten käytännössä tehnyt minkäänlaista lihaskuntoharjoittelua. Lopulta Esportin kanssa tekemäni yhteistyö sai minut raahaamaan itseni salille uudelleen. Tälläkin kertaa olennaisesti jeesaamassa oli personal trainer, jolle toden totta oli käyttöä, koska parissa vuodessa kaikki tekniikka ja se vanha saliohjelmakin oli ehtinyt autuaasti unohtua. Jaksoin jonkin aikaa rehkiä lihaskuntotreenin kanssa, mutta kun kiireisessä arjessa ja burn outin partaalla oli luovuttava jostakin, se sai olla salitreeni, joka ei edelleenkään kuulunut lemppareihini liikunnan osalta, vaikka hyödyllistä onkin.
Yhtäkkiä havahduin tuossa viime syksynä siihen, etten ole tainnut käydä säännöllisesti tekemässä mitään kuntosaliin viittaavaakaan varmaan liki kolmeen vuoteen. Oivallus ei tullut sitä kautta, että olisin millään tavalla kaivannut painojen kanssa puuskuttamista, mutta huomasin vain oman voimattomuuteni ja turhauduin. Minusta alkoi nimittäin jossain vaiheessa tuntua balettitreeneissä siltä, että en edisty sellaista tahtia kuin haluaisin. Ja yksi suurimmista ongelmistani tuntui olevan lihasvoiman puute. Moni liikkeistä jäi puolitiehen, koska lihaksissani ei ole riittävästi voimaa ja samaan aikaan tuntui siltä, ettei kehitys tapahdu riittävän vauhdilla pelkän balettiharjoittelun turvin.
Koko balettiharrastushan on siis todellisuudessa yhtä suurta kehityskohdetta lihasvoimasta notkeuteen ja kehonhallinnasta liikekieleen, puhumattakaan siitä tekniikasta. :D Mutta erityisesti minua turhautti se, että jalka ei nouse, koska minulla ei vain ole riittävästi voimia nostaa sitä. Kuvittelin että rautakangen notkeuden omaavalla ihmisellä notkeus (tai siis sen puute) olisi baletissa suurempi ongelma, mutta väärässäpä olin. Ja tämä havainto ei niinkään kerro notkeuteni kehityksestä, vaan enemmän siitä, miten surkean vähän voimaa lihaksissani on. Valitettavasti. Ja siinä kohtaa tuli tunne, että jotain on tehtävä.
Tiesin alusta alkaen, ettei minulla olisi osaamista taikka motivaatiota aloittaa salilla käymistä yksin näin monen vuoden tauon jälkeen, varsinkaan kun salitreenistä ei ollut koskaan muodostunut minulle sellaista säännöllistä rutiinia. Koska edellisestä käynnistä oli vuosia, oli lähinnä sellainen olo, että kaikki ne vempaimet näyttivät joltain keskiaikaisilta kidutusvälineiltä eikä minulla ollut aavistustakaan, miten niitä kuuluisi käyttää. Saati mitä minun oikestaan siellä salilla edes pitäisi tehdä. Ja tekisinkö sen vähän edes oikein, mitä sinne menisin tekemään. Koska asioiden tekeminen painojen kanssa väärin on varmaan yksi helpoimpia tapoja hajottaa oma kehonsa, totesin tarvitsevani tässä hommassa jonkun ulkopuolisen apua. Ja päätin palkata itselleni personal trainerin.
Päätökseni palkata personal trainer ei oikeastaan syntynyt täysin omasta päästäni. Asia tuli nimittäin puheeksi erään puolitutun tyypin kanssa, jonka sain kuulla perustaneen personal training -yrityksen. Hän sitten ohimennen ehdotti, että ryhtyisi ”valmentamaan” minua ja pienen harkinnan jälkeen suostuin ehdotukseen. Olisin varmasti voinut pyytää apua joltain salilla ahkerasti käyvältä kaveriltakin, mutta totesin tarvitsevani sen verran kädestä pitäen tapahtuvaa neuvontaa, etten viitsisi rasittaa ystäviäni moisella. Ja nytpähän maksan siitä hyvästä, että joku oikeasti neuvoo ja opastaa, tekee minulle relevantin saliohjelman, auttaa kokonaisvaltaisen suunnitelman tekemisessä ja myös piiskaa sitten tarvittaessa persuksille. Sekä vahtii, että teen liikkeet teknisesti oikein, mikä tosiaan alkuvaiheessa voi vaatia hieman harjoittelua.
PT:n palkkaaminen tuntui tietysti alkuun rahallisesti aika suurelta sijoitukselta, mutta samaan aikaan mietin, että käytän oikeasti tässä rahaa omaan hyvinvointiini. Voisiko sitä juuri paremmin rahojaan käyttää? PT myös nosti esiin sen ajatuksen, että eihän treenejä hänen kanssaan ole tarkoituksenakaan jatkaa ikuisesti, vaan ideana on se, että hän auttaa minut alkuun tässä kuntoprojektissa niin, että opin treenaamaan salilla myös itsenäisesti ja saan siitä tehtyä rutiinia. Sen jälkeen minulla on eväitä treenata yksin vaikka koko loppuelämä – kunhan vain itse piiskaan itseni liikkeelle. Tässä alkuvaiheessa tarvitaan todennäköisesti hieman sitä patisteluakin. Tunnen itseni ja tiedän, että olen melko mukavuudenhaluinen tyyppi, enkä välttämättä saa itsestäni kaikkea irti, jos treenaan itsekseni. Tiedän myös, että kiireen keskellä tulee helposti jätettyä treeni väliin, joten sovitut treenitapaamiset PT:n kanssa saavat minut myös menemään kiltisti sinne salille.
Toiveet ovat siis korkealla ja tuntuu, että olen oikeasti nyt panostanut tähän juttuun ja motivoitunut tekemään lihaskunnolleni jotain useistakin syistä. Parit salitreenit ovat jo PT:n kanssa takana, mutta niistä kerron sitten seuraavassa jutussa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko joku muukin joskus turvautunut personal trainerin apuun ja millaista buustia saitte siitä omaan treenaamiseenne?
Photos: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuvan kanssa)
Tags: hyvinvointi, Liikunta & ravinto, Muu hyvinvointi, treenikassi
Categorised in: Elämä
Nainen kameran edessä
14 57
